perjantai 23. tammikuuta 2015

Take that knife from your back, forget about the fact that you're fucked in Vain.

Mua ahdistaa. : (
Ja ihan suunnattomasti ahdistaakin. Ilmeisesti oon sen verta tehokkaasti näytellyt keskisormea mun päässä kaikuville äänille siitä, kuinka lihava ja selluliittinen läskikasa olen. Joten, oon alkanut stressaamaan mun naamasta. : D


Mikä ahdistaa?
Mulla on aina ollut tosi herkkä iho, ja tosi äkkiä puhkesi finnit/mustapäät/yms. kun siihen ikään tultiin. Kun siitä kiusataan se reilut viisi vuotta, niin kenenkään tuskin tarvitsee ihmetellä miksi aihe on arka tai miksi se ahdistaa silloin tällöin niin paljon. Musta vain tuntuu että mun iho on kamala ja olen ihan älyttömän ruma, eikä mikään voi tätä naamaa pelastaa.
Mulla on aina ollut isot ihohuokoset ja paljon mustapäitä, enkä ole käynyt kosmetologilla ties kuinka moneen vuosisataan. Ehehehee. Mutta ei siinä vielä kaikki, vaan mun iho on muutenkin ihan toivoton tapaus : se on kuiva kuin aavikko vaikka siihen voitelisi jääkaapista margariinia ( kielikuva kuulosti niin hienolta että oli pakko se kirjoittaa, en ole sitä oikeasti (vielä) kokeillut! ) ja punoittaa todella helposti. Aina saa pelätä tulisempia ruokia syödessä, koska ihottuma pamahtaa naamaan. Joku saattaa muistaa, että olen aiemminkin puhunut erittäin ärsyttävästä ihottumasta jota tulee kasvoihin - etenkin suun ympäristöön. Ennen luulin sen tulevan vain auringosta, mutta sitä saattaa ilmestyä ihan puun takaakin välillä, useimmiten se johtuu kuitenkin jostain ruuasta - mitä tulisempaa, erikoisempaa tai ruokaa jota en tavallisesti syö, niin johan naama kukkii kuin kesäinen niitty.

Tämän lisäksi oon jotenkin täysin stressaantunut mun rypyistä silmien ympärillä, tummista silmänalusista sekä silmäpusseista. Monet on sanoneet mulle, että hei noi rypyt on ihan ns. normaalit eivätkä mitenkään epätavalliset ja silmäpussit nyt kuuluu jokaisella ihmisellä olla. Siis nyt tarkoitan sitä häiritsevää osaa, joka jokaisella on, kun silmän alaosa luo sellaisen 'pussin' silmän alle. En sitten tiedä onko mun silmät niin jäätävän pallot vai miksi ne näkyy niin massiivisesti.
Okei, pakko myöntää että noi silmärypyistä ja pusseista raivoominen on ehkä vähän turhanpäiväistä, mutta silmänaluset on karu totuus. Oon katsonut vanhoja kuvia itsestäni ( etenkin muokkaamattomia :D ) ja eihän niissä noin pahaa ilmiötä ole lainkaan. Tosin tämä ei nyt varsinaisesti ihme ole, en ole viimeiseen vuoteen nukkunut kunnolla tai tarpeeksi.
Sen lisäksi noi silmäluomet ... On ilmeisesti joku sukuvika, mutta tosi monella meistä on raskaat luomet. Oon tiedostanut asian pitään mutta jotenkin nyt se on iskenyt tosi pahasti tajuntaan. Suoraan sanottuna vituttaa edes ajatus meikkaamisesta, kun eihän siitä kuitenkaan mitään tule. Rajaukset menee kovin helposti päin sitä itseään, näyttää siltä kun koko maailma pönöttäisi hartioiden sijaan silmäluomilla jne. Ei kiinnosta meikata, tuntuu ettei enää osaa edes meikata. Ärsyttävää ja ahdistavaa, useimmiten on ihan kiva fiilis kunnes katsoo peiliin ja näkee noi luomet. Jotenkin ne saa myös näyttämään alakuloisemmalta ja väneemmältä, mitä todellisuudessa on.


Mikä sitten avuksi?
Varmaan pitäisi lyödä ensin päätä pari( kymmentä ) kertaa seinään, että moiset typerät ajatukset lähtisi pois päästä. : D
Kyllä mä tiedän jossain syvällä sisimmässäni, että ei tää nyt haudan vakavaa ole. Joo joo maailmassa on monia muitakin kamalia asioita mutta samoja asioita joskus päässään pyöritellyt varmasti ymmärtää olla paisuttelematta tätä sentään niin isoihin mittakaavoihin. Mutta ymmärtää senkin kun tämmöiset asiat vaivaa.
Kävin viime kuussa lääkärillä, juteltiin sitten allergioista ja siinä sitten aloin tästä ihostanikin paasaamaan. Hän totesi, että ihan aluksi kannattaa tehdä allergia-testit, siis ihan vaan näiden mun allergioiden takia. Niitä kuulemma pitäisi tehdä 10 vuoden välein ( joo, mä en ole kertaakaan tehnyt sen jälkeen kun ne mulla todettiin alle koulu-ikäisenä hups : D ), nyt ne olisi erittäin tärkeää tehdä kun on allergia pahentunut ja näköjään ruoat/hajusteet/rasvat/meikit/yms. aiheuttaa ärsytystä tai ihottumia. Hän myös ehdotti että menisin ihotautilääkärille. Nyt sitten en vaan tiedä menisinkö ensin ihotautilääkärille vai kosmetologille?
Sitten pitäisi vielä opetella olla stressaamatta ja nukkumaan. Jos ja kun se stressi-kivi putoaa sydämeltä, niin yllättävän nopeaa siinä on uusi kivi mollukka - jos ei muuten niin stressaa siitä ettei ole mitään stressattavaa! : D Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä yrittää, joten tästä lähtien pitääkin koittaa laittaa kone ajoissa kiinni tai lopetella suunnittelut/piirtämiset/yms. illalla ajoissa, ottaa kirja käteen jotta vähän rauhottuu ja nukahtaa. Ja yrittää olla lukematta koko kirjaa kerralla, mulla on vähä paha tapa tarinaan lumoutuessa kahmia kerralla liikaa kirjasta, yhtäkkiä sitten huomaa että jaahas kello on kaksi yöllä ja mun piti mennä aikaisin nukkumaan. Vaikeinta on kyllä iltavuorot, oon viikolla noin klo 23 aikoihin kotona, ja pe/la klo 24 aikoihin kotona. Kello 22 olisi se ideaalein aika mulle mennä nukkumaan ... oon aina ajatellut että oon yöihminen ja pärjään vähillä unilla. No, oon joutunut toteamaan että saatan olla yöihminen mutta en todellakaan pärjää vähillä yöunilla tai olen hirmuisempi kuin Smaug.
Mun pitäisi myös satsata kunnon meikkivoiteeseen. Nyt saa vääntää miljoonaa purkkia naamaan eikä silti iho näytä hyvältä mitenkään. Kävin joskus viime vuoden lopulla Make-Up For Everillä ilmaisessa pikameikissä, kun sattu matkan varrelle Kalliossa. Siis voi jessus mitkä kulmat se meikkaaja mulle teki ( lue = kamalat! ) mutta iho mikä niillä tuotteilla luotiin ... siis WOU. Meikkaaja laittoi valehtelematta jonkun herneen kokoisen määrän meikkivoidetta mun naamaan, vähän peitevoidetta sinne tänne ja siinä se. Meikkivoiteeseen tosin sekoitti valkoista väriä ( ? ), kun se ei ollut ihan mun ihon sävyinen ... anyway, pointti oli se että se laittoi mun naamaan varmaan 1/3 osa määrän tököttiä siitä mitä mä itse laitan, ja näytin valehtelematta paremmalta kuin ikinä. Mun iho ei ollut sileä tai huokoset super piilossa, mutta ai että se näytti hyvältä. Kun tulin kotiin kaupungista, niin mun äitikin kehui ihoa ja sanoi että näyttää paremmalta kuin koskaan. Luonnolliselta, eikä liian luonnottoman maskimaiselta. Näyttää siltä että en oo yrittänyt piilottaa jokaista näppyä vaan hyväksynyt tosi asiat ja ehostanut vain. : D
Ainut asiahan mikä tässä kinnaa vastaan on tottakai, kuinkas muutenkaan, se hinta. Saan helposti uppoamaan MUFE:n meikkivoiteeseen, peiteväriin sekä siihen epämääräiseen valkoiseen aineeseen 100€. Mutta onko se loppujen lopuksi kuitenkin pieni hinta siitä, että tuntee olonsa itsevarmaksi ja nätiksi? Sekä noiden olettaisi kestävän kauan kun ei tosiaan koko tuubia kerralla naamaan maalattu. Mun ystävä suositteli myös tutustumaan MAC:n samantapaiseen meikkivoiteeseen, taidan pyytää testerit molemmista ja ostaa jomman kumman. Mun iho on mulle niin arka paikka, että jos siellä onkin olemassa meikkivoide joka naamassa ei näytä vahanukelta ( ja kaikki 'virheet' näkyy silti ) niin ehkä se vain pitäisi ostaa.
Oon käyttäny tota Lumenea niiiiiiin pitkään, en oo ikinä uskaltanut kokeilla muita ( etenkään kalliita ) juuri hinnan takia. Eihän niistä voi koskaan tietää ... tietty voisi tajuta pyytää näytteen. Nyt kyllä avautui kokonaan uusi maailma, joskus se laatu näemmä maksaa!


Jonkun mielestä voi olla säälittävää vatvoa tämmösiä asioita ja laittaa samaan postaukseen muokattuja kuvia itsestään. Kyllähän noista näkee ettei mun iho ole sileä kuin vauvan berbera ja toisekseen, en oo koskaan osannut käyttää mitään muokkaus-toimintoa jolla saisi finnejä poistettuja naamasta kuten kuulemma osa tekee. Joten periaatteessa en huijaa ihan hirveästi. Enhän? : D
Eka kuva on vaan musta kuvana kaunis, kaikki kiitokset Instagramin filttereiden suuntaan! Ei juu lasita silmät yhtään 30 tunnin lentojen jälkeen ... ei.
Ei mulla vaan olisi pokkaa laittaa tähän postaukseen kuvia siitä miltä naama just nyt näyttää, varmaan suurin osa käskis pistää maskin naamaan ja olla ottamatta sitä koskaan pois. Mulle ei oo ollut muutamaan vuoteen sen kummallisempi asia olla ilman meikkiä, siis mua on lähinnä häirinnyt se että näytän alienilta kun ei ole kulmakarvoja, mutta ihon suhteen olen ollut sinut. Ja se on ollut silloinkin samanlainen kuin nyt. En sitten tiedä mikä nyt sitten on. : ( Toivottavasti tämä menee pian pois!


Onko vastaavanlaisia kokemuksia/fiiliksiä/ongelmia muilla?
Olisi kiva kuulla, ja etenkin se miten tilanne on parantunut. :)

12 kommenttia:

  1. Mulla ei ole ihossa finniongelmaa, mutta ihottumaongelmaa kylläkin. Ihotautilääkäri totesi mulla seborroisen ekseeman, johon sain lääkevoiteita, ja kiellon käyttää mitään öljypohjaisia aineita nassuun/päänahkaan. Tauti helpottaa ehkä joskus keski-iässä, jess! :D Mutta silloin kun ihottuma on pahimmillaan, niin ei todellakaan tee mieli lähteä kotoa mihinkään, kun naama kukertaa punertavia läikkiä... Meikkiä on lähes turha koittaa laittaa, kun se pakkautuu niihin ihottumaläiskiin. Kärsin siitä sen muutaman päivän ja käytän lääkevoiteita, ja pesen ja kuorin kasvoja huolellisesti, ja sitten se rauhottuu. Huomaan kyllä heti, että stressi ja vähän huonompi hygienia (helposti unohtaa pestä kasvot jos ei meikkaa muutamaan päivään ollenkaan) laukaisee ihottuman synnyn, mutta eipä sitä vielä tuu muistettua kuin vasta siinä vaiheessa kun naama jo kukertaa -.-

    Jos sulla on ollut noin positiivisia kokemuksia jostain meikkipohjista, niin go for it :) Säästä vähän sitä varten, että saat itsellesi hyvän fiiliksen sitäkin kautta. Itse en oo kokenut mitään ahaa-elämyksiä (paitsi jokin aika sitten blurrausefektin aiheuttavasta pohjustusvoiteesta), mutta tekis mieli joskus käydä meikattavana just sen takia, että hiffais millanen meikki näyttäis hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa että se joskus lakkaa! :D Toi ihottuman kesto ja oireet kuulostaa tutuilta, tai siis mun ihottuma käyttäytyy samalla tavalla. Se kutina on ihan hirveätä, tekee mieli raastaa jollain raastimella naamaa ...

      Mä en ole koskaan jaksanut sen kummemmin kiinnostua hintavista meikkivoiteista, niitä kun pitäisi nimenomaan saada kokeilla kunnolla eikä ostaa sikaa säkissä. Mutta jos tommosia ilmasia pikameikkejä järjestetään tai on jossain messuilla missä pystyy kokeilemaan, niin kannattaa mennä! :) Avautuu ihan uusi maailma.

      Poista
  2. Kannattaa testata myös Grimasin meikkivoiteet. Niiden peittokyky on tosi hyvä, hinta paljon halvempi kun monissa muissa ja ainakaan mulla ne ei ole pahentaneet ihon kuntoa. Niitä myös saa ihan törkeen vaaleissa sävyissä mikäli on kalkkilaivan kapteeni niinkun mä. :) ite käytin grimasin meikkivoidetta pitkään sen grimasin irtopuuterin kanssa ja en voi kun kehua. Meikkipohja oikeesti kerrankin kesti koko päivän eikä vaan muutamaa tuntia. Nyt siirryin we care iconiin (oisko se sen nimi). Tosin niissä ei ollut tarpeeksi vaaleeta sävyä niin oon sekotellut sitä ja grimasin valkosta saadakseni just oikeen sävyn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sitä Grimasin irtopuuteria, se on se ns. läpinäkyvä sävy, se on tosi hyvää! :) Etenkin siksi kun se on niin ohutta, että naama ei "kakkuunnu" kun sitä lisää.
      Voisi kyllä harkita tota sekoittelua, harvoin löytyy tarpeeksi vaalea meikkivoide.

      Poista
  3. Mulla on loistava keino raskaisiin luomiin, silmäpusseihin ja silmänympärysryppyihin! Niin laajalle vedetty smoky eye että kaikki peittyy ja johan on siloista ;D Terveisin toinen joka ahistuu rypistymisestä ja raskaista luomista.

    Hyvä meikkivoide on ihan mieletön apu, kannattaa tosiaan testailla ja pyytää näytteitä. On tosi yksilöllistä mikä sopii kenellekin, melkein ainoa tapa löytää sopiva on kokeilla mahdollisimman montaa. Mun rasvoittuvalle mutta kuivalle iholle on sopinut parhaiten Misshan BB-voide + irtopuuteri. Voide kosteuttaa ja puuteri pitää koko hoidon suhteellisen mattana. Kiiltoa poistan tarvittaessa painelemalla paperilla (käsipaperi, nenäliina, vessapaperi, mitä vaan löytyy) jotta kasvoille ei kakkuunnu puuteria.

    Sitten lisäksi jos onnistuu muistamaan sen, ettei kukaan kuitenkaan minnekään tule just mun silmäryppyjä tiiraamaan (tai jos tulee niin se on sen oma ongelma), voi olo helpottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ;) Oon käyttänyt monta vuotta samaa metodia mutta nyt on jostain kumman syystä niin hirveä kriisi, etten pysty ees sitä tekemään? Wtf? Selasin myös vanhoja kuvia ja oon kyllä osannut näihin lerppa-luomiin tehdä rajaukset, jotka jopa näyttää rajauksilta eikä epämääräisiltä mutkilta mutta nyt ei mikään miellytä silmää.

      Toi on kyllä totta, että se on yksilöllistä mikä sopii. :) Oon monesti kokeillut poistaa just paperilla painelemalla kiiltoa, jos ei oo ollu puuteria/sutia mukana, mutta jokaisen meikkivoiteen kohdalla on käynyt niin että kiilto pysyy mutta meikkivoide kyllä jää paperiin ja lähtee naamasta. Mutta koitan jatkaa meikkivoiteiden etsintöjä!
      Tossa MUFEssa oli se kiva juttu, ettei tosiaan tarvinnut montaa purkkia naamaan lätkiä että peittyisi ne mitkä pitäisikin peittyä ... ymmärrän kyllä, että ei millään saa tästä ihosta sileää, mutta tasainen väri ja jonkinlainen peittävyys olisi kiva juttu, ilman että olo on kuin Slipknotin jäsenellä maski päässä.

      Hehe niinpä! Ja mun mielestä silmärypyt on seksikkäitä, tai ainakin Luke Evans näin yhtenä esimerkkinä on tajuttoman komee, osaksi just silmäryppyjen takia. Mutta jotenkin itsellä ne on ehdoton vääryys, tarvin jotain aivopesua. :D

      Poista
  4. Täällä huutelee kans yksi ihottumiin, kuivaan ihoon ja raskaisiin luomiin tympääntynyt! Naamassa on ollut ihottumaa vähän siellä sun täällä, silmäluomilla ja silmän ulkonurkissa, johon autto kortisoni ja viimesimpänä mullakin tuota suunympärysihottumaa eli perioralis dermatitista. Mulla se laukes todennäkösesti lämpötilojen vaihtelusta kun tulin leudosta Saksasta -20 -asteiseen Suomeen jouluksi, ni johan räjähti suunympärys, -pielet ja leukapielet kukkimaan. Se lähti sitten onneksi itsekseen, kun käytin siihen kohtaan niin vähän kosmetiikkaa ja puhdistusaineita kuin mahdollista ja luin sittemmin artikkeleita, että jos kärsii kyseisestä vaivasta, kannattaa käyttää mahdollisimman vähän (hajustettuja/kemikaaleja sisältäviä) puhdistustuotteita iholle sekä satsata laadukkaaseen kosteusvoiteeseen ja käyttää varsinkin meikkipohjassa niin paljon mineraalimeikkejä kuin mahdollista. Itse käytän nykyään kasvojen puhdistukseen Marseillen saippuaa ja kosteutukseen luonnonkosmetiikkaa, ja iho onkin nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan! Jopa mies on kommentoinut, miten iho hehkuu pesun jälkeen, vaikkei yleensä noteeraa tommosia asioita lainkaan, ni se kertoo jo jotain. :D Lisäksi tietenkin uni, vedenjuonti ja terveellinen ruoka vaikuttaa mut sen varmaan tiesitkin jo. ;)

    Meidän suvussa kulkee myös nuo raskaat kulmat ja ne näyttää suomalaisilla naisilla olevan muutenkin todella yleiset. Karoliinan ehdottaman smoky eye-meikin oon mäkin todennut toimivaksi, kun eihän niille oikein muutakaan voi tehdä, ellei tahdo kirurgin veitsen alle.. Oikein meikkaamalla näistäkin luomista saa onneksi aika nätit, jos vaan uskaltaa häivyttää sitä luomiväriä tarpeeks korkeelle ja käyttää suht tummia sävyjä. :)

    Oon ihan suht tyytyväinen naamaani, mut atopiaa lukuunottamatta tuntuu et kaikki ongelmat on kuitenkin keskittyny kasvoihin.. Em. lisäksi mullakin luonnostaan tummat silmänaluset, couperosaa naamassa ja isältä saadut vinot hampaat, joita saa nyt aikuisiällä taas kerran oikoa. Eihän se muuten ketuttais niin paljoa, mutkun äidilläni on täydellinen Hollywood-hammasrivi... :D Life is a bitch but then we give to it a bitch slap. Tsemppiä! Nätti oot joka tapauksessa, ja sulla on kauniit täyteläiset (kuulostaa joltain huulipunamainokselta....) huulet! :) Varsinkin mun 24/7/365 rohtuneisiin viiruihin verrattuna.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi että sullekin puhkesi tämmöinen maanvaiva! Oon nyt joulun jälkeen siirtynyt suurimmaksi osaksi apteekin rasvoihin sekä vähän 'kalliimpiin' rasvoihin, mitä sain joululahjaksi. Oon aina vältelly liian voimakkaita (tuoksultaan) rasvoja yms., lähinnä siksi että ne ottaa heti henkeen tai kirvelee silmiä. Ainesosista kun en ymmärrä pätkän vertaa niin en mene vannomaan että osaisin oikeita tuotteita varoa. :D Monet ovat mineraalimeikkejä kehuneet, ehkä pitäisi niistäkin ottaa selvää! Sekä tosta Marseillen saippuasta että luonnonkosmetiikasta rasvoissa, ostin Uudesta-Seelannista kasvonaamion, joka on tehty niiden kuuluisasta mudasta ja se on tuoksultaan aika voimakas mutta ei silti ahdista kurkkua/silmiä tai kirvele iholla, päinvastoin. Oon luonnonkosmetiikkaa käyttänyt tähän mennessä vasta hiuksissa, shampoina ja hoitoaineina.
      Mun suurin synti on ehdottomasti se, etten nuku tarpeeksi ... sitä pitäis kyllä petrata, tiedän että se vaikuttaa moneen asiaan, mutta silti kukun hereillä myöhään. :D

      Jep, hyvä puoli on siinä että tykkää synkästä tyylistä niin iskee toi panda-meikkikin. Mutta olisi kiva olla tietyllä tapaa vähän luovempi meikkaamisessa, tuntuu että noi luomet rajottaa tosi paljon sitä miten meikata. En kyllä oo mikään kovin hyvä meikkaaja, että osaksi johtuu siitäkin ... Oon kyllä harkinnut kirurgin veitsen alle menemistä, lähinnä siksi että ne tulee kuitenkin jossain vaiheessa roikkumaan niin pahasti että ne pitää leikkauttaa (niin kuin moni meidän suvussa on tehnyt).

      Oon kanssa ihan semi tyytyväinen mun naamaan, mutta jotenkin nyt kaikki pikkuviat on yhdessä luoneet jonkun hirveän monsterin, ja tuntuu että aina peilistä katsoo takaisin jonkun sortin örkki! :D
      Ehkä vaan pitäisi hyväksyä asioita ja oppia elämään niiden kanssa, sen sijaan että valittaa. Mutku!! Mua kanssa häiritsee mun hampaat, molemmilla siskoilla on suht normaalit ja valkoiset hampaat, mulla taas on sellainen sillisalaatti hampaissakin ... tuntuu että oon saanut kaikki friikit geenit meidän perheessä; hampaat, allergiat, ihottumat, yli leveä lantio yms. :D Ne on myös aika keltaiset, ja vaikka kuinka jynssäis niin ei ne siitä valkene. Aion kohta tarttua järeämpiin aseisiin, ärsyttää etten uskalla hymyillä kun kammoan omia hampaitani niin paljon.
      Kiitos paljon! :) Mun huulien täyteläisyyden salaisuus on osaksi se, kun crowdsurffaaja tippu mun pään päälle ja iski mun purukaluston päin rauta-aitaa ja siinä samalla meni lävistys vähän huulesta läpi, jänne halkesi ja mitähän vielä. Ne ei ikinä oo palautunut entiseen muotoonsa, vaan jäänyt tollasiksi Angelina Jolie-huuliksi! :D
      Tsemppiä sinnekin ihottumien sun muiden taltuttamiseen! :)

      Poista
  5. Meikkivoide on kyl semmonen mihin kannattaa kunnolla satsata ja kuunnella suosituksia ammattilaisilta. Itellä on ehkä vähän päinvastanen iho, kesällä öljyyntyy helposti ja tarvella lähtee palasina irti, ärsyttävää, joten osaan jokseenkin samaistua tunteeseen. Meikkivoide ostoksilla olen huomannut että moni muuttuu mun iholla punaseks ja päivän päätteeksi tuntuu kun kasvoilla ois ohut öljykalvo, monet meikkivoiteet oon saanu koluta läpi kunnes olen löytänyt itselleni jotain sopivaa.
    Yks mitä voin kanssa suositella on riittävä veden juonti ja sokerin (etenkin piilosokerin) vähentäminen. Itsellä loppu kukinta suoraan seinään. Näitä kahta ei mun mielestä turhaan painoteta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, toi on kyllä totta. :) Oon vähän laiska ja arka mitä tulee siihen, että lähtee täydellisen meikkivoiteen etsintään, kun aina vaan hyväksynyt sen että eihän tää naama millään tuu paranemaan. Mutta nyt kun kävin tuolla MUFElla niin kyllä tuntui hyvältä, tai että ei se toivo ihan menetetty ole. Pitää vaan yrittää löytää hyvät kasvorasvat että meikivoide, joka sopii just omaan oikuttelevaan ihoon.
      Kiva kuulla että oot lopulta löytänyt itsellesi sopivan!
      Jep, kyllä heti huomaa jos puputtaa sokeria tavallista enemmän, niin johan naama kukkii kilpaa kukkapuskien kanssa. Usein ajattelee vain miten sokeri vaikuttaa kroppaan = lihomiseen, unohtaa että sehän vaikuttaa niin moneen muuhunkin asiaan. Kova on tahto vähentää sokeria ja lisätä unta, takapakeista huolimatta.

      Poista
  6. Kosmetologin on pakko työntää lusikkansa kulhoon:

    Iho kuntoon, sitten meikki! Kookosöljyä öisin nassuun yhdessä hyaluronihapon kanssa (iHerb!) ja päivisin joku kunnon rauhoittava/uudistava rasva -itsellä couperoottiseen naamaan toimii etanavoide ja esimerkiksi Dermosilin ja RENin herkän ihon voiteet. Seerumikin on ihan hyvä keksintö päivisin ennen päivävoidetta, hyaluronihappo toimii taas :)

    Meikkivoiteista en osaa sanoa koska oma iho on niin hankala (kuiva JA rasvoittuva, couperoottinen), mutta omassa naamassa toimii Maxfactorin CC-voide sekä Joe Blasco kevyesti taputeltuna. Kestää ja kestää, ei kuivata eikä ole liian oranssia. Sen päälle laitan aina Baremineralsin Mineral Veil- puuteria, tekee ihan photoshopatun pinnan eikä kuivata.

    Toivottavasti tuli jotain apua!

    Finneihin teepuuöljyä ja vauvojen osastolta löytyvää sinkkivoidetta! Äläkä kuori liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä sun neuvoista apua, kirjasin ne kaikki Facebookissakin saadut neuvot ylös! :D
      Kiitti vinkeistä!

      Poista

Scream for me!