sunnuntai 29. elokuuta 2010

All these things I hate

Monissa blogeissa on ollut se " 100 asiaa minusta "-postaus joten mäkin nyt päätin toteuttaa semmoisen. Nämä on kyllä enemminkin " 100 asiaa minusta ja mielipiteitäni " :D
Kuvat tarjoilen minä ja Google.

1. Nimeni on Sinna-Sonia,
2. mutta minua kutsutaan useimmiten Sinnaksi tai Simbaksi.
3. Olen 20 vuotta,
4. ja 176,5 cm pitkä (mitattu viimeksi vissiin vuonna 2009).
5. Olen valmistunut pukuompelijaksi Hyvinkään Ammattikoulusta (HYRIA) viime keväänä,
6. ja vaatesuunnittelija on haave-ammattini.
7. Haluan myös parturi-kampaajaksi,
8. sekä meikki-taiteilijaksi,
9. ja näiden pohjalta haluan perustaa monipuolisen oman yrityksen vielä joskus.
10. Rakkaimpia harrastuksia on kaksi ; musiikki sen kaikissa muodoissa
11. ja toinen vaatteiden suunnittelu.
12. Kuuntelen pääasiassa rockia, raskasta rockia, 80's, sleaze rockia, trash metalia, industrialia, sekä monia, joita ei voi oikein luokitella mihinkään tiettyyn kategoriaan.
13. Tykkään käydä keikoilla,
14. ja riehua niillä, mm. moshpit ja crowdsurfing. (Jälkimmäistä on valitettavasti suht hankalaa harjoittaa Suomessa)
15. Olen nähnyt lähes kaikki lempi-bändini livenä, muutamaa lukuun ottamatta. Koen itseni erittäin onnekkaaksi.
16. Eturivi on paras rivi, joten jonoteltua tulee silloin tällöin,
17. myös talvella, + 30 tuntia menee ihan helposti ja ilman jäätymisiä talvella, jos on oikeat varusteet.
18. Jonotuslistat keikoilla ovat naurettavinta mitä tiedän, ja ne voi rauhassa tunkea sinne minne aurinko EI paista.
19. K-18 keikat ovat kaikista parhaimpia, koska siellä ei ole ihkuttavia ja huomiota kerjääviä teinejä,
20. joiden takia esimerkiksi Nightwishin keikat ovat nyky päivänä ennemminkin painajainen kuin hieno keikka-elämys,
21. samoin Stam1nan.
22. En voi sietää keikoilla myöskään turhaa hienostelua tai ruikutusta - jos sä saatana olet siinä eturivissä ja sun takana on pari tuhatta ihmistä, niin joo, ehkä ne pikkasen sua työntää, luultavasti enemmänkin. Get deal with it.
23. Ja kyllä, olen erittäin temperamenttinen keikoilla, minullehan ei ryppyillä :D
24. Olen käynyt maailman suurimmalla metalli-festivaalilla, Wacken Open Airissa, Saksassa, tänä kesänä ensimmäistä kertaa,
25. ja crowdsurffannut siellä elämäni ensimmäistä kertaa Ill Niñon keikalla!
26. Minulla on vaaleansiniset ugg-kengät, joissa on itsensä Alexi Laihon signeeraus. "Sullapa on makeet, tosi ihmeelliset, kengät!"


27. Leikimme myös kyseisen herran kanssa C.S.I. tutkijoita Tampereen Pakkahuoneen backstagen ovilla.
28. Olen ollut muutamia kertoja tanssimassa lavalla muutamien bändien kanssa.
29. Olen keikoilla yleensä yläosasta vain rintsikoilla, mikä hämmentää muusikoita sekä miespuolisia moshpittaajia,
30. kun taas se ilmiselvästi närkästyttää naispuolisia henkilöitä.
31. Olen ollut joidenkin isojen (ja pienien) bändien backstageilla,
32. ja suuresti ihmetellyt siellä olemassa oloni syytä, kun ulkomuotoni on pikemminkin ollut Frankestainin vaimo kuin ihmisen.
33. Käytän varmasti musiikki-harrastukseeni reilusti yli tonnin vuodessa,
34. vaikka koitan liftata keikoille as mutch as I can.
35. Rakastan suunnitella vaatteita, joissa on jokin juju ja useimmiten ne ovat aika kreisejä.
36. Tykkään myös súunnitella ns. normaaleille ihmisille vaatteita myös.
37. Minua ärsyttävät massan mukana menevät ihmiset.
38. Minua vituttavat myös nämä ns. älykkäät ja taitavat muotisuunnittelijat - jos suunnittelee HARMAAN kaavun, ja siihen päälle aukon ja hihoille, se tuskin vaatii kovin paljon taitoa, eikä todellakaan älyä.
39. Minusta monet tunnetut muotitalot ovat yli-arvostettuja ja tylsiä tänä päivänä.
40. Rakastan kenkiä,


41. ja minulta taitaa löytyä niitä lähemmäs 50:tä paria.
42. Tykkään eniten +10 cm koroista, vaikka olenkin niiden kera liki 190 cm.
43. Minulla ei ole varsinaista tyyli-ikonia, vaikkakin Jeffree Star, Marilyn Manson ja Kat Von D ovat lähellä sitä titteliä.


44. Otan vaikutteita pukeutumiseen, hiuksiin, kaikkeen, niin naisilta kuin miehiltäkin.
45. Suosikki-asusteeni ovat tatuoinnit, ja toivonkin pian saavani töitä, että minulla olisi varaa ottaa niitä lisää.
46. Suosikki-kuosini on tällä hetkellä leopardi.
47. Tykkään myös paljon nyrkkirauta aiheisista asusteista, kengistä ja vaatteista.
48. Ei pidä sanoa "ei koskaan", mutta epäilen, että päälläni nähtäisiin ikinä mitään mummon pöytäliina-tyylistä kukka-kuviota, toinen asia on taas kauniit ruusut.
49. Haluaisin tällä hetkellä eniten joko Darlin' Grave-Havoc, Jeffree Star tai Simon CruZ tyyliset hiukset.


50. Yritän parhaillaan laihduttaa ja kiinteyttää itseäni,
51. vaikka se onkin omalla tavallaan haastavaa,
52. koska en pidä itsestäni tällaisena ollenkaan.
53. Minulla on suht pieni jalka pituuteeni nähden, 39,5-41 mallista riippuen.
54. Minulla oli pienenä hiusteni oma väri pellavan vaalea, vaikka se nykyään on lähes musta.
55. Lempi-hiusvärini on ehdottomasti punainen,
56. vaikka se onkin aika haastava, koska sen kanssa ei sovi kaikki värit pukeutumisessa. (Tai ainakaan minun mielestä.)
57. Minulla on myös erikoiset silmät, niissä on kolmea eri väriä (vihreää, ruskeaa sekä sinistä) ja
58. ne 'vaihtavat väriä'. Joinain päivinä ne ovat enemmän ruskeat kuin vihreät ja joskus taas päinvastoin.
59. Minulla on vain kaksi lävistystä, tuo tavallinen alahuulessa keskellä (nimeä en nyt muista) sekä industrial.
60. Haluaisin bridgen, madonnan, septumin, snakebitesit sekä kieli-lävistyksen,
61. sekä niitä ihoon 'upotettavia' lävistyksiä, vartalooni.
62. Vaikka lävisykset ovat lähellä sydäntäni, minun mielestä ei ole kovin kaunista jos on kuin kävelevä rauta-kauppa.
63. Lempi-leffani on Taru Sormusten Herrasta-trilogia,
64. samoin se on lempi-kirjani musiikki/bändi-kirjojen ohella.
65. Tykkään juhlia aika paljon,


66. vaikka en käykkään itse baareissa usein,
67. vaan ennemminkin juhlin keikoilla.
68. Olen tehnyt drinkin tuhkakuppiin,
69. ja vielä join sen.
70. sekä kokeillut joitain (kevyitä) huumeita, koska se on humalassa kuulostanut hauskalta idealta. Mitään pahaa ei ole tapahtunut niiden kanssa sohatessa, eli mitään hätää ei ole ollut. En kuitenkaan halua varsinaisesti niiden puolesta puhua, nevoivat olla erittäin petollisia. Lukekaa esimerkiksi Heroin Diaries, niin ymmärrätte.
71. Rakastan Saksaa, koska sieltä saa halpaa boozea, ihmiset ovat mukavempia,
72. ja siellä on paljon paremman näköisiä miehiä.
73. Olen vahvasti vakuuttunut, että jos joskus löydän miehen, hän ei ole luultavasti Suomesta,


74. koska suomalaiset ovat hyvin tylsiä, värittömiä ja tyylittömiä, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta,
75. verrattuna esimerkiksi saksalaisiin tai ruotsalaisiin.
76. Ja ne ovat sitä paitsi pidempiä ulkomailla ja PALJON persoonallisempia.
77. Niin kuin huomaa, olen kärkäs, vaativa ja impulsiivinen ihminen,
78. mutta myös mukava,  iloinen, HULLU ja ujo, trust me.
79. En päästä lähelleni enää ihmisiä helposti, vain harvat ja valitut.
80. Halveksin tekopyhiä, itsekkäitä ja omahyväisiä ihmisiä,
81. vaikkakin joskus nuo piirteet saattavat olla valitettavasti pinnalla itsessäni, jossain tietyssä tilanteessa.
82. Olen pitkä vihainen, eikä luottamustani hevillä saada takaisin.
83. Osaan olla erittäin BITCH, jos niin kerran halutaan.
84. Vaikka mieluummin eläisin ilman sen kumempia riitoja.
85. Kiltteyteni takia nimenomaan minun hyväuskoisuuttani ja vastaanlaittomuuttani käytetään törkeästi hyväksi.
86. En pidä yhtään "koska sun pitää"-jutuista/ideoista jne,
87. koska tämä on MINUN elämäni, ja teen sillä just sitä, mikä/mitä itseäni huvittaa. En ole kenenkään orja.
88. Kuulun kirkkoon, eli olen uskossa. Kristitty.
89. Sitä saattaa olla vaikea uskoa,
90. ja minua ottaa päähän, jos siitä nousee shirveä haloo tai kaikki hämmästelevät sitä.
91. Ihan kuin se tekisi minusta mukamas naurettavan, tyhmän tai heikomman - PÄINVASTOIN.
92. Itse arvostan ja harvoin kyseenalaistan toisten uskoa/elämän katsomusta ja ystävä piiriini kuuluu yhtä jos toista.
93. Mutta se joka ei arvosta ja kunnioita minun uskoa, ei myöskään ansaitse ystävyyttäni.
94. Kestän paskaa kohtelua aika pitkään, koska uskon jokaisessa olevan hyvää eikä "se tehnyt sitä tahallaan".
95. Mutta kun saan tarpeekseni, niin siinä eivät puolustelut paljon auta.
96. En tykkää katsoa kauhu/thriller-elokuvia, koska omaan sen verta hyvän mielikuvituksen jo omasta takaa, että niitä katsomalla saan helposti pelko-tiloja.
97. Lempi-kaupunkejani ovat Tampere, Tukholma, sekä Ranskan, Saksan ja Belgian 'peinetä kaupungit sekä Luxembourgin pienet kylät ovat oikein valloittavia.
98. En osaa pitää huonettani siistinä,
99. jonka takia se on usein kuin pommin jäljiltä.
100. Olen vahvasti sitä mieltä, että minulla olisi reilusti yli 100 mielipidettä/asiaa itsestäni :D

3 kommenttia:

  1. wuhuu, mä olen harva ja valittu! tai anakin luulen olevani voi ei nyt luulen olevani itsekäs, koska sanoin tän. iiik, kuinka risti riitaista! Mitä jos mä suunnittelisin harmaan kaavun? olisinko enään kukaan tai siis olisinko sun mielestä nobady? hahaaa oon ihan väsy. Vastasin just ite johonkin 30 kysymykseen, jotka oli laitettu tonne ask anything juttuun, huh huh

    VastaaPoista
  2. täällä on yksi ihkuttava teini joka on tosi kade noista singneeratuista kengistä! :D yleensä en jaksa lukea näitä 100 asiaa-postauksia loppuun, mut sulla oli sen verran mielenkiintoisia juttuja et helposti sain luettua. :>

    VastaaPoista
  3. Emma : Olet harva ja valittu, of course! Olisit, vaikka päättäisit suunnitella harmaan kaavun koska se tuskin olisi läheskään yhtä TYLSÄ kun näillä nimeltä mainitsemattomilla suunnittelijoilla ;D No joo, mä kirjotin nämä kyllä etukäteen, mutta silti siinä meni kauan ..

    Anni : Heh, tarkoitukseni ei ollut yleistää kaikkia ns. teinejä, tottakai itsekin olen aika ihku välillä vaikka olenkin tämmöinen grand old women, mutta rajansa kaikella, luulen että ymmärrät :) Toivottavasti en loukannut, vaikka epäilen että neiti Anni vähän vitsaili ;D
    Joo, oon vahvasti sitä mieltä että nuo ovat katu-uskottavimmat Ugg.-kengät IKINÄ!
    Hei, siistiä kuulla, kitos! :)

    VastaaPoista

Scream for me!