And I'm living in a Storm

Olen nyt tuijottanut varmaan puolisen tuntia tätä ruutua. Ensin ajattelin että hyppään vain sen kummemmin mukisematta postaamaan uusia juttuja, aloitinkin jo perinteisen vuoden 2016 ruotimisen.
Kunnes tajusin että kello on jo noin paljon, huomenna aamuvuoro, en kerkeä, mutta haluan jotain sanoa. En vain pysty jatkamaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, täytyy jotenkin valoittaa tapahtuneita asioita. Varsinkin, koska palan halusta kirjoittaa mutta ... en vain voi ohittaa oleellisia tapahtumia. Tästä tulee varmaan tämän blogihistorian sekavin kirjoitus! :D
Ja myönnettäköön, että jollain tapaa en ollut edes valmis käsittelemään vuotta 2016 sen paremmin. Tarvitsen ehkä vähän perspektiiviä siihen, että näen myös niitä hyviäkin asioita silkan sekasorron sijaan.

Olen kirjoittanut tänne viimeksi syyskuussa, juuri koulun aloitettuani. Silloin kun kaikki oli vielä jotenkuten hyvin.
Pian sen jälkeen työstressi ja ahdistus saivat niskalenkin ja kaboom - löysin itseni tärisemästä ja itkemästä lääkärissä. En ollut nukkunut kuukauteen kunnolla lainkaan, kävin aivan ylikierroksilla ja näkymätön hirttosilmukka kaulan ympärillä kiristyi entisestään. Onneksi puhuin fiiliksistä ystävilleni jotka ymmärsivät ja kertoivat myös, että nyt lienee tauon paikka. Olin niin monta kertaa lähellä hajota töissä, niin monta kertaa valmis huutamaan kaikkien kuullen sen pahan olon ulos mutta koska se olisi luultavasti aiheuttanut vain enemmän pahaa mieltä itselle ja muille, en sitä tehnyt. Onneksi.
Mulla oli niin paljon vuoroja että koululle ei jäänyt aikaa. Vapaapäivät keräilin luita rankkojen työpäivien jälkeen ja ahdistuin entisestään siitä, että maksan yli 3000€ koulusta jonka tehtäviin mulla ei ole aikaa eikä intoa tehdä koska olen niin loppu.

Lopulta varasin ajan työterveyshoitajalle, kun lääkärille ei saanut aikaa. En edes tiennyt millä nimellä aikaa hankkisin, sanoin vaan itku kurkussa että mun pää hajoaa. Hoitaja oli ihanan ymmärtäväinen, sain pari päivää vapaata, jonka jälkeen käski tulla takaisin jos siltä vielä tuntuu. Varasin ajan itseasiassa samantien päästessäni autoni luo parkkipaikalle, koska tiesin että kaksi päivää ei tätä ahdistusta poista.
Seuraava työterveyslääkäri melkein ajoi minut narun jatkeeksi. Sillä ämmällä oli otsaa väittää kaiken mun kertoman että hoitajan analysoinnin jälkeen, että olen vain laiska paska joka ei ilmeisesti pysty yhdistämään koulua ja töitä vaikka "koulua on vain kerran kuussa, eihän tuollaisen pitäisi olla vaikeaa lainkaan". Loppua kohden itkin vihasta ja väitin silkkaa vittumaisuuttani vastaan, silti hän piti päänsä eikä kirjoittanut mulle minkäänlaista sairaslomaa ja heitti mut lopulta huoneesta ulos. Jostain ihmeestä sain ongittua voimaa ja uhmaa, joten lampsin respaan välittämättä tippaakaan muista asiakkaista ja sanoin että tämä ei käy. Mä tarvitsen sairaslomaa, mä en oikeasti jaksa enää sekuntiakaan ja aloin itkemään että huutamaan siinä ihan hysteerisesti. Respan täti kävi sitten jututtamassa tätä lääkäriä, joka edelleenkin kieltäytyi tapaamasta mua tai kirjoittamaan sairaslomaa.
Onneksi, siis onneksi tällä respan työntekijällä oli järki ja sydän paikallaan ja sain kuin sainkin soittoajan meidän toiselle omalääkärille. Mutta koska en yhtään tiennyt mitä tuleman pitää, niin päätin että mun on aika puhua tästä tilanteesta myös työpaikalla. Onneksi meidän ihana myymäläpäällikkö oli paikalla, onnistuin jotenkin kävelemään meidän toimistoon naama peruslukemilla mutta heti sinne päästyäni ja oven suljettuani puhkesin itkemään. Ei mulla aluksi edes ollut mitään sanoja millä kertoa, musta vain tuntui niin pahalta. Hän oli, luojan kiitos, ymmärtäväinen.
Samoin kuin tämä lääkäri jolle sain soittoajan, lopulta lähdin uudelleen kaupunkiin ja lääkäriin häntä tapaamaan. Laitettiin eteenpäin kokeisiin tarkistamaan onko mitään fyysistä vaivaa ole, tehtiin masennustestejä, laitettiin eteenpäin psykologille ja fysioterapeutille sekä about 1,5 viikkoa sairaslomaa ennen mun tulevaa Zombie-matkaa. Sain ihan selvän diagnoosin siitä sekä kuulla sen, että tarvitsen apua. Hienoa, kun tulin itse ja näin varhaisessa vaiheessa koska aina on vaikeampaa korjata tilannetta mitä pidemmällä on.
Pystyin taas hengittämään edes hetken aikaa ilman, että maailma tuntuu romahtavan niskaani koska joku ymmärsi mua ja sitä, että tarvitsen apua.

Olen käynyt about kerran kuussa psykologilla joka on kyllä ollut aivan valtava voimavara. On niin ihanaa olla täysin ei-kukaan, sulta ei odoteta tai vaadita mitään.
Silti päivittäinen elämä on aika rankkaa. Ahdistaa ja masentaa, ei enää niin pahasti mutta ihan tarpeeksi ikävästi kuitenkin. Välillä tuntuu että tarvisin jonkun oikeasti pidemmän hengähdystauon ... mutta ... niin. Toisaalta taas työ pitää mut jotenkuten kartalla koska muuten pelkäisin että putoan ihan pohjalle koska ei olisi mitään rutiineja. Varsinkin nyt, kun tunnit laskettiin 20h/viikko, tuntuu että voi hengittää paremmin.
Koulu on siinä mielessä auttanut elämääni kokonaisuudessaan, että sen myötä olen alkanut huomattavasti enemmän luovemmaksi ja tekemään kotona muutakin kuin vain tuijottamaan seinää. Olen alkanut piirtämään ja lukemaan enemmän, joka on tuonut tarvittavaa etäisyyttä kouluun sekä kanavan purkaa tunteita.
Olen myös todella innoissani kouluhommistani, koska omasta mielestäni oma juttuni on vain niin siistiä!! :)

Elän jokaisen päivän ja viikon kerrallaan. Psykologi ja fysioterapeutti molemmat painottavat samaa asiaa : pitäisi olla armollisempi itselleni ja antaa enemmän aikaa itselleni. Uskaltaisin väittää, että jollain tapaa fiilis on kyllä parantunut mutta tietynlainen ahdistus vain voimistunut.
Kuinka voi olla mahdollista, että kun ihminen tekee asioita mistä tykkää ja missä on hyvä, niin mieli alkaa kamppailemaan vielä enemmän vastaan?
Fyssarilta sain kuulla, että mulla on aivan liian suuria suorituspaineita, että se "olen ihan paska kun en pysty siihen ja tähän" on myrkyllinen ajattelutapa. Että on kuulemma ihan okei jos ei jaksa käydä salilla ja lenkillä yhteensä kuusi kertaa viikossa, jos sen ohella käy koulua ja töitä sekä kamppailee vielä oman mielenterveytensä kanssa. Teki mieli huutaa vastaan että mun on pakko koska olen niin helvetin iso ja ällöttävä valas eikä musta tule muuten koskaan sellaista kun haluan olla. Mutta olin hiljaa, koska tiesin myös että sanoissa piilee paljon totuutta.
Nyt yritänkin sitten lisätä liikuntaa maltillisesti mukaan päivittäiseen elämään ... vaikeaa olla menemättä överiksi sen suhteen kun peilikuva tosiaan on mitä on. Käytännössä lokakuusta asti ruokavalio on ollut mitä on, ensiksi en syönyt käytännössä ollenkaan koska menetin ruokahalun kokonaan ja viime aikoina tuntuu että en ole muuta tehnytkään kuin syönyt.

Juuri tässä ystävän kanssa yksi päivä juttelin, kuinka suuri riesa paino on. Voin ihan rehellisesti sanoa että mun elämä olisi ainakin puolet parempaa tai paremmin, jos ei tarvitsisi kantaa tätä painoa kirjaimellisesti ja sen aiheuttamaa ahdistusta sekä tuskaa. Sitten herääkin kysymys, että miksi et hyvä nainen tee sille asialle jotain. Muutenkaan laihduttaminen ei ole helppoa, mutta kun siihen lisää seuraksi ahdistuneen ja masentuneen mielen niin sitähän ollaan sen kuuluisan jännän äärellä.
Niinpä koitan parhaani mukaan olla armollisempi itselleni, aloittaa ruokavaliolla ja liikunnan lisäämisellä jotenkin inhimillisin määrin enkä niin, että jumppaisin öisinkin koska pakko laihtua.
Ärsyttää, että se kova työ mitä tein aina lokakuuhun asti on mennyttä. Painon alettua laskemaan ja kropan kiinteytyessä, oli edes hieman mukavampaa olla omissa nahoissaan.
Koitan muistella tuota tunnetta aina kun epätoivo koittaa iskeä. Painonpudotuksesta ja sen herättämistä tunteista aion kirjoittaa lisää Run Simba Run-postauksissa, jotka tulevat jatkumaan tänäkin vuonna koska en edelleenkään ole sitä 666kg laihduttanut vaan päinvastoin, hahaa.

Nukkumisen suhteen on taas vaihteeksi parantamisen varaa, en tiedä mitä tai miksi viimeiset pari viikkoa on ollut jotenkin niin kovin raskaita että alkanut taas valvottaa ja silmänaluset tummumaan pelottavaan tahtiin. Aina välillä sitä miettii ja olettaa että "ei se nyt haittaa vaikka vähän valvon, mähän olen niin paljon paremmassa jamassa jo nyt" kunnes sitä tajuaa, usein vasta liian myöhään kuten esimerkiksi nyt, että sitä parempaa jamaa ei ole pysyvästi vaan se kuilu valvomisen suhteen on kaikkea muuta kuin syvä. Ihan pieni askel vain.

Tämä teksti on varmaan kaikkea muuta kuin positiivinen, vaikka olenkin sitä mieltä että juuri nyt on parempi olla kuin esimerkiksi kuukausi sitten ja että näen valoa tunnelin päässä. Mutta ei tämä toki ole mitään verrattuna siihen, kuinka synkissä vesissä oikeasti uin kuukausia sitten. En halua edes mennä liian syvälle sinne, koska pelkään jääväni kiinni ja hukkuvani sinne mustuuteen.

Menossa katsomaan Rogue Onea!

Olen innoissani tulevasta vuodesta ja teen parhaani, ettei oma mieleni estä minua elämästä samoin tavoin kuin viime vuonna. Koitan opetella olemaan itselleni armollisempi, uskomaan siihen että olen taitava joissain asioissa ja ymmärtämään sen, että jos joku muu pystyy tekemään 666 asiaa samaan aikaan niin mun ei välttämättä tarvi koska mä olen mä, enkä hän. Olen ylpeä siitä, että vaikka muiden mielestä en ole ehkä kovinkaan paljon edistynyt mielenterveyteni suhteen niin oikeasti olen tehnyt todella paljon töitä ja saanut jotain aikaiseksikin. Huh.

Tällä viikolla on vielä kampaaja ja eiköhän ne uudet hiukset ainakin anna vähän boostia siihen iänikuiseen "new year, new me"-löpinään. :P

All simple monkeys with alien babies

Holaa!

Pikaisia kuulumisia, kiirettä pitää töiden, koulutehtävien ja Zombie-matkan suunnittelun ( iik apua mitä mä puen päälle ) keskellä.

Ylläoleva kuva ei liity varsinaisesti asiaan, olin vain koulun jälkeen pessyt meikit ja laittanu naaman uusiksi Steel Pantherin keikkaa varten ja otin tämmöisen "näpsäkän" selfien bussipysäkillä.

Aloitin siis opiskelut Helsinki Design Schoolissa muotisuunnittelija-linjalla, ja voi että!
Ensimmäisenä päivänä aloin melkein itkemään, mutta vain siksi, että se oli niin hienoa ja just sitä mitä mä haluan tehdä. Meidän opet on huippuja ja muutenkin yleisfiilis koulussa on todella inspiroiva ja positiivinen. Tykkään todella paljon. :)

Olin tuossa lenkillä ja tuli sitten kuvailtua mm. metsää koska tykkään luonnosta ja se inspiroi mua, etenkin puut.
Meidän pitää työstää koulussa Mustaa Kirjaa ( ha ha ha tää kuulostaa niin saatanalliselta ) eli sketchbookia, mallistoportfolio sekä vaate ( tai vaatteita ) opintojen aikana. Aion piirtää, liimata inspiroivia kuvia, kirjoittaa ja ottaa itse kuvia mun Kirjaa varten ja näistä kuvista varmaan jotain siihen päätyy, ylläoleva nopsa räpellys muokkaus on yllättävänkin kiva.

Mua inspiroi tällä hetkellä eniten 50-luku, sellainen dark pin-up, Dita Von Teese, Vampira, Morticia, The Munsters, Marilyn Manson, Tim Burton-elokuva, veri, luonto, Mad Max-henkinen post-apokalyptinen look.
Näistä ideoista pitäisi sitten vääntää jonkunlainen mallisto ja kaikkea! Oon niin innoissani!

Mitä teille kuuluu?

Ten thousand voices fill my broken lungs but through the white wave, I still hear it call

Kiva kertoa jotain iloisiakin uutisia välillä täällä blogin puolella.

Aloitetaan siitä, että olen jo vuosikaudet miettinyt hakemista oman alan kouluihin. Mulla on pohjalla pukuompelijan tutkinto vuodelta 2010, jonka jälkeen hain parina vuotena ammattikorkeakouluihin muotisuunnittelijaksi - en päässyt sisään, viimeisellä kerralla jäi pisteestä kiinni. Katkeroiduin ja masennuin hahah. Sen jälkeen olen seilaillut siellä sun täällä, mutta nyt alkoi mitta tulla täyteen duunin suhteen niin päätin että jotain tähän vierelle on saatava. Jotain sellaista, mistä itse tykkään.

En hakenut ammattikorkeisiin, koska jotenkin ei ''jaksa'' paneutua johonkin asiaan kolmea, neljää vuotta. Kuulostaa ehkä karulta, olisihan se varmasti kiinnostavaa aikaa mutta mulle tuollainen aikaväli kuulostaa ihan kamalan suurelta. Varsinkin, kun mun suunnitelmissa on selvästi lähteä ulkomaille lähivuosina. Jos pääsisi ammattikorkeaan, siirtyisi se taas monella vuodella ja etenkin siksi kun ei opiskelijana pysty niin paljon säästämään kuin töissä käydessä. Ja myönnettäköön, kun on tottunut siihen että voi mennä about minne vain haluaa kunhan vain säästää ja hoitaa asiat oikein kun saa säännöllisesti palkkaa ( vaikkakin työtunneista riippuen ), niin ei enää houkuttele se opiskelija-elämä. Se on tullut jo koettua. :) Tosin välillä tuntuu että silloin tuli ja meni kahta kauheammin ... millä rahalla?! No, silloin oli melkein kaikki halvempaa.

Eli hain Helsinki Design Schooliin muotisuunnittelijan tutkintoon. Olen miettinyt tätä vuosia, en vain oikein koskaan ollut varma että onkohan se nyt okei kun se kestää vain niin vähän aikaa ja maksaa paljon. Etenkin viimeisen kahden vuoden aikana olen seurannut koulun ja sen opiskelijoiden tekemisiä, niin moni on tykännyt olla siellä ja muutenkin positiivinen sekä luova ilmapiiri houkutteli entistä enemmän. Nyt päätin että otetaan siitä selvää, jos sinne päästään. Voihan sitä samalla summalla paljon turhempaakin ''ostaa''.
Pistin siihen hakukirjeeseen koko sieluni, kirjoitin sen vasta sitten kun siltä tuntui. Tiesin ettei väkisin kirjoittamisesta olisi mitään hyötyä vaan sen pitäisi tulla luonnostaan.
Ja sain viime viikolla kirjeen että pääsin sinne!!! Eilen varmistin opiskelupaikkani. :)

Olen NIIIIIIIIIN onnellinen. Tuntuu että elämällä on vihdoinkin haluamani suunta.
Ensimmäiset fiilikset olivat hirveä helpotus ja innostus, sitten pelko ja ahdistus. Nyt se on sillee about 50/50. Ainahan kaikki uusi vähän jännittää ja pelottaa.
Vaatiihan tämä budjetointia jne. jne. koska kyseessä on maksullinen koulu mutta kyllä se tästä.

Toinen iloinen asia on meidän uusi perheenjäsen, Martta. Martta on pieni sekaroitunen koiranpentu, joka sai meiltä uuden kodin. On energinen ja velmu tapaus, ja viime viikko onkin mennyt Martan hoidossa ja tutustumisessa. Vielä on kiltti ja rauhallinen, tosin kohta sitä saa varmaan neulatyynyä leikkiä. ;)

Ihanaa kun syksy näyttää valoisammalta kuin aikoihin!
Mitä teille kuuluu? Onko kukaan tulossa samaan kouluun syksyllä, samalle linjalle tai eri?

I can't drown my demons, they know how to swim

Anteeksi, mulla on ollut jonkinlainen motivaatio-katkos blogin suhteen. Paljon on postaus-aiheita suunnitteilla jne. mutta jotenkin ei vain saa sormet kirjoitettua mitään näppäimistöllä.
Myönnettäköön, että Black Sailsin katsominen kiinnosti huomattavasti enemmän kuin bloggaaminen ja tulikin tähän asti tehdyt kolme tuotantokautta katsottua about reilussa viikossa? Olisin katsonut ne varmaan parissa päivässä putkeen mutta aikuisena on sellaisia ikäviä velvoitteita kuin palkkatyö, niin piti siihenkin valitettavasti keskittyä. ;)
Nyt jouduin tyytymään vain tekemään maratonin silloin tällöin random päivinä.

Tänään kävin ensimmäistä kertaa kesässä uimassa, päätin että ainakin kerran on käytävä oli sitten kuinka tahansa kamala kroppakriisi.
Ensin vain piti päättää minkä uikkarin laittaa päälle ... jatkoon pääsi Black Milk Clothingin Dem Guts-printin nana suit sekä uikkari. Päädyin lopulta uikkariin ja se aiheuttikin kauhunväristyksiä äidissäni : täydellinen valinta siis!

Kyseinen järvi sijaitsee ihan meidän lähellä, pari kilometriä on matkaa. Onneksi siellä ei ollut ketään muita meidän lisäksi.
Oli aivan ihanan virkistävää ja vapauttavaa uida. Pienenä olin varsinainen vesipeto, nyt aikuisempana haluaisin uida mutta kroppakriisi on este sille.

Tottakai sitä piti kauniin kesäpäivän kunniaksi hieman kuvailla.

Hain sellaisia kauniita, eteerisiä kuvia mutta päädyinkin näyttämään joltain jähmeältä patsaalta tai siltä, kuin teksiin vipunostoja näkymättömillä painoilla salilla. :D

No mutta ainakin toi vesi liikkuu upeasti kuvissa!

Ärsyttää ihan superisti kun tämä( kin ) postaus on niin lame. Tuntuu että kaikki on ihan lame. Työ se vasta lame onkin - olen alkanut kyseenalaistamaan sen. Tai ... tiedän että asiat voisi olla huonomminkin ja työ itsessään voisi olla kamalampaa, mutta rehellisesti sanottuna en pidä siitä yhtään kuinka kuluttavaa asiakaspalvelu on.
Se, että joka päivä saa haukut milloin mistäkin - asiakkailta. Me myyjätkin olemme ihmisiä joilla on tunteet, mutta se sattuu unohtumaan liiankin monelta.
Se, että seitsemän tunnin työvuoron aikana ehkä puolet asiakkaista tervehtii sua takaisin. Moni ei näytä edes tietävän sanoja hei, kiitos ja ole hyvä.
Se, että työskentely ihmisten parissa saa oman sosiaalisen elämän koetukselle : ei jaksa nähdä kavereita, kaupungilla olo ahdistaa koska ihmisiä, aivan liikaa ihmisiä, olen kurkkuani myöten täynnä ihmisiä.

Ehkä mun on aika siirtyä eteenpäin ja enemmän oman alan hommiin, jos vain mahdollista, en näe mitään motivaattoria jumittaa työssä joka maistuu enemmän puulta kuin puu itse. Edes raha ei tunnu enää motivoivan. Voihan toki olla että mulla on joku laiska jakso ja motivaation puute, mutta kun tuntuu ettei mikään asia motivoi. En usko että kyse on burn outista, työ vain on yksinkertaisesti puuduttavaa. Kaipaan seikkailuita, kaipaan sitä että ventovieraat eivät kohtele kuin tiskirättiä.

Joten ensi kerralla kun menet asioimaan kaupassa - sama se missä, mutta erityisesti ruokakaupassa : tervehdi takaisin, kiitä ja käyttäydy muutenkin asiallisesti. Ei tarvitse alkaa paasaamaan mistään sen kummemmin, ymmärrän kyllä jos small talk ei kiinnosta, mutta voi että kuinka se lämmittääkään myyjän päivää kun kohdalle sattuu asiakas jolla on aivot tallella ja käytös ei huuda sen puolesta että myyjä on perseestä koska kiire / se on liian hidas / se on liian nopea / ärsyttävä / muuten vaan.
Miten se tappaakan fiiliksen, kun ihmiset asioi ja niistä huokuu negatiivista ilmapiiriä ja ärtymystä. Se kaikki mulle heti nyt-asenne on niiiiiiiiiin sieltä minne aurinko ei paista. En vaan sitten ymmärrä mikä helvetti näitä mielensäpahoittajia vaivaa. En vain ymmärrä. En helvetti soikoon ymmärrä.
Välillä tekisi mieli halata takaisin niitä mukavia ja käytöstavat omaavia asiakkaita, ne ovat niin suuri voimavara että.
Siispä ensi kerralla kun asioit kaupassa, muista että olet tekemisessä oikean ihmisen kanssa etkä robotin eikä sulla ole mitään oikeutta kaataa omaa ahdistusta / ärtymystä hänen niskaansa.

Osasyyllinen tilanteeseen saattaa myöskin olla tämä Jumalan lahja maailmalle eli merirosvoista 1700-luvulla kertova, loistavaakin loistavampi sarja Black Sails.
Jotenkin se sai mut ymmärtämään, että elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi johonkin joka tuntuu silkalta ajan tuhlaukselta. Tietenkään nyt 2016 luvulla ei valitettavasti voi niin vain ryhtyä merirosvoksi ja elättämään itseään ryöstämällä muilta sekä maailman meriä purjehtien komeiden miesten kanssa, mutta voin ottaa oppia omaan elämääni. Omaan tilanteeseeni.

Tässä työtilanteessa on valitettavan vaikeaa niin vain vaihtaa oman alan hommiin. Irtisanotaan tai palkataan joillain naurettavilla max. 20 tuntia / viikko sopimuksilla. Valitetaan ettei Suomessa kiinnosta porukkaa käydä töissä, miksi kiinnostaisi jos tarjolla olevat tunnit on nniin naurettavia? Kuka vain tekisi mieluummin vähintään 30 h / viikko kuin näitä 5h/10h/15h/20h/25h / viikko tunteja. Ymmärrän täysin sen, ettei kiinnosta lähteä töihin huonoilla tunneilla jos työttömänä saa saman verran, ellei enemmän. Osa-aika työ se vasta mahdollisten tukien saamisesta helvettiä tekee.
Miten, miten päättäjät eivät tajua tätä? Pitäisi ennemminkin keksiä jokin tapa, jolla tukea / motivoida / jotain yrityksiä / työnantajia, että työntekijöille voitaisiin antaa kunnon työtunnit.

Voi ei, nyt alkoi ihan liikaa vituttamaan kun aloin jälleen kerran paneutua asiaan enemmän. :D Pakko lopettaa paasaus.
Kai se on vain pakko leikkiä oman elämän arkeologia motivaation suhteen ja koittaa jaksaa.
Muutama prokkis on tosin vireillä, kerron niistä lisää jos ja kun on kerrottavaa. Pitäkää peukkuja!

If I can't be free, then I never was at all

Ajattelin vähän jutella mukavia keväästä ja kesän suunnitelmista. Huomasin kauhukseni että olen käynyt tänä vuonna ALLE kymmenellä keikalla!!
Oon myös muutamassa muussa tapahtumassa piipahtanut, huh onneksi.

6.1. U20-Leijonien kultajuhla Helsingissä
18.1. Slipknot, Hartwall Areena, Helsinki
30.1. Sharkie-miitti Helsingissä¨

9.2. Slipknot, Alexandra Palace, London UK
10.2. Slipknot + meet&greet, Alexandra Palace, UK
26.2. Sister, Harry B James, SWE

18.3. Hollywood Undead, Circus, Helsinki

8.4. Profane Omen, Bar Bäkkäri, Helsinki
19.4. Hall of Faces Helsingissä
29.4. Entwine, Torvi, Lahti

13.5. Entwine, Virgin Oil, Helsinki

Siis ... mitä tähän nyt enää sanoisi haha. Toki täällä ei käy samaan tahtiin hyviä bändejä kuten jossain Englannissa tai jopa Ruotsissa, tosin osan olen sitten ihan omasta vapaasta tahdosta missannut kuten Halestormin - joka näin jälkeenpäin ärsyttää. No ensi kerralla sitten. On ollut useampia keikkoja samalla bändillä Suomessa, mutta olen raahannut luuni vain Helsinkiin tai muualle lähelle.

Syitä?
No tietenkin se ettei tarjontaa olen ihan mahdottomasti. En jaksa rampata enää ihan okei keikoilla muuten vaan heilumassa koska se on rahan tuhlausta ja mulla on sille rahalle parempaakin käyttöä. Toisinaan on vain niin epämääräinen ja sulkeutunut olo, etten halua lähteä ulos. Useimmiten toki illasta tuleekin ihan mukava ja niin, mutta joskus sitä vain alistuu siihen synkkään mielentilaan eikä viitsi lähteä.
Suurimmat syyt on tosin se, ettei mua kiinnostavat bändit soita täällä ja projekti Uusi-Seelanti! Aion siis mennä sinne pidemmäksi aikaa ensi vuonna, en tosin ole vielä päättänyt lähdenkö sinne vain lomailemaan vai töihin viisumilla. Toisaalta lomailu houkuttaa koska sitten voisi samalla piipahtaa Jenkeissä matkan varrella  ja kierrellä siellä vähän. Haluaisin käydä Minnesotassa ja nähdä edes yhden NHL-matsin ja tavata Koivun, Granlundin ja Haulan yhyy!
Mutta katotaan mitä tapahtuu. Toisaalta tekisi mieli vain ottaa ja lähteä - katsoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Siksi olisi parempi mennä sinne töihin, koska siten voisin toivottavasti säästää rahaa jos / kun vain haluaisinkin palata takaisin, voisin muuttaa pois Suomesta Englantiin. Mulla on tiukka budjetti joka kuulle ja X määrä rahaa menee aina säästöihin ja on tietty määrä myös käytettävissä vapaa-ajalle ja keikoille.

MAAILMAN HIRVEIN YHTEISKUVA. SIIS MUN NAAMA FOR REAL.

Team ärsyttävistä kusipäistä eroon.

Tämä myös tarkoittaa sitä, että ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008 tai 2009, en mene ulkomaille festareille. Enkä välttämättä edes Suomessa, luultavasti yhdelle, mutta siihen se jääkin.
Olin jo menossa Graspoppiin perinteen mukaisesti kunnes Zombie julkaisi muutaman keikan Euroopan kiertueen ja oli pakko valita kumpaan menen. Molempiin ei ole rahaa, ellen halua lingata Uusi-Seelanti reissua hamaan tulevaisuuteen asti ja sitä en halua.
Valitsin Zombien koska ne on kuitenkin mulle yksi niistä the bändeistä!
Mutta nyt ei mennyt ihan jakeluun tämä Uusi-Seelanti juttu, koska Slipknot kiertää Lamb Of Godin kanssa Australiaa ja Uutta-Seelantia lokakuussa 2016. Eikö sitä voisi siirtää vuodella? ;)

Viskisilmät ja viskihuulet ne yhteen soppii.

Kesän ja syksyn suunnitelmat on jotenkin selvillä. Kesäloma alkaa 6.6. ja yritän olla keksimästä liikaa tekemistä. En saanut sitä silloin kun halusin mutta sellaista se elämä välillä on.
Meillä on töissä aikamoista sirkusta, koska kesälomat niin en varmaan jaksaisi edes rampata ympäri maailmaa. Kaipaan LEPOA. Ainakin viikon hehee. Muuten kesä menee pääosin töissä tai toivottavasti hengailen ystävien kanssa jossain silloin tällöin.
En ole vielä päättänyt menenkö 11.6. Zombie Walkiin vai South Parkiin katsomaan Bullet For My Valentinea! Oliko pakko siirtää walkin päivää ... -_-
Jatkaa tatuointeja sekä toivon mukaan nähdä ystäviä. Koitan olla katkeroitumatta liikaa, olen ravannut festareilla vuosikausia ja rakastan niitä palavasti mutta yhtä palavasti rakastan Uutta-Seelantia. Sekä ei näillä festareilla ole mitää super hyper huippua joka aiheuttaisi samanlaista sekoamista kuin Zombie, en meinaa pysyä nahoissani kun vain ajattelen että NE TULEE TÄNNEEEEEEEE!!!!
Huh ehkä ehdin ensi kesänä sitten festaroida, katsoo mitä säästötili näyttää, jos on rahat hyvin koossa Uutta-Seelantia varten niin mikä jottei, jos ei niin ... Orli hei, vippaa pari( kyt ) donaa! :P

Tässä kesän ja syksyn menoja :

30.5. Hollywood Vampires, Gröna Lund, SWE -> Tästä lisää myöhemmin!!

11.6. Zombie Walk TAI Bullet For My Valentine South Parkissa, Tampereella
18.6. Combichrist & Lord Of The Lost, Circus, Helsinki

2.7. Toxic Rose, Bar Bäkkäri, Helsinki - Tuskan jatkot, EHKÄ

14.10. Rob Zombie, Berliini, GER
17.10. Rob Zombie, Lontoo, UK
21.10. HMH 10 - Profane Omen juhlakeikka Virgin Oilissa OU JEEEEEE!
28.-29.10. Wednesday 13, Lontoo, UK

Before and after the gig.

Shiiit ... miten musta tuntuu että lokakuun suhteen mun pomot ei kamalasti innostu näistä suunnitelmista hehee. Sitä suuremmalla syyllä pitää puurtaa nyt kuukaudet etukäteen niin on ansainnut vähän vapaata.
Ai niin ja Entwinekin keikkailee syys- ja lokakuussa. Huikeeta!
Zombien keikat on vielä aika pienissä paikoissa, ainakin niiden mittapuulla, en malta odottaa!!!! Luottokortti vain vinkui ja vikisi kun ostin presalesta lippuja noille keikoille!!
Kirjauduin ties mille sivuille ihan vain siksi että saisin presale-koodin eikä tarvitsisi taistella "normaalien" ihmisten kanssa lipuista hehee - ovela Simba. Opin ainakin vähän saksaa, kun luulin ettei sivua saa käännettyä englanniksi joten täytyy tässä sitten täyttää tiedot tällä mitä on. EN MALTA ODOTTAA NÄHDÄ PIGGY D:TÄ!!!! Okei koko bändiä tietenkään mutta hei PIGGY D. !!!!!

Niin ja mun synttäreinä ajattelin pitää lähipiirille ... naamiaiset! No onkos tullut Halloween, näin kesän keskelle ... ;P Olen jo suunnitellut asunikin! Ja meikin. En ole koskaan cossannut ketään mutta nyt aion tehdä naispuolisen version muahahahahahaa.

Corey Taylor aka Coreyoda our lord and savior julkaisi keikan Lontooseen 9.5. mutta vain pari viikkoa ennen itse tapahtumaa, mietin jo että menisin mutta tietenkin lippujen myynti sivusto jumahti ja vaikka mulla oli liput ostoskorissa niin sivu sekosi enkä saanut niitä.
Istuin sitten keikasta seuraavana päivänä ottamassa Slipknot-aiheista tatskaa hieman katkerana hehe.
Mutta kyllä tää piristi hieman kun lisäsin kuvan siitä Twitteriin ja huomasin että COREY OLI TYKÄNNYT SIITÄ!
Kävin ihan kaikki samat fiilikset läpi kuin esim. niiden meet & greetissä helmikuussa eli tuntuu että paskoo, oksentaa, kusee ja pyörtyy samaan aikaan.

Tiedetään, että sen nick Twitterissä ei ole ehkä se tutuista tutuin Corey Taylor mutta se on SE.
Selvisin kuitenkin ehjin nahoin töihin ton jälkeen. Huh!

Olen myös pitänyt asiallisia paitoja, kuten yllä olevasta kuvasta näkyy.

Mutta kertokaa mitä suunnitelmia teillä on?

Haluan tietää! Antakaa mun elää ja festaroida teidän kautta!

Turn us away and we will Burn you first

Pakko tunnustaa ehkä yksi syntisimmistä salaisuuksistani : en ole katsonut jaksoakaan Game Of Thronesia. Enkä lukenut kirjan kirjaa.
Jos mietit että miksi, niin en oikeastaan tiedä. En ehtinyt alku hypeen mukaan ja jotenkin se vain sitten jäi. "Aloitan sitten ensi viikolla katsomaan". Eipä ole sitä ensi viikkoa vielä näkynyt, haha, vaikka sarja täyttääkin jokaisella osa-alueella minua kiinnostavat piirteet.
Laiska - tuo vihattu ja rakastettu sana sai juuri aivan uuden merkityksen!
Kuvituksena muutama ystäväni ottama kuva, lupa kuvien käyttöön kysytty. :)

Kuva / photo : HBO Nordic staff, editointi / edit : Simba

Olen kuitenkin perillä siitä mikä idea koko hommassa on ja vähän noin muutenkin, että missä mennään kiitos Tumblrin.
Olihan se minunkin siinä muiden mukana sitten päästävä Helsingissä olleeseen Game of Thrones - The Hall Of Faces tapahtumaan vaikka en varsinaisesti mikään alan ammattilainen ollutkaan.

Harmikseni teltta oli aika pieni, en tosin tiedä miksi odotin jotain massiivista linnaa miekkoineen ja lohikäärmeineen päivineen mutta ainahan sitä nainen saa unelmoida. Oli todella mielenkiintoista nähdä tarinaan perustuvien hahmojen esineitä, vaatteita, se Hall of Faces ja tietenkin The Throne. Siinä oli kyllä upea valtaistuin!
Aryan ( ? ) miekka taas oli vähän pettymys. tai sitten se johtui sangen jännästä esillepanosta. Olin odottanut sen olevan hieman eeppisempi. Mutta kaiken kaikkiaan kiva tapahtuma, tämmöisiä saisi olla lisää!

Kuva ja editointi / photo and edit : Anna-Maija Aalto

Vaikka en mikään ekspertti olekaan, niin tapahtuma sai kyllä minut ihan uudella tavalla sarjasta kiinnostumaan ja nyt aion ihan oikeasti aloittaa sen katselun ensi viikolla. ;)
Vinkkejä siitä, mitä kautta sitä voi netissä katsoa ja erityisesti suomenkielisillä tekstityksillä, niin otan mieluusti vastaan. Onko muita kuin Netflix? Periaatteessa ne suomenkieliset tekstitykset ei ole henki ja elämä, lähinnä mietin vain siksi että kun on niin paljon asioita, sukuja ja ties mitä, että ymmärränkö ja ehdinkö sisäistää kaiken. Katson kyllä monia sarjoja ilman tekstityksiä mutta ne ovat aina olleet vielä enemmän tuttuja aiheeltaan / tarinaltaan.

Kuva / photo : Anna-Maija Aalto, editointi / edit : Simba

Sitten toisiin aiheisiin. Olen monesti miettinyt, että olisi kiva kirjoittaa blogiin erilaisia juttuja. Ei pelkästään niitä aiheita mitä nyt, eli hiukset, meikit, keikat jne.
Tässä muutamia mitä on mieleen tullut, jos on aiheita mistä haluaisit minun kirjoittavan tai kenties kertovani oman mielipiteeni, niin kommenttiboksin sana on vapaa!

- Top 13. naislaulajat
- Top 13. mieslaulajat
- Tarinoita siitä, kuinka olen tutustunut bändiin X ja kuinka se on vaikuttanut / vaikuttaa elämääni ( samaan tyyliin kuin tämä Entwinen comeback-keikan yhteydessä kirjoitettu postaus )
- Materialismi - mitä se tarkoittaa minulle ja mitä tunteita se minussa herättää
- Shoppailu - mitä se on, mitä se merkitsee, mitä tunteita sillä täyttää
- Säästäminen - miten näen asian, miten toteutan sen käytännössä, mitä tunteita se herättää
- Kaikki kenkäni ( hahaa )
- Siivoaminen / turhan tavaran kitkeminen pois elämästä - miten se kannattaa toteuttaa ja miten se vaikuttaa elämään ( oikeasti puhdistava kokemus hehe )
- Vaatekaapin peruspilarit - mitä minun mielestäni tulisi jokaisen synkiön vaatekaapista löytyvän ; edullisia ja simppeleitä asuja, joita on helppo työstää niin arkeen kuin juhlaan
- Kuinka pakata koko elämä vain käsimatkatavaroihin - tällä niksillä säästää lentojen hinnoissa sekä ei välttämättä ota ihan niin paljon turhaa tavaraa mukaan matkoille
- Onko keikoilla käyminen muutakin kuin lempibändin musiikin tahdissa jorailua ja hyvän olon tunnetta?
- Kumpi on parempaa : juustokakku vai Aino suklaajäätelö?
- Lee Pace vai Orlando Bloom VAI Luke Evans

Hahaa, myönnetään että viimeisten kohdalla lähti vähän lapasesta ideointi. ;)
Oon viime aikoina kuitenkin löytänyt uusia puolia itsestäni. Tuntuu, että ennen olen kanavoinut luovuutta ulos vaatteiden teon ja piirtämisen kautta, mut tunne kirjoittaa on voimistunut paljon viimeisten vuosien aikana. Tykkään lukea paljon, ehkä se voi olla osa syyllinen asiaa, mutta on suuri palo sisälläni mikä janoaa asioiden tuottamista kirjoittamalla.

Kuva / photo : Anna-Maija Aalto, editointi / edit : Simba

Translation ;

All men must die.

I am not afraid, I won't burn out this place. My intention is to fade and I will.

En ole koskaan tykännyt kirjoittaa blogia, jos en pysty kirjoittamaan sitä 100% siten kuin haluan. Viime aikoina on ollut duunia tosi paljon, koitan päästä takaisin kuntosali + lenkki meininkiin ja tuntuu että oikeiden ruokienkin teko vie sata vuotta ajasta. Kuulostaa kamalan tylsältä, sitä se välillä onkin. Onneksi liikunta alkaa auttamaan, uitiin taas suht synkissä vesissä kun sen ihan vain hetkeksi 'lopetti'.

Stressaan muutenkin kaikesta niin päätin hetken antaa blogin vain olla. Vaikka mua itseäni hävettääkin ja naurattaakin nämä epätasaisen tasaiset katoamiset. :D 

Jo viime postaus ärsytti mua, mutta koin jotenkin tarpeelliseksi tulla kertomaan että olen vielä elossa. Ärsyttää, etten pysty tuottamaan parempaa sisältöä. Vielä pahempaa on se, kun juttua riittäisi mutta jotenkin se ei vain tule ulos.
Mua ärsyttää myös se, että sormet syyhyäisi kirjoittaa mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Ärsyttää, etten pysty luomaan sitä aikaa mistään.
Sitä potee hirveän suuria tunnontuskia asiasta, joka periaatteessa on harrastus ja vain omaksi iloksi. Mutta onhan siinä se toinenkin puoli, lukijat ovat mahtavia ja blogien lukeminen on todella kivaa!
Voi mikä vastakkaisuuksien taistelu. Civil War omassa päässäni, en tiedä vain että mikä on Team Cap ja mikä Team Iron Man. Välihuomautuksena se, että olen ... voi kyllä. Olen langennut! Tiesin sen jotenkin aina, että näin tulee käymään, vaikka ensin olinkin äärettömän kyllästynyt Buckyn naaman näkemiseen esimerkiksi Tumblrissa. Mutta nyt, voi kyllä, ei haittaa yhtään katsella sitä!
Tumblr on kaiken pahan alku ja juuri elämä.

Takaisin asiaan. Mulla on vahva visio siitä millainen haluan blogini olevan, millainen julkaisutahti, kirjoituskieli, jne jne. Just eikä melkein pitää olla!
Ja jos asiat ei mene niin kuin haluan, niin rupeaa ärsyttämään ja kynnys kirjoittaa blogia taas uudelleen kasvaa.
"Ei ketään varmaan enää kiinnosta", "vähän olen säälittävä kun en saa edes yhtä blogitekstiä viikolle luotua", "kehtaanko mä nyt kirjoittaa tätä postausta vaikka tästä keikasta on jo kuukausi" ja sitä rataa.
Olen oikea Feeniks-lintujen The Feeniks kun nousen aina tuhkista! Mutta toisaalta ... tarvitseeko tästäkään tehdä niin isoa juttua? Ei varmaan. Ja luultavasti se iso, paha, ahdistava möykky on vain mun pääni sisällä. Siinä ei liene mitään uutta. :D

Ehkä koitan, jälleen kerran, ottaa blogin kanssa rennommin. Kirjoittaa silloin kun siltä tuntuu, eikä todellakaan väkisin vääntää mitään. Toisaalta tämä on kivaa vastapainoa duunille ja mukava harrastus, niin mielelläni tähän rytmiin taas pääsisi mukaan. :)
Kommentteihin vastattu myös! Kiitos niistä ja kaikista teistä, ketkä jaksatte soljua mukana tällä pomppuisella ja mutkaisella tiellä.
Mun lupaus tälle vuodelle oli, että käytän vähemmän aikaa koneella ja puhelimella. Koneen kanssa ei niin paljon ole ongelmia, mutta välillä tuntuu että kännykkä on aivan liian paljon käytössä. Tuntuu että se on jo ihan maanista touhua ja se on melkein kasvanut käteen kiinni!
Pari viikkoa sitten kävin Ruotsissa pikavisiitillä ja multa varastettiin puhelin. "Jouduin" olemaan ilman puhelinta muutaman päivän, se oli samaan aikaan todella vapauttavaa ja ahdistavaa, sai ehdottomasti huomaamaan sen kuinka riippuvainen siitä on. Uuden puhelimen ostettuani olen jälleen kerran kasvanut siihen kiinni, nyt on kyllä otettava jonkunlaiset rajummat keinot käyttöön.

Lupaukseni tälle vuodelle oli, että mm. piirtäisin enemmän, ompelisin vaatteita ja opettelisin kutomaan. Tuntuu ettei noihin riitä aika, vaikka todellisuudessa aikaa riittäisi oikein hyvin. Vietän sen vain nenä kiinni puhelimessa tekemättä mitään. Ahdistavaa ja ärsyttävää!
Pitää keksiä joku hyvä keino miten heittää vesilintua puhelimella työpäivän jälkeen ja vapaapäivinä, niin saa tehtyäkin jotain. On pelottavaa, miten riippuvainen voi olla jostain melkein elottomasta asiasta.

Ylläolevasta kuvasta sen verran, olen löytänyt väliaikaisen ratkaisun ongelmaan kissarajaukset lörppäluomilla! Stay tuned!

Mun Lontoon Slipknot-postaus tulee valitettavasti kuvallisesti olemaan aika köyhä, koska tosiaan se puhelin varastettiin ja kuvat meni mukana. Tästä lähtien siirrän kuvat mm. heti kaikkien tärkeiden juttujen jälkeen koneelle. Toisaalta, niitä keikkakuvia sieltä ei ainakaan paljon noin muutenkaan ole koska fiilis oli kutakuinkin sillit purkissa. Tässä on tullut ravattua keikoilla jo kymmenen ( !!! ) vuotta ja oli tukalin eturivi ikinä. En käsitä miten mun lumiauran levyinen lantio ei kapene siitä paineesta ja tungoksesta, miten se ylipäätänsä mahtui olemaan siinä tilanteessa?!
Tuliaisina kotiin oli liuta mustelmia, oikean puolen kylkiluut päin vittua hui hai ( Turmion Kätilöitä lainatakseni ), polvet, vatsa ja kädet auki sekä vähän verillä ja paidatkin meni rikki. Toinen ystävistä pyörtyi, toinen sai turpaansa. Sain muuten vissiin minäkin jostain päähäni, koska toisen keikan loputtua huomasin että toinen kulmakarva oli puoliksi lähtenyt kävelemään.
Olo oli varmasti yhtä lyöty kuin lätkäpelaajalla intensiivisen ottelun jälkeen! Silti se oli niin ihanaa!

Joo, sellaista. Ja ei mulla muuta tähän loppuun kuin se, että James Root on rakkaus. Mulla on joku käsittämätön fiksaatio siihen, tää alkaa olla jo Piggy D. tasoa. En sentään lähtenyt karkuun sen tavattuani, tosin olin niin kauhusta kankea että olisin voittanut kankeus kisan kiveäkin vastaan. Käsittämätöntä miten voin jäätyä niin pahasti, nyt se jo melkein naurattaa, vaikka saakin samalla pikkarit pyörimään jaloissa.
Toi giffi on yksi iso elämän läpi kestävä orgasmi! Pakko laittaa se tähän, että jos joskus tämä kone räjähtää eikä mun kirjanmerkit säily, enkä löydä sitä uudelleen ja ääää niin ainakin se on tässä. Turvassa! Ehkä olen vain hiljaa.

Kertokaa mitä teille kuuluu!

Walk with me, don't let this fucking world tear you apart

Tänä vuonna olen käynyt kolmella keikalla, ja ne kaikki ovat olleet muuan maskmannen keikkoja eli Slipknotin keikkoja.
Se yhdistettynä suureen, mutta toisaalta mukavaan työmäärään on yhdistelmä joka saa Simbukan väsyneeksi. Ja järkyttyneeksi.

En yksinkertaisesti ole saanut mitään järkevää suusta ulos blogin puolelle asiasta, koska olen ollut niin sekaisin tapahtuneesta. Menin Suomen keikalle sekä molemmille keikoille Lontooseen 9. ja 10. helmikuuta, ja kuten yllä olevasta kuvasta selviää, jälkimmäiselle Lontoon keikalle tuli hankittua meet & greet.
En ole vieläkään toipunut siitä. Enkä varmaan koskaan toivu, haha.

Ensimmäinen viikko tapahtuneen jälkeen meni ihan sumussa ja sydäntä puristi ihan liikaa. Nyt alkaa fiilikset tasoittumaan, mutta silti tapahtunutta on vaikea käsittää.
Se kun tapaa, pääsee puhumaan, halaamaan ja kahtena iltana peräkkäin sellaisen bändin keikoille jotka merkitsee sulle mm. koko elämää, niin jesus christ tässä tarvii terapiaa tms. sen jälkeen.

Ajattelin vain tulla kertomaan että olen elossa ja pian saatte kuulla tästä kaiken! Ei sitä joka päivä sun suosikki-bändin suosikki-kitaristi huuda että "siinä sä vihdoinkin olet!!". Tai melkein pyörry Corey Taylorin käsivarsille! :D


Translation ;

Few words : Three Slipknot gigs. Helsinki and London. Meet & greet with the band. Simba dead.

I don't wanna feel this way but it's hard 'cos I know that in the end there's no way out

Täällä ollaan! Edellisestä merkinnästä onkin vierähtänyt hetki aikaa.

Uusi duuni päässyt mukavasti viemään arkea eteenpäin ja aika lailla sen ehdoilla mennään. Haluan tehdä kovasti töitä sekä oppia uutta ja kehittyä!
Sen lisäksi viimeinen kuukausi on ollut kaiken kaikkiaan varsin kivulias. Marraskuun alku puolella oli paljon kivoja tapahtumia ja keikkoja, kuten Entwine Kouvolassa, Bullet For My Valentine & Coldrain & While She Sleeps Helsingissä sekä Bring Me The Horizon ( lämppäreistä en pitänyt ) Helsingissä.

Keikkojen aikoihin eli noin kuukausi sitten mulla alkoi korva kipuilemaan, ajattelin että se nyt johtuu siitä kun yhdellä keikalla unohdin korvatulpat ja nyt varmaan korva tippuu pois yms. Aluksi en tarvinnut särkylääkkeitä, kipu alkoi kuitenkin vain lisääntyä ja otin kaveriksi särkylääkkeet. Työpäivät oli aika tuskaa ja vapaalla olin niin väsynyt / kivuissa, etten jaksanut tehdä mitään. Samaan aikaan iskenyt pimeääkin pimeämpi marraskuu sai taas ahdistuksen / paniikin / masennuksen oireet nousemaan pintaan entistä voimakkaampina. Oli huono olla.
Kävin lääkärissä, eikä musta löytynyt muuta vikaa kuin hieman punoittava kurkku ja tavalliset flunssan oireet. Tässä vaiheessa kipu säteili korvan lisäksi leukaan ja satunnaisesti päähän.
Seuraavina viikkoina kipu vain paheni, pää oli kosketus arka ja tuntui ettei mitkään särkylääkkeet poista kipua. Työkaveri vinkkasi että kyseessä voi olla viisaudenhampaat ja olin aivan varma ettei ole.
Lähinnä siksi koska pelkään hammaslääkäriä eniten tässä maailmassa ja häpeän hampaitani niin paljon, etten halunnut mennä sinne. Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna oli pitkä viikonloppu tiedossa jonka suunnitelmatkin oli selvät, viettäisin viikonlopun Lontoossa. Kivut pahenivat mitä lähemmäs matka tuli ja kävin jälleen lääkärissä - tehtiin kuulokokeita, eikä mitään löytynyt. Nyt tuntui jo lähes 24/7 siltä että joku kaivertaa mun pään sisällä 666 veitsellä kuin tavan kaiverretaan kurpitsoita Halloweeninä.
Päätin niellä pelkoni ja ylpeyteni ja kävelin lähimmälle yksityiselle hammaslääkärille. Selitin huuli väpättäen kuinka sattuu, minne sattuu ja kuinka pelkään hammaslääkäriä, mutta toivoisin silti saavani apua. Tykkäsin fiiliksestä paikassa heti ja siitä, että mun pelkoni otettiin tosissaan eikä sille naurettu, niin kuin lapsena. Sain ajan seuraavan viikon tiistaille, heti seuraavaksi päiväksi kun tulisin Lontoosta takaisin.

Sain luvan matkustaa ja vaikka lennot eivät olleet kovin mukavia koska sattui, niin silti vietin ihan kohtuu kivan viikonlopun Lontoossa ystävien parissa. Kivut verotti valitettavasti sielläkin ihan normaalia elämistä, joka ilta olin jo kello yhdeksän illalla makaamassa sängyssä ja pidättelemässä itkua kun sattui niin paljon. Onneksi tekemistä riitti jonkin verran ja jaksoin itsekin innostua monista asioista ja nähdä uusia juttuja! :)
Kun sai muuta ajateltavaa, niin särkykin väistyi kun sitä ei ajatellut koko ajan. Olin kuitenkin niin loppu kaikkeen kun lähdin sieltä, että toivoin ainoastaan sitä että lentokone tippuisi maahan ja pääsisin eroon mun kivuista. Tuntui että mun pää hajoaisi hetkenä minä hyvänsä, niin kirjaimellisesti kuin kuvainnollisestikin. Lisäksi stressasin myös hammaslääkäriä yli kaiken ... ja stressasin myös sitä, että mitä jos sieltä ei löydykään mitään ja mulla on joku aivoverenvuoto yms.

Lopulta pääsin Suomeen ja mun mieliala vähän muuttui. Melkein odotin kuin kuuta nousevaa hammaslääkäriä, koska halusin että kaikki kipu loppuu. Ihme kyllä en saanut edes paniikkikohtausta siellä, vaikka olin aivan varma että niin käy!
Varmasti ymmärtäväisellä ja osaavalla henkilökunnalla oli osuutta asiaan, mutta olin myös niin kauhusta kankeana etten tajunnut panikoitua, hyvä kun pystyin edes puhumaan. :D
Selvisi että viisaudenhampaathan ne siellä vaivasi ja tiedossa olisi niiden poisto sekä vähän muuta pikku projektia. Multa otettiin myös röntgen-kuvia, ne oli NIIIN SIISTEJÄ! Sain saman viikon perjantaille ajan hampaiden poistolle, olisin saanut aikaisemminkin mutta mulla oli duunia eikä aikoja oikein löytynyt niiden puolesta sopivasti.
Perjantainen käynti oli taas ihan omaa luokkaansa, jää kyllä pysyvästi muistiin yhtenä karmaisevimmista päivistä koskaan. Se hammas, joka on aiheuttanut suurimman kivun, oli niin hankala poistaa että vielä 666 puudutuspiikinkin jälkeen sen pois ottaminen oli aivan helvetin hirveetä. Kiva saada siinä kesken operaation paniikkikohtaus ... no, silloin mua ärsytti että ne vaan repi sen irti eikä antanut mulle taukoa mutta näin jälkikäteen ajatellen ihan hyvä vaan, mä en varmaan olisi antanut enää kenenkään koskea mun suuhun jos olisin sen tauon siihen saanut. Kyseessä oli siis alhaalla oleva viisaudenhammas, sumuisissa puudutuspiikkiajatuksissani valmistauduin kohtaamaan saman hirveyden ylähampaan suhteen, mutta en edes tajunnut sen poistoa sen kummemmin. Huh.
Olipahan kokemus. Olin niin pellit seis sen jälkeen, tärinäkin hellitti vasta kotona ja odotin vain hetkeä että puudutus lakkaa koska mulla oli kamala nälkä. Lopulta kun puudutus lakkasi, niin alkoi niin jäätävä särky että vedin nappia naamaan ja painuin lepäämään.

Olin ostanut marraskuussa, vihdoinkin, boksin täydeltä pidennettyjä Hobitti-elokuvia!
Multa löytyy perus versiot näistä jo, sekä olen nähnyt muista paitsi Battle of the Five Armiesista pidennetyn version aina silloin kun ne tuli ulos, mutta en koskaan ostanut niitä erikseen kun halusin ne nimenomaan boksissa. Tosin ei DVD boksille ollut mitään sen kummempia hienouksia ja halusin ne yhtenä päivänä vaan heti ja sitten ostin ne tuollaisenaan.
Olenkin tässä hyvin kuluttanut aikaa katsomalla noita ja syömällä jäätelöä, kerta nyt oikeen luvan kanssa saa syödä niin paljon kuin maha vetää!
Hampaita ... tai siis niiden koloja, ei ole onneksi paljon särkenyt vaan on ollut suht mukavaa tämä poistojen jälkeinen aika. Tosin en tiedä osaanko sanoa tähän kovin todenmukaista vastausta. koska niiden kipujen jälkeen mitä mulla oli, tämä tuntuu aivan taivaallisen upealta eikä särky siellä täällä paljon hetkauta.

Se lienee sanomattakin selvää, mutta sanotaan nyt silti, että nämä pidennetyt versiot ovat 100 kertaa parempia kuin alkuperäiset teatteri-versiot. Olen edelleenkin äimistynyt, että BOTFA:sta laitettiin teatteri levitykseen niin sekava sillisoppa! Tässä pidennetyssä versiossa on sentään jonkun verran sitä kuuluisaa päätä ja häntää.
Tosin oli se myös ihan helvetin surullinen, koska siitä löytyy hautajaiset ja ... äh. ALL THE DAMN FEELS. Just kun päässyt melkein kokonaan turvotus laskemaan leuasta niin sitten itkin niin paljon että silmät turposi, lol.

Ai että mä vaan rakastan tätä maailmaa, Keski-Maata, niin paljon. Kaikki mun kaverit on varmaan ihan kurkkua myöten täynnä kun en ole taas vaihteeksi muusta puhunutkaan. Sorry not sorry.

Mun aarrekaappi! Pitäisi tuohon sukka-hyllylle tulostaa kuvia ensi-illasta näyttelijöiden kanssa ja ostaa kaikki mahdolliset kirjat ja sälät mitä vielä puuttuu, pari miekkaa, veitsiä, jousia ... ääääää. Raahasin Uudesta-Seelannista pussillisen kiviäkin, näkyy ylimmällä hyllyllä. :D Yksi on Hobittilasta, yksi Paratiisista ( kuvattu mm. Rautapihaa! ) ... jooo. Ärsyttää kun en löydä mun Sormuksen Ritarit ja Kaksi Tornia VHS:iä mistään! Pakko ostaa jos ei ala löytymään hah.

Eli tosiaan, blogi luikahti arkkuun uinumaan kuin aurinkoa pakeneva vampyyri konsanaan, koska mulla ei yksinkertaisesti riittänyt energia tähän touhuun. Vaikka niin kovasti olisin halunnut, mutta keskitin kaiken energian vain tainnuttamaan niitä särkyjä mitä se sirkkeli mun pään sisällä aiheutti.

Nyt kun se tajuton särky alkaa olla ohitse, niin on kyllä paljon parempi olla. Huomenna otetaan kai loput viisurit pois, vaikka oon kyllä jo ihan kypsynyt tähän jäätelön syömiseen eikä kiinnostaisi yhtään enää vetää sitä kamaa. :D Olen myös ihan korviani myöten rakastunut Thoriniin, se oli ja on aina ollut yksi mun suosikeista mutta kun Thranduil käveli näyttämölle enemmän niin se vähän jäi ... mutta nyt en pysty muuta ajattelemaankaan. Että vilskettä riittää mun seuraelämässäkin HAHAHA ... not.

Olen tosi ylpeä itsestäni että kohtasin pelkoni ja jotenkin näköjään selviydyn siitä! Ja niin onnellinen ja kiitollinen että sain apua. Kyllä tämmöset asiat vaan laittaa arvostamaan elämää ja ihan yksinkertaisia juttuja tosi paljon!

Toivottavasti jatko-operaatiotkin menee hyvin, tästä on hyvä aloittaa. Eihän tämä ilmaista ole, mutta mulle on melkein se ja sama mitä tämä maksaa, en halua sitä kipua tuntea enää koskaan.

Ja oon salaa ihan fiiliksissä, että ehkä lähi-tulevaisuudessa uskallan hymyillä rennosti ja rohkeasti ilman häpeää. Okei pitää vähän harjoittaa tota itsetunto puolta myös ... mutta silti.

Ottakaa oppia mun virheistä ja menkää oikeesti käymään hammaslääkärissä ihan perus tarkistuksessa ja muutenkin heti jos alkaa vähänkin jotakin särkemään. Voin kertoa, että mikään ei ole sen säryn arvoista. Ei edes se hammaslääkäri pelko. Noikin asiat on muuttunu tässä viimeisten vuosien aikana paljon, varmasti löytyy itselle sopiva toimipaikka kunhan vähän etsii. Noissa paikoissa voi kanssa käydä paikan päällä tunnustelmassa ilmapiiriä, mä teen kaikkien paikkojen suhteen, ja kannattaa luottaa omaan vaistoon ja siihen minkä se valitsisi, sekä tietty kuunnella jos kavereilla on suositella jotain paikkaa. Toivottavasti on myös mukavat lääkärit jotka ymmärtää. :)

Jau jau!

You are Hate's creation but what you really are it depends on You

Lauantaina 10.10. tapahtui jotain tosi spesiaalia.

Nimittäin Entwine teki comebackin!
Uusi levy Chaotic Nation ( joka on mm. ihan PARAS! ) tuli vähän aikaa sitten pihalle ja levynjulkkareita juhlittiin Finlandia-klubilla Lahdessa lauantaina. Reissussa mukana sekoamassa Melu ja Mirva! Team Pystymetsä!

Rehellisesti sanottuna en muista näin äkkiseltään koska olen viimeksi Entwinen nähnyt, on siitä kuitenkin se 5-6 vuotta? Jotain sinnepäin. Olen ollut niin kovin surullinen koko tauon ajan ja pelännyt joka päivä herääväni siihen uutiseen että bändi ilmoittaa lopettavansa.
Se päivä kun bändi taas heräsi kuolleista ja alkoi ilmotella itsestään, voi kuulkaas silloin ilon kyyneleitä valutettiin Niagaran putouksien malliin.

Me ja Siiiiibelius.

Hifisteltiin tyttöjen kanssa oikein kunnolla, ostettiin nimittäin VIP-liput! Tai joku tämmönen wannabe vippi-lippu se oli, päästiin ainakin kaksi tuntia ennen muita sisään ja mikä parasta SYÖMÄÄN.
Hahaha, mikäs sen parempi yhdistelmä kuin ruokaa ja Entwine. Oli ihan super hauskaa jo siinä vaiheessa!

Siitä sitten kipiteltiin jännittämään eturiviin keikkaa.

ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ.

Hmm. Mitenköhän mä tämän nyt sanoisin. Vaikka keikasta on mennyt jo päiviä, niin en mä silti saa mitään oikein järkevää sanottavaa aikaiseksi.

Mulle Entwine on aina ollut ensi hetkestä lähtien jotenkin spesiaali bändi. Se kuuluu mulla näihin 'kliseisiin' bändeihin, joiden biisit on kuin suoraan mun elämästä. Mä osaan harvoin pukea mun tunteita ja fiiliksiä sanoiksi, mutta tässä on bändi joka tekee sen mun puolesta haha. Biisit on niin hyviä ja se itse musa nyt vain niin täydellistä!
Mä aloitin kuuntelemaan Entwinea joskus 2005, eli 10 vuotta sitten, muistan senkin päivän kuin eilisen vielä. Olin yläasteella, kuuntelin tapani mukaan Yle X:ää tehdessäni läksyjä ja sitten sieltä paukahti Break Me soimaan. Ja se oli sitten menoa se! Kävelin levykauppaan ja ostin ensimmäisenä Sliver EP:n koska Break Me oli sillä ja siitä sitten kaiken muunkin tuotannon.
Entwine on niitä ensimmäisiä metalli-bändejä mihin olen tutustunut Nightwishin ja Children Of Bodomin vanavedessä.
En tuntenut silloin ketään kenen kanssa keikoille olisin mennyt mutta Entwine pelasti niin monet hetket ja teki niin monista hetkistä mahtavia, että mun rakkaus tätä bändiä kohtaan on jotain ihan ainutlaatuista. Vaikka en heti keikoille päässytkään.
Kuulostaakohan tämä nyt ihan psykolta ...

Plus että nää jätkät on ihan mahtavia! Niin ihania ja mukavia tyyppejä että. Olin liian ujo ahdistellakseni kaikki kuvaan mun kanssa, ensi kerralla sitten. ;)
Ja nyt kyllä hurjat rispektit Mikalle, ollaan niin otettuja että muistat meidät nimeltä vielä näiden kaikkien vuosien jälkeen. Mä en aina edes itse muista kuka mä oon lol.
Ootte vaan niin parhaita ja tämän vuoden paras juttu on ehdottomasti se että te ootte back in action!

En ole laskenut kuinka monta keikkaa olen Entwineltä nähnyt, veikkaisin että jotain 30, saattaa mennä ylä- tai alakanttiin jonkun verran.
Silti mua jännitti ihan todella paljon nyt! Se tunnemyrsky mikä sisällä velloi kun uusi eeppinen intro pärähti soimaan! Pelkäsin että sydän lentää rinnasta ulos ja räjähdän kappaleiksi. Onneksi en, koska keikka oli kyllä ... wau. Ei ole missään kielessä mitään tarpeeksi ylistäviä sanoja sitä kuvaamaan!

Uusi levy Chaotic Nation soitettiin yhtä kappaletta, Adrenalizea lukuun ottamatta, ja tietenkin paljon vanhoja helmiä.
Siellä me vanhat akat seottiin kuin nuoret likat One Directionin keikalla, ellei pahemmin! Me itkettiin siellä onnesta vain siksi koska se oli niiiiiiiiiiiiin siistiä.
Mulla on vieläkin ääni käheänä siitä, niskaa ei kumma kyllä pakota yhtään. Mulla etenkin Break Me, Frozen by the Sun ja Chameleon Halo on sellasia super duper hyper huper wuper suosikkeja ja etenkin kun viimeisin mainittu tuli niin pelkäsin että siitä itkusta ja sekoamisesta ei tule loppua. Siis ei helvetti oikeesti!
Keikan aikana mä tunsin olevani onnellinen sanan varsinaisessa merkityksessä. Mulla oli niin hyvä olla, mä sain jakaa sen mulle rakkaiden ystävien kanssa ja siellä lavalla soitti yksi mun pitkäaikaisimmistä lemppari-bändeistä ikinä. Siirappista, eikö! Mä niin monesti mietin keikan aikana kuinka hienoa tää on, kuinka hienoa elämä voi olla ja kuinka tämä bändi jaksaa yllättää parhaudellaan vielä näinkin pitkän ajan jälkeen.
Tai siis, ainahan mä olen tiennyt että ne on timanttisia livenä mutta nyt kyllä meni ihan yli ymmärryksen se kuinka mahtava tää keikka oli!
Ainoat asiat mitkä pelotti oli se, että ''voi ei tää ilta loppuu joskus!'' ja että mitä jos mun pidennykset lähtee moshatessa irti.

Entwinen voi katsastaa tänään keikalla Helsingin On the Rocksissa ja muutenkin bändi kiertää suht ahkeraan ympäri Suomea!
Tee itsellesi palvelus ja mene Entwinen keikalle, vannon ettet tule katumaan. Mä olen ainakin lähtenyt näiltä keikoilta aina kovin onnellisena ja hauskoissa fiiliksissä, milloin on ollut irtoripset pitkin naamaa tai viinat shampoo-pullossa, silti meininki on ollut kerta kaikkiaan mahtava!

Kiitos Entwine. Ootte parhaita ikinä ja olen niin onnellinen että ootte taas täällä aiheuttamassa sydänkohtauksia ja sekoamisia ( miten musta tuntuu että alan toistamaan itteäni, hehe ).
Mutta varottakaa etukäteen jos aiotte joskus soittaa Closer My Loven koska en mm. kestä.
Kuka tarvii botoxia tai plastiikkakirurgiaa muutenkaan pysyäkseen nuorena, menkää Entwinen keikalle ja olo on sekunnissa kuin 16-vuotiaalla fanitytöllä konsanaan.

Translation ;

Entwine is back. I love Entwine. Life is amazing.