Graspop Metal Meeting, day 4

Sunnuntai-aamu alkoi jokseenkin kaaottisissa tunnelmissa. Oltiin nukuttu 'pommiin', ja oli aikamoinen kiire pakata kamat valmiiksi.
Koska meillä lähti lento aikaisin aamulla, yhdeksältä Brysselistä, ja ensimmäinen juna aamulla melkein viideltä, oli meidän PAKKO keretä siihen että aikaa olisi tarpeeksi keretä kentälle ja koneeseen. Ja koska Slipknot lopettaisi vasta yhdeltä, pitäisi vielä teltta purkaa ja pakata ja kävellä/tai jotenkin muuten päästä Molin keskustaan, niin saattaisi tiukille mennä.
Viisaina tyttöinä päätettiin pakata aamulla, niin eipähän otsasuonet poksahtelisi Slipknotin jälkeen!

Moni muukin oli ajoissa liikenteessä ja jonkun verran porukkaa oli siunaantunut porteille noin tuntia aikaisemmin niiden avaamista. Mulla iski taas perus-paniikki siitä etten pääse eturiviin koska tänäänkin ( niin kuin eilen ) olisi pakko päästä eturiviin ja vielä tiettyyn kohtaan!
Onneksi olin päättänyt jättää meikkaamisen eturiviin ...

Heviii, perkele.

Se jengi, jota oli jonottamassa, paidoista oli helppo lukea minkä takia he siellä olivat ... 3/5 osasta oli Slipknot-paidat, 1/5 osalla taas Avenged Sevefoldin paitoja tai vaihtoehtoisesti Rob Zombien.
Porttien alettua alkoi armoton juoksu läpi nurmen. En muista koska viimeksi olisin joutunut juoksemaan eturiviin, ja varsinkaan noin pitkää matkaa. Se matka oli todella pitkä, ymmärrettävää tosin kun oli kyseessä iso eurooppalainen festari. Oletan, että monikaan ei juossut koska itse sain juosta ylhäisessä yksinäisyydessä, mitä nyt muutama poika pinkoi mun edellä.

Lopulta pääsin maaliin ja juuri siihen mihin halusinkin, eli Jamesin ( Slipknot ) ja Piggy D:n ( Rob Zombie ) kohdalle :) Jihaaaaaaaaaaaaaaa!
Ainut suuren suuri miinus siitä, että kyseiset IDIOOTTI-järkkärit muistivat mut kahden vuoden takaa ... "Olitsä täällä kaks vuotta sitten katsomassa Marilyn Mansonia?", "... olin, sekä Slipknottia ja Mötley Crüeta." ... huooh.

Ensimmäisen bändin alkuun oli reilusti aikaa, joten käytin sitä hyväkseni meikkaamalla ja Suski taas vaihtoehtoisesti nukkumalla :D
Ensimmäinen bändi oli nimeltään Pagan's Mind, ihan never hööörd-bändi eikä se mieleenkään jäänyt. Perus power-metallia Norjasta, jonka laulajalla oli liian pienet vaatteet. Plussaa siitä, että jaksoivat välittää innostuksen yleisöön asti vaikka olivat päivän eka bändi päälavalla ja porukkaa ei ollut ihan mahdottomasti.

Silmäpussit ( a'la Peter Tägtren ) sponsored by GMM-festival.

PAIN muuten esiintyi tuolla kanssa, mut ei ollut mahiksia nähä :D

Sunnuntaiksi oli luvattu paahtavaa aurinkoa, mutta aamulla ilma oli sopivan viileä.
Kumpa se olisi semmoisena pysynytkin!

Anvilin aikaan, joka oli seuravana vuorossa, alkoi aurinko kuoriutumaan pilvi-verhon takaa ja jo seuraavana soittaneen Kreatorin aikana se paistoi oikein mukavan paahtavasti!
Kummastakaan bändistä mulla ei ole kuvia koska ne ei sen kummemmin mua kiinnostaneet.
Sanottakoon se, että Anvil oli lievä pettymys - niin monen olen kuullut sitä hehkuttavan mutta se oli ihan lame. Kreator oli parempi vaikken sen tyylistä musiikkia paljon nykyään kuuntelekkaan. Pitit ja wall of deathit oli jälleen todella makean näköset, niitä oli aina kaksin kappalein yleisössä!
Kreatorin aikana myös screeneillä näkyi jotain bändin musa-videoita tms., joita katselin, koska ne oli saw-tyylisiä ja kiinnosti itseäni enemmän kuin varsinainen lava-show :D
Anvilin aikaan crowdsurffaajia alkoi tulemaan ja Kreatorin aikana oli jo täysi tohina päällä.

Ennen Avenged Sevenfoldia, joka oli ensimmäinen päälavan bändeistä mikä oikeasti kiinnosti, oli vuorossa Mastodon.
Ennen Mastodonia Suski kävi hakemassa meille ruokaa, koska alkoi jo sen verta heikottamaan ja luultavasti myöhemmin ei eturivistä pääsisi pois, sen verta paljon A7X-faneja oli liikenteessä!

Peikkohan se siinä.

Mastodon oli jälleen yksi näitä ihan okei-bändejä, joskin aika puuduttavaa jälleen kerran loppua kohti. EI vaan voi mitään että suurin osa biiseistä kuulostaa vaan yhdeltä PITKÄLTÄ biisiltä!
Tapoin siis aikaa valokuvaamalla niitä :'D

Mastodonin jälkeen alkoi vasta ensi kertaa tuntumaan tungos eturivissä, koska seuraavana oli tosiaan vuorossa Avenged Sevenfold. En olisi jaksanut enää YHTÄKÄÄN ihan okei bändiä, olin kurkkuani myöten täynnä niitä ja odotin niin palavasti näkeväni ja kuulevani jotain HYVÄÄ musiikkia!
Siinä A7X:ää odotellessa pilvet katosivat taivaalta ja paahde kävi hyvin tukalaksi ... onneksi meillä oli jotain rättejä mukana joilla suojata pää, ettei saanut auringonpistosta. Eri asia taas, kuinka tyylikästä se oli ...

Muslimeiksi käännyttiin, muttei näkynyt Jonne Aaronia joka raiskaisi meidät. Miksi, oi miksi?

Ja luojan kiitos semmosta tuli. A7X tarjosi aivan mahtavan keikan! Näin ne ensimmäistä kertaa elämässäni eikä se todellakaan ole viimeinen!
Koskettavaa oli myös omistaa biisi A7X:n entiselle, traagisesti kuolleelle rumpalille The Reville. Oon niin tunteellinen tommosissa asioissa että vähän tuli vetisteltyä :D

ROOOOOOOAAAAAAAAAAR!

Katse kaukaisuuteen. Katse Simbaan, ois paljon parempi.

Emo mikä emo. Mennääks viiltelee mun kulmakynällä josta katkes terä?

Lepakkohan se siinä! Harvinaisen miehinen, mutta onhan noita ...

A7X oli sitä mieltä että yleisö on kylmissään ja päätti laittaa kuumat pyrot kehiin!
Eihän siellä ollutkaan kuin + 30 astetta lämmintä ennen niitä ...

Ota mut, ota mut ... too much information? Sori :D

Ja siis, onhan se nyt pakko näin nais-näkökulmasta sanoa että helvetin kuumiahan noi oli myös!
Omiksi suosikeikseni nousivat basisti Johnny punk-hengellään sekä tietysti kitaristi Syn ja laulaja Matthew ( M. Shadows ), jonka tatuoituja käsivarsia voisin silitellä ihan milloin vain ja ihan missä vain.
Kävin entistä kuumempana noiden takia, ihan kuin ei riittäisi se yli 30' asteen helle + tuli-efektit! :D

A7X:n keikan aikana pyörtyili jo ihan mukavasti porukkaa, varmasti osaksi helteen takia. Keikan loputtua eturivistä nostettiin pois tyttö, jonka polvi oli aivan vääntynyt eli toisin sanoen paskana. Paareilla vietiin muutama muukin pois.
Sitä odotti pelon sekaisin tuntein koska itselle sattuu jotain vastaavaa, mutta voitin pelon sillä tosi seikalla, että tämmöistä virtahepoa on kenenkään vaikea satuttaa :D

Vielä A7X:iakin enemmän odotin seuraavaa esiintyjää nimittäin ROB MOTHERFUCKIN' ZOMBIETA !!!
Tärisin jo hyvissä ajoin ennen keikan alkua enkä malttanut istua, vaikka jalkojen lepuuttelu olisi saattanut tehdä ihan hyvää!

Hyypiöt täällä moi, eturivissä on tuskaista mutta ... näillä mennään. Vaatteet pois ni johan on viileämpää!

Kuumuus jatkui yhtä pahana, mutta päätettiin että mehän se perkele kestetään, kun tänne asti ollaan tultukin!
Piti ottaa vaan rauhallisesti, ettei mennyt paniikkiin. Säännösteltiin myös vettä ja pian kroppa tottuikin siihen ajatukseen että tänään ei muuten tipu enää ruokaa eikä oikein juomaakaan :D

Rukoileva luuranko. Aika söpöö, Piggy.

Rob Zombien kamojen tultua lavalle pysyin hädin tuskin housuissani. Kohta olisi se hetki, jota olin odottanut HYVIN MONTA vuotta elämästäni.
Ja vielä eturivistä. Olin valmiimpi kuin koskaan mutta silti meinasin pyörtyä ekan biisin aikana koska se oli jotain kerta kaikkisen mahtavaa!!! ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!

Kuinkakohan monta kertaa Piggy on harjoitellut tätä poseapeilin eessä? ;)

The King of Zombies!

Maailman kuumin basisti. Matt alias Piggy D. Tuleva aviomieheni. Amen.

Rehellisesti sanottuna, en muista keikasta oikein mitään. Vain pätkiä. Zombie vei mut taivaaseen, ja taivaan porteilta nirvanaan.
Vielä tälläkin hetkellä, yli kaksi viikkoa keikan jälkeen tunnen välillä olevani siellä nirvanassa, etenkin Zombien biisejä kuunnellessa. Se on ihan sanoin kuvaamaton fiilis!
Tekee mieli vaan riisua melkein kaikki vaatteet pois, ottaa viinat käteen ja lähteä kadulle riekkumaan ja bilettämään ja levittämään Rob Zombien ilosanomaa!

He aloittivat What Lurks on Channel X?:lla jonka perään tuli SUPERBEAST! Hyvä kun en kussut housuuni :D
Tämän jälkeen oli vuorossa Living Dead Girl, jonka vuoksi bändi pyysi yleisöstä lavalle naisia!!! Piggy viittoi kovasti suuntaani että "TULE NYT!" mutta en mennyt ... hahaha, en voinut koska halusin nähdä Slipknotin eturivistä ja toisekseen mulla oli aivan kamalat vaatteet :D
Tiesin että kyseessä oli once in a lifetime-kokemus, mutta silti, rakkauteni Slipknotia kohtaan ei pystynyt antamaan periksi. Ensi kerralla kun näen niin saletisti menen lavalle, halusivat tai eivät!

Lick it up ... on me.

Jos mä oisin sä, kyllä mäki oisin mun kaa, Piggy!

Onneksi Piggy ei jaksanut vihoitella kuin yhden biisin ajan jonka jälkeen pervoilu taas jatkui! Koska vaikka ei lavalle päädytti niin paidat lähti helvettiin ja riehuttiin siellä pelkillä rintsikoilla jotka oli välillä siellä sun täällä, eli voi olla että vilkkui vähän liikaakin sinne lavan suuntaan. Syytetään tunkijoita!
Siis ihan oikeasti, mä olen elämäni aikana nähnyt yhtä jos toista, mutta se on tähän mennessä pervoin basisti jonka olen nähnyt! Seriously! Ja kappas kummaa, että se vetoaa muhun niin paljon xD


Oikeasti, välillä en pystynyt muuta kuin tuijottamaan sitä eli toisin sanoen ( osuvasti ) zombiutua ja tuijottaa monttu auki ja kuola valuen. Yhtäkkiä havahduin siihen, että olen keikalla ja mun pitäisi lopettaa sen riisuminen mielessäni ja nauttia siitä keikasta kun kerta siellä ollaan.

AAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!

Zombiessahan soittaa tätä nykyä tuttuja hemmoja - ex-Marilyn Manson jäseniä löytyy kaksin kappalein ; John 5 kitarassa ja Ginger Fish rummuissa. Kun John 5 ekan kerran tuli meidän kohdalle kiljuin kurkkuni käheeks!
Mulla oli ääni mennyt melkein kokonaan jo Zombien aikana ja vuorossa oli vielä Slipknot!
Haha, ei voinu mitään, nää oli niiiiiiiiiiiiiiiin helvetin hyviä ja koska en saanu mitään järkevää suustani ulos niin vaan kiljuin ja rääyiin ja ties mitä!
John 5 myös hajotti kitaransa keikan lopussa, ja eräs järkkäri halus antaa meille siitä palasen mutta ei valitettavasti saanut siitä sitä kaulaa irti! PERKELE. *angs angst viil viil*.

Saan orgasmin tätä kuvaa katsoessa. Sori, oli pakko kertoa tämä tieto teillekkin, koska tiedän että teitä kiinnostaa!

+ ensimmäinen onnistunut kuva moshaavasta muusikosta jonka olen ottanut. Vai lieneekö vika mallissa? ;)

*______*

Rob Zombie itse oli ehdottomasti lavan kiistaton johtaja ja voi että sitä karisman määrää! Ja sitä, millä lailla otti yleisön ja huudatti sitä!
Mun leuka tippui maahan asti Robin astellessa lavalle ja sillä hetkellä tiesin, että tää on yks mun elämäni parhaimmista keikoista!
Ja niin se olikin. Oikeasti, sori, en pysty muuta kuin jauhamaan samaa koska en saa mitään järkevää sanottua. Se pitää nähdä ja kokea itse, tuntea se fiilis ja antaa virran viedä mukana Rob Zombien mahtavaan maailmaan! Sieltä ei ole kääntymistä takaisin, sieltä ei ole ovea takaisin eikä mua se ainakaan haittaa paskan vertaa.


Yleisö oli aiva helvetin liekeissä koko keikan ajan mikä teki kokemuksesta kaksin verroin mahtavampaa!
Mitä nyt mun vieressä oleva huorrra ei oikeen innostunut mutta ketä kiinnosti?!

Siellä mä oon, 50 000 tuhannen Zombie-fanin joukossa! Kuka bongaa!

Oikealta, ihan ala-laita. Ton valohöskän vasemmalla puolen. Jaujau!

Keikan lopetti Dragula, ja sitä ennen kuultiin myös mm. Sick Bubble-Gum ja Never Gonna Stop (The Red, Red Kroovy).
Olin aivan pähkinöinä ja edelleenkin siellä kuuluisassa nirvanassa jonne Rob Zombie joukkoineen mut johdatti. Niin nirvanassa, että en edes tajunnut Piggyn tulittavan plekuillaan mun tissejä ... voi lol oikeesti, missä mun aivot oli?!
Onneksi sain kuitenkin niistä yhden ja Suski myös, ihme että järkkärit oli meitä kohtaan niin ystävällisiä. Ehkä se johtui siitä paidattomuudesta.


Anyway, me ollaan jo suunnittelemassa ja alkamassa säästämään rahaa Suskin kanssa Rob Zombien seuraavaa Euroopan kiertuetta varten. Se oli niiiiin tajunnan räjäyttävää että en vieläkään pysty ajattelemaan bändiä taikka keikkaa ilman leijumista sinne nirvanaan. Niin kuin joku saattaa huomata :D
Puhumattakaan Piggystä ... siis oikeesti. Sori boys, mutta se tais just varastaa mun sydämen teiltä kaikilta muilta! Aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa. Okei, ehkä mä en kuolaa tätä koko loppu postausta.
Eteenpäin!


Rob Zombien luoman nirvanan ( sori, vielä kerran ) takia ei tuntunut missään odotella tunti ja 10 minuuttia Slipknotin alkuun. Tai no, siinähän se sopivasti meni kuunnellessa ranskalaisten kukka-keppien sota-suunnitelmia, kuinka pääsevät eturiviin kymmenessä minuutissa. Pakko jo nyt mainita, etteivät ne koskaan päässeet eturiviin ja vielä jouduttiin kiskomaan ylös yleisöstä ennen puolta väliä. AMATÖÖREJÄ, phah!

Faaaak juu!

Päälavan edustalla oli järkkärinä sunnuntaina tämä Marco Hietala 2., tuttavallisemmin Marco. Pyydettiin sitä ottamaan meistä eturivi-herutus kuva, mutta se päättikin ottaa "meistä" videoo, siis meidän tisseistä. No, laitoin asetukset ihan kuvaus-asetuksille ja johan sieltä napsahti kuva. Oli kuulemma hyvät poset hänenkin mielestä, lols :D


Vasta valokuvaajien asteltua paikoilleen se iski mun tajuntaan.
Hetki, jota oli odotettu aika tarkalleen kaksi vuotta. Hetki, jonka toivoin vielä joskus vajaa vuosi sitten koittavan, kun selvisi että Slipknotin basisti Paul Gray oli löydetty kuolleena ja bändi oli aivan eksyksissä eikä tiennyt mitä tehdä. Olin itsekin aivan järkyttynyt ja seikaisin silloin.
Vielä kerran, rukoilin monesti, vielä kerran jos saisin nähdä Slipknotin.


Valojen sammuessa, introjen Iowa ja 742617000027 aikana kyyneleet kohosivat ensimmäisen kerran silmiini, ne olivat ilon ja surun kyyneliä. Tietyllä tapaa se oli lopun alkua. (SIC)in alkaessa päätin että nyt nautitaan ja itketään vasta myöhemmin. Joeyn ja Klovnin kävellessä lavalle tunsin sydämen pysähtyvän ja olin aivan varma että se oli unta, aivan liian hyvää ollakseen totta. Muiden kävellessä lavalle ja Jamesin pysähtyessä eteemme olin varma että nyt meni jalat alta ... onneksi oli tiukka eturivi ( :D ).

Se kuuluisa hetki ennen kuin alkoi tapahtua.

Lavalle oli roudattu juuri ennen introjen alkua ''nukke'', jolla oli Paulin maski, haalari ja basso. Se toi aivan oman säväyksensä showhun ; vaikka yhtye painotti että nyt juhlitaan heidän yhdessä luomaansa musiikkia ja sitä mitä kaikkea siitä syntyi, toi se oman surullisen verhonsa ... ainakin mulla.

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!

No terve terve, Corey.

Setti jatkui vanhoilla biiseillä ja viimeistään Liberate räjäytti koko yleisön!
Se fiilis oli kerta kaikkisesti sanoin kuvailematonta. Monta kymmentä tuhatta ihmistä jonka yksi bändi saa aivan liekkeihin. Uskomatonta ...
Rob Zombien aikana oli + 50 000 tuhatta katsomassa ja Slipknotin aikana vielä enemmän. Et miettikää sitä fiilistä ja etenkin sitä miltä se on lavalle näyttäny!
Kuinka moni tuli sinne osoittamaan uskollisuuttaan yhdelle maailman parhaimmista bändeistä, ja tunnustamaan tukeansa bändiä kohtaan tämän tragedian syövereissä.

"Siis kuka on kingi hä?!"
Ja Klovni vetää tunteella! Ja me taidetaan olla just päätymässä johki kuvaan :D

Järkkäreistä toki löytyi tälläkin kertaa Slipknotin oma järkkäri, jonka minä kyllä tunnistaisin vaikka pimeällä kadulla mutta kun tämä katsoi mua niin näin sen silmistä että sekin tunnisti mut!
Haloo, aika tasan tarkalleen kaksi vuotta kulunut viimeisimmästä keikasta. Miten voi olla mahdollista?!
Keikalla oli aika hurja meno ja tämä kyseinen järkäle katsoi meidän perään koko ajan. Sen tosin piti huolehtia ympäri ämpäri hyppivästä Sidistä ( DJ ), joten se sanoi jotain eräälle meidän edessä hengailevalle ''rivi''-järkkärille. Se sitten kysyikin aina tiukan tilanteen tullen ollaanko okei :D


Tajutessani Jamesin tunnistaneen mut mä oikeasti meinasin pyörtyä :D Puhumattakaan kun Suski yhtäkkiä tokaisi että ''Sinna, toi Coreykin taitaa sut muistaa, koska se ei ole laulanut tolle toiselle puolelle paria sekuntia kauempaa ja se tuijottaa melkein häiritsevästi tännepäin koko ajan!". Mä olin niin pässin lihaa että ihan nyt jälkeenpäin naurattaa.
Mutta silti, hyvä kun en alannut tostakin itkemään! Olin todella herkkä koko keikan ajan. Ylläri :D


Tietenkin kusipää-järkkärit näyttivät kusipäisyytensä tuollakin ... Jamesin viskoessa mulle semmoiset 10 plekua en saanut niistä yhtäkään itselleni. YHTÄKÄÄN! Helvetti, kuinka moni niistä lensi mun kämmenistä mun nenän eteen maahan mutta ne annettiin vaihtoehtoisesti jollekkin HUORALLE eturivissä joka oli tehnyt niiden paska-molotus kielellä sopparin että se ja se järkkäri antaa sille kaikki plekut?! Vielä pahempaa oli se että järkkärit ottivat niitä itselleen.
Siinä vaiheessa mun itsehillintäni petti ja kyyneleet virtasivat mun poskia pitkin. Varsinainen emojen emo :D
Se ei sinällään kuullosta isolta, tapella ja harmistua nyt jostain muovin palasesta.
Mutta se, että kyseessä on oikeasti yksi sun ehdottomasti lempi-bändeistä, edellisestä keikasta kaksi vuotta, olet maksanut itsesi kipeäksi niiden näkemisestä ulkomailla, sitten bändin jäsenet tunnistaa sut ja haluaa antaa just sulle jotain mutta toisten tahojen ansiosta sä et saa yhtään mitään. On se aika helvetin turhauttavaa!

Jeba jeba, mukana oli noi perus-hytkyttimet jotka nousee korkeuksiin. Samoin Joeyn ilmassa pyörivät rummut :)

"Siis d44, tottakai mä meen sun kaa Simba naimisiin!"

Keikka jatkui siitä sitten crowdsurffaajien tullessa niskaan ja itse riehuessa aivan omassa maailmassaan. Uusimmalta levyltä soitettiin ainoastaan Psychosocial, vaikka oisin kovasti halunnut kuulla myös Sulferin ... Setti kuitenkin koostui pääosin vanhasta tuotannosta mutta ei mulla sitä vastaan mitään ollut! Aaa, päinvastoin, olin vielä syvemmällä siellä kuuluisassa nirvanassa.
Sid kävi monta kertaa yleisöä tervehtimässä ja ainakin kolme kertaa se loikkasi aina meidän eteen. Itse innostuin halailemaan Sidiä saadessani kameran turvaan ensin :D


Toinen keikan ehdottomasti koskettavimmasta hetkistä tuli ennen Dualitya, jonka Corey omisti Paulille.
"Rokataan täysillä ihmiset, me tiedämme että Paul on täällä kanssamme, juhlitaan tätä mitä saimme hänen kanssaan aikaan, näytetään hänelle että me olemme täällä tänä iltana hänen vuokseen, näytetään hänelle kuinka paljon välitämme ja juhlitaan häntä!"

"I've left behind this little fact:
You cannot kill what you did not create"

Mä vaan vetistelin eturivissä minkä kerkesin :D
Encoressa kuultiin introna (515) ja biiseinä People=Shit sekä Surfacing. Outrona 'Til We Die.


Keikka päättyi aivan liian nopeasti ja sen jälkeen oli aivan utopistinen olo. Kiitoksissa ei pystynyt kuin kiljumaan loputkin äänestä pois ja kiittämään parhaansa mukaa bändin jäseniä upeasta keikasta jolla antoivat kaikkensa.
Kiitoksissa tapahtui myös keikan koskettavin hetki ; jokainen kävi vuorollaan antamassa tunteikkaan halauksen Paul-nukelle, Klovni ja Joey jäivät hetkeksi aikaa ryhmä-halaukseen.
Sitä oli jotenkin aivan kamalaa katsella, kun sen tuskan aisti yleisöön asti.


Eräs järkkäri olisi halunnut antaa mulle setti-listan kun en edes plekua saanut ( kyllä, avauduin tästä järkkäreille kiihdyksissäni :D ), mutta nais-järkkäri joka vihasi meitä jostain kumman syystä, antoi sen meidän viereen tulleille ruotsalais-pojille. Kuittasin asian vain sanomalla pojille että "SEX-ETT!". Eivät muuten tykänneet yhtään :D Mikä oli IHAN HYVÄ!

Väsyneinä, mutta sitäkin onnellisimpina. Ja haisevina :D

Olo Slipknotin jälkeen oli sekä erittäin tyhjä että äärimmäisen onnellinen.
En katunut hetkeäkään sitä että olin lähtenyt kyseisille festareille ja käyttänyt olemattomat varani, koska tiesin näiden(kin) muistojen säilyvän ikuisesti. Myöskin festari-seura oli mitä parhain ... ja hulluin! ;)
Surullista taas oli se, että kauan odotettu festari oli jo ohitse. Miksi kaikki hyvä loppuu AINA liian aikaisin?


Alueelta hiljalleen valuttiin kohti telttoja ja alettiin siinä sitten purkamaan ja pakkaamaan telttaa. Saatiin se suht' nopeaa kasaan ja vuorossa oli seuraava ongelma ; miten päästä keskeltä ei mitään Molin keskustaan?
Lopulta otettiin tila-taksi muutaman muun hemmon kanssa joiden piti päästä junalle. Kello oli jotain puoli kolme tms. aamu-yöllä, ja juna lähti vasta n. viittä vaille viisi, joten otettiin monen muun tapaan pienet nokoset siinä aseman lattialla.
Junan saavuttua se täyttyi mukavasti Graspoppaajista. Vaikea arvata mistä ihmiset olivat tulossa!

Selvittyämme junalla Brysselin juna/lentoasemalle meille selvisi vasta, että Bryssel-Amsterdam väli tehtäisiin junalla. Olisihan sitä voinut tarkastaa ne liput HIEMAN aikaisemmin ...
No, meidät ohjattiin infosta lipunmyyntiin jossa selvisi ettei meitä löydy 'koneelta'. Vitun jees, sivusto jonka kautta oltiin varattu ja maksettu koko lysti ei voinut ilmoittaa meille jotain e-numeroa, jonka takia jouduttiin ostamaan juna-liput ITSE, vaikka käytännössä oltiin maksettu ne jo. ( Tästä toki aiotaan valittaa. )
Sitten meillä kesti semmoinen vajaa 1,5 tuntia löytää meidän juna. Oli monta junaa jotka menivät Amsterdamiin, mutta me ei voitu mennä kuin tiettyihin juniin, koska meidän liput ei käyneet.
Mukava lipunmyyjä-mies neuvoi meitä, että laiturilta se ja se lähtee aina tunnin välein junia kohti Amsterdamia, 18 yli tasan. Taululta kun katsottiin niin siellä ei ollut yhtäkään semmoista junaa!!!
Alkoi paniikki iskeä. Käytiin yhteensä 3 VITUN KERTAA kysymässä infon naiselta apua, joka vasta viimeisellä kerralla suostui myöntämään, että epäilemämme juna oli oikea ja meillä olisi aikaa ehtiä siihen 3 minuuttia. Laiturihan oli aseman toisella puolella! Helvetin huora ...

Mega-hyvää patonkia, mega-hyvää fantaa ja mega-hyvä banaani.

Suski ja Suskin fantat ja sipsit!

Astetta pöhöttyneempi Simba elementissään eli selittämässä jotain "tärkeää" :D

Lopulta päästiin junaan ja ahhh, voitiin aloittaa eväiden mässyttäminen ja lopetta stressaus, koska oltaisiin perillä hyvissä ajoin.
Mutta ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa!
Päästiin Antwerpeniin asti, kun meille kerrottiin että kaikki yhteydet välillä Antwerpen-Rosendaahl on POIKKI, ja mitään muuta kautta Amsterdamiin et pääse. Siinä saattoi iskeä pieni paniikki!
Lopulta, aikamme suhattua ympäri ämpäri Antwerpenin rautatieasemaa ( joka oli muuten todella kaunis ) lipunmyyjä kertoi meille että kolmen minuutin päästä ( kolmen vitun minuutin kirous, perkele! ) lähtisi juna Rosendaahliin. Anteeksi mitä?! Justhan sen yhteyden piti olla poikki?
No mentiin sinne, ja meidän kanssa samaa matkaa tuli eräät kaksi poikaa jotka näytti just Graspopissa olleilta joten kysyttiin niiltä apua. Ne kun ymmärsi sitä paskaa mitä junassa molotettiin ja ystävällisesti käänsi meille. Taas kerran tuli kuulutus että yhteyttä ei ole ja junan ovet meni kiinni ja meinasin saada ahdistus/paniikki-kohtauksen sen takia.

Hei hei, Belgia ...

... ei tuu ikävä ...

... mutta nähään taas vuoden päästä.

No, minuutin päästä juna lähtikin matkaan! Kysyttiin hädissämme pojilta että kai tää juna menee Rosendaahliin ja ne sanoivat että menee, mutta se on junan pääte-pysäkki. Sieltä meidän pitää vaihtaa junaa, joita menee puolen tunnin välein, että päästään Amsterdamiin.
Aaaaapua! No, juna kulki hitaasti mutta varmasti kohti Rosendaahlia. Siellä saimme taas huomata että meillä oli ne vitun kolme minuuttia aikaa keretä junaan. Pojat neuvoivat meitä että kaikki junat Amsterdamiin lähtee raiteelta 4 ja sinne juostessamme se oli muuttunut ja se lähti raiteelta 1. Eikun pää kolmantena jalkana kohti junaa!
Juuri ja juuri ehdittiin sinne. Ja se pääsi kuin pääsikin lopulta perille Amsterdamiin!
Juna kulki välillä todella hitaasti, kamalaa ääntä pitäen, pysähtyi välillä ties minne keskelle ei mitään ja me hermoiltiin ihan helvetisti siellä koska aikaa ei todellakaan ollut paljon. Suoranainen ihme ettei korkattu sitä mun kahden euron valkkaria siinä stressissä! :D


Saavuttuamme Amsterdamin kentälle helvetin myöhässä, meillä oli noin tunti ja 40 minuuttia aikaa ehtiä viedä matkatavarat, mennä turvatarkastukseen ja juosta koneeseen.
Kentällä huomattiin, että siellä oli täydellinen KAAOS!
Ajateltiin helpottaa ja nopeuttaa matkaamme, ja ne nousu-kortit tai mitkä ovatkaan tulostaa semmoisesta automaatista. No sepä väittikin että meitä ei löydy koko lennolta!!
Ei muuta kuin jonoon. Siinä oli itku niin lähellä kuin olla ja voi ... moooooooooonta ihmistä edessä selvittämässä samaa ongelmaa. Suski päätti lopulta käydä kokeilemassa toimisiko se jos kone lukisi sen passin, eikä laittaisi varausnroa. Ja johan toimi! Eikun seuraavaan jonoon!
Helvetin tumma ihoiset paska-mammat joilla oli monella valehtelematta 10 laukkua ... turha toivo päästäa joissa tiskille laittaa omat matkatavarat ruumaan. Valmistauduttiin jo kohtaloomme joka olisi se ettei ikinä ehdittäisi lennollemme. Pujoteltiin ovelasti tiemme kuitenkin eteenpäin, ja aikaa ollessa jäljellä noin 50 minuuttia oltiin vihdoin ja viimein tiskillä. Kunnes iski seuraava takaisku!
"Kone on yli buukattu, joten ei ole varmaa mahdutteko koneeseen." ... are you fucking kidding me?!?!
Myöhäisempi lento ei olisi meille maksanut mitään, mutta ei oikein houkutellut odottaa sitä koska se olisi takaisin Suomessa vasta tasan puolen yön aikaan.


Ohjeiksi saatiin vaan juosta turvatarkastukseen ja sen kautta koneeseen, portilla vasta saisimme tietää että mahdutaanko koneeseen vai ei. Ihan helvetin kiva juttu!
Siellä sitten pää kolmantena jalkana turvatarkastukseen, jossa myöskin kivat jonot. Tällä kertaa piippasin oikein äänekkäästi ja mut tutkittiin läpi kotaisin. Ihan kuin ei olisi muutenkin kiire!
Päästiin portille ja monen piinallisen minuutin jälkeen saatiin tietää että mahdutaan koneeseen! Halleluja! Kivi putosi harteilta. Kunnes iski TAAS takaisku ; meille ei olisi vierekkäisiä paikkoja. Eli me jouduttiin haisemaan eri puolella konetta, ihan vitun jees.
Siellä oli sitten kiva istua bisnes-miesten kesellä paskan hajuisena, nimimerkillä moi kävin festareilla enkä ole käynyt suihkussa 4,5 päivään :)
Mun vieressä olija ei todellakaan innostunut aromeistani mutta sori dude, itkut ei auttanu! Kun lopultakin koneessa istuttiin, niin se oli myöhässä koska jotkut vitun pällit olivat väärällä portilla -> piti odottaa että pääsee koneeseen ja Helsingin päässä oli JOTAIN, jonka takia jouduttiin odottamaan puol tuntia. Siinä vaiheessa se ei kyllä paljoa kiinnostanut, oli niin helpottunut olo kun tiesi pääsevänsä pian kotiin!


Nukuin aika lailla koko matkan ja jyystin ruokaa kun sitä sai. Varmasti viereisen korston iloksi kuorsasin unissani, jihhaa :'D
Lopulta, kaikkien vastoinkäymisten jälkeen oltiin turvallisesti Suomen maan kamaralla. Ai että kun oli onnellinen mutta surullinen olo sillä hetkellä. Olisin niin kovasti halunnut vasta laskeutua Belgian maan kamaralle ja aloittaa festaroinnin!
Hajusta kankeina raahauduttiin hakemaan matkatavarat ja muut ihmiset eivät kerta kaikkisesti ymmärtäneet kikattelevia, haisevia kodittoman näköisiä tyttöjä.
Multa oli akku taas vaihteeksi loppunut ja sain Suskin kännykästä soitettua äitille että oon noin 1,5 tunnin päästä takas kaupungissa. Koska kone oli mukavasti myöhässä niin äiti oli JO kaupungissa mutta ei sen auttanut siellä kuin venata mua.


Luulin jo päässeeni piinasta mutta ei, "bussi" jolla menin puolet matkasta jollekkin helvetin Landbon-pysäkille, oli semmoinen mini-bussi, joten siellä sitten lemusin rauhassa kuskin ja vain yhden matkustajan ( itseni lisäksi ) iloksi. Vitun siistii ... or not.
Bussiin päästyäni edessäni istui itkevä ja kiukutteleva lapsi. Eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii ...


Lopultakin pääsin kaupungin kamaralle, ja pääsin autoon ja valitettavasti tajusin festarin olevan ohi sillä hetkellä. Tyhmää.
Äitin ensimmäinen kysymys "Koska oot viimeksi käynyt pesulla?" johdatti nauravan Simban kohti kotia. Voi rakas äiti, sen kun tietäisit ... :'D

Mahtavasta reissusta täytyy kiittää ihan parasta Suskia, joka jaksoi jakaa elämäni kohokohdat ja pohjamudat kanssani eikä vieläkään ole suurissa tappo-aikeissa mua kohtaan, GMM-festaria, Bullet For My Valentinea, Rob Zombieta ja Slipknotia ehdottomasti parhaimmista keikoista, Jamesia, Piggy D:tä, Coreyta, Mattia+Padgea+Moosea+Jayta, tBB:tä, kusipää-järkkäreitä, kivoja teltta-naapureita, sysirumaa-saksalaista joka ei koskaan hankkinutkaan meille pilveä ( faak juu :D ) sekä uusia tuttavuuksia ja tyyppejä joiden kanssa sai tapella eturiveissä!
Ja tietty crowdsurffaajat, kiitokset murjomisestani.


Festari-Simba kiittää ja kuittaa ja toteaa festari-kesän alkaneeksi mitä parhain menoin! :)


p.s. Paljon haleja niille jotka jaksoi lukea loppuun. You rock!