Torstaina sitä sitä heräsi, mihinkäs muuhunkaan, kuin sateeseen. Onneksi Taya jaksoi kammeta luunsa ulos teltasta ja teki meille aamupalaa. Korkkasin siinä Somersbyn aamupalan mukana, festareilla se on ihan sallittua aloittaa aamu alkoholilla - oli kello mitä tahansa. Jumitettiin aikamme teltassa, syötiin vähän lisää, juotiin vähän lisää ja toivoin koko ajan että se sade loppuu.
Torstai oli mulle se The päivä. Käsillä oli siis päivä, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa 5.12.2012 asti. Silloin näin viimeksi
Rob Zombien livenä! Kuka muistaa vielä sen, että onni oli todellakin puolellamme ja tavattiin ne?! Aaaaaaaaaaaa. Ja varmaan moni blogia seurannut tietää enemmän tai vähemmän intohimoisen fiksaationi bändin basistia
Piggy D.:tä kohtaan. Hän on mulle se juttu! Maailman siistein, mahtavin, komein ja mukavin tyyppi. Maailman paras muusikko. Kerrassaan upa ihminen!
Siksi vituttikin PALJON että viime kesän Euroopan keikat meni ihan sivu suun, koska mun selkä sanoi poks. Mä itkin kotona vaikka kuinka monta päivää, kun tiesin että sillä samaisella hetkellä Zombie soittaa esim. mun lemppari-festarilla
Graspopissa just nyt ja mä täällä koitan parhaani mukaan levätä, vaikka jokainen asento sattuu niin perkeleesti.
Kyllä se menee tunteisiin kun on näin tärkeästä jutusta kyse! Jokainen meistä tietää sen tunteen kun on kyse omasta lemppari-bändistä. Uskon että ymmärrätte mua ja ne jotka pitää mua sekopäänä tai käskee hankkia jonkun oikean elämän ... no, tää on mun elämää. Sitä mä loppujen lopuksi rakastan.
No mutta takaisin nykyhetkeen ja tuohon sateiseen torstai päivään. Pohdin siinä, että millä todennäköisyydellä mun maski valuu mun naamaan jos menen se naamassa tonne sateeseen. Vai menenkö vaan omalla naamalla vai mitä mä teen. Halusin tehdä jotain spesiaalia, niin päätin tehdä sen maskin naamaan! Meni syteen tai saveen. Huomiohuoraus on sallittua jos kyse on Piggy D.:stä. Mitään muuta en janoakaan maailmassa yhtä paljon kuin sen härskejä ilmeitä! :D
Ei kun tuumasta toimeen. Vesisade yltyi, oli pakko ottaa rohkasuryypyksi vähän viskiä. Meikit esille ja pensselit heilumaan.
Voin kertoa, että vaatii jonkinlaista taitoa ja kärsivällisyyttä väkertää tuota maskia naamaan teltassa ( jossa ei näe kunnolla ), tärisevin käsin ( en ole varma oliko krapula vai olinko nousuhumalassa lol ) ja hirveessä jännityksessä ( kun se iskee tajuntaan että näät Rob Zombien ihankohtapian, niin voi että! ).
Oman eksotiikkansa touhuun toi tietenkin tuuli, joka aina lätkäisi teltan seinät mun naamaan tasaisin väliajoin. Tai teltta-kämppis joka tunkeutui telttaan juuri kriittisellä hetkellä kun ei olisi saanut mikään häiritä keskittymistä. Kädet ja mieli tärisi jo valmiiksi!
Kuvasta päätellen olin näköjään edellisenä iltana nukahtanut sama paita päällä. Hienoa.
Onnistuin silti, mistä olen tosi ylpeä, ja aloin miettimään vaatteita. Päivä oli kylmä enkä halunnut kuolemantautia, joten oli pakko jättää huoralook telttaan ja pistää jotain vaatetta päälle. Saappaat, villasukat, farkut, punainen leopardi-toppi, vyö, neuletakki, huppari, tuulitakki ( !!!! ) ja sadeviitta. Varsinainen seksikkyyden multihuipentuma! Onneksi toi mun tuulitakki ei nyt ihan mega ruma ole ja parempi sekin keikalla kuin toi hirvee jätesäkkimäinen sadeviitta.
En olisi kestänyt olla siellä eturivissä koko päivää, joten lähdin sinne siinä vaiheessa että ehtisin paikalle ennen kuin niitä edellinen bändi aloittaa. Bändi oli
UDO kera orkesterin, ihan siedettävää musaa ... jännitti ihan liikaa kävellessäni alueelle, meinasin paskoa alleni enkä saanut syötyä koska meinasin oksentaa. Eturivi-paniikki yhdistettynä Zombie-jännitykseen on kuulkaas oikein mukava yhdistelmä. Not.
Pääsin alueelle ja tietenkin se näytti olevan tupaten täynnä. Vaikka en ole mikään maailman laihin ja en yleensä mikään hirveän törkeä tunkija, niin nyt oli pakko laittaa bitch-mood päälle. Kiertelin ja kaartelin, luikertelin kuin käärme eteenpäin ja jouduin tasaisin väliajoin pysähtymään koska jengi halusi ottaa mun kanssa kuvia.
Lopulta pääsin kolmanteen riviin, juuri siihen Piggyn puolelle. Kunnon luikertelija tietenkin tarkastelee koko ajan ympäristöään, eli kuka näyttää siltä että saattaisi kuunnella Zombieta ja kuka pui nyrkkiä UDOn tahdissa vain UDOn takia. Kannattaa myös olla kaveria kaikkien kanssa, esim. mä tutustuin pariin randomiin jotka halusi ottaa mun kanssa kuvia ja näin ollen sain ne varmistamaan mulle paikkaa eturivistä, jos en itse näe kun joku siitä lähtee keikan jälkeen. Kätevää!
Jos alkoi satamaan, koitin möyriä mahdollisimman syvälle huppuni suojiin ettei maski lähde leviämään. Samaan aikaan yritin rauhoittua, olla vaipumatta epätoivoon ja näyttää jotenkin coolilta jos taas joku uusi naama kääntyi katsomaan mua ja mun naamaa. Toisaalta tosi siistiä että jengi on innoissaan, kun näkee vähän erilaista settiä yleisössä, mutta on se kanssa ahdistavaa. Varsinkin kun itsellä mielessä kiiltää vain eturivi-paniikki!
Front row for Rob Zombie!
UDO lopetti vihdoin ja viimein, pääsin myös eturiviin omin avuin. Arvasin ettei ne mun edessä olevat lähtisi pois ( joistain ihmisistä vain huokuu sellainen ''olen tässä koko päivän'' fiilis ) mutta niiden vierestä lähti joku mies ja karjuin sille että "ODOTA!! MÄ HALUUN TULLA SIIHEN!". Sitten pääsin siihen ja olin ihan onnesta soikeana! Juuri siinä kohdassa missä halusin olla. Sitten alkoi pelottaa. Koska apua, Rob Zombie kävelee parin tunnin päästä tohon lavalle mun eteen ja mitä jos mä pyörryn kun sekoan niin pahasti? Onneksi mun viereen änki joku random jäbä, joka alkoi juttelemaan niitä näitä mulle. Ei tarvinnut keskittyä siihen tosi asiaan, että kohta mä nään mun lemppari-bändin yli kahden vuoden tauon jälkeen!!!
Päätin myös, että minähän en ole mikään Ulla Taalasmaa ja näe Rob Zombieta tuulitakissa. Siis camoon nyt ihan oikeasti. Oli siinä porukalla katsomista, kun tihkutti vettä ja minä aloin riisumaan. Hus pois rumat erävaatteet päältä! Pistin punaisen leoparditopin näkymään, oli pakko laittaa se toppi koska tunnen olon siinä turvalliseksi ja se tuo yleensä onnea. :D
Ylläolevan kuvaajan nimestä ei parempaa tietoa kuin se mikä kuvassa näkyy, kaveri linkitti sen mulle pari tuntia keikan jälkeen. Ulkokuori näyttää tyyneltä mutta voin kertoa että pään sisällä oli menossa sellainen sirkus että oksat pois ja tuijotin kuin kuuta nousevaa sinne puolen lavaa, mistä Piggyn pitäisi hetkenä minä hyvänsä tulla ulos!
Nämä mun ottamat keikka-kuvat on ihan surkeita, koska en oikein jaksanut sen kummemmin panostaa kuvaamiseen. Plus se oli lähes mahdotonta siinä kelissä ja ähhh ei jaksa, hei haloo Zombie lavalla!
KOHTA!!!
Varsinaista pitkää introa ei tullut vaan tykitettiin suoraan asiaan
Teenage Nosferatu Pussylla !
Mua pelotti hetken että räjähdän kappaleiksi mutta jotenkin onnistuin pysymään kasassa. Ei mitään käsitystäkään satoiko vettä vai ei, mä näin ainoastaan lavalla mun lempparit ja aloin itkemään. Sitten mua alkoi ujostuttamaan ja päätin että on hyvä idea alkaa moshaamaan koska en tiedä miten päin olisi.
Se moshaaminen loppui aika lyhyeen koska se näytti siinä tuulessa tosi hassulta, haha, ja kun nostin pääni lavan suuntaan niin näin vaan härskisti suuntaani osoittelevan Piggyn. Siis oikeesti. En voi varmaksi vannoa että se mua vielä muistaisi, toisaalta itse se silloin viimeksikin tokaisi että "ei sua voi olla unohtamatta", ja tuntui siltä että se muistaisi vieläkin. On se kyllä välillä tykännyt mun jutuista Twitterissä ja Instassa, eli ehkä se muistaa mun olemassa olon, hah.
Kuitenkin voitte vaan kuvitella olinko onneni kukkuloilla! Mun vieressä olijat oli aika nihkeetä porukkaa, niin huidoin, heiluin ja riehuin siinä melkein vain itsekseni. Mä vaan hymyilin kuin idiootti ja itkin onnen kyyneliä ja nauroin ääneen vain siksi että olin niin järjettömän onnellinen!
Voi vitsit miten mä olinkaan tätä kaivannut. Musta tuntuu että mun silmät, ei vaan koko nainen vain muuttui sydämen muotoiseksi olioksi joka heilui musiikin tahdissa eturivissä kuin mikäkin järkensä menettänyt hullu.
Kun mä löysin Rob Zombien musiikin vuosia, vuosia sitten niin tuntui että löysin ihan uuden maailman. Se musiikki on vain täydellistä! Tykkään kun he yhdistelevät monenlaisia erilaisia tyylejä, jotkut biisit on kunnon jytä junttausta, niiden tahtiin pystyy tanssia ja moshata ja tulee vaan niin sairaan hyvä mieli. Vuosi vuodelta Rob Zombien musiikki vain tuntuu paranevan, kuin kerrassaan erinomainen viini.
Mun mielestä on niin hieno juttu, kun bändit viitsii panostaa myös visuaaliseen puoleen ja lookkiin. Erityisesti omilla headliner-kiertueilla heillä on jos jonkinlaista mörköä lavalla heilumassa bändin kanssa! Itse hyvin visuaalisena ihmisenä miellän myös panostuksen ulkoiseen kuvaan todella tärkeäksi ja mielekkääksi, se ei enää ole pelkkä keikka vaan se on uskomaton rock show joka vie mennessään! Tykittää ja näyttää juuri niin upealta kuin pitääkin lavalla ja rahoilleen saa varmasti vastinetta. Aina kiva huomata kun bändi panostaa keikkaansa, kukin toki tyylillään, se luo fiilistä että bändi välittää faneistaan ja että he haluavat tarjoilla faneilleen parasta mitä osaavat ja tykkäävät tehdä.
Biisien aiheet, hahmot ja ideat on kerrassaan loistavia ja mielenkiintoisia, joskus jopa hassuja ja härskejä tai ihan käsittämättömiä - ja sehän vain toimii ihan helvetin hyvin.
Onhan kyseessä sentään Rob motherfucking Zombie.
SIELLÄ HÄN ON!!
Olin vahvasti sitä mieltä, että olin keikalla selvinpäin. En voi mennä sitä vannomaan, en tiedä olinko krapulassa vaiko pienessä humalassa vai kenties Piggy-humalassa, koska näin jälkeenpäin settilistaa katsellessa on sellainen outo kutina että ''ai, ne soitti tänkin?''. Veikkaan viimeistä humala-tilaa, koska tsiisus fucking fuckity motherfucking fucking fuck fuckity fuck miten upeata se oli olla siellä ja etenkin Piggyn puolella ja nähdä se ilmielävänä!! Hän oli juuri sellainen kuin muistin ja aaaaaaa. Paras paras paras.
Mua tosin ärsytti se, että aina jos se tuijotti sellasella ''moi luen sun ajatukset, jaahas jaahas tämmöstä täältä löytyykin vink vink'' tyylillä, ja joskus sillee ''noni laulappas tyttö sanojen tahtiin yhdessä'' yms, niin mulla meni sanat aina sekaisin. Ja pasmat. Siis se oli jo kyllä aika noloa, ensin laulan siellä sydämeni kyllyydestä musan tahdissa ja kun yks kaks Piggy kääntää katseensa ja odottaa että toi kyllä osaa laulaa sanojen tahtiin niin sitten tuijotan takaisin suu jähmettyneenä. Hupsista keikkaa.
Kyllä mä siitä aloin sitten tokenemaan, hahaa, minuahan ei niin vain hiljaiseksi saada!
Rob Zombie!
Oli ihan mahtavaa kuulla uusia biisejä livenä. Onneksi eturivissä ei ollut mitenkään hirveen ahdasta, vaan oli jonkin verran tilaa pistää jalalla koreasti.
Dead City Radio and the New Gods of Supertown,
More Human Than Human ja
Sick Bubblegum oli sellainen bailu-kimara että oksat pois.
Pussy Liquorin aikana olin jo ihan transsissa, tanssin ja lauloin puolet biisistä varmaan silmät kiinni. Olen yleensä aika ujo ( oikeesti!!! ) mutta voin kertoa että jotenkin kaikki estot lähtee ihan kokonaan Zombien keikoilla ja oon vaan ihan lalallaaa. En nyt väittäisi olevani mikään seireeni, mutta jotenkin kroppa ja naama alkaa elää omaa elämäänsä ja sensuuri pettää. Antti Tuiskua lainaten, Rob Zombien keikalla PETO ON IRTI!
Asiaan saattaa vaikuttaa se, että lavalla soittaa maailman seksikkäin mies maailman parasta musiikkia. Pikkarithan siinä pyörii jaloissa minkä kerkeää ennen kuin luovuttavat ja ratkeavat osiin sen kaiken parhauden edessä mitä Zombie lavalle tuo!
Apua pitäisiköhän siirtyä kirjoittamaan jotain
50 Shades of Grey henkistä kirjaa Zombien keikoista ... veikkaan että siitä tulisi kyllä parempi trilogia kuin tuosta alkuperäisestä.
Takaisin itse asiaan, se että ne vetää
Pussy Liquorin perään
Meet the Creeperin on jo melkein julmaa. Jatketaan sitä vielä
Never Gonna Stop ( The red, red Kroovy ) :lla niin voihan helvetti. On oikeasti harvoin tilanteita milloin jokin tai jotkut asiat on niin parhaita, että on niin hyvä olla että tuntuu siltä kuin voisi hetkenä minä hyvänsä poksahtaa vain kappaleiksi sen takia kun on niin hyvä olla!! Ja ahh ihana hymyilevä maailman suloisin
John 5, paras
Ginger Fish, maailman coolein laulaja Rob ja tietenkin se iki ihana Piggy lavalla ja .... ja. Parasta.
Nämä ja Rob Zombien keikat noin yleensäkin on aina sellaisia hetkiä.
Rob Zombiella kun ei ole lähes tulkoon yhtäkään edes keskinkertaista, saatikka huonoa biisiä, niin eiväthän ne nyt voi soittaa yhtäkään 'turhaa' biisiä keikalla. Se ja sama mitä sieltä tulee - loistava fiilis säilyy alusta loppuun, biisit on huikeita, hymy on korvissa ja elämä on ihanaa. Antaa vain musiikin viedä omaan, ihanaan maailmaansa.
Tietenkin kun bändiltä itseltään löytyy niin valtavasti mahtavia biisejä, on vähän nihkeetä että settiin mahtuu monta coveria tai edes pätkiä covereista. Onhan ne hyviä, ei siinä mitään, mutta ei maailmani siihen kaatuisi jos ne jätettäisiin setistä pois. :P Ja itse haluaisin joku päivä kuulla
Demonoid Phenomenon livenä. Ovat vetäneet sitä taas viime vuosina keikoilla, sen on yksi mun ehdottomista Zombie suosikeista ja pakko vielä joskus kuulla se livenä.
Ai niin, alun ujostelultani kun pääsin itse asiaan eli tuijottamaan Piggyä himokkaasti ( kuin Hesen kerrosateriaa konsanaan ), niin se huomasi myös mun maskin! En tiedä oliko se yrittänyt jo aikaisemmin saada mun huomion, mutta kun se sen heilumiseltani sai, niin se vaan näytti käsillä oman naamansa kohdalla niin kuin mun maskia, ja huusi " I LOOOOOOOVEEEEEE IT!". En kyllä kuullut sitä kunnolla, luin huulilta. Enkä oikeen osaa selittää tätä mutta ehkä tajuatte! Vitsit että olin ihan into piukeena ja niin tyytyväinen siihen että meikkasin sen maskin itselleni!
Huomio oli taattu. Ja kukapa ei haluaisi saada katseilta Piggylta. Pää vain räjähtää kun joku mainitsee sen nimenkin!
Miten mä taas päädyin selittämään mun rakkaudestani Piggyä kohtaan vaikka mun piti selittää keikasta ... musta tuntuu että kaikilla tulee jo korvista ulos se kuinka paljon rakastan sitä ja tätä Piggyssä.
Sorry not sorry, mun blogi, paasaan mistä haluan.
Kuten tapoihin kuuluu, Rob tuli moikkaamaan yleisöä ja kättelemään. Pomppas se meidänkin eteen, onneksi sen housut haisi tällä kertaa paljon paremmilta kuin viimeksi. Tiedän että toi kuulostaa vähän väärältä, mutta en koskaan unohda sitä kun viime kerralla oli pää melkein sen haaroissa kun se laulaa rallatteli meidän edessä ja sen housut haisi niiiiiiin paljon hieltä. Ei sillä, olihan se omalla tavallaan ihan siistiä!
Ja vitsit kuinka siisti tyyppi Rob Zombie oikeesti on. Kelatkaa nyt vähän. Myönnettäköön, että mä vähän pelkään sitä vaikka se vaikuttaakin olevan tosi leppoisa ja hauska kaveri. Pesee nämä ikäloppu-mukamas-maailman cooleimmat metalli-starat ihan 666-0. Toivon että joku päivä saisin tavata Robin niin, että mä pystyisin jopa sanomaan sille jotain ja kenties jotenkin sen, kuinka mahtava tyyppi se on. Mä en tiedä ketään yhtä coolia ihmistä kuin Rob Zombie.
Keikan lopussa tuli pieni kimara covereita jonka perään
Thunder Kiss '65 ja lopuksi tietenkin
Dragula.
Dragulan aikana itkin sekä onnesta että surusta - nyt se loppuu! MIKSI MIKSI MIKSI. Vaikka keikka loppui vähän töksähtäen, en tiedä mitä ne siellä oikein sääti, niin silti jäi mahtava fiilis. Rob Zombie on edelleenkin maailman paras bändi sekä maailman paras live-bändi. Jos sinulla on koskaan mahdollisuus nähdä ne livenä, mene, näe ja koe maailman paras rock-show.
Kaikille kesän festari-keikoille myytiin meet&greet-paketteja, ei ollut sellaista reilua satasta ylimääräistä, ottihan se päähän kun tiesin että voisin hetkenä minä hyvänsä olla saamassa ihanan lämpöisiä ja pehmeitä Zombie-haleja. Mutta ei niin ei. Yhyyyyyy.
Mutta olihan se nyt kaiken kaikkiaan ihan helvetin mahtavaa. Kaiken sen mudassa ja sateessa rämpimisen arvoista. Kuinka onnellinen sitä ihminen voikaan olla vaikka seisoo nilkkoja myöten mudassa. Taas hetken aikaa elämä oli vallan ihanaa ja rakkautta täynnä.
Mulla tulee tätä postausta kirjottaessakin kyyneleet silmiin ja hymy on 360 astetta. Nämä muistot on ihania ja voi että, parhautta. Musiikki on oikeesti iso osa elämää ja en tiedä mitään parempaa tässä maailmassa kuin se, että oot sun lempibändin keikalla ja se on vain niin mahtavaa.
Uskon että mun blogista löytyy pääosin oikein fiksuja kavereita lukijoista mutta just in case että jotain ''sä kuuntelet niitä vaan siksi että ne on susta kuumia'' mätämunia / kateellisia / younameit eksyy tänne :
vaikka postauksessa esiintyy suuren suurta kuolausta kyseisten monstereiden ulkonäön perään, niin en todellakaan voisi kuunnella koskaan bändiä vain siksi että ne / tai henkilö X bändistä Y on tosi hot. Musiikki on se kaiken A ja Ö. Että se on sellaista mistä tykkää ja tulee hyvä olo.
Se että ne muusikot välittää ja arvostaa fanejaan, että ne kohtelee niitä hyvin eikä ole mitään kusipäitä. Ja fanit toki kunnioittaa puolestaan bändiläisiä. Ne tekee hyvää musiikkia mistä itse tykkäävät, me fanit tykätään, kaikilla on kivaa ja hyvät bileet keikoilla. Se että joku musiikki saa tuotua sulle superin fiiliksen ja piristää surkeimmankin päivän. En koskaan maksaisi lähemmäs 400€ ( niin kuin esim. liput + lennot Wackenista ) siksi, että pääsisin kuolaamaan jotain miestä. Ulkonäkö ja itse mielenkiintoinen / spesiaali / seksikäs look on vain osa showta, se on vain se kuuluisa kirsikka kaiken kuorrutuksen päällä. Mukava lisä ja ilo silmälle, mutta ei määritä bändin 'parhautta' tai sun arvoa fanina jos tykkäät niiden ulkonäöstä itse musiikin lisäksi ...
Jokainen lempibändin omaava varmasti ymmärtää tämän. En oikein osaa selittää edes sitä suhdetta lempibändiin sanoin. Tai kirjaan, elokuvaan, mitä näitä mielenkiinnon kohteita nyt onkaan.
Tuntuu typerältä edes selventää jotain näin päivänselvää asiaa. Tai todistella olevansa ''oikea fani''. Mitä oikeana fanina oleminen edes on? Sitä on ihan yhtä hyvä fani vaikka olisi kuunnellut bändiä vuoden tai kuusi vuotta. En ole koskaan ymmärtänyt parhaimman fanin tittelin jakoa musapiireissä tai kiistelyä siitä kuka on paras fani. Antaa kaikkien nauttia musiikista omalla tavallaan.
Eikä siinä mitään jos ei ymmärrä tai ei itse ole kiinnostunut samoista asioista, mutta kateellisia ja mielensäpahoittajia tuntuu nykyään löytyvän joka lähtöön joten siksi pieni 'selvennys'. Ihmiset rakkaat, lopettakaa olemasta kateellisia ja katkeria toisille että elämälle, ja keskittäkää se energia niihin omien unelmien toteuttamiseen.
Toivon myös että kukaan ei ota näitä mun reissu tai keikka-postauksia minkäänlaisena leveilynä tai todisteluna siitä, että olisin parempi kuin muut. Mä teen näitä reissuja just sen takia, mistä yllä kerroin : mä rakastan näitä bändejä, mä haluan kokea erilaisia seikkailuja ja ennen kaikkea mä kaipaan sitä ihanaa ja onnellista fiilistä minkä nämä keikat saa aikaan. Mä tunnen olevani elossa, kenties tajuan että ei kaikki olekaan niin paskaa, saan voimaa, kivan fiiliksen, tulee koettua hauskoja kommelluksia kavereiden kanssa, saan uusia ikuisia ystäviä jne. Ei se ole mitenkään rahalla tai ulkonäöllä mitattavissa / arvosteltavissa, koska se fiilis ja ne muistot säilyy sun mielessä ikuisesti.
Keikan jälkeen sovin tapaamisen Hobitti-kavereideni Elainen ja Arjenin kanssa. Oltiin samassa ryhmässä
Hobbit Fan Contest-matkalla ja meistä tuli läheisiä ystäviä siellä. :)
Funny fact : reissussa yksi ilta juteltiin illallisella ja tuli puhetta festareista. Selvisi että oltiin molemmat viime vuonna Wackenissa ja yhtäkkiä ne tajusivat mistä olin tuttu : ne oli nähneet mut lavalla
Steel Pantherin kanssa!! Ai kauheeta että meinasin kuolla nauruun.
Elaine, me and Arjen. :) Love and miss you so much!
Fuck the rain! Fuck the mud!
Olemme oikein tyylikkäitä erävaatteissamme. :P
Oli aivan ihanaa nähdä he, tutustuin samalla heidän mukavaan ystävään Alexiin. Aikamme hengailtua käytiin hakemassa vähän bisseä ja ruokaa. Vihdoin ja viimein pääsin iskemään kynteni falafel-taskuun, tuohon ihanaan festari-ruokaan! Mmm! Oli muuten hyvää. Iskin myös kiinni bisseen, Eurooppalaisilla festareilla ei niin paljon ole siidereitä myynnissä kuin meillä joten on nöyrryttävä ja juotava kaljaa. Mutta sekin meni oikein hyvin! Elämä on ihanaa kun ei sada ja on juuri nähnyt Rob Zombien soittavan, jonka jälkeen hengailee ihanien ystävien kanssa!
Syötyämme lähdettiin Wackingerista käymään mun leirissä, piti mennä näyttämään naamani että näkisivät mun selvinneen hengissä ja että kaikki oli hyvin. Mulla kun on tunnetusti paha tapa joutua vaikeuksiin tai ensiapuun ollessani yksin heh.
Oltiin jonkun aikaa meidän leirissä, kunnes päätettiin lähteä katsomaan lisää bändejä! Mentiin siihen viereiselle teltalle, ei mitään käsitystäkään siitä mikä bändi siellä soitti mutta musiikki oli hyvää ja seura mitä ihaninta, niin väliäkös sillä!
Kun keikat loppuivat, lähdettiin takaisin Wackingeriin. Kiva juttu kun se oli meidän kaikkien suosikki-paikka niin hengailtiin aina siellä! Seurattiin Wasteland Warriorsien esityksiä, syötiin ja juotiin vähän lisää. Oli tosi mukavaa. Tuntui että leijuin jossain avaruudessa asti, oli ollut niin mahtava päivä!!
Aamuyöllä hipsittiin omiin leireihimme takaisin, itse suuntasin vielä suihkuun koska olo oli kaikkea muuta kuin puhdas.
Hyvää yötä Wacken.
-------------------------------------------------
Perjantaina herättiin taas joskus semi aikaisin. Olo oli kaikkea muuta kuin hehkeä!
Mud mud mud mud everywhere.
Laitettiin naamat kuntoon, pakattiin kamat ja lähdettiin alueelle katsomaan
Sepulturaa. Päätettiin siis, että nyt tämä mutapaska saa riittää ja lähdetään helvettiin täältä.
Mulla ei ollut edes ihan hirveästi bändejä mitä olisin halunnut nähdä ... oli toisaalta tosi ihanaa kun ei tarvinut koko ajan juosta pää kolmantena jalkana jonkun bändin perässä. Wackenissa on tosi paljon nähtävää ja koettavaa, kiva että välillä ehtii nähdä muutakin kuin vain bändejä. :)
With babeoooo.
Sepulturan jälkeen lähdettiin syömään Wackingeriin ja moikkaamaan Wasteland Warriorseja. Samalla kierreltiin myyntikojuissa ja siinähän sitten vierähti tovi jos toinenkin.
Ostin kaksi haltiamaista pääpantaa, Taya osti chainmailista tehdyn asun, ostettiin sarvia, ihania lettuja joissa oli kirsikoita, suklaata ja banaania, seurattiin keskiaikaisia taisteluita ja kaikkea muuta siistiä!
Päädyttiin kuvattavaksi johonkin lehteen ja todettiin että eihän tää niin kamalaa ole kun sade on vihdoinkin loppunut ja aurinko paistaa. :)
Lähdettiin takaisin leiriin, mentiin 'kaupan' kautta jossa törmäsin Tomiin. Oli kiva juttu kun Tomi ja Suvi oli siinä meidän leirissä, ihanaa puhua välillä vaan suomea haha. Menin ostamaan bisseä ja selitin että joo me tästä lähdetään hevon helvettiin täältä festarilta. Sitten Tomi muistutti että tänä iltana soittaa
In Flames, et sä voi!!! Ostin varuilta pari bisseä ja tajusin että niin, ei en voi jättää In Flamesia välistä.
Mentiin meidän leiriin ja sanoin Tayalle että, tota noin, mitä jos ei lähdetäkään vielä! Haluan nähdä In Flamesin eikä täällä edes sada. Päätettiin yhteistuumin että yksi muta ja sade ei meitä kaada vaan nyt se on niin että pidot sen kuin paranee! Eli toisin sanoen vedetään kännit ja jäädään tänne. :D
Minä ja Suvi!
Yhtäkkiä olikin aika pimeää ja aika lähteä alueelle katsomaan In Flamesia. Sovittiin Tayan kanssa että nähdään leirissä keikan jälkeen, me lähdettiin Tomin kanssa urheina pikku hiprakassa kohti lavaa. Alue oli huomattavasti pahentunut siitä mitä se oli ollut edellisenä päivänä! Järkyttävää rämpiä siellä mudassa ihmisten keskellä, varsinkin kun oli niin pimeää ettei nähnyt kunnolla.
Lopulta saatiin semi hyvä paikka ja siellä sitten pistettiin taas jalalla koreasti. Koko ajan pelotti että koska kaatuu maahan, ja loputahan siinä niin kävi että minäkin sinne mudan pehmeään syleilyyn pyllähdin. Ei ole kamalan mukavaa kun päällä on lyhyt mekko ja jalassa pelkkää reikää olevat sukkahousut. Sitä voi tietenkin miettiä miksi joku on niin idiootti että lähtee illalla sinne mudan keskelle jossain hepenissä ... mutta riehuessa tulee kuuma! Ja hei se on In Flaaaaaaaaaamesssss!
Oliko edes loistava keikka. Ei yhtään haitannut vaikka jossain random muta-kuopassa sitä katsoikin osan keikasta. Parhautta!!
In Flames!
Keikan jälkeen lampsittiin takaisin leiriin, kävin etsimässä Tayan käsiini joka oli nukkumassa. Itse olin niin jäässä, mitä nyt voi olettaa keskellä yötä jos on hihattomassa mekossa, ja menin ruikuttamaan mun kavereille että pliis päästäkää mut autoon lämmittelemään. Siellä sitten olin aikani kunnes tuntui, että en selviä teltan kylmyydestä sen lämmön jälkeen. :D
Lopulta vedin taas pinkin fleecepaidan päälle ja fleecesukkikset jalkaan ja kömmin makuupussin ja vilttien sekaan uneksimaan Piggystä.
Oli muuten kylmimmät yöt koskaan Wackenissa! Ei ole kuulemma ollut viimeiseen 10-vuoteen noin kylmää. Olihan siellä nyt muutenkin ihan paska sää. Pienen teltan hyviä puolia on se, että kun joutuu nukkumaan sulassa sovussa kaikkien kamojen ja teltta-kämppiksen kanssa, niin ei pääse kylmä niin helposti yllättämään.
