maanantai 21. toukokuuta 2012

Return of the living Dead!

Kiitos jääkiekon maailman mestaruus-kisojen, pidinkin sitten about kahden viikon blogi-loman. Ehkä se teki ihan hyvää, parannetaan tasoa tästä näin!
Ja mähän sanoin että mun elämäni suppeutuu pariksi viikoksi heheh ;)

 
Simba antaa vähän voimaa, virkistystä, suojaa ja lovea suomalaiselle Koivulle ;D

Tämän kahden viikon aikana on ehtinyt tapahtua paljon ja alankin purkamaan tapahtumia pika pikaa, parhaani mukaan mitä tässä kiireiltäni ehdin.
Olin viime viikolla mahatudissa jonka seurauksena olin koulussa peräti yhden päivän viime viikolla ja sen takia olen aika pahasti jäljessä koulussa :/
Ehdin myös käydä katsomassa paikan päällä MM-kisoja, käydä katsomassa Turmion Kätilöitä sekä ensimmäistä kertaa Zombiewalkissa joka järjestettiin lauantaina 19.5.!

Viime viikolla mulla ei ollut yhtenäkään päivänä ns. vapaata, vaan katsoin joka päivä lätkää, olin lätkä-matseissa tai keikalla. Mutta en voi valittaa, oli ihan mahtavia aikoja ja sai upeita muistoja!
Suomen pelejä en valitettavasti ollut katsomassa. Ja paskan makuhan tuosta pronssi-ottelustakin suuhun jäi -______-
Ai että ... no, ensi vuonna sitten paremmin. Eikä se että me hävittiin poista sitä tosiasiaa että Mikko Koivu on ihan helvetin kuuma ... ja se Filppula, voihan drrrrrrrrrrrrrrrrrrn!
Suomi ehkä tuli neljänneksi mitä tulee itse pelailuun, mutta ulkonäössä se pesi kaikki muut ihan 6-1.
Venäjän karhujen naamasta näkisi sokeakin että ne ovat menneet pari kertaa liikaa laitoja päin, Ruotsin puppelipojat ovat tunnetusti rumempia kuin vasemman jalan nilkkurit ( ketä voisi edes orangit kiinnostaa? ), USAn kulmakarvahirviöt ottivat toivon mukaan lennon suoraan vahauksiin, Khänädän nalkuttajien naamaa saisi tuskin plastiikka-kirurgillakaan paremmaksi ja Tsekin liuhuleteissä ei olekkaan sitten muuta hienoa kuin ne liehuletit. Tuossa pari esimerkkiä ;D

Sain myös vihdoin ja viimein luotua Blogi-kirppiksen, lisäsin sinne nyt 16 tuotetta ja lisää tulee!
Info ja ohjeet löytyvät itse blogista, mutta tähän haluan sanoa sen että jokainen tuote on myös myynnissä Facebookin Goottikirppis-kansiossani. Linkki kansioonkin löytyy itse blogista. Linkki Blogi-kirppikselle löytyy myös sivu-palkista.
Shoppailemaan sinne siis änyytee NYT! ;)

Nyt on aika raahautua nukkumaan, huomisesta on tulossa pitkä päivä; ensin koulua, paperi-hommia, nappien yms. tarvikkeiden ostoa Stadista, salia piiiitkästä aikaa ( vieroitus-oireet alkavat näkyä kun en ole kerennyt salille 1,5 viikkoon iiks! ) ja sitten voisin postailla paremman ajan kanssa.
Tähän loppuun vielä sneak peak-kuva Zombiewalkin asustani ;)
Koittakaas arvata mikä olen!


Zombiewalk Helsinki 2012 - Survival of the Sickest

Translation;


My last two weeks have been super-busy because of The World Championships of Icehockey!
I'm a huuuuge fan of Leijonat, the finnish national icehockey-team and I watched every game. Mikko Koivu is my hero and favorite, he's one of the best icehockey-players ever and damn hot!
Mikko is the one in the first photo "with me" hahah!
Also the other ones are a pleasure to my ( and many more! ) eyes ;)
I also went to the Arena to see some games, but not Finland's games :/ It was still awesome and icehockey at live is always as awesome, no matter who is playing!


So I kept like an accident two weeks holiday from my blogs. During these weeks I went to see games and watched them from TV like I wrote, was ill and that's why I'm a bit much behind in my school-works than others :/
I also went to see finnish awesome band Turmion Kätilöt and went to Zombiewalk the very first time! Both events were super-awesome and I'm so happy because of them!


The only thing which is making me sad is that we didn't won bronze medal in icehockey at sunday, annoying :'(
But luckily The World Championships of Icehockey are at every year and next year we have our time to hit again!
I will start blogg more again, now I got my holiday and I'm back in business :P

2 kommenttia:

  1. OLETTTTTT!!!! GROUPIEEE ;DD<3 No eiiii!!<33 Loove you ihan mahtava kaksviikkoo ja lisää seuraa!!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahahah sepä se! XD <3

      Oli, aivan parhaat 2 viikkoa! Tätä lisää! <3

      Poista

Scream for me!