keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

One more shot, then it's time to Roll!

Ennen reissua Graspoppiin, kävin kampaajalla laittamassa hiukset festari-kuntoon!
Otin sekä värjäyksen että leikkauksen. Viimeksi hiuksiani oli leikattu ennen Hobitti-reissua lokakuussa, krhm, ja sen jälkeen ne onkin saaneet villinä kasvaa.


Lähtötilanne :
Mukavasti kasvaneet, erittäin epämääräisen väriset hiukset mehevällä muutaman sentin juurikasvulla.
Mietin otsista, jotain uutta leikkauksen suhteen. Muutenkin kaipasin hiuksiin kerroksia, että niitä on helpompi laittaa eivätkä näytä niin latistuneilta. Undercutin jäljiltä myös toinen puoli on pari senttiä lyhyempi, siihenkin toivoin jonkinlaista ratkaisua vaikka en halunnutkaan pituudesta napsia pois 'liikaa'.
Värin suhteen päätin kokeilla kerrankin jotain uutta! Tai no uutta ja uutta, mulle se on suuri juttu ettei koko pää ole kirkkaanpunainen. Halusin kokeilla ombre-värjäystä, vaikka pelottikin että mitä jos en pidä siitä.



Lopputulos : Punapäänä edelleen!
Aluksi olin vakaasti päättänyt haluavani otsiksen, mutta sitten mieleen muistui ettei festareilla ( joita tulee muutamat kesällä koluttua ) ole niin helppoa suoristaa hiuksia, joten emomainen pitkä vino-otsis lienee se kaikista simppelein versio. Sain myös viime kerralla leikatessa tästä hieman aikuismaisemmasta lookista paljon positiivista palautetta ja tykkäsin siitä itse, niin päätettiin leikata sellainen taas! Se on helppo laittaa suoristusraudalla tai kihartimella, tai vaihtoehtoisesti pysyy poissa silmiltä hyvin koska pituutta kuitenkin on. Katsoo jos syksyllä kokeilisi ihan kunnon otsista.
Muualta hiuksia kerrostettiin että ne saa helpommin laitettua ja toista puolta leikattiin vähän reilummin että nyt se on melkein saman pituinen kuin toinen! Jes! Johan tässä on joku 1,5 vuotta tuota undercutia kasvateltu! Samalla siinä leikkaantui latvojen hiiren hännät, hiukset on edelleen aika pitkät mutta paksumman oloiset. :)
Pakko tunnustaa etten ole vieläkään tottunut tähän tummempaan juureen, mikä saatiin ombre-värjäyksellä aikaiseksi! Mukavaa vaihtelua ja sen saa kuulemma helposti takaisin räikeän punaiseksi kunhan kerran, kaksi raidoittaa juuren. Jes. Ei sillä ettenkö tykkäisi tästä nyt, mutta itseni tuntien kyllästyn ennemmin tai myöhemmin heh.
Hiukset värjättiin juuresta kestovärillä ( apua! ei kestoväriä hiuksissa since 2008 ) ja muualta Directionsin shokkiväreillä, yhteensä kolmea eri punaista käyttäen. Tietenkin kun omat hiukset eivät ole kamalan pitkät, niin ihan niin näyttävää ombrea ei saanut aikaan, mutta ajattelin osan pidennyksistä vetää reilusti puoliksi punaisiksi ja loput oranssilla niin saa sähäkän ombren niillä aikaan!
Saa nähdä kuinka käy tuon tumman juuren suhteen itse värjäillessä, mulla on kyllä saman sävyistä Directionsia kaapissa mutta vähän pelottaa etten saa väriä yhtä nätisti liukumaan ... no ei auta kuin kokeilla. :)
Tykkään kyllä itse uudesta väristä paljon ja wau mikä kiilto hiuksissa onkaan! Plussaa myös siitä ettei hiuksia tarvinut blondata, ehkä ensi kerralla kuluttaa niitä sen puolesta taas. En tiedä. Nyt mennään tällä!

Lookki näyttää omaan silmään jotenkin tosi oudolta, mutta se varmaan johtuu noista ruskeista kulmakarvoista. Graspopissa kun veteli menemään punaisilla kulmilla niin johan oli kotoinen olo! ;)

Ennen - Jälkeen
( Leikkaus, värjäys ja kuvat : Sandra )

Kampaajana toimi Sandra Hyvinkään Twister parturi-kampaamosta, niin kuin aina vuodesta 2007 alkaen kun Twisterin löysin. :)
Luottokampaajan löytäminen on niin hieno juttu! Voi vaan istua tuoliin ja vaikka ei edes tietäisi mitä haluaa, niin lopputuloksesta varmasti tykkää. Ihanaa.



Translation ;

My new hair what my hairdresser Sandra ( from Twister hair-salon ) did to me before Graspop-trip.
Ombre hair omfg! But of course I stay as a red head as that's my color. But something new and fresh is always nice to try on! :P

2 kommenttia:

  1. Ihanat hiukset! Nyt iski itselleenkin himo istahtaa kampaajan penkkiin, jos sitä jotakin uutta tähän mökin kulahdittamaan kuontaloon keksisi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kampaajalla on kyllä kiva aina välillä käydä, ihanaa hemmottelua ja joku muu tekee kaiken raskaan työn. :D

      Poista

Scream for me!