keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Smile pretty for the Devil

Uutta Vuotta juhlistettiin ensin hehkeästi 11 tuntia töissä, josta jatkettiin matkaa myöhemmin illalla juhlimaan ihanaisen Iran synttäreitä studioravintola Paksuun, jossa mm. Leveragessa ja Brother Firetribessa laulava Pekka Heino vetäisi muutaman akustisen setin.
Valitettavasti kamera unohtui kaikessa hauskanpidon yhteydessä laukkuun, tässä muutama kuva ennen varsinaisten bileiden alkua minusta ja vaimosta, eli Niinasta :)

Simba and Niina.

TeiniXXXX :D


Paksu oli ilmapiiriltään omaan makuuni vähän turhan fiini, tai siis toki kaikki kaunis ja fiini on ihanaa mutta kun itse näyttää jostain hämyisestä rokki-luolasta pölähtäneeltä niin tulee väistämättä semmoinen fiilis että onkohan sitä nyt oikeassa paikassa :D
Mutta hieno divaani naisten vessasta löytyy, kuten saatte pian todistaa!

Vähän ennen puolta yötä suuntasimme kuitenkin Bar Bäkkäriin, joka on kieltämättä kyllä oma suosikkini Helsingin baareista. Ulkona venailtiin vuoden vaihde, kiljuttiin hyvät uudet vuodet vaimon kanssa ja sitten suunnattiin sisään juhlistamaan tulevan vuoden huikaisevia suunnitelmia kera ufo-shottien, karpalo-lonkeron ja The Riot Soulin, joka veti ihan järjettömän hyvän keikan! Heillä on kyllä mahdollisuudet vaikka ja mihin, sen verta aitoa ja nälkäistä rock'n'roll asennetta heistä huokuu. Awesome!

Wife :)


New Year Eve's asu / outfit :

Hiuspanta / Head piece : Tiia Vanhatapio By Seppälä
Iso risti-korvakoru / Big cross-earring : Gina Tricot
Korut : Elisa Hisinger, Gina Tricot
Bolero : Nelly.com
Toppi / Top : Second hand
Vyö / Belt : Saksasta / From Germany
Hame / Skirt : H&M
Kengät / Shoes : Second hand


Hiukset ei oikein istuneet miten tahdoin, ei ollut kuivashampoota, ei hiuspuuteria eikä kunnolla lakkaa ja unohdin irtoripsetkin kotiin. Täyttä sluiburaahan siitä seurasi mutta eipä voi mitään :D
Vuoden ensimmäinenkin päivä starttasi käyntiin heti seitsemältä, kun piti olla pirteänä ja ihmisen näköisenä töissä toiset 11 tuntia.

Uuden vuoden lupauksista sekä tavoitteista enemmän tulevissa postauksissa. Hyvää Uutta Vuotta vielä kaikille teille ihanille lukijoille!! :)

Translation ;

I spent my New Year Eve's with my wifey Niina, first we did 11 hours work-day, then we went to Studiorestaurant Paksu to celebrate my dear and lovely friend Ira's birthday.
We left there a bit after 23 and went to Bar Bäkkäri, which is the best rock-club in Hellsinki. We stay out until midnight, scream out loud "Happy New Year" to each other and celebrate more of the 2013 with ufo-shots, karpalo-lonkero and The Riot Soul, which played amazing gig!! I have a feeling that they are the next big thing, they got the real rock'n'roll attitude.

And our 1st day of january in 2013 started with nice, 7-17 work-shift ... :D
Happy New Year to all of my amazing readers, youuu ROCK!

2 kommenttia:

Scream for me!