Wacken Open Air 2015 ; part. 2 thursday & friday

Torstaina sitä sitä heräsi, mihinkäs muuhunkaan, kuin sateeseen. Onneksi Taya jaksoi kammeta luunsa ulos teltasta ja teki meille aamupalaa. Korkkasin siinä Somersbyn aamupalan mukana, festareilla se on ihan sallittua aloittaa aamu alkoholilla - oli kello mitä tahansa. Jumitettiin aikamme teltassa, syötiin vähän lisää, juotiin vähän lisää ja toivoin koko ajan että se sade loppuu.

Torstai oli mulle se The päivä. Käsillä oli siis päivä, jota olen odottanut kuin kuuta nousevaa 5.12.2012 asti. Silloin näin viimeksi Rob Zombien livenä! Kuka muistaa vielä sen, että onni oli todellakin puolellamme ja tavattiin ne?! Aaaaaaaaaaaa. Ja varmaan moni blogia seurannut tietää enemmän tai vähemmän intohimoisen fiksaationi bändin basistia Piggy D.:tä kohtaan. Hän on mulle se juttu! Maailman siistein, mahtavin, komein ja mukavin tyyppi. Maailman paras muusikko. Kerrassaan upa ihminen!
Siksi vituttikin PALJON että viime kesän Euroopan keikat meni ihan sivu suun, koska mun selkä sanoi poks. Mä itkin kotona vaikka kuinka monta päivää, kun tiesin että sillä samaisella hetkellä Zombie soittaa esim. mun lemppari-festarilla Graspopissa just nyt ja mä täällä koitan parhaani mukaan levätä, vaikka jokainen asento sattuu niin perkeleesti.
Kyllä se menee tunteisiin kun on näin tärkeästä jutusta kyse! Jokainen meistä tietää sen tunteen kun on kyse omasta lemppari-bändistä. Uskon että ymmärrätte mua ja ne jotka pitää mua sekopäänä tai käskee hankkia jonkun oikean elämän ... no, tää on mun elämää. Sitä mä loppujen lopuksi rakastan.

No mutta takaisin nykyhetkeen ja tuohon sateiseen torstai päivään. Pohdin siinä, että millä todennäköisyydellä mun maski valuu mun naamaan jos menen se naamassa tonne sateeseen. Vai menenkö vaan omalla naamalla vai mitä mä teen. Halusin tehdä jotain spesiaalia, niin päätin tehdä sen maskin naamaan! Meni syteen tai saveen. Huomiohuoraus on sallittua jos kyse on Piggy D.:stä. Mitään muuta en janoakaan maailmassa yhtä paljon kuin sen härskejä ilmeitä! :D
Ei kun tuumasta toimeen. Vesisade yltyi, oli pakko ottaa rohkasuryypyksi vähän viskiä. Meikit esille ja pensselit heilumaan.

Voin kertoa, että vaatii jonkinlaista taitoa ja kärsivällisyyttä väkertää tuota maskia naamaan teltassa ( jossa ei näe kunnolla ), tärisevin käsin ( en ole varma oliko krapula vai olinko nousuhumalassa lol ) ja hirveessä jännityksessä ( kun se iskee tajuntaan että näät Rob Zombien ihankohtapian, niin voi että! ).
Oman eksotiikkansa touhuun toi tietenkin tuuli, joka aina lätkäisi teltan seinät mun naamaan tasaisin väliajoin. Tai teltta-kämppis joka tunkeutui telttaan juuri kriittisellä hetkellä kun ei olisi saanut mikään häiritä keskittymistä. Kädet ja mieli tärisi jo valmiiksi!
Kuvasta päätellen olin näköjään edellisenä iltana nukahtanut sama paita päällä. Hienoa.

Onnistuin silti, mistä olen tosi ylpeä, ja aloin miettimään vaatteita. Päivä oli kylmä enkä halunnut kuolemantautia, joten oli pakko jättää huoralook telttaan ja pistää jotain vaatetta päälle. Saappaat, villasukat, farkut, punainen leopardi-toppi, vyö, neuletakki, huppari, tuulitakki ( !!!! ) ja sadeviitta. Varsinainen seksikkyyden multihuipentuma! Onneksi toi mun tuulitakki ei nyt ihan mega ruma ole ja parempi sekin keikalla kuin toi hirvee jätesäkkimäinen sadeviitta.
En olisi kestänyt olla siellä eturivissä koko päivää, joten lähdin sinne siinä vaiheessa että ehtisin paikalle ennen kuin niitä edellinen bändi aloittaa. Bändi oli UDO kera orkesterin, ihan siedettävää musaa ... jännitti ihan liikaa kävellessäni alueelle, meinasin paskoa alleni enkä saanut syötyä koska meinasin oksentaa. Eturivi-paniikki yhdistettynä Zombie-jännitykseen on kuulkaas oikein mukava yhdistelmä. Not.
Pääsin alueelle ja tietenkin se näytti olevan tupaten täynnä. Vaikka en ole mikään maailman laihin ja en yleensä mikään hirveän törkeä tunkija, niin nyt oli pakko laittaa bitch-mood päälle. Kiertelin ja kaartelin, luikertelin kuin käärme eteenpäin ja jouduin tasaisin väliajoin pysähtymään koska jengi halusi ottaa mun kanssa kuvia.
Lopulta pääsin kolmanteen riviin, juuri siihen Piggyn puolelle. Kunnon luikertelija tietenkin tarkastelee koko ajan ympäristöään, eli kuka näyttää siltä että saattaisi kuunnella Zombieta ja kuka pui nyrkkiä UDOn tahdissa vain UDOn takia. Kannattaa myös olla kaveria kaikkien kanssa, esim. mä tutustuin pariin randomiin jotka halusi ottaa mun kanssa kuvia ja näin ollen sain ne varmistamaan mulle paikkaa eturivistä, jos en itse näe kun joku siitä lähtee keikan jälkeen. Kätevää!
Jos alkoi satamaan, koitin möyriä mahdollisimman syvälle huppuni suojiin ettei maski lähde leviämään. Samaan aikaan yritin rauhoittua, olla vaipumatta epätoivoon ja näyttää jotenkin coolilta jos taas joku uusi naama kääntyi katsomaan mua ja mun naamaa. Toisaalta tosi siistiä että jengi on innoissaan, kun näkee vähän erilaista settiä yleisössä, mutta on se kanssa ahdistavaa. Varsinkin kun itsellä mielessä kiiltää vain eturivi-paniikki!

Front row for Rob Zombie!

UDO lopetti vihdoin ja viimein, pääsin myös eturiviin omin avuin. Arvasin ettei ne mun edessä olevat lähtisi pois ( joistain ihmisistä vain huokuu sellainen ''olen tässä koko päivän'' fiilis ) mutta niiden vierestä lähti joku mies ja karjuin sille että "ODOTA!! MÄ HALUUN TULLA SIIHEN!". Sitten pääsin siihen ja olin ihan onnesta soikeana! Juuri siinä kohdassa missä halusin olla. Sitten alkoi pelottaa. Koska apua, Rob Zombie kävelee parin tunnin päästä tohon lavalle mun eteen ja mitä jos mä pyörryn kun sekoan niin pahasti? Onneksi mun viereen änki joku random jäbä, joka alkoi juttelemaan niitä näitä mulle. Ei tarvinnut keskittyä siihen tosi asiaan, että kohta mä nään mun lemppari-bändin yli kahden vuoden tauon jälkeen!!!

Päätin myös, että minähän en ole mikään Ulla Taalasmaa ja näe Rob Zombieta tuulitakissa. Siis camoon nyt ihan oikeasti. Oli siinä porukalla katsomista, kun tihkutti vettä ja minä aloin riisumaan. Hus pois rumat erävaatteet päältä! Pistin punaisen leoparditopin näkymään, oli pakko laittaa se toppi koska tunnen olon siinä turvalliseksi ja se tuo yleensä onnea. :D
Ylläolevan kuvaajan nimestä ei parempaa tietoa kuin se mikä kuvassa näkyy, kaveri linkitti sen mulle pari tuntia keikan jälkeen. Ulkokuori näyttää tyyneltä mutta voin kertoa että pään sisällä oli menossa sellainen sirkus että oksat pois ja tuijotin kuin kuuta nousevaa sinne puolen lavaa, mistä Piggyn pitäisi hetkenä minä hyvänsä tulla ulos!

Nämä mun ottamat keikka-kuvat on ihan surkeita, koska en oikein jaksanut sen kummemmin panostaa kuvaamiseen. Plus se oli lähes mahdotonta siinä kelissä ja ähhh ei jaksa, hei haloo Zombie lavalla!

KOHTA!!!

Varsinaista pitkää introa ei tullut vaan tykitettiin suoraan asiaan Teenage Nosferatu Pussylla !
Mua pelotti hetken että räjähdän kappaleiksi mutta jotenkin onnistuin pysymään kasassa. Ei mitään käsitystäkään satoiko vettä vai ei, mä näin ainoastaan lavalla mun lempparit ja aloin itkemään. Sitten mua alkoi ujostuttamaan ja päätin että on hyvä idea alkaa moshaamaan koska en tiedä miten päin olisi.
Se moshaaminen loppui aika lyhyeen koska se näytti siinä tuulessa tosi hassulta, haha, ja kun nostin pääni lavan suuntaan niin näin vaan härskisti suuntaani osoittelevan Piggyn. Siis oikeesti. En voi varmaksi vannoa että se mua vielä muistaisi, toisaalta itse se silloin viimeksikin tokaisi että "ei sua voi olla unohtamatta", ja tuntui siltä että se muistaisi vieläkin. On se kyllä välillä tykännyt mun jutuista Twitterissä ja Instassa, eli ehkä se muistaa mun olemassa olon, hah.
Kuitenkin voitte vaan kuvitella olinko onneni kukkuloilla! Mun vieressä olijat oli aika nihkeetä porukkaa, niin huidoin, heiluin ja riehuin siinä melkein vain itsekseni. Mä vaan hymyilin kuin idiootti ja itkin onnen kyyneliä ja nauroin ääneen vain siksi että olin niin järjettömän onnellinen!
Voi vitsit miten mä olinkaan tätä kaivannut. Musta tuntuu että mun silmät, ei vaan koko nainen vain muuttui sydämen muotoiseksi olioksi joka heilui musiikin tahdissa eturivissä kuin mikäkin järkensä menettänyt hullu.

Kun mä löysin Rob Zombien musiikin vuosia, vuosia sitten niin tuntui että löysin ihan uuden maailman. Se musiikki on vain täydellistä! Tykkään kun he yhdistelevät monenlaisia erilaisia tyylejä, jotkut biisit on kunnon jytä junttausta, niiden tahtiin pystyy tanssia ja moshata ja tulee vaan niin sairaan hyvä mieli. Vuosi vuodelta Rob Zombien musiikki vain tuntuu paranevan, kuin kerrassaan erinomainen viini.
Mun mielestä on niin hieno juttu, kun bändit viitsii panostaa myös visuaaliseen puoleen ja lookkiin. Erityisesti omilla headliner-kiertueilla heillä on jos jonkinlaista mörköä lavalla heilumassa bändin kanssa! Itse hyvin visuaalisena ihmisenä miellän myös panostuksen ulkoiseen kuvaan todella tärkeäksi ja mielekkääksi, se ei enää ole pelkkä keikka vaan se on uskomaton rock show joka vie mennessään! Tykittää ja näyttää juuri niin upealta kuin pitääkin lavalla ja rahoilleen saa varmasti vastinetta. Aina kiva huomata kun bändi panostaa keikkaansa, kukin toki tyylillään, se luo fiilistä että bändi välittää faneistaan ja että he haluavat tarjoilla faneilleen parasta mitä osaavat ja tykkäävät tehdä.
Biisien aiheet, hahmot ja ideat on kerrassaan loistavia ja mielenkiintoisia, joskus jopa hassuja ja härskejä tai ihan käsittämättömiä - ja sehän vain toimii ihan helvetin hyvin.
Onhan kyseessä sentään Rob motherfucking Zombie.

SIELLÄ HÄN ON!!

Olin vahvasti sitä mieltä, että olin keikalla selvinpäin. En voi mennä sitä vannomaan, en tiedä olinko krapulassa vaiko pienessä humalassa vai kenties Piggy-humalassa, koska näin jälkeenpäin settilistaa katsellessa on sellainen outo kutina että ''ai, ne soitti tänkin?''. Veikkaan viimeistä humala-tilaa, koska tsiisus fucking fuckity motherfucking fucking fuck fuckity fuck miten upeata se oli olla siellä ja etenkin Piggyn puolella ja nähdä se ilmielävänä!! Hän oli juuri sellainen kuin muistin ja aaaaaaa. Paras paras paras.
Mua tosin ärsytti se, että aina jos se tuijotti sellasella ''moi luen sun ajatukset, jaahas jaahas tämmöstä täältä löytyykin vink vink'' tyylillä, ja joskus sillee ''noni laulappas tyttö sanojen tahtiin yhdessä'' yms, niin mulla meni sanat aina sekaisin. Ja pasmat. Siis se oli jo kyllä aika noloa, ensin laulan siellä sydämeni kyllyydestä musan tahdissa ja kun yks kaks Piggy kääntää katseensa ja odottaa että toi kyllä osaa laulaa sanojen tahtiin niin sitten tuijotan takaisin suu jähmettyneenä. Hupsista keikkaa.
Kyllä mä siitä aloin sitten tokenemaan, hahaa, minuahan ei niin vain hiljaiseksi saada!

Rob Zombie!

Oli ihan mahtavaa kuulla uusia biisejä livenä. Onneksi eturivissä ei ollut mitenkään hirveen ahdasta, vaan oli jonkin verran tilaa pistää jalalla koreasti. Dead City Radio and the New Gods of Supertown, More Human Than Human ja Sick Bubblegum oli sellainen bailu-kimara että oksat pois. Pussy Liquorin aikana olin jo ihan transsissa, tanssin ja lauloin puolet biisistä varmaan silmät kiinni. Olen yleensä aika ujo ( oikeesti!!! ) mutta voin kertoa että jotenkin kaikki estot lähtee ihan kokonaan Zombien keikoilla ja oon vaan ihan lalallaaa. En nyt väittäisi olevani mikään seireeni, mutta jotenkin kroppa ja naama alkaa elää omaa elämäänsä ja sensuuri pettää. Antti Tuiskua lainaten, Rob Zombien keikalla PETO ON IRTI!
Asiaan saattaa vaikuttaa se, että lavalla soittaa maailman seksikkäin mies maailman parasta musiikkia. Pikkarithan siinä pyörii jaloissa minkä kerkeää ennen kuin luovuttavat ja ratkeavat osiin sen kaiken parhauden edessä mitä Zombie lavalle tuo!
Apua pitäisiköhän siirtyä kirjoittamaan jotain 50 Shades of Grey henkistä kirjaa Zombien keikoista ... veikkaan että siitä tulisi kyllä parempi trilogia kuin tuosta alkuperäisestä.

Takaisin itse asiaan, se että ne vetää Pussy Liquorin perään Meet the Creeperin on jo melkein julmaa. Jatketaan sitä vielä Never Gonna Stop ( The red, red Kroovy ) :lla niin voihan helvetti. On oikeasti harvoin tilanteita milloin jokin tai jotkut asiat on niin parhaita, että on niin hyvä olla että tuntuu siltä kuin voisi hetkenä minä hyvänsä poksahtaa vain kappaleiksi sen takia kun on niin hyvä olla!! Ja ahh ihana hymyilevä maailman suloisin John 5, paras Ginger Fish, maailman coolein laulaja Rob ja tietenkin se iki ihana Piggy lavalla ja .... ja. Parasta.
Nämä ja Rob Zombien keikat noin yleensäkin on aina sellaisia hetkiä.

Rob Zombiella kun ei ole lähes tulkoon yhtäkään edes keskinkertaista, saatikka huonoa biisiä, niin eiväthän ne nyt voi soittaa yhtäkään 'turhaa' biisiä keikalla. Se ja sama mitä sieltä tulee - loistava fiilis säilyy alusta loppuun, biisit on huikeita, hymy on korvissa ja elämä on ihanaa. Antaa vain musiikin viedä omaan, ihanaan maailmaansa.
Tietenkin kun bändiltä itseltään löytyy niin valtavasti mahtavia biisejä, on vähän nihkeetä että settiin mahtuu monta coveria tai edes pätkiä covereista. Onhan ne hyviä, ei siinä mitään, mutta ei maailmani siihen kaatuisi jos ne jätettäisiin setistä pois. :P Ja itse haluaisin joku päivä kuulla Demonoid Phenomenon livenä. Ovat vetäneet sitä taas viime vuosina keikoilla, sen on yksi mun ehdottomista Zombie suosikeista ja pakko vielä joskus kuulla se livenä.

Ai niin, alun ujostelultani kun pääsin itse asiaan eli tuijottamaan Piggyä himokkaasti ( kuin Hesen kerrosateriaa konsanaan ), niin se huomasi myös mun maskin! En tiedä oliko se yrittänyt jo aikaisemmin saada mun huomion, mutta kun se sen heilumiseltani sai, niin se vaan näytti käsillä oman naamansa kohdalla niin kuin mun maskia, ja huusi " I LOOOOOOOVEEEEEE IT!". En kyllä kuullut sitä kunnolla, luin huulilta. Enkä oikeen osaa selittää tätä mutta ehkä tajuatte! Vitsit että olin ihan into piukeena ja niin tyytyväinen siihen että meikkasin sen maskin itselleni!
Huomio oli taattu. Ja kukapa ei haluaisi saada katseilta Piggylta. Pää vain räjähtää kun joku mainitsee sen nimenkin!
Miten mä taas päädyin selittämään mun rakkaudestani Piggyä kohtaan vaikka mun piti selittää keikasta ... musta tuntuu että kaikilla tulee jo korvista ulos se kuinka paljon rakastan sitä ja tätä Piggyssä.
Sorry not sorry, mun blogi, paasaan mistä haluan.

Kuten tapoihin kuuluu, Rob tuli moikkaamaan yleisöä ja kättelemään. Pomppas se meidänkin eteen, onneksi sen housut haisi tällä kertaa paljon paremmilta kuin viimeksi. Tiedän että toi kuulostaa vähän väärältä, mutta en koskaan unohda sitä kun viime kerralla oli pää melkein sen haaroissa kun se laulaa rallatteli meidän edessä ja sen housut haisi niiiiiiin paljon hieltä. Ei sillä, olihan se omalla tavallaan ihan siistiä!
Ja vitsit kuinka siisti tyyppi Rob Zombie oikeesti on. Kelatkaa nyt vähän. Myönnettäköön, että mä vähän pelkään sitä vaikka se vaikuttaakin olevan tosi leppoisa ja hauska kaveri. Pesee nämä ikäloppu-mukamas-maailman cooleimmat metalli-starat ihan 666-0. Toivon että joku päivä saisin tavata Robin niin, että mä pystyisin jopa sanomaan sille jotain ja kenties jotenkin sen, kuinka mahtava tyyppi se on. Mä en tiedä ketään yhtä coolia ihmistä kuin Rob Zombie.

Keikan lopussa tuli pieni kimara covereita jonka perään Thunder Kiss '65 ja lopuksi tietenkin Dragula. Dragulan aikana itkin sekä onnesta että surusta - nyt se loppuu! MIKSI MIKSI MIKSI. Vaikka keikka loppui vähän töksähtäen, en tiedä mitä ne siellä oikein sääti, niin silti jäi mahtava fiilis. Rob Zombie on edelleenkin maailman paras bändi sekä maailman paras live-bändi. Jos sinulla on koskaan mahdollisuus nähdä ne livenä, mene, näe ja koe maailman paras rock-show.
Kaikille kesän festari-keikoille myytiin meet&greet-paketteja, ei ollut sellaista reilua satasta ylimääräistä, ottihan se päähän kun tiesin että voisin hetkenä minä hyvänsä olla saamassa ihanan lämpöisiä ja pehmeitä Zombie-haleja. Mutta ei niin ei. Yhyyyyyy.
Mutta olihan se nyt kaiken kaikkiaan ihan helvetin mahtavaa. Kaiken sen mudassa ja sateessa rämpimisen arvoista. Kuinka onnellinen sitä ihminen voikaan olla vaikka seisoo nilkkoja myöten mudassa. Taas hetken aikaa elämä oli vallan ihanaa ja rakkautta täynnä.


Mulla tulee tätä postausta kirjottaessakin kyyneleet silmiin ja hymy on 360 astetta. Nämä muistot on ihania ja voi että, parhautta. Musiikki on oikeesti iso osa elämää ja en tiedä mitään parempaa tässä maailmassa kuin se, että oot sun lempibändin keikalla ja se on vain niin mahtavaa.
Uskon että mun blogista löytyy pääosin oikein fiksuja kavereita lukijoista mutta just in case että jotain ''sä kuuntelet niitä vaan siksi että ne on susta kuumia'' mätämunia / kateellisia / younameit eksyy tänne :
vaikka postauksessa esiintyy suuren suurta kuolausta kyseisten monstereiden ulkonäön perään, niin en todellakaan voisi kuunnella koskaan bändiä vain siksi että ne / tai henkilö X bändistä Y on tosi hot. Musiikki on se kaiken A ja Ö. Että se on sellaista mistä tykkää ja tulee hyvä olo.
Se että ne muusikot välittää ja arvostaa fanejaan, että ne kohtelee niitä hyvin eikä ole mitään kusipäitä. Ja fanit toki kunnioittaa puolestaan bändiläisiä. Ne tekee hyvää musiikkia mistä itse tykkäävät, me fanit tykätään, kaikilla on kivaa ja hyvät bileet keikoilla. Se että joku musiikki saa tuotua sulle superin fiiliksen ja piristää surkeimmankin päivän. En koskaan maksaisi lähemmäs 400€ ( niin kuin esim. liput + lennot Wackenista ) siksi, että pääsisin kuolaamaan jotain miestä. Ulkonäkö ja itse mielenkiintoinen / spesiaali / seksikäs look on vain osa showta, se on vain se kuuluisa kirsikka kaiken kuorrutuksen päällä. Mukava lisä ja ilo silmälle, mutta ei määritä bändin 'parhautta' tai sun arvoa fanina jos tykkäät niiden ulkonäöstä itse musiikin lisäksi ...
Jokainen lempibändin omaava varmasti ymmärtää tämän. En oikein osaa selittää edes sitä suhdetta lempibändiin sanoin. Tai kirjaan, elokuvaan, mitä näitä mielenkiinnon kohteita nyt onkaan.
Tuntuu typerältä edes selventää jotain näin päivänselvää asiaa. Tai todistella olevansa ''oikea fani''. Mitä oikeana fanina oleminen edes on? Sitä on ihan yhtä hyvä fani vaikka olisi kuunnellut bändiä vuoden tai kuusi vuotta. En ole koskaan ymmärtänyt parhaimman fanin tittelin jakoa musapiireissä tai kiistelyä siitä kuka on paras fani. Antaa kaikkien nauttia musiikista omalla tavallaan.
Eikä siinä mitään jos ei ymmärrä tai ei itse ole kiinnostunut samoista asioista, mutta kateellisia ja mielensäpahoittajia tuntuu nykyään löytyvän joka lähtöön joten siksi pieni 'selvennys'. Ihmiset rakkaat, lopettakaa olemasta kateellisia ja katkeria toisille että elämälle, ja keskittäkää se energia niihin omien unelmien toteuttamiseen.
Toivon myös että kukaan ei ota näitä mun reissu tai keikka-postauksia minkäänlaisena leveilynä tai todisteluna siitä, että olisin parempi kuin muut. Mä teen näitä reissuja just sen takia, mistä yllä kerroin : mä rakastan näitä bändejä, mä haluan kokea erilaisia seikkailuja ja ennen kaikkea mä kaipaan sitä ihanaa ja onnellista fiilistä minkä nämä keikat saa aikaan. Mä tunnen olevani elossa, kenties tajuan että ei kaikki olekaan niin paskaa, saan voimaa, kivan fiiliksen, tulee koettua hauskoja kommelluksia kavereiden kanssa, saan uusia ikuisia ystäviä jne. Ei se ole mitenkään rahalla tai ulkonäöllä mitattavissa / arvosteltavissa, koska se fiilis ja ne muistot säilyy sun mielessä ikuisesti.


Keikan jälkeen sovin tapaamisen Hobitti-kavereideni Elainen ja Arjenin kanssa. Oltiin samassa ryhmässä Hobbit Fan Contest-matkalla ja meistä tuli läheisiä ystäviä siellä. :)
Funny fact : reissussa yksi ilta juteltiin illallisella ja tuli puhetta festareista. Selvisi että oltiin molemmat viime vuonna Wackenissa ja yhtäkkiä ne tajusivat mistä olin tuttu : ne oli nähneet mut lavalla Steel Pantherin kanssa!! Ai kauheeta että meinasin kuolla nauruun.

Elaine, me and Arjen. :) Love and miss you so much!

Fuck the rain! Fuck the mud!

Olemme oikein tyylikkäitä erävaatteissamme. :P
Oli aivan ihanaa nähdä he, tutustuin samalla heidän mukavaan ystävään Alexiin. Aikamme hengailtua käytiin hakemassa vähän bisseä ja ruokaa. Vihdoin ja viimein pääsin iskemään kynteni falafel-taskuun, tuohon ihanaan festari-ruokaan! Mmm! Oli muuten hyvää. Iskin myös kiinni bisseen, Eurooppalaisilla festareilla ei niin paljon ole siidereitä myynnissä kuin meillä joten on nöyrryttävä ja juotava kaljaa. Mutta sekin meni oikein hyvin! Elämä on ihanaa kun ei sada ja on juuri nähnyt Rob Zombien soittavan, jonka jälkeen hengailee ihanien ystävien kanssa!

Syötyämme lähdettiin Wackingerista käymään mun leirissä, piti mennä näyttämään naamani että näkisivät mun selvinneen hengissä ja että kaikki oli hyvin. Mulla kun on tunnetusti paha tapa joutua vaikeuksiin tai ensiapuun ollessani yksin heh.
Oltiin jonkun aikaa meidän leirissä, kunnes päätettiin lähteä katsomaan lisää bändejä! Mentiin siihen viereiselle teltalle, ei mitään käsitystäkään siitä mikä bändi siellä soitti mutta musiikki oli hyvää ja seura mitä ihaninta, niin väliäkös sillä!

Kun keikat loppuivat, lähdettiin takaisin Wackingeriin. Kiva juttu kun se oli meidän kaikkien suosikki-paikka niin hengailtiin aina siellä! Seurattiin Wasteland Warriorsien esityksiä, syötiin ja juotiin vähän lisää. Oli tosi mukavaa. Tuntui että leijuin jossain avaruudessa asti, oli ollut niin mahtava päivä!!
Aamuyöllä hipsittiin omiin leireihimme takaisin, itse suuntasin vielä suihkuun koska olo oli kaikkea muuta kuin puhdas.
Hyvää yötä Wacken.

-------------------------------------------------

Perjantaina herättiin taas joskus semi aikaisin. Olo oli kaikkea muuta kuin hehkeä!

Mud mud mud mud everywhere.

Laitettiin naamat kuntoon, pakattiin kamat ja lähdettiin alueelle katsomaan Sepulturaa. Päätettiin siis, että nyt tämä mutapaska saa riittää ja lähdetään helvettiin täältä.
Mulla ei ollut edes ihan hirveästi bändejä mitä olisin halunnut nähdä ... oli toisaalta tosi ihanaa kun ei tarvinut koko ajan juosta pää kolmantena jalkana jonkun bändin perässä. Wackenissa on tosi paljon nähtävää ja koettavaa, kiva että välillä ehtii nähdä muutakin kuin vain bändejä. :)

With babeoooo.

Sepulturan jälkeen lähdettiin syömään Wackingeriin ja moikkaamaan Wasteland Warriorseja. Samalla kierreltiin myyntikojuissa ja siinähän sitten vierähti tovi jos toinenkin.
Ostin kaksi haltiamaista pääpantaa, Taya osti chainmailista tehdyn asun, ostettiin sarvia, ihania lettuja joissa oli kirsikoita, suklaata ja banaania, seurattiin keskiaikaisia taisteluita ja kaikkea muuta siistiä!

Päädyttiin kuvattavaksi johonkin lehteen ja todettiin että eihän tää niin kamalaa ole kun sade on vihdoinkin loppunut ja aurinko paistaa. :)

Lähdettiin takaisin leiriin, mentiin 'kaupan' kautta jossa törmäsin Tomiin. Oli kiva juttu kun Tomi ja Suvi oli siinä meidän leirissä, ihanaa puhua välillä vaan suomea haha. Menin ostamaan bisseä ja selitin että joo me tästä lähdetään hevon helvettiin täältä festarilta. Sitten Tomi muistutti että tänä iltana soittaa In Flames, et sä voi!!! Ostin varuilta pari bisseä ja tajusin että niin, ei en voi jättää In Flamesia välistä.
Mentiin meidän leiriin ja sanoin Tayalle että, tota noin, mitä jos ei lähdetäkään vielä! Haluan nähdä In Flamesin eikä täällä edes sada. Päätettiin yhteistuumin että yksi muta ja sade ei meitä kaada vaan nyt se on niin että pidot sen kuin paranee! Eli toisin sanoen vedetään kännit ja jäädään tänne. :D

Minä ja Suvi!

Yhtäkkiä olikin aika pimeää ja aika lähteä alueelle katsomaan In Flamesia. Sovittiin Tayan kanssa että nähdään leirissä keikan jälkeen, me lähdettiin Tomin kanssa urheina pikku hiprakassa kohti lavaa. Alue oli huomattavasti pahentunut siitä mitä se oli ollut edellisenä päivänä! Järkyttävää rämpiä siellä mudassa ihmisten keskellä, varsinkin kun oli niin pimeää ettei nähnyt kunnolla.
Lopulta saatiin semi hyvä paikka ja siellä sitten pistettiin taas jalalla koreasti. Koko ajan pelotti että koska kaatuu maahan, ja loputahan siinä niin kävi että minäkin sinne mudan pehmeään syleilyyn pyllähdin. Ei ole kamalan mukavaa kun päällä on lyhyt mekko ja jalassa pelkkää reikää olevat sukkahousut. Sitä voi tietenkin miettiä miksi joku on niin idiootti että lähtee illalla sinne mudan keskelle jossain hepenissä ... mutta riehuessa tulee kuuma! Ja hei se on In Flaaaaaaaaaamesssss!

Oliko edes loistava keikka. Ei yhtään haitannut vaikka jossain random muta-kuopassa sitä katsoikin osan keikasta. Parhautta!!

In Flames!

Keikan jälkeen lampsittiin takaisin leiriin, kävin etsimässä Tayan käsiini joka oli nukkumassa. Itse olin niin jäässä, mitä nyt voi olettaa keskellä yötä jos on hihattomassa mekossa, ja menin ruikuttamaan mun kavereille että pliis päästäkää mut autoon lämmittelemään. Siellä sitten olin aikani kunnes tuntui, että en selviä teltan kylmyydestä sen lämmön jälkeen. :D

Lopulta vedin taas pinkin fleecepaidan päälle ja fleecesukkikset jalkaan ja kömmin makuupussin ja vilttien sekaan uneksimaan Piggystä.
Oli muuten kylmimmät yöt koskaan Wackenissa! Ei ole kuulemma ollut viimeiseen 10-vuoteen noin kylmää. Olihan siellä nyt muutenkin ihan paska sää. Pienen teltan hyviä puolia on se, että kun joutuu nukkumaan sulassa sovussa kaikkien kamojen ja teltta-kämppiksen kanssa, niin ei pääse kylmä niin helposti yllättämään.

Graspop Metal Meeting 2015 ; part 1. thursday & friday

Graspop Metal Meeting järjestettiin Belgiassa jälleen kesäkuussa. Festivaali oli tänä vuonna juhannuksen aikoihin, perjantaista sunnuntaihin 19.-21.6. Festari kuitenkin alkaa jo torstaina, jolloin siellä soittaa random bändejä covereita ja pienempiä bändejä, sekä isot bileet Metal Domessa aina kun bändit ovat lopettaneet. Disko disko.

Tänä vuonna festaria oli uudistettu jonkin verran edellisestä kerrasta kun olen siellä käynyt ja piti kerrankin oikein katsoa festari-karttaa tarkemmin. Nykyään kaksi päälavaa sijaitsee vierekkäin, on ainoastaan yksi Marquee teltta, Metal Dome teltta ja Jupiler lava eli yhteensä viisi lavaa. Onneksi lavat sijaitsevat suht lähellä toisiaan, eli ei tarvitse kävellä kilometrikaupalla paikasta toiseen. Shoppailu-alue oli siirretty pääsisäänkäynnin viereen, ja siellä missä se oli ennen oli nyt Metal Dome ja Jupiler lava. Ei varmaan sano mitään jos siellä ei ole käynyt, mutta mielestäni järjestely on nyt toimivampi joka toki kannattaa käydä katsomassa. ;)

Torstai / thursday 

Lento lähti torstai aamulla laittoman aikaisin, eli joskus kuuden pintaan. En nukkunut tippaakaan, oli hieno suunnitelma pakata kamat valmiiksi jo pari päivää aikaisemmin mutta jokainen voi arvata kävikö siinä oikeasti niin. Lopulta mun reppu painoi aivan liikaa ja saatoin vain toivoa että mun epämääräinen viritelmä pysyy kasassa.

Päästiin lopulta ihan turvallisesti perille, oli vaihtoa ja kaikenlaista pientä muuttujaa matkassa, mutta lopulta oltiin siellä ah niin ihanan lehmänpaskan keskellä! Kuinka kotoisa tunnelma.
Oltiin sen verran aikaiseen liikkeellä, että portit vasta aukesivat ja siinä sai sitten paahtavassa kuumuudessa odottaa mm. ikuisuuden että saa rannekkeen ja toisen ikuisuuden että pääsee telttaa pystyttämään. Ken tietää mikä ihme idiotismi oli järjestäjiin iskenyt, kun päättivät seisotuttaa jengiä camping-alueella ja antaa aina vain pienen osan ihmisistä pystyttää telttansa kerrallaan. Eihän siitä seurannut mitään muuta kuin suunnatonta vitutusta ja kaaosta kun kaikki taistelivat paikoista.

Lopulta sekin painajainen oli ohi!! Sen jälkeen piti kammata naama nopsaan ja lähteä kaupoille hakemaan alkoholia / ruokaa, mutta jotenkin se vain venähti ja yhtäkkiä tajuttiin että on lievästi sanottuna kiire kauppaan. Eihän sitä lopulta mikään kauppa ollut enää auki ilta-kahdeksan jälkeen ?!?
Väsytti ja otti päähän sen verran, että ei jaksettu lähteä tyhjin käsin takaisin leirintään vaan mentiin random ravintolaan syömään ja juomaan. Kyllähän noilla kahden euron juomilla kehtasi siellä viettää iltaa hyvässä seurassa. :) Keksittiin laittoman huonoja vitsejä ja taisimme myös jossain vaiheessa päättää selvittää kaikki Suomen murha-mysteerit, aloittaa tapauksesta Anneli Auer näin happy auerin ( ha ha ha ) kunniaksi!

Tuli kokeiltua muutamaa eri bisseä, ihanaa pizzaa ja loppulaskun tullessa omistaja tarjosi shotit. Sen jälkeen vielä pienessä hiprakassa saatiin hieno idea pyytää josko se myis meille bisseä. Vähän niin kuin take-away idealla!
Ja se myi meille jokaiselle pullon!! Woohoo! Matkalla bussille joka veisi meidät takaisin leirintään, huomattiin kioski ja ylikallista viinaa, sinnehän piti toki mennä myös kuluttamaan rahoja.

Päästyämme takaisin leiriin, pieni ehostus ja ei kun takaisin alueelle ja Metal Domeen bailaamaan!

Aluksi siellä oli aika huonoa musiikkia, ja Suski että Tea päätyivätkin jossain vaiheessa luovuttamaan ja menivät nukkumaan. Minä ja Minna sitkeinä sisseinä jäätiin sheikkaamaan bebaa sinne, tulihan sieltä lopulta hyvääkin musaa kuten Papa Roachia ja Rob Zombieta. Zombiesta sekosin niin pahasti, kirjaimellisesti oli I FEEEEEL SO GOOD I FEEEL SO NUMB YYYYYEAAHHH että mun huppari putosi sinne kurabissepaskaan maassa ja voin kertoa että sitä hupparia ei enää siellä festarilla pidetty ( kesti kaksi päivää että se kuivui ja sen väri oli melkein kokonaan ruskea ... ).
Jossain vaiheessa mekin päätettiin lähteä nukkumaan, mitähän kello oli jotain neljä tai viisi aamulla. Ihan perus olla yli 24 tuntia putkeen hereillä ... not.

Perjantai / Friday

Perjantain ohjelma näytti seuraavalta :

Mun juttuja oli perjantaina H.E.A.T., Slash, Butcher Babies, In Flames ja Marilyn Manson. 

Tietenkin olin niin laiska aamulla että laittautumisessa kesti ihan liian kauan ja huomasin että muutama muukin oli päättänyt mennä samaan aikaan alueelle, joten missasin H.E.A.T.in setistä puolet. Tiestin että Väpä ja Tytti olisi venaamassa eturiviin Butcher Babiesia, päätin mennä sinne koska päälavojen ollessa vierekkäin näin sieltä semi hyvin myös H.E.A.T.n.

Kiva juttu oli se että päälavoilla ei tarvinut venata ikuisuuksia bändejä, vaan vaihto oli sen 10-20 minuuttia. Keli oli pilvinen mutta suht lämmin, ei onneksi satanut niin kelpasi katsella vähän naispoweria!

En ymmärrä ihmisiä joka dissaa BB:tä sen takia koska siinä laulaa naiset jotka örisee ja joilla sattuu olemaan silikonit. Mistä lähtien sitä on päätetty että bändi on automaattisesti paskaa tai feikki ulkonäön perusteella? :)

Itse nautin keikasta kovin, harmi että se oli niin lyhyt mikä on tietysti ihan normaalia festareilla. Ainut asia mikä varjostaa keikoista nauttimista kaikkialla muualla paitsi Scandinaviassa on crowdsurfaajat. On isot kyltit siitä kuinka kiellettyä se on, mutta silti sitä tehdään mm. koko ajan. Mikään ei ole rasittavampaa kuin se, että saa koko ajan pelätä että milloin mahdollisesti sellainen tippuu niskaan tai saa jalasta potkun päähänsä. Amerikkalaisilla bändeillä on vielä tapana yllyttää jengiä tekemään sitä, siinä meinaa hymy hyytyä itsellä nopeaa. :D

Hyvä meno oli kuitenkin päällä ja näyttivät että mistä se kuuluisa kana kusee. Faktahan on se että nämä naiset näyttää upeilta lavoilla, kaikki dissaajat lienee vain kateellisia. Bändin laulajat Heidi ja Carla ottivat paljon kontaktia yleisöön, mikä on musta aina kiva juttu koska tulee fiilis että hei noitahan oikeesti kiinnostaa me kuuntelijat. Tulivat aidalle asti laulamaan ja moshaamaan, keikan loputtua vielä kättelemään edessä olevia faneja. Hienoa toimintaa! Pitihän siinä napata kuva Heidin kanssa, vaikka olinkin aika karun näköinen riehumisen jälkeen.

Keikan jälkeen kiiruhdettiin meet & greet pisteelle, jonka jonossa ehti onneksi nopeasti naamaa kammata. Mulla ei mennyt festarit ihan putkeen, oli menkat eli kaikki mm. ärsytti ja sitten naamaankin puhkesi aurinkoihottuma. Olo oli kuin Frankestainin hirviöllä, mutta eipä siinä itkut markkinoilla auttaneet.

Butcher Babiesin kaikki tyypit osoittautui todella mukaviksi ja ystävillisiksi ihmisiksi, kerrassaan ihania ja niin kauniita!

Sen jälkeen lähti hyvällä fiiliksellä metsästämään ruokaa ja hivuttautumaan takaisin eturiviin.
Pääsin suht hyviin asemiin jo Asking Alexandrian aikana, ihan kelpo keikka tosin keskityin samalla miettimään sotasuunnitelmia sen varalle, kuinka pääsen keskemmälle eturiviin. Keikan jälkeen onneksi suht moni lähti pois ja pääsin etenemään hyvin haluamalleni paikalle.

AA:n jälkeen oli Life Of Agony, minulle täysin tuntematon bändi. Musiikki yllätti positiivisesti ja yhtyeen laulaja Mina Caputo teki minuun suuren vaikutuksen. Hän vei yleisön kontaktin ottamisen ihan uudelle tasolle!
Hänestä huomasi heti että hän laittoi koko sielunsa peliin koko keikan ajaksi. Hän vietti suurimman osan ajasta tervehtien faneja ja laulaen eturivissä faneille. Se oli jotain niin antautunutta iloa ja välittämistä että eihän siinä voinut muuta kuin hymyillä onnesta soikeana ja tuli siinä liikututtua pariin kertaan. Minusta se oli vain niin kaunista ja juuri oikein että suuren, tietynlaisen kultti-bändin, laulaja ottaa niin taidokkaasti ja yksityiskohtaisesti suuren festari-yleisön haltuunsa. Tuntui kuin olisi ollut intiimillä klubi-keikalla festarin sijasta. Jossain vaiheessa kohtasin Minan katseen hänen tarkastellessa eturiviä, olin ihan paskat housuissa haha, hän vain hymyili rohkaisevasti ja lämpimästi ja pomppasi eteeni laulamaan. Pidin siinä sitten häntä kädestä vajaan minuutin ja parhaani mukaan huolen yhdessä järkkäreiden kanssa ettei hän kaadu tms vaikka 666666 ihmistä kurkottaa kohti.
Ihan kuin hän olisi nähnyt sillä nopealla katseen kohtaamisella mun sieluun ja kuinka paskana oon, sanonut että hei ei se mitään, taistele, you can do it. Tiedän että toi saattaa kuulostaa ihan hullulta mutta vitsit että keikan jälkeen oli hyvä fiilis, mahtava bändi!

Festarin jälkeen olen ottanut bändistä enemmän selvää, ja olenkin huomannut sen että Mina tunnettiin ennen Keith Caputona. Hän kertoi julkisuuteen vuonna 2011 olevansa transsukupuolinen ja käyvänsä läpi sukupuolenkorjausprosessin.
Huikee ja rohkea tyyppi, ei voi muuta kuin hattua nostaa. Kaunis ihminen, sisältä ja ulkoa.

Life of Agonyn jälkeen soitti Body Count tällä lavalla. Ihan jäätävää paskaa, ja vielä super paljon crowdsurfaajia. Teki meili heittää hanskat tiskiin!

Lopulta tuli onneksi aika In Flamesille. Keikasta toki voisi saada jotain paremmin irti, jos saisi viettää suurimman osan ajasta katsoen lavalle eikä ollen järkkärin haaroissa paossa crowdsurfaajia. Ja niinhän siinä kävi että lopulta kuului oikein ilkee rusahdus rintakehästä kun joku paska tippui niskaan. Kärvistelin keikan loppuun, päätin että tänne asti en ole tullut ja kestänyt näitä idiootteja näin kauaa tyhjän takia. Että minähän pysyn tässä eturivissä, koitan nauttia keikasta ja venaan Mansonia vaikka rinnassa vihloo inhasti. In Flames oli mielestäni jälleen kerran loistava, mutta eihän siinä harmittavasti saanut niin paljon irti kuin olisin toivonut.

Slash oli oikein leppoisa ja mielenkiintoinen bändi Body Countin ja In Flamesin välissä. KISS sen sijaan In Flamesin ja Mansonin välillä oli jotenkin niin blaah. Se show kesti ja kesti ja tuntui että se ei lopu koskaan, super tylsää. Plus alkoi olemaan tosi kylmä ja vitutti entisestään kaikki idiootit ihmiset haha. Onneksi tutustuin mun vieressä olleeseen venäläiseen Manson-faniin, oli joku kenen kanssa jakaa fiiliksiä ja kirota crowdsurfaajia.
Jos luulin että Mansonin eturivi olisi helppo ja kaikki kärsimys olisi takana, olin väärässä. Tottakai just mun taakse parkkeerasi jotain elämää isompia kaappeja jotka koitti kaikin keinoin litistää mut aitaa vasten tai muuten vain päästä mun ohi eturiviin. Olin niin vihainen että ne paskat oli pilaamassa mun kauan odottamaa keikkaa, että melkein aloin itkemään. Siinä järkkärit kysyi että olenko okei ja sanoin että no en todellakaan, noi idiootit änkee mua niin paljon että en saa oikeesti henkee ja mun selkä menee kohta poikki. Eihän nää ihmisloiset tietenkään ottaneet opikseen, ei vaikka raivosin, potkin ja tein kaikkeni että ne jättäis mut rauhaan. En oo itsekään mikään maailman pienin ja yleensä pärjään tollasissa tilanteissa, mutta nyt olin ihan voimaton. Olin just päättämässä itku kurkussa että pakko lähtee pois kun en kestä enää sitä tunkemista, kunnes pelastava enkeli saapui!
Joku random jäbä tuli mun taa, pisti kädet mun ympärille ja piti koko loppukeikan huolta että mulla on kaikki okei. Se sai lopulta ne läskipaskaihmisloiset jopa lähtemaan kokonaan pois edestä, en tiedä mitä se niille teki mutta siinä vaiheessa itkin melkein helpotuksesta. En vaan tajua mikä miehiä noin yleisesti vaivaa, kun pitää kännissä tulla örveltämään Mansonin keikalle. Suurin osa ei tehnyt mitään fanittamiseen osoittavaa koko parin biisin aikana, kunnes lähtivät pois edestä. Oli varmaan sen kaiken tunkemisen ja toisten ihmisten satuttamisen arvoista??
Onneksi tää mun pelastaja piti musta huolen, musta ei oo koskaan pidetty niin hyvää huolta keikalla. Ja vielä ihan vapaaehtoisesti. Ehdin kiittää sitä vain nopsaan ennen kuin se vedettiin vikan biisin aikana pois edestä, koska sen lisäksi että se oli ihan super mukava ja ystävällinen, niin se oli ihan jäätävän kuuma. Tatuoitu päästä varpaisiin ja holy hell mikä naamavärkki. Olisi ehkä pitänyt lähteä siitä sen mukaan ... ;)
Mutta itse Mansonin keikasta se, että ihanaa tykitystähän se oli alusta loppuun asti. Uudet biisit kuulosti ihan mahtavilta ja Manson oli oikein pirteä lavalla. Sain myös Mansonin happimaskin!! Siinä vaiheessa multa kyllä pääsikin itku kun sen sain, siis oikeesti kaiken sen taistelun jälkeen pystyin lopulta nauttimaan keikasta ja sain vielä sellasenkin kaupan päälle. Ihan uskomattoman huikee keikka!

Keikan jälkeen tapasin Sarahin ( kuva alla ) uudelleen, hän oli käynyt mua moikkaamassa jo pariin otteeseen eturivissä päivän aikana, tuoden milloin mitäkin että pysyin tolkuissani. :) Keikan jälkeen hän toi mulle Mansonin settilistan ja Twiggyn plekun!! Olin niin loppu että en meinannut saada sanoja suusta ulos, mutta vielä vaihdettiin kuulumisia ja lopulta Sarah lähti omille teilleen ja minä löysin Minnan eturivin läheltä etsimästä mahdollisia plekuja yms. maasta.
Ilta ei kuitenkaan siihen päättynyt vaan ensi-apuun. Perus!! Oli pakko käydä näyttämässä tota rintakehää ja se kipu oli niin sietämätöntä että mua vihloi kuin veitsellä olisi pistetty joka kerta kun avasin suuni ja sanoin jotain. Ei niillä oikein ollut resursseja tutkia sen paremmin, käskivät tulla takaisin jos kipu pahenee tms ja matkaan sain tujuja särkylääkkeitä. Sinä iltana ei taidettu painella Metal Domeen vaan suoraan nukkumaan ja toivomaan että se kipu katoaisi yön aikana pois.

Hieno ja tapahtumarikas aloitus festareille!

Translation ;

Once again it was time for Graspop Metal Meeting in Belgium. One of my fave festivals for sure!
We arrived on thursday, set our camp ready and went to town to buy some booze but all shops were closed. DAMN! We ended up going to some random restaurant and spent the whole evening in there drinking 2€ beers, could be worse. After we finally arrived back to festival area, we went to party in Metal Dome! Ahh how I missed that crazy partying.
We went to sleep at 4-5am and so not ready for next day haha.

At the next day I had some must have-bands all day long, H.E.A.T. started very early and I missed half of their set ( booooo! ). Then I saw Butcher Babies which were fucking amazing!! I really love this band, kick ass female power, perfect. I also went to their meet & greet with my friends. :) They are so friendly and nice!! So happy I got a chance to meet them.

The rest of the day I spent in front row ready for Marilyn Manson, I also was really looking forward to In Flames.
Life Of Agony and specially their singer Mina Caputo surprised me in a positive way. Just wow!! What a beautiful soul and creature she is.
Body Count was in my opinion very boring and shitty, not my style at all. I just hope it would be over as soon as possible ...
I have always liked In Flames but it was such a shame that this time I couldn't enjoy the gig as much as usually. There were so many crowdsurfers and pushing people and I was so pissed off haha. Like it wasn't enough, some of them fall on me and broke something in my chest which why I couldn't breath well enough for the rest of the festival. Fucking great!!

I thought it can't get any worse after Body Count and In Flames but oh how wrong I was.
First it was quite easy to be when Manson played but then some really big guys came behind me and tried their everything to get me out of front. I was almost giving up as I really couldn't breath well and my back hurt so much, but suddenly some life savior came and saved me!! This random guy took care of me the whole gig and always pushed people away so I could have enough space and I could breathe. I didn't ask him to do it, I was so happy and thankful about that I almost started to cry. I tried my best to say thank you for this guy but if this person end up to my blog for some reason, here's message for you : THANK YOU. Thank you thank you thank you so much for taking care of me. You are amazing person, I hope you know it already!

Also thanks for Sarah for meeting me and taking care of me, love you babe. :)

We didn't went to party that night, if I remember right haha, as I needed to go to emergency to show my chest and I got some pills which would hopefully take all my pain away.
Quite wild start for a festival but that's life!