perjantai 19. elokuuta 2016

You should never poison a Witch

Tilasin ensimmäisen kerran suoraan Killstarista joku aika sitten, kun siellä oli jälleen joku -20% tms. kaikista tuotteista. Tilasin kaverin kanssa kimpassa, eli postit meni puoliksi ja niistä tulikin ihan inhimilliset.

Killstar ei syystä tai toisesta ole mua ihan kamalasti koukuttanut tai ihastuttanut, ehkä se on se etten oikein välitä alternative muodissa kovassa huudossa olevasta okkultismi hypestä.

Omaa silmää oli jo pidempään miellyttänyt synkän hauska Unhappy Meal handbag jonka lisäksi tilasin Witchery bodysuitin. Bodysuit oli vähän sellainen ''mitä järkeä tilata yksi tuote'' vaihtoehto, heh.


Laukku on todella nätti ja vaikka mitat tottakai tarkistinkin, niin se on aika pieni ... tai sitten mä olen liian iso. Tai olen aivan liian tottunut kangaskasseihin ja menettänyt tuntuman ns. oikeisiin laukkuihin. Materiaaliltaan ihan kelpo kamaa ja ketju on mukavan jykevä ja paksu, tuntuu kestävältä.
Se on hurjan söpö mutta vähän pelottaa, että tuleeko käyttöä kun sinne ei kuitenkaan ihan koko elämä mahdu. Mutta katsotaan.

Body on myös kiva! Se on ilmeisesti merkille tuttua ja turvallista trikoota, joka on pehmeää että joustavaa ja näin ollen mukava päällä. Bodyt on aina vähän riski ostos, kun niiden mitoituksesta ei voi olla varma että sopiiko se tämmöiselle pitkälle apinalle vai ei, mutta tämän suhteen onneksi ei tarvinut pettyä vaan koko L sopii mainiosti.
Haaruksissa olevat hakaset helpottavat pukemista ja käyttöä. Torso vaikuttaisi olevan tarpeeksi pitkä, mutta pentagrammi jotenkin kiristää / viettää rintojen kohdalta. Omasta mielestäni rintani eivät todellakaan ole suuret, mutta ehkä pentagrammin ''mutkalle'' meno juuri siitä kohtaa kuitenkin kielii siitä? En kokeillut edes rintsikoiden kanssa vaan ilman mitään.
Varmasti kiva ja kätevä käytettäväksi hameiden ja housujen kanssa.

Ennestään minulta löytyy Totentanzin kautta hankittu Skeletor L/S Maxi dress eli pitkähihainen Skeletor printillä varustettu maksimekko sekä SHOCKin alesta ostettu Skeletor Maxi dress (lace) eli sama mekko ilman hihoja ja epäsymmetrisellä helmalla, materiaalina pitsi.

Tähän mennessä olen ollut tyytyväinen ja tykännyt ostamistani Killstar-tuotteista, mutta mitään kiihkeää ja tulista rakastumista ei kyllä vieläkään tapahtunut.
Jollain tapaa miellän että Killstar on alternative muodin H&M ja siksi hinnat tuntuu aika suolaisilta. :D

Onko muita joille Killstar ei iske? Tai rakastaa puolestaan palavasti?
En usko että oma niuhous on kiinni niinkään siitä, että merkissä olisi varsinaisesti jotain vikaa, se ei vaan ehkä ole niin oma juttu. :)


Translation ;

Here are the two newest Killstar-items what I bought from their the latest  -20 or -25% sale. All items had this discount so I finally gave a chance for these two items.

The Unhappy Meal handbag is in real life as cute and funny as it looks like but I'm maybe a slightly disappointment of the size. Of course I checked the size info but maybe it would work better as a bigger size? Or am I too familiar with the basic, big random simple tote bags nowadays and have lost the touch with handbags?

Luckily the Witchery bodysuit fit too, even it's always a bit risky to order things like these as you can never be too sure if the torso is long enough. This also have buttons in downstairs so it's easy to use!

Now I own four items from Killstar. I also have Skeletor L/S maxi dress and Skeletor maxi dress in lace. 
I'm still not a huge fan of Killstar, I don't think there's anything wrong with the label ... for me it somehow represent alternative H&M and I'm not so into occultism so I kind a don't get the hype.
It's just not my thing I guess. :)

4 kommenttia:

  1. Itsellä Killstar on iskenyt ehkä vähän liiankin hyvin, koska on ollut hyvää palvelua ja nopea toimitus. Vaatteet ovat olleet sopivan kokoisia ja tarpeeksi persoonallisia arki- ja biletyskäyttöön, mutta hinnat ovat kyllä olleet alennuksineenkin liikaa.. nimittäin materiaali ei ole ollut ihan sen luokkaista mitä noilla hinnoilla voisi olettaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei! :D
      Niin, ehkä se on se laatu joka tuo mulla mieleen H&M:n ... ja sen takia ne hinnat tuntuu nimenomaan ihan järkyttäviltä välillä.

      Poista
  2. Mulla on kiilunu silmissä Occult sarjan kolttu Killstarilta. Ehkä mä joskus sen tilaan....:D jos sitä enää silloin on varastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin perus että kun päättää lopulta tilata sen kauan himoitsevan tuotteen, niin joko se on tilapäisesti loppu tai lopetettu kokonaan :D

      Poista

Scream for me!