perjantai 24. huhtikuuta 2015

No matter who wins or loses, trouble always comes around.

Keskiviikkona oli odotettu Marvelin Avengers - Age of Ultron elokuvan ensi-ilta! :)
En ole jaksanut värjätä hiuksiani pieneen ikuisuuteen ja ne on muutenkin ihan plääh, niin päätin laittaa yhden peruukeistani päähän. Saksin otsista vähän uuteen uskoon ja eikun menoksi!
Oli hauskaa kun lisäsin kuvan Instagramiin / Faceen ja niin moni oli että "mitä ootko sä musta?!?!". Ai että se tuntuu aina yhtä hyvältä huijata ihmisiä. :D



Kuvista olisi voinut tulla edustavampia jos olisin ottanut tuon kuulokkeen johdon pois ja en olisi niin keskittynyt imeskelemään mynthonia, hehe. Eikä huolta, en ottanut kuvia itsestäni kesken ajamisen vaan olin ihan vain auton kyydissä.

Elokuvaa on odotettua KAUAN ja menimmekin meidän Tomppa-klubilla ( hehee ) katsomaan elokuvan. Tunnen ennestään ainoastaan Annen, joten jännitin aika paljon muiden tyttöjen tapaamista vaikka ovat vaikuttaneet netin välityksellä oikein mukavilta. Ei kukaan ollut onneksi mitenkään pelottava! :D Meillä oli oikein mukavaa ja leffa oli ihan jäätävän hyvä!!


Vaikka olen vannoutunut Loki-tyttö, ja vaikka Lokia ei tässä leffassa ole ( kuulemma DVD-ekstroissa on, jeee! ) niin mielestäni tämä oli jopa himpun verran parempi kuin ensimmäinen Avengers. Tämä oli synkempi, syvällisempi mutta silti viihdyttävä ja visuaalisesti yksi hienoimpia elokuvia mitä olen nähnyt. Juoni oli mielenkiintoinen ja vaikka on se perus maailmanlopun meininki, niin hyvällä huumorilla ja hahmojen välisillä kemioilla on saatu aikaan ihan mahtava elokuva. Elokuvassa on tuttuja hahmoja poimittu joukkoon muista Marvelin ja nimenomaan näiden sankareiden omista elokuvista, jolloin elokuva ei tukahduta liikaa uusilla hahmoilla tai tarvitse miettiä liikaa että "niin mikäs tää tyyppi nyt on ja mitä se tekee". On mielenkiintoista nähdä hahmojen taustoista enemmän ... etenkin Natashan ( Scarlett Johansson ) tarina kosketti tosi paljon. Eikä mua haittaa lainkaan ne Steve Rogersin ( Chris Evans ) ja kavereiden tiukat puvut ja mehevät suonet, oo lala looo!
Yleisesti ottaenhan kaikissa supersankari leffoissa on lopulta se jee jee hyvä voittaa pahan-meininki sekä onnellinen loppu, siihen ei kannata luottaa tämän elokuvan suhteen liikaa. Vähän hankalaa kertoa/kommentoida elokuvaa, kun ei viitsisi spoilata sitä liikaa joten ehkä en jaarittele siitä sen enempää.

Mutta jos ja kun menette katsomaan elokuvan niin jääkää katsomaan mitä lopputekstien jälkeen pärähtää ruutuun!
Jos on katsonut viime aikaisia Marvel-elokuvia, etenkin esim. Guardians of the Galaxy, niin tulee jännät paikat. Ymmärrät mitä tarkoitan kun pidät silmät ja korvat auki koko elokuvan ajan ja jäät sinne katsomaan mitä lopputekstien jälkeen paljastuu! Okei nyt oon hiljaa. :D
Pakko kyllä mennä katsomaan uudelleen, oli sen verran hyvä. Ja jos joku leffa on niin mielenkiintoinen / jännittävä, että se saa mut the sokerihiiren lopettamaan karkin syönnin elokuvan aikana, niin se on oikeasti hyvä.

Lggings : Black Milk Clothing, shoes : DinSko

Viva La Diva : #118 Moon walk 

Vaikka Loki ei mestoilla heilunutkaan, niin päätin osoittaa tukeni kyseistä ( yli seksikästä ) pahanilmanlintua kohtaan leggingseilläni. Ostin myös saman värisen huulipunan KICKSistä, Viva La Diva merkkisen, ja löytyy kotoa jo valmiiksi saman sävyinen kynsilakkakin.
Sain tarpeekseni vihreästä väristä teini-vuosina ollessani oikein kunnon gootti, mutta niin vain sisäinen Lokini ja Arielini on aivopessyt minua ja olen ostanu kolme vihreää asiaa vajaan vuoden sisään. Pitäisikö huolestua?


Translation ;

My look for the Avengers - Age of Ultron premiere! :)
I was too lazy to dye my hair and they are just so blahh but luckily I got this nice black wig at home which I cut a bit to be more me and voilá, I'm ready to go! It was so funny when I posted this photo in Instagram and Facebook and so many were like wtf. I love to shock people, it's so funny!
I also wore these Black Milk Mermemerald leggings because they remind me of the God of mischief aka Loki. ;) I also bought this pretty Viva La Diva lipstick which match perfectly to the leggings. I also have the same kind of nail polish, oh yeah.

I really liked the movie! Even I'm definitely a Loki-girl = insanely big fan of him, I really liked this one without him. The story was very interesting and darker than first Avengers-movie, you can see more about every characters personal stuff, there's lots of good jokes so it's not too serious movie, lots of cool action parts and visually very amazing. If you're going to see it, I recommend you to stay in the theater until the movie have ended, after all credits there's a little hint. If you keep your eyes and ears open for the whole movie you will understand and see how all recently released Marvel-movies ( like for example Cap America : The Winter Soldier, Guardians of the Galaxy etc. ) connect to each other and specially this one big thing in the end of credits. Ok no more 'spoilers'! 
And God bless for Chris Evans' and his buddies veins. So damn delicious. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scream for me!