tiistai 5. heinäkuuta 2016

So walk with me. Walk with me. Don't let this fucking world tear you apart ; part 2/2

Keskiviikkona 22. päivä oli uusi aika tatuoinnin suhteen! Kylläpä muuten jännitti, melkein enemmän kuin viime kerralla haha.


Tällä kertaa oli siis tarkoitus värittää vuohiperkele, taustaa, highlighteja, kaikenlaista sälää siis. Heitin myös ilmoille toivomuksen numerosta kaksi, joka on Slipknotin edesmenneen basistin Paul Grayn numero : 2, halusin hänen muistolleen ja kunniakseen pienen osoituksen.
Tuli kokeiltua muutamaa eri kohtaa mutta mielestäni se istui parhaiten tonne korvan taa, näin ollen se ei sekoittanut liikaa itse logoa mutta taustasälän avulla saatiin molemmat kuviot nidottua yhteen. Näiden lisäksi korjailtiin myös vähän ääriviivoja ennen kuin lähdettiin värityspuuhiin.

Kivointa oli se, että tällä kertaa sain olla makuultaan eikä tarvinut istua jolloin tuntui jotenkin paljon pahemmin kaikki hermot kaulasta muuhun kroppaan. Oli se toki vähän awkward kun yritin olla tosi cool mutta mun rinnasta ulos hyppivää sydäntä ( jännittikö edes, juu "ei yhtään" ) tuskin pystyi olla noteeraamatta. Hups.

Fresh ink.

Tässä kuvaa heti tatuoinnin ollessa valmis. Voin kertoa että toi varjostaminen ei ole mikään maailman mukavin juttu, se ei satu yhtä paljon kuin ääriviivat mutta sitä veivatessa tuntuu kuin revittäisiin iho riekaleiksi sillälailla mukavan hellästi mutta kuitenkin varmasti.
Korvan takaa tatuoiminen tuntui omasta mielestäni todella mukavalta, ihanaa rapsutusta :D Muuten taas se oli sitä samaa, nukuttaa ( koska koneen surina ja musiikki, oon ihan kanttuvei ) mutta siitä nyt ei tule yhtään mitään koska just kun ajattelet että hei eihän tämä edes ole paha niin tuntuu kuin joku puukottaisi sua. Ihanaa. :P
Tämä sattui olemaan myös yksi niistä päivistä kun en saanut oikein syödyksi ja sen kyllä huomasi, meinasin ensimmäisen tauon alettua pökrätä kun nousin sieltä makuulta vähän liian vauhdilla ylös ja päässä heitti jo valmiiksi. Onneksi oli ruokaa mukana mutta jos menette ottamaan tatuointia niin muistakaa syödä kunnolla, juoda paljon ( ei alkoholia haha ) ja varata ruokaa mukaan, varsinkin jos on tiedossa että menee kauan. Muuten voi olla vähän inhottavaa. Onneksi olo siitä kohoni ja kirosin kyllä mielessäni sitä oloa, oli pakko syödä väkisin vaikka ei yhtään olisi tehnyt mieli koska muuten olisin varmaan aika varmasti pyörtynyt sinne ennemmin tai myöhemmin.

Muutama tauko pidettiin, mulla oli aika klo 18 ja lopeteltiin joskus 21:30 aikaan. Oli hassua olla jossain tatskattavana noin myöhään, haha. Ja niin kuin huomaa, niin näytti kyllä aika brutaalilta ja katseilta ei tosiaan vältytty matkatessani bussille keskustaan ja siitä kotiin!

Pakko myöntää että mä vähän järkytyin tosta ensin, vaikka siitä varoiteltiinkin, että näin tuoreena sekä pari seuraavaa päivää se voi olla tosi tumma ( ja tulinen hehe ), mutta haalistuu kyllä siitä. Kuulemma on ihan normaalia että varjostuksia tehdessä saattaa ihosta riippuen tulla mustelmia tatuoinnin ympärille, mutta kyllä mua vähän hävetti olla töissä kun näytin siltä että olisin harrastanut lähempääkin kanssakäymistä jonkun hyvinkin aggressiivisen vampyyrin kanssa!!
Monia kommentteja ja katseita tatuointi herätti asiakkaissa, onneksi monet olivat kuitenkin positiivisia ja yksi mukava asiakas oli ihan kauhuissaan siitä että mihin onnettomuuteen se tyttöparka on oikein joutunut!! Onnettomuus vaiko "onnettomuus" kun itse aiheutettu heh heh ...


Päätin antaa sen parantua rauhassa, pesin ja rasvasin ja yritin parhaani mukaan pitää näpit erossa vaikka kutina olikin välillä ihan sietämätöntä ja herätti mussa ihan alkukantaisen vihan liekit - olin ihan raivona, hakkasin vain seinää ja yritin hellästi taputella tatuointia. Mun olisi tehnyt mieli laittaa sakset käteen ja raapia sitä kuin Edward Saksikäsi konsanaan.

Tästä on ihan äärimmäisen hankala ottaa kuvia, etenkin jos haluaa molemmista logosta ja numerosta samaan aikaan kuvan, koska aina jompi kumpi vääntyy mukamas hassusti. Tähti ja vuohi on edelleenkin symmetrisiä, tietenkin tosta korvan ja leuan vierestä taipuu kaikista helpoiten. Mua vähän nauratti kun tajusin vasta tuon jälkeen että kappas, sehän menikin aika lähelle kasvoja vaikka luulin Peten vain vitsalleen kaverilleen studiolla että älä tuu häiritsemään kun tatskataan tytön naamaa. :D Vaikka tottakai tunsin että missä tatskataan, oli taas ajatukset kasassa ...
Väliäkös sillä kun noin upealta näyttää, nyt ei vaan parane lihota ettei kaksari pilaa kuvaa. Olen kyllä super tyytyväinen, ihan rakastunut tähän!
Tämä on paljon hienompi mitä ajattelin että siitä voisi tulla ja tuijotan sitä vain peilistä monesti päivässä. Vieläkin vaikea uskoa että se on oikeasti mun ihossa. Uhhhh niin siistiä!

Ainut asia mikä ärsyttää, on toki se että uusien tatuointien himo sen kuin kasvaa ja tietenkin se, että toi toinen puoli kaulasta on ihan super kökön näköinen. Sitä tosin tarvii enää kestää reilu kuukausi ... ;)


Uskalsin myös lisätä kuvan Twitteriin ja päätin huomiohuoraten pistää menemään ja tägätä Slipknotin jäseniä siihen. Eipä mennyt kauaa, kun kävin Twitterissä uudelleen vähän kuvan julkaisun jälkeen ja katoin että aijaa kato muutama ilmoitus lisää. Menin omaan profiiliin ja siellä näkyi tykkäyksiä yli sata! Olin ihan että mitähän helvettiä. Muutama fanisivusto oli sen retweetannut mutta mietin että miksi kummassa se silti sikisi tykkäyksiä koko ajan. Kunnes kävin mun sähköpostissa katsomassa ilmoitukset tarkemmin.

Tällä kertaa Corey Taylor oli ihan ensimmäisten joukossa tykännyt siitä mutta sen lisäksi myös retweetannut sen. SIIS MITÄ. Oli ihan järkyttävää mennä sen profiiliin ja nähdä mun möllöttävä kuvani siellä!!! Menin niin sekaisin että tipuin sängystä ja pissasin melkein housuun. Säälittävää ehkä, mutta minkä sille voi, se on hei kuitenkin Corey fucking Taylor ja yksi mun harvoista idoleista. Mua nukutti kamalasti ja en tiennyt miten olisin niin hypin takaisin sänkyyn, kietouduin kunnon ihmisburritoksi ja nukahdin jossain vaiheessa vaikka sydän takoi sairasta vauhtia. Aamulla herätessäni en edes muistanut koko asiaa ennen kuin menin Twitteriin ja olin että AI NIIN VOI HELVETIN HELVETTI.
Eihän tässä pitäisi edes valittaa koska onhan toi todella hienoa ja siistiä, sekä oma vika kun pitää tägätä bändiläisiä sekä niiden kissan kaiman kummejakin mutta kyllä sitä silti järkyttyy ja on sillee ... apua. Shitfuck mitenköhän se nyt tollee! Hassua ja ehkä säälittävää mutta ainakin mulla on kivoja uutisia tatuoijalle, että työstä tykkää ihan kohteet itsekin eikä vain minä.
Yritin myös olla cool ja kirjottaa jonkun seminormaalin twiitin tyyliin kiitos tästä, toivottavasti tykkäsitte ja hauskaa kiertuetta yms, ja sit se perkeleen vaahtosammutin tykkäsi siitäkin!

Alan epäillä että Corey ei pidä musta yhtään, vaan se tekee tätä vain siksi että haluaa mut hengiltä ja pois silmistä. Onko pakko katella sitä hullua muijaa aina eturivissä, ei jaksa enää, tästä saat pari sydänkohtausta - ei tuu ikävä. Yhyy apua.
Lupaan tippua täältä pilvilinnoista alas as soon as possible.

Ensimmäisen osan tästä tatuointi-projektista voit käydä lukemassa tästä ja tatuoinninhan on tehnyt One Eye Tattoon Pete. :)
Suuren suuuuuuuuuret kiitokset hänelle vielä tästä upeaakin upeammasta kuvasta. Tämän sekä monien töiden perusteella mitä hän on tehnyt kavereille ja tutuille niin en voi muuta kuin suositella hänen neulan alle menemistä!
Ainut inhottava asia lienee se, että se voi hieman sattua ja jäät varmasti koukkuun. ;)


Translation ;

My updated version of my Slipknot tattoo which is finally also healed.
Done by Pete at One Eye Tattoo in Helsinki, Finland. :)

I'm really IN LOVE with it, it's so pretty that I just want to stare at it all the time. Can't wait for my next tattoo, bring it on!

4 kommenttia:

  1. Hieno tatska! Ja tosi siistii et jotkut "vähän" huomioi faneja tolleen :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin on, erityisesti vielä näin suuret muusikot. Hienoa nähdä kuinka paljon faneista ja ihmisistä yleensä Corey välittää.

      Poista
  2. Slipknot mission 2016 - eliminoi kaikki liian siistit fanit 😂😂 ei vaan, iski tatskakateus tota katellessa, toivottavasti törmätään vielä jollain keikalla/baarissa/sharkiejutuissa xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ;) voin testamentata sulle mun kaulan!
      Kyllä varmasti törmätään :)

      Poista

Scream for me!