perjantai 20. heinäkuuta 2012

Rockin' Hellsinki Vol. 1. - Crashdïet, 7.6.2012

Aika siirtyä kesän ensimmäisen festarin kimppuun!

Samalla viikolla kun oli tämä Rockin' Hellsinki Vol. 1. joka järjestettiin 7. kesäkuuta oli myös kaksi päiväiset pääsykokeet Hämeenlinnassa että Kivenlahti Rock.
Viikko siis aloitettiin tiukalla uurastuksella pääsykokeissa jonka jälkeen vaihdettiin moneksi päiväksi vapaalle ja vietettiin aikaa niin kuin parhaiten osataan eli rock'n'roll meiningillä :P

Alunperin meidän piti mennä jonottamaan vasta keskiviikkona töiden/pääsykokeiden yms jälkeen mutta jo tiistai iltana oli sen verta paljon teinejä Kaisaniemeen valunut että me vanhuksetkin päätimme kasata kortemme kekoon!
Se on vain karu tosiasia että teinit on meitä puolet nopeampia ja pienempiä joten ei haluttu riskeerata eturivi-paikkoja. Mikä oli ehdottoman must-juttu koska tällä keikalla esiintyi kaksi lempi-bändiäni!!
Toinen tosiasia on se että me ainakin osaamme jonottaa mutta siitä myöhemmin.
Meitä ennen paikalla oli n. parin kymmenen henkilön jengi josta osa oli tuttuja keikoilta :)
Oli myös kiva huomata että suurin osa heistä oli varsin mukavaa sakkia eikä sitä perinteistä teini-osastoa; vittu mä olen niiiiiiiiiiiin vitun paras. Jonotus siis eteni vallan mukavasti ... me valuttiin eri aikoihin paikalle; ensimmäisenä taisi mennä Rista, sitten Ira ja Reetta jonka jälkeen Väpä oli liittynyt seuraan. Itse menin suoraan pääsykokeista Espooseen hakemaan kamat ja sieltä sitten Kaisaniemeen. Essikin liittyi keskiviikkona seuraamme.
Onneksi pääsykokeissa kamat sai jättää sinne ettei mun tarvinnut kantaa niitä Hämeenlinna-Kaisaniemi väliä :D

Ja sitten vähän jonotus-eleganssia;

Let's rock this shiiiiit!

Jonotus-kenkäni. Legenda!! Onhan ne nyt signeerannut itse Alexi Laiho ;D
My waiting queue-shoes. Legend!! Alexi Laiho from Children Of Bodom have sign them ;D

God natt ...

... och god morgon!

Jonotus eteni siihen asti ihan mukavasti ennen kuin porukkaa alkoi tulemaan vähän enemmän. Ja juurikin niitä teinejä joista aiemmin valittelin ... ei tsiiiiiisus, jos et omista aivoja niin älä helvetti soikoon tule jonottamaan. Siinä se, lyhyesti ja harvinaisen ytimekkäästi.
Ja vielä pieni ohje kaikille jonottajille;
Älkää ikinä uskoko mitä järkkärit sanoo, ikävä kyllä ne ovat lähes aina turhia lupauksia kuten jälleen kerran nähtiin :/
Jos tulet jonottamaan, kannattaa mennä siihen jonoon porttien/ovien/tms. miitä siinä nyt on eteen tai edes puolet porukasta että teillä on paikka jonossa. Ei ketään ( valitettavasti ) kiinnosta joskus tuntia ennen keikan alkua että oletteko olleet siellä yön vai sata, jos ja kun kukaan porukastanne ei ole missään vaiheessa siihen jonoon mennyt. Ikävä tosiasia on vaan tämä ja sitten on turha vinkua. Nykypäivänä ihmiset ovat niin omahyväisiä paskoja että ei niitä kiinnosta se kuinka kauan joku on siellä istunut jos ei kökötä ihan nenän edessä. Sääli sinänsä mutta se on vaan nykypäivää :/
Pitää myös uskaltaa pitää oma paikkansa ja tarpeen vaatiessa korottaa ääntä. Itsehän joudun yleensä moisiin paska-hommiin jos tyypit eivät monen kerran ja ystävällisen vihjauksen avulla tajua mm. mitään, olen sen verta temperamenttinen ihminen että se homma hoituu itseltä välillä vähän liiankin hyvin ... heh.
Tämä myöskin edellyttää kunnon varustusta ja kannattaa oikeasti ottaa lämmintä vaatetta mukaan ja makuupussi/joku viltti on aika ehdoton, ellei toki tieten tahtoen kipeäksi halua. Ja kyllä, kesälläkin. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, ja sitä kokemusta löytyy nykyään jo vuosia.
Tämä vain ja ainoastaan siksi että sulla olisi kivempaa jonottaessa ja että se jonotus olisi kaiken vaivan arvoista! :)
Ja niin kuin näkyy, meiltä löytyy ihan kunnon varusteet. Ei haittaa vaikka sataisi koska meillä on pressu :P Ehdottomasti paras ja kätevin juttu jonotuksessa. Ben bunkkeri on sen epävirallinen nimi ;)
Lopuksi; jonotus ei edes tunnu jonotukselta kun on kunnon varusteet ja hyvä seura. Suosittelen myös olla vetämättä sen suurempia lärvejä jos on isolla porukalla liikenteessä koska se tietää auttamatta draamailua ... ei sillä, on se ihan hauskaa katseltavaa :'D

Sananen myös siitä aidalla roikkumisesta. Jumalauta, mikä siinä on että pitää kurkkia lava-kalusteita yms. soundcheckejä etukäteen? Ei nyt mitenkään pahalla, mutta bändien soundcheckit hoitaa kitara-teknikot sun muut eikä suinkaan joku helvetin Nikki Sixx itse. Ainakaan koko aikaa eikä etenkään festari-keikoilla.
Muutenkaan en ymmärrä mitä järkeä on kurkkia sieltä, paljon siistimpäähän se on täysin tietämättömänä odottaa mitä tuleman pitää.
Ja se kirkuminen jos soundcheck alkaa ... c'amoon, se on vaan soundchecki, ne on vain rummut, se on vain taustalippu joka sinne nousee eikä alaston Tommy Lee. Saatan kuulostaa tosi skeptiseltä mutta mun mielestä se on aina huvittavaa kun jengi huutaa/kiljuu/rähisee jo soundcheckin aikana.
Mä voisinkin alkaa räyhää jo jonotuksessa ... iiks kääks!!

Keskiviikko-iltana ja torstai-aamuna Kaisaniemi alkoi täyttyä jos jonkin näköisistä riikinkukoista. Mekin oltaisiin päästy Iltalehden tai jonkun haastatteluun mutta annettiin Reetan ja Ristan hoitaa homma meidän kohdalta kotiin :P
Itse keskityin sillä hetkellä meikkaamiseen ... Toki ennen porttien aukomista piti pousailla ja ottaa kuvia tuttujen kanssa!
Paikallehan saapui ystäviäni ympäri Suomea että myös ympäri Eurooppaa :)

Essin ja Reetan jonotus-eleganssia, tärkeä puheenaihe näemmä menossa ...
Essi and Reetta waiting with cool Jägermaister-stetsons ;)

Jasu ja Ira, ja aina niin iloisina!
Jasu and Ira looking extremely happy!

Rista ja minä/and I, why so serious?

Minä ja Kuopion vahvistus Mirva ;)
I and my friend Mirva from Kuopio ;)

Meidän jengi haha! Rista, Ira, minä, Essi ja joujou-Reetta ;D
The girlzz! Rista, Ira, me, Essi and rap-Reetta ;D

... and more girlss!
Elisa, Jasu, Rista, Ira, me, Reetta and Essi.
I also got a change to fit Jägermaister-stetson and it DIDN'T screw my hair woo-hoo!

Posing. Don't know what I'm doing :'D Love those girlsss!

Lopulta se hemmetin aita-pöheikkö otettiin pois ja pääsi oikein kunnolla stressaamaan siitä pääseekö eturiviin  vai ei. Hirveä suma ja ihmis-paljous joka vain työnsi ja työnsi. Ja kuinkas muutenkaan, porttien avaaminen kusi taas ihan 6-1. Mikä helvetti siinä voi olla niin saatanan vaikeata avata kaikki portit samaan aikaan?!
Jos toisesta reunasta juoksee jo jengiä niin silti sönkötetään "ei me voida vielä avata". Oh really? Kiss my ass!
Kyllä me sitten lopulta sisään päästiin, melkein väkisin ja eikun töppöstä toisen eteen. Tuli kyllä huomattua että on treenattu koska oma vauhtini yllätti itseni ja olin yksi ensimmäisistä eturivissä, jiihaa!! Asiaan saattoi vaikuttaa myös se että preppaan itseni aina ennen eturivi-juoksuja hyvin ... venyttelen, lämmittelen jalat ja keskityn ihan tajuttomasti. Sen takia en tykkää puhua viimeisten minuuttien aikana kenellekkään, vaan valmistautua koitokseen. Niin se vaan toimii parhaiten! :D

Eturivi, paras rivi. Melkein keskellä, enemmän kuitenkin Peterin/Martinin/Mickin (=oikealla) puolella. Ei haittaa koska erityisesti Peter on paras! :)
Frontrow, the best row. Almost in the middle but a bit more at right side where's Peter/Martin/Mick playing. Totally ok for me :)

Ira-babe and I before Crashdïet ...

... and a bit more posing!

Vihdoin ja viimein oli Crashdïetin vuoro aloittaa! Jo alkoi se odottaminen kyllästyttää :D
Pojat aloittivat Native Naturella joka oli ehkä hieman yllättävä valinta ensimmäiseksi biisiksi. Sen jälkeen jatkettiin uudella levyllä mutta sitten palattiin ensimmäiselle levylle ja vuorossa oli Straight Outta Hell!! Ihan mahtavaa, en muistaakseni ole sitä aikaisemmin livenä kuullut.
Crashdïet oli ihan iskussa, ja olin pitkästä aikaa todella onnellinen ja etenkin minä ja Ira taidettiin olla yhtä hymyä koko keikan ajan! Viimeksi oltiin nähty Crashdïet Wackenissa, joten oli jo korkea aika. Tietysti bändin poikia nähtiin sen puolen vuoden aikana baareissa Ruotsissa mutta ei se nyt ihan sama asia ole ...
Ja voi käääks kuinka ihania ne voi olla, sisäinen fanityttöni on aivan pähkinöinä! Martinilla on tosin jokin outo fiksaatio moikata meitä aina näyttämällä kieltä, toivottavasti positiivisessa mielessä :'D
Down With The Dustin aikana tosin meillä itsellämme on vallan kiintoisia eleitä mutta se vaan johtuu siitä biisistä.
"Down with the ..." ........*pidätä hengitystä* .... *pidätä hengitystä, kyllä, vieläkin* ....... "... DUST!!!"
Ahahahah .... barasta.



Muistan kun joskus puhuin baarissa Simmen kanssa noista tatskoista ja luulin niitä ripsentaivuttimiksi, noi kaksi juttua tuossa pääkallon alla ... woops :'D


Oikee tuulitukka Ruottin maalta.

Save Herin jälkeen tuli Riot In Everyone joka sai meidät ainakin ihan totaalisen sekaisin! Se on vaan yksi maailmankaikkeuden parhaimmista biiseistä. Jotenkin se on mulle henkilökohtaisesti outoa kuulla keskellä settiä, koska musta se ois paras lopetus-biisi mutta se nyt on mielipide-kysymys :D
Oltiin myös ihan pähkinöinä koska heti perään tuli Rebel, uusi biisi Anarchy ( tsekkaa biisi alempaa tästä postauksesta! ) joka oli ihan TAJUTTOMAN kovaa kamaa, In The Raw mutta sitten ... sitten oli aika huutaa ääni pois koska ne soitti Knokk 'Em Downin!!!
Oon niin kauan rukoillut että saisin sen kuulla livenä, se on myös yksi mun ehdottomista Crashdïet-lemppareista ja vaan niin tykki biisi ettei mitään rajaa. Musta tuntui etten pystyny lopettaa huutamista, saatikka tietää pitäisikö itkeä vai nauraa koska olin onnesta soikeana. Minä ja Ira vaan huudettiin koko biisi, jo on kumma kun meitä ei vieläKÄÄN ole pyydetty taustalaulajiksi ... :'D
Ja siihen heti perään Breakin' The Chainz, voiko elämä olla parempaa? Ei voi!! Paitsi jos vikaksi biisiksi laitetaan Generation Wild joka 'isoudessaan' on aivan loistava biisi soitettavaksi isolle yleisölle ja sopii hyvin vikaksi biisiksi.
Ja voihan räääähhhmä kun keikka loppui siihen, musta ne olisi voineet soittaa vielä paljon kauemmin! Crashdïet ON paras. Piste.

Välillä voi istua jos kunto ei kestä.


Oiski oikeesti aina tommonen tötterö-tukka Martinilla mutta ei, lättänänä kuin lettu se yleensä on.

"Ota nyt se kuva, mä en voi poseerata loppu-iltaa täs samas asennos"

Vittu mosh, vittu mosh.

Niks naks sanoi niska ennen kuin poikki meni.


Keskaria kehiin.

"Huomaatsä nyt mut kun soitan tällee tosi vammasen oudosti?"

Moni on jo varmaan kuullutkin/lukenut/nähnyt että Simme, laulaja, liekitti ennen vikaa biisiä nahkahousunsa. Kuinka siisti idea!
Niissä oli siis sivuissa nyörit ja siellä se sitten kaivoi sytkärin esiin ja *BOOM* housut tippui alas. Super-siistiä heh!

Mitä ulkonäköön tulee niin noi Martinin hiukset on aika jännä ... ilmestys. Mitä lie sitten se aikoo niille tehdä tai on hakenut tolla epämääräisellä värjäyksellä :D

"Scream it out loud: you don't need pants"

Seuraavan Dressmanin boxeri-kamppanjan tähti.

"Ehh mikä me soitetaa seuraavaks?"

Kaksin aina kauniimpi.

Meidän britti-ystävät bongasivat meidät screeniltä!
Our british friends catch some familiar faces from the big screens!

Vähäx ollaan julkkixii.
Damn how fame we are!



Plussaa järjestäjille siitä että lämppärit saivat myös soittaa tunnin, tuskimpa se ketään haittasi! Ne 25min/35min setit lämppäreillä on ihan tyhjän kanssa ...

Kuvista sen verran että olen oikein tyytyväinen noihin, olihan mallit kerrassaan mahtavia ;)
Muutenkin valot sun muut oli just hyvät, mun kamera tykkää hyvää vain jos on moiset auringot sun muut! Enkö kuulostakkin tosi professionääääliltä?!

Sitten vielä sananen Crashdïetista.
Bändissähän on ollut kaksi laulajaa ennen Simmeä, Dave Lepard ( R.I.P., olet paras! ) sekä H. Olliver Twisted, nykyisin tunnettu paremminkin Reckless Loven Olli Hermanina.
Oon tavattoman onnellinen siitä että Simme on nykyään osa bändiä, se on hyvä laulaja ja show-mies sekä vallan näyttävä keesinsä kanssa. Myös ehta rokkikukko, mutta silti mukava ja vallan hauska kaveri, omista asenteista saattaa johtua se jos hän on sua kohtaan nyrpeä. Lopettakaa nyt helvetissä sen vertaaminen Daveen tai Olliin ... tai no minkäs sille voi jos urpåilla ei ole sitä kuuluisaa elämää ( itsellänihän on kun nukun ulkona 2 yötä, fuck yeah! ).
Henkilökohtainen mielipiteeni on myös se että Simme sopii kokonaisuudessaan että äänensä puolesta paljon paremmin Crashdïettiin kuin Olli. Crashdïetin keulakuvan 'pitää olla' badass eikä mikään hymypoika.
Olen myös sitä mieltä että Crashdïet on yksi ali-arvostetuimmista bändeistä, monet turhan päiväiset mukamas-rock bändit ovat paljon kuuluisempia vaikka niiltä puuttuu kokonaan se rockin syvä olemus sekä lava-karisma, ja oikea kiinnostus rockia kohtaan. Sekä Crashdïet välittää että arvostaa fanejaan eikä pidä niitä itsestäänselvyyksinä, eikä myöskään suostu menemään valtavirran mukana.
Onneksi Peterin leikkaus jokin aika sitten meni myös hyvin ja se pystyy taas soittamaan ilman kipuja.
Bändi myös keikkailee syksyllä Los Angelesissa, kuinka hienoa!! Toivottavasti saataisiin ne takaisin Suomeenkin ...
Tällä hetkellä Crashdïet tekee uutta levyä joka kuulostaa ehkä hieman raskaammalta kuin edellinen, mutten näe siinä mitään väärää tai pahaa, ainakin Kaisaniemessä soitettu Anarchy-nimellä kulkeva biisi oli ihan tajuttoman hyvä ja tarttuva biisi! I want more!! Oltiin ihan kickseissä siitä( kin ) Iran kanssa ja silmät pyöreinä toitotettiin toisillemme kuinka ei jakseta oottaa uutta levyä!



Kirjoitan Hardcore Superstarista ja Mötley Crüesta omat postauksensa ettei tästä tulee pidempää postausta kuin J.R.R.Tolkienin Sormusten Herrasta mutta sananen vielä itse keikasta.
Mielestäni Crashdïet oli tapahtuman paras bändi erään toisen bändin lisäksi joka selviää tulevaisuudessa ja joka EI ole Mötley Crüe ( kukaan ei varmaan osaa arvata mikä se toinen bändi on ).
Se energisyys ja into soittamista ja yleisöä kohtaan oli omaa luokkaansa enkä tylsistynyt tai keskittynyt mihinkään turhaan keikan aikana koska lavalla oli tarpeeksi katseltavaa ja kuunneltavaa. Muutenkin, koko show ja setti oli vaan niin paras että pesi Mötley Crüen 6-1.
Ja en voi sanoa olevani mitenkään sen kummemmin puolueellinen koska olen tykännyt Mötley Crüesta kauemmin kuin Crashdïetista ja molemmat kuuluvat suosikkeihini mutta karu totuus on se että kyllä Mötley Crüe jäi Crashdïettiin verrattuna sangen laimeaksi. Surullista sinänsä koska odotin niiltä paljon. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin!

Crashdïet, setti-lista / setlist at Rockin' Hellsinki:
Native Nature
Down with the Dust
Straight Outta Hell
Save Her
Riot in Everyone
Anarchy -new song!-
Rebel
In the Raw
So Alive
Knokk ’em Down
----
Breakin’ the Chainz
Generation Wild 

Kaikkien bändien jälkeen alettiin festari-aluetta tyhjentää nopeasti mutta mepäs nopsina tyttöinä kipastiin Peterin kimppuun kuin pahemmatkin piraijat kun nähtiin sen kävelevän ulos bäkkäriltä. Voi että kun se on niin  lutuinen!

Sen jälkeen iskettiin Simmen kimppuun joka oli varsin innoissaan karmaisevan likaisesta kamera-pussukastani, joka on semmoinen vaaleansininen ja jossa on muumeja. "MOOMINTROLLEN!!!" ... fuuuuck yeah.
Ja tiedän, kuvat on väärinpäin mutta en jaksa enää säätää niitä :D

Kerrankin en ole se joka näyttää olevan aineissa enemmän kuin toinen.
I with Simme from Crashdïet!

Peter and I. Jävla bra!

Aikamme Crashdïetin jäbien kanssa juteltua mietittiin aivomme puhki että suunnatakko virallisille jatkoille Circukseen vai Bäkkärille, ja valitsimme Bäkkärin koska Circus nyt on ihan kakka paikka.
Matkalla tuli pysähdyttyä nurkille, en muista enää miksi, mutta tulipahan otettua asu-kuvat Suskin kanssa :D
Olen ristinyt tuon hameen viralliseksi festari-hameeksi. On se sen verta karun näköinen nykyään, mutta sehän on vain rökken rölliä!
Sitä paitsi, löysin samanlaisen uutena Goottikirppikseltä joten voin rauhassa rymytä tuon kanssa puskissa festareilla.

Onneksi en jumita mm. koskaan.


Korut / jewellery : Lindex, Backstreet, H&M etc.
Takki / jacket : Seppälä
Paita / shirt : Tehty vanhoista sukkahousuista / made from old stockings
Toppi / top : Queen Of Darkness
Vyö / belt : Saksasta / from Germany
Hame / skirt : H&M
Sukkahousut / stockings : random, Lindex
Kengät / shoes : Seppälä

Ja tosiaan sinne Bäkkärille jatkettiin, onneksi, koska sinne tuli Dïeetit ja HCSS:t!!!
Oli ihan hirmu kivaa kun pääsi pitkästä aikaa juttelemaan niiden kanssa oikein kunnolla ... voi että, silmät muuttuu sydämiksi ja sydän pakahtuu pelkästään siitä kun muistelee kuinka kivoja ne oli meille!
Martinin kanssa me ei ehditty jutella lainkaan kun se sammui, mutta Peterin kanssa tuli turistua tovi jos toinenkin mm. ompelusta ja "huora-neuloista", kuten mies itse asian ilmaisi.
Simme oli sen verta ilolientä litkinyt että tuntui että se ei ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä sen kanssa puhui ja Eric oli perus Eric :D

Crowmoor, Alexi ja Nikki Sixx. Peitin itseni Nikki Sixxillä, ei paha!
Our drinks: Crowmoor, Alexi Laiho and Nikki Sixx. Nice!

Tääl on bileet kaikki sileexxx.
Pa-pa-party time!

Onneks Eric tietää missä kamera on.
I with Eric from Crashdïet!

Baarissa oli tietenkin myös ihan hurjasti tuttuja ja tavattiin meidän ihanat britti-vahvistukset!! Mulla jatkui hengailu näiden ihanien kanssa vielä Kivenlahti Rockissa mutta onneksi saatiin turista jo Bäksyssäkin :P

Ihania naisia! Lovely women! Ira, Kate, me and Lynn! :)

Olen valkoinen :D
Lynn and Heidi plus I and Ira. Love those girls!

Paikalla oli itse Rockin' Hellsingissä aika paljon kuvaajia jotka räpsi meistäkin kuvia monen monta. Ainoastaan tämä seuraava on pistänyt netin syövereistä silmään, ehkä parempi niin ...

Ira, me and Rista when Crashdïet is playing.
Photo by Petri Kipinä.

Seuraavassa osassa sitten vuorossa lisää lihaa Ruotsin maalta. Siihen asti ... keep those hair in shape!

Translation;


Rockin' Hellsinki, post number 1 and all about Crashdïet, swedish band who were the first one of two support bands for bad boys in Rock'n'Roll - Mötley Crüe!


Crashdïet rock the shit of ( at least ) us, they were so damn good and definitely beat Mötley Crüe which played later!


After the concert we went to a local and the best rock bar ever, Bar Bäkkäri to continue our evening! Had awesome times with awesome people :)

10 kommenttia:

  1. Saa olla viimenen kerta, kun luotan yhteenkään järjestyksenvalvojaan :D ois pitäny tajuta parkkeerata suoraan siihen aidan eteen. no mut, myöhästähän se enää on, pääasia et oli (ainakin melkeen) kaikilla hauskaa :D ja tärkeintähän se oli et ylipäätään näki bändit. vaikka tiedän et kaikki meistä ei niin ajatellu.... ja kai sitä kiittää vois että edes osa meistä oli mukavia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, sitä on itsekin niin monesti luottanut mutta ei se ikinä kannata :( :D
      Niimpä, pääasia että (etenkin sulla) oli hauskaa ja ensi kerralla sitten äässit kiinni aitaan heti heh! :)
      Juu teitä mä kehuinkin enkä niitä itseään täynnä olevia teinejä jotka tulee sinne samana päivänä ja kuvittelee voivansa kävellä koko jonon ohi. Huoh :D

      Poista
  2. Jeps, olihan toi nyt meillä alusta asti tiedossa että turha siellä oli draamailla niitä öitä mutta kelattiin että kerranhan sitä tässä vaan eletään joten miksei samantien lähetä kunnolla jonottamaan viimeisen päälle :D Ja ite en luottanut niihin vitun järkkäreihin alunperinkää juurikaan mutta no ihansama, loppupeleissä oli ainakin aika ikimuistoinen kokemus! :D PS. Teineily on mun elämän suola ♥ (Okei joo tietyin rajoin jotka tuolla saattoivat rikkoontua tuolla olosuhteiden pakosta... hahaa mitä mä täs ees selitän?!) Suomeksi teinejähän tässä ollaan ja silleen (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis draamailua en negatiivisessa mielessä tarkoittanut muuta kuin että toivottiin ettei teille tule keskenään riitaa :) Ja toki pitää jonottaa ihan viimeisen päälle jos on semmoinen fiilis, itse ei viitsinyt kun piti pääsykokeissa ravata huoh ...
      Jep, järkkärit nyt vaan on aina ihan berberasta, paitsi että yhdellä Bodomin keikalla keski-Suomessa oli ihan PARHAAT järkkärit. Miksei semmosia voi olla kaikkialla?? Piti huolta että varmasti ne jotka on sinne aikasin tulleet jonottamaan pääsee sinne ekana, oikea meininki!
      Juu, teineily on jees mutta nyt en tarkoittanutkaan teitä/sua noissa teineissä jotka itseäni otti päähän vaan ne perus itsekeskeiset wnb-kovis teinit :)

      Poista
  3. Again, kunpa olisin ollut messissä! Sun keikkareportaasit on parasta. Ootte kaikki mahtavia!
    p.s. bongasin /stalkkasin Iraa Suomenlinnassa viime viikolla, se oli mun duunipaikan terassilla. Jee :---) t: stalkkeri-89

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hola hola stalkkeri -89! :D
      Sun pitänee vaan joku kerta lähteä samalle keikalle jossa ollaan ja laittaa jalalla koreasti meidän kanssa ;)
      Juuh, siellä se Ira on tainnu litkiä lonkeroa parinakin päivänä heh!
      Jep jep kippis!

      Poista
  4. Miksi valitat etuilevista teineistä, kun itsekin olet samanlainen (muistuuko Steel Panther mieleen?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehän en ole teini vaan vanha kuin fossiili joten en voi valittaa itsestäni :P
      Muistan vallan hyvin Steel Pantherin ja senkin kuinka meitä siellä tyynen rauhallisesti koitettiin etuilla jo ennen sisälle pääsyä.
      Ystäväni meni meille pitämään paikkaa ja itse jäin munimaan narikkaan. Ja koska ystäväni piti minulle paikkaa ja eturivissä oli sen verta tilaa että siihen mahduinkin jopa leveän berberani kera, niin toki menin.
      Pahoittelut jos siitä joku otti nokkiinsa :)
      Minä en sentään koko jonon ohi kävele ensimmäiseksi ja teeskentele olevani koko maailman omistaja/maailman paras fani/maailman paras nyt noin muuten vain. Tai eturiviin. Ei sinne tämmöisellä perällä mahtuisi edes väkisin.

      Poista
  5. hahaa näin sinut (: pakko näin ilmoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ... o-ou? :) Saa toki tulla sanomaan moi, en pure! :D

      Poista

Scream for me!