perjantai 21. elokuuta 2015

I hope you live to see the day when your world goes up in Flames

Tässä viimeisimpiä ostoksia nylon-rintamalla. Pahoittelut jo alkuun huonoista kuvista, en ole vieläkään saanut aikaiseksi hankkia uutta kameraa vaan kaikki kuvat tulee otettua puhelimella. :/ Pitää ryhdistäytyä asiassa!

Bloodwings crop top : Black Milk Clothing

Black Milkin Bloodwings crop oli aivan yhtä ihana kuin odotinkin sen olevan!
Nopea sovituskuva vain, vielä en ole mitään asuja tämän ympärille ehtinyt rakentamaan. Kovasti tekisi mieli ottaa BM:ä esimerkiksi festareille mukaan, mutta sitten taas näin tyyristä tavaraa ei kyllä mielellään kanniskele mukana kun rymyää viikon pellon keskellä jossa voi hyvinkin varkaat kollata koko teltan tyhjäksi. Kuitenkin mielessäni suunnittelen yhdistäväni niin lyhyt kuin pitkähihaisia crop toppeja korkeavyötäröisiin hameisiin ja housuihin. Ja ne korkeavyötäröiset latex leggingsit pitää hankkia, tämä toppi näyttäisi upealta niiden kaverina!
Topin printti on myös aika hallitseva ja sijoiteltu enimmäkseen pääntielle, joten korujakaan ei tarvitse miettiä sen kummemin ettei tule liian sotkuinen lopputulos. Liekö tässä uusin turva-asu niille päiville kun haluaa näyttää sähäkältä mutta ei osaa päättää mitä laittaisi päälle? Ei ole aikaa valita koruja eikä mitään muutakaan?
Ei kuin tämä croppi, latex leggingsit ja litat jalkaan. Täydellinen combo on mm. valmis. Vielä pitää vain ne latexit metsästää!

Age Of Ultron leggings : Living Dead Clothing
Baby Jaguar Tore My Throat Out : Black Milk Clothing

Vasemmalta löytyvät Age Of Ultron leggingsit ovat LDC:n Marvel mallistosta. Piti ne pelastaa talteen ennen kuin niitä ei enää saanut. Matkaan lähti myös Loki-crop top jonka olen näemmä unohtanut kuvata haha.
Oikealla BM:n leot, voikohan sitä leggingsit enempää minun näköiset olla? Sain nämä lopultakin metsästettyä omassa koossa itselle, jee.

Huh huh. On nylon-ähkyä ja shoppailu-ähkyä vaikka en olekaan ihan superisti viime aikoina shoppaillut!
Syksyllä ja talvella aion ennemmin keskittyä hankkimaan kauhu-aiheisia asusteita Kreepsville 666:lta ja eBayn syövereistä. Koitan olla ostamatta vaatteita ihan hirveästi koska projekti läskit lätkimään. Nylon on onneksi sellainen materiaali josta osaa arvioida oman koon ja jonka koko menee vaikka paino muuttuisikin.


Translation ;

My newest nylon finds. I'm planning to pair my crop tops with high waisted skirts and pants. I think this Bloodwings crop top will look amazing with high waisted latex leggings?! Now I just need to buy some latex ... :P

2 kommenttia:

  1. Ootko koskaan laskenut kaikkia sun nimmareita ja yhteiskuvia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En! :D Osa on varmaan lentänyt vahingossa roskiin (whoops) ja yhteiskuvia löytyy onneksi suht paljon tietokoneen syövereistä, jotkut on kyllä kadonneet bittiavaruuteen. Toisinaan se voi olla ihan hyvä juttu ... :D

      Poista

Scream for me!