Take me to the Bed and rip me apart ...

Juhlistettiin minun synttäreitäni vaimoni kanssa toistamiseen kesällä kun gootti-bändi London After Midnight saapui Suomeen 26. heinäkuuta. Olin ehtinyt fossiilisoitua jo hurjat kolme päivää!

Siinä tuli lievästi sanottuna kiire kun pitikin ehtiä super aikaiseen bussiin että ehti tapaamaan Ameriikan pojat ajoissa ja heittämään niille vielä vähän rohtoja ennen illan keikkaa että se pystyttäis edes vetämään.
Oli niin upeaa ja mukavaa nähdä näitä miekkosia kuuden vuoden tauon jälkeen! Vaikka ollaan tunnettukin Matthewn kanssa se reilut kuusi vuotta niin herran jestas sentään kuinka pahasti jäädyin kun nähtiin. Mulla vain on sellainen ongelma, ujo kun olen, että kun tapaan vanhoja tuttuja pitkän tauon jälkeen niin olen aluksi jäisempi kuin jääpuikko, kuin olisin nukkunut viimeisen viikon pakastearkussa. Ennen kuin alan sulamaan, eli siis kun rentoudun. Olen oma, urpo itseni. Nyt saatoin sulaa myös Amerikasta tulleesta kuumasta aallosta.
Kun herrat keskittyivät siihen olennaiseen, eli soittamiseen ja roudaamiseen, niin me päätettiin käyttää aika hyväksi ja tunkea jääpaloja mekkojen kaula-aukoista sisään. Ymmärrän kyllä että kesällä on kuuma, silloin pitää olla kuuma, mutta viime kesä oli liian kuuma. Minä, skandinaavinen olento en vain yksinkertaisesti voi sietää yli 25 asteen helteitä.
Sinänsä muuten huvittavaa, että vaikka oltiin oltu koko päivä Tavastialla, niin myöhästyttiin silti melkein keikalta! Kun lopultakin saatiin ahterimme raahattua pois sieltä, päätimme mennä vaihtamaan vaatteet jne.
Ovet avattiin varmaan puoli tuntia sitten kun me vielä istuttiin Tennispalatsin edessä juomassa sidukkaa, punaamassa huuulia ja ottamassa selfieitä. Noh, asiat tärkeysjärjestykseen. Sitä paitsi jos me ei olla myöhässä jostain niin silloin on asiat jotenkin vialla.

The hottest girls ever.

Koska vihdoin ja viimein rantautui Suomeen gootti-keikka isolla G:llä, niin piti vetää niskaan sellaiset gootti-kamat että jo on ihme ettei parvi lepakoita ja ihmissusia kävellyt meidän vanavedessä.
Antakaahan aplodit meille, käveltiin Campbellin Litoissa valehtelmatta sellaset 20 tuntia putkeen. Vielä on jalat tallella!
Itse päätin heittää nynny-Simban nurkkaan ja vetästä sellaset kuteet niskaan että boom-tsika-wau-wauuu! Eli ei muuta kuin penkomaan vaatekaappia. Pohdin moneen kertaan että kehtaanko nyt vai en mutta oli kehdattava. Lateksit niskaan ja menoksi. Sinänsä ihme ettei loppu-illasta otetuista asu-kuvista meinannut tulla mitään vaikka olin meidän mittapuulla selvinpäin ... Tästä voimme vain päätellä sen, että se on sama onko kännissä vai ei, sitä on silti aina ihan yhtä kuutamolla.

Keikka-asu / Gig-outfit ;

Luuranko-pinnit / skeletons-pins - Kreepsville 666

Korsetti / corset - Lip Service

Lateksi-hame / latex-skirt - Made by me

Kengät / shoes - Jeffrey Campbell

Okei valehtelin. Oltiin me keikalla ilman Litoja. Lähinnä siksi että joku meidän takaakin olisi nähnyt jotain ... amatsoneja kun ollaan.
Voin myös kertoa että pvc + latex + tarpeeksi täysi Tavastia = melkein lämpöhalvaus.

London After Midniiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiight.

Mikähän ihme siinä on, että aina kun on joku super tärkeä ilta tulossa, niin unohtaa aivojen lisäksi kameran kotiin?
Kuusi vuotta on kuitenkin pienen pieni ikuisuus, olisi kiva saada hienoja keikka-kuvia etenkin kun niitä vähän ns. odotettiin sitten ottavan. Niin kiva sitten todeta, että tota joo, kamera jäi kotiin. Mut hei onneksi mulla on tämmöinen aatamin aikainen puhelin! Onneksi vaimoni on vähän päivittyneempi nykyaikaan ja saimme näinkin laadukkaita kuvia hänen Samsung Galaxy-halollaan.

Keikka oli loistava. Vähän meitä rupesi kyllä naurattamaan Randyn John 5:minen, hähähähäää. Petyttiin suhun Matthew koska et kertonut yleisölle kaikkia hienoja suomalaisia lauseita mitä opetettiin.

Because we are IMMORTAL.

Keikan jälkeen päädyttiin monen mutkan kautta sekalaisen seurakunnan kanssa erääseen hyvin mielenkiintoiseen baariin. Miettikääpä mielessänne baari, jossa soitetaan vain suomalaista musiikkia ja jossa asiakkaat ovat pääosin keski-ikäisiä ihmisiä. Miettikääpä sinne sitten tupsahtavaksi joukko päästä varpaisiin PVC:n ja lateksiin verhoiltuja gootteja. Eikä siinä vielä kaikki! Ne ryntää tanssilattialle hytkymään rytmimusiikin, tarkemmin sanoen Petri Nygårdin rap-sointujen, tahtiin.
Olemme jännän äärellä.

Oli kyllä yksi parhaimmista illoista tämän vuoden aikana. Toivottavasti ei mene toiset kuusi vuotta ennen kuin taas tavataan!


Translation ;

Once upon a time the goth-band London After Midnight finally returned to Finland. After six years.
I had super nice day, one of the best days ever! Thank you so much guys and my dear wifey for this. I love you!
Let's hope it doesn't take another six years until we meet again. :)

How could something so beautiful turn out so fucking deranged?

Ajattelin kirjoittaa vähän reaali-aikaisia kuulumisia myös. :)
Tässä ollaan edetty jo huhtikuun puoleen väliin asti, ja tuntuu että alkaa hirttosilmukka kaulan ympärillä vähän helpottamaan. Voi kunpa osaisin olla stressaamatta niin elämä olisi kovin paljon helpompaa. Mutta ehei!
Olen stressannut kaikesta oleellisesta sekä olemattomasta, ja mulla oli jo varmaan jonkun sortin burn outin oireita ilmassa. Siis ei duunin suhteen, vaan koko elämän. Tuntui että multa vaaditaan, minä itse mukaan lukien, joka suunnalta niin paljon että mä en vain yksinkertaisesti jaksa. En pysty. Sitten sanoikin selkä poks ja tässä olen tällä hetkellä sairaslomalla. Henkisesti kun on rikki, niin kyllä se kroppakin sen joskus tajuaa.
Vieläkin mulle aiheuttaa välillä ahdistusta se, että musta tuntuu että multa vaaditaan kaikkea ja että mun pitäisi revetä joka paikkaan. Kun sitä vihdoinkin opettelee sanomaan ei, siitä saakin vain paskaa niskaansa. Oppii sanomaan ei lisä-vuoroille, joihinkin tapaamisiin jne. koska haluaa kuunnella sydämen ääntä ja kuulostella sitä mikä itsestä tuntuu parhaalta. Niin kuin jokainen on aina sulle toitottanut että niin pitää tehdä. Lopulta kun teet niin, oletkin paska ihminen. Joko multa meni jotain ohi tai ... ? :D

On my way to see Amoral in the end of february. :)

On ollut vaikea nauttia niin duunista, ystävien seurasta kuin muuten vaan perus touhuista kun tuntuu että elää jossain vankilassa. Tai jonkun toisen elämää. Sitten tajusin että nyt on jotain pielessä, kun en enää nauti siinä mielessä elämisestä kuin ennen samoilla rahkeilla mitä minulla on. Raskas työ mitä raadetaan jokaisen palkan eteen, ei tuo enää minkäänlaista mielihyvän tai helpotuksen tunnetta palkkapäivänä - päinvastoin.
Mun rempattu asunto on ... aika lailla berberasta. Älkää ymmärtäkö väärin, osaan kyllä arvostaa sitä että minulla on edes asunto mutta kun se aiheuttaa terveydellisiä haittoja niin rupeaa usko siihenkin vähän järkkymään.
Edelleen mieltä kalvaa myös jouluna menehtynyt vaarini eli paappani. En ole puhunut asiasta paljon enkä varmaan käsitellytkään sitä "oikea oppisesti", mutta eikö jokainen sure tavallaan? En ole edes asiasta kertonut Facebookissani, koska en ... en jotenkin pysty. Yleensä tosin ihastutan ystäviäni kaikilla mahdollisilla jutuilla siellä haha. En vain jotenkin kaipaa sääliä, ennemminkin kaipaan kyllä ymmärrystä. En mitään turhan päiväistä löpinää. Vaikka en ollut ehkä super läheinen hänen kanssaan, niin hän oli parempi paappa mitä olisin koskaan voinut edes toivoa. Ja vaikka olen hyväksynyt ja ymmärtänyt asian, ja tiedostan että hänellä on nyt parempi olla, niin silti se sattuu. Sattuu ihan helvetisti. Toisinaan vähemmän, toisinaan enemmän. Mutta ei sitä tosta noin vaan voi unohtaa ja "get deal with it".
Tietyllä tapaa kipeistä asioista on helpointa puhua anonyyminä, esimerkiksi Tumblrissa olen asiasta enemmän julkaissut kirjoutuksia koska siellä multa ei odoteta eikä vaadita mitään. Olen täysin anonyymi ja voin murtua silloin kun haluan. That's how I like it.

Oikeastaan vasta nyt kun selkä sanoi "niks naks minäpäs en toimi" ja on saanut olla rauhassa, ilman sen kummempia vaatimuksia itseltä kuin muiltakaan, niin on saanut ajatella rauhassa. Ja oppinut arvostamaan ihmiskehoa. Sitä tosin ei kukaan tässä maailmassa arvosta ellei menetä jotain täysin yksinkertaista ja normaalia kykyä.
Kyllä mäkin vaivuin masennukseen kuin emo-teinit konsanaan :D Kun sitä saa kuulla että selkä tulee olemaan entisessä loistossaan vasta 3-4 kuukauden päästä ja se vaatii erittäin pitkäjänteistä treeniä, huoltoa ja lepoa niin siinä menee helposti usko kaikkeen. Ja rupeaa maalailemaan kaikenlaisia kauhukuvia, etenkin jos omaa yhtä vilkkaan mielikuvituksen kuin minä hehe. Ja hokemaan sitä samaa lausetta että "miksi juuri minä?". Sitä kun tuntuu toisten ihmisten saavan kaiken niin helposti, saatanan primadonnat. Hetki siinä meni ennen kuin nielin ylpeyteni ja angstini, hyväksyin asian ja ymmärsin että oma terveys on laitettava etusijalle. Olen aina ollut semmoinen ihminen, joka menee lääkäriin vasta pakon sanelemana eli käytännössä pää kainalossa. Tuntuu niin turhalta olla vain, toisaalta juuri tietynlainen tekeminen sattuu todella kivuliaasti. Mutta ei siis mitään ole kirjaimellisesti rikki, poikki yms. Selän ja takareisien lihakset ovat niin pahasti lukossa/jumissa että koko ajan sattuu, tietynlaiset asennot sattuvat ihan kamalasti jonka jälkeen on vähän hankala kävellä ja sillee. Mitä tästä opimme? Kun treenaatte ja teette duunianne - muistakaa venytellä kunnolla, käydä hierojalla mikäli treenaatte paljon/teette fyysistä duunia, ja oikeasti venytellä niin maan perusteellisesti koko vartalo. Mun yksi harvoista neuvoistani teille, rakkaat lukijani on se, että nyt oikeasti venyttelette. Muuten toistelen tätä samaa lausetta vielä 57 kertaa jos ette tee niin kuin käsken :D Koska tämä ei ole kivaa, voin kertoa.
Mutta kai se on sitten jotain tällaista satuttava elämässä että ymmärtää yhtä sun toista omasta tilanteestaan!

Nyt voidaankin sujuvasti siirtyä masennuksen pohjalta positiivisen aallon harjalle! Mitä sitä turhaan hihkumaan jos ei ensin pohjusta tarinaa jotenkin sydäntä särkevästi. Sehän on menestyneen Hollywood-elokuvankin nyrkkisääntö :D
1. Kaikista hienointa on se, että tuntuu että voi taas hengittää kunnolla eikä tosiaan mikään hirttosilmukka kaulan ympärillä kiristele. Että olen jälleen kerran kasvanut ihmisenä ja ymmärtänyt asioita, laittanut niitä vähän tärkeysjärjestykseen. Olen tehnyt päätöksiä, kerrankin niin että olen oikeasti kuunnellut sitä sydämen ääntä.
2. Minulla on upeita ystäviä joiden kanssa voi jutella kaikesta hassusta ja suunnitella upeita reissuja! Ja ne jaksaa mua vaikka oon toisinaan todella ärsyttävä ja vaikea tapaus.
3. Osa masennus-aallon syytä lienee surkea keikka-tilanne Suomessa, en käsitä mitä on tapahtunut. Ennen kävin keikoilla yhtä monesti viikossa kuin nykyään käyn parissa kuukaudessa. Oli sitten töitä tai koulua. Tai sitten kaikki hyvät bändit osuvat samalle viikolle kiertueineen -___-
Mikäli vertaa esimerkiksi Ruotsiin, niin suurin osa bändeistä kieppaa vielä sen kautta mutta eivät tule tänne. Miksi? Siksi koska täällä ei ole tarpeeksi kysyntää? Englannissa meno on edelleenkin keikkojen osalta samaa, ellei parempaakin. Siksi veri vetää entistä sitkeämmin sinne. Ärsyttää suunnattomasti se, että jos haluaa lähteä katsomaan bändejä niin pitää ruveta lähtemään useammin toiseen maahan, kuin toiseen kaupunkiin Suomessa. Jos miettii esimerkiksi vuosia 2008-2010, jolloin Suomessa oli niin hyviä keikkoja koko ajan että melkein valinnan vaikeus iski, niin nyt tilanne on täysin päinvastainen. Osa syy lienee faneilla, en tiedä mitä pitäisi tehdä - sitkeästi vain jatkaa keikka-paikkojen sähköpostien spämmäystä että "tämä tänne esiintymään , kysyntää on!", ostaa 57 levyä / per bändi vai mitä. Koska on se nyt ymmärrettävää ettei kiinnosta tulla esiintymään maahan, josta jää loppujen lopuksi itse vain miinukselle, vaikka kuinka rakastaisi soittamista.
Jonkinlainen helpotus tilanteeseen on tulossa kesän festareiden suhteen, vaikka tarjonta ei nyt mitenkään erityisemmin säväytä - samaa paskaa, mutta eri paketissa :D Rob Zombie oli koko kesän mielenkiintoisin esiintyjä mutta sekin meni ja perui. Ei ole enää semmoisia super kiinnostavia nimiä ja silti hinnat liitelevät pilvissä. Otetaan vertailun vuoksi esimerkiksi Graspop, jossa on tänä vuonna muutamia samoja suuria nimiä kuin Suomen festareilla, että myös liuta muita yhtä suuria nimiä plus yli 57 bändiä joista kaikki ovat suurempia "pienempiä" esiintyjiä kuin Suomen vastaavat. Hinta-eroa on muutama hassu kymppi festari-lipuilla vaikka bändi-tarjonta on ihan eri planeetalta. Plus Suomessa maksaa leirintä erikseen.
Toki lennot maksavat mutta kyllä minä mieluummin maksan vaikka 150 euroa lennoista, kuin juon itteni samalla summalla niin känniin että paskatkin bändit kuulostavat vähän paremmilta. Puhumattakaan festari-ruokien laadusta, tarjonnasta ja hinnoista! Arrrrggggghhhhhhh!!
No joo, se siitä positiivudesta. Pakko lopettaa paasaaminen kun rupeaa ärsyttämään itseäkin niin paljon, kun kaikki on päin berberaa :D
4. Uusi-Seelanti! Katsoin eilen illalla silkasta mielenkiinnosta lentoja sinnepäin ja ne olivat ihan naurettavan halpoja. Siitä tulee paras reissu mm. ikinä *___*
5. Joulukuu! Olen tässä viimeisen 2 viikkoa treenannut oikein systemaattisesti ja fyssarini olisi varmasti ylpeä minusta. Kunhan vielä jatkaa tällä tyylillä hamaan loppuun asti niin ollaan voiton puolella hehe. Hirveästi tsemppausta se vaan itseltä vaatii, eikä lainkaan paineita vaikka joulukuu on vauhdilla tulossa vastaan ... hihiii silloin vasta unelmista tehdäänkin totta!
6. Syksy! Syksylle on julkaistu paljon hyviä keikkoja Suomeen, joten ei taidetakkaan olla ihan kusessa asian suhteen. Suomeen keikoille saapuu mm. Arch Enemy ja Deathstars, jota ei ole Suomessa näkynyt vuosiin ja joka sattuu olemaan yksi lempi-bändeistäni joten olen syystäkin innoissani. :)
7. Wednesday 13! Tule jo toukokuu!
8. Päätin varata kampaaja-ajan. Nyt riitti taas hetkeksi tämä otsatukattomuus hehe.
9. Olen löytänyt luovuuteni jälleen!
10. MyGrainin, Profane Omenin ja Amoralin keikka Nosturissa maaliskuussa. Voi että, se ilta oli pitkästä aikaa ihan tajuttoman paras! Olin niin onnellinen monta päivää sen jälkeen, kun oli niin hyvä seura ja musiikkia tarjolla että hymyili idiootisti kuin hangon keksi koko ajan! :)
11. Ira on takaisin Suomessa!!!! Ihan kamalaa kun hän on viime ajat asunut toisessa maassa.
12. STATUE DEFENDERIT ON VIHDOINKIN MUN JA TULLISSA ODOTTAVAT MINUA!
13. Mun suurin unelmani ikinä on toteutunut. Enkä mä ole edes tajunnut sitä. Sietäisin kuolla häpeästä! Orlando Bloom on mun ensirakkauteni ( ja mahdollisesti viimeiseni, koska olen forever alone hehehee ) ja suurin että herkullisin toiveeni herra Bloomin suhteen ikinä olisi se, että se esittäisi rokkaria. Kun hänen arki-tyyliänsä seuraa, niin suurin osa miellyttää omaa silmääni. Se on rennon rokahtavaa muttei mitään pvc-gootti-virityksiä luojan kiitos. No sitten, eilen googletellessani huvin vuoksi silmäkarkin takia häntä törmäsin kuviin hänestä rokkarina. WAIT. What the fuck?! Googletin vähän lisää ja selvisi että hän on esittänyt jonkin sortin räkäistä muusikkoa elokuvassa Sympathy For Delicious, joka tuli ulos vuonna 20-vitun-10. Mun suurin unelmani ja fantasiani on siis vihdoin ja viimein totta ja aion kattoa tota elokuvaa ja noita kuvia seuraavat 57 000 vuotta. Aaaaaaahhhhhhhh x miljoona. Ei kukaan vaan voi olla noin kuuma! Voi että! Anteeksi Orli rakas että olen viime aikoina kuolannut niin paljon Tom Hiddlestonia, Lee Pacea ja Luke Evansia yms. kyllähän sinä nyt aina tulet olemaan se numero 1 !!! Yhyy. Mun sydän ei kestä tämmöistä. Tosin mun 11-vuotias minäni olisi jo koomassa, jos tietäisi näistä kuvista ja tästä elokuvasta. Oon nyt aikuinen ja cool eli jalka vain puoliksi haudassa :D

I can't breath, too much hotness.

Niin. Ei se maailma ihan niskaan ole putoamassa, elämässäni on paljon hyvää ja se on välillä hyvä pohtia niitä kaikkia hienoja asioita mitä elämässään on eikä aina sitä, mitä ei ole. Silti ei kannata koskaan luovuttaa unelmiensa suhteen! :)
Niin ja puolialaston Orlando Bloom parantaa aina. Toivottavasti kaikilla oli viihtyisä ja rentouttava pääsiäinen!

P.s. Mä tiedän olevani harvinaisen vaikea ihminen. Koittakaa kestää. Mutta se olen vain minä :D

My life is not for sale, my heart is in this fight forever ; What can you take from me?

Sain Oonan monta elämää-blogin pitäjältä Oonalta aikamoisen haasteen. Kiitos tästä :)
Olen kuitenkin sen verran laiska tapaus ja unohtaisin kuitenkin kuvata/kertoa kaiken oleellisen ja ei niin oleellisen joten tyydyn vain vastaamaan näihin kysymyksiin. Suuren suuri hatun nosto niille jotka ovat koko haasteen jaksaneet tehdä, mahtavaa!

Haaste; Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi 

viidentoista päivän ajalta. Sinun tulee ottaa päivittäin kuva seuraavista aiheista: 

AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄN KUVA

+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset.

-

Haaste alkaa seuraavana päivänä, joten tänään joudut vastaamaan rehellisesti kahteenkymmeneen kysymykseen.

1. Mikä on sinun horoskooppi merkkisi? 

Leijona, jossain horoskoopeissa Rapu. Olen syntynyt 23.7. ja tyyliin 10% eri lehtien/internet-sivustojen/younameit mielestä olen rapu, pääosin kuitenkin leijona. Tunnistan kuitenkin itsessäni molempien horoskooppimerkkien luonteenpiirteet yms., joten koen olevani jokin epämääräinen rapuleijona :D

2. Osaatko valehdella?

Osaan, kasvotusten se on tosin aika hankalaa koska mun naamasta näkee heti jos valehtelen.

3. Pidätkö itseäsi luotettavana?

Pidän. Ei tule mieleen puukottaa jengiä selkään, vaikka puukottaisivat minua itseäni. Ei mua enää sitten kenenkään tekemiset kiinnosta, ne on kuin ilmaa minulle.

4. Miksi aloitit bloggaamisen?

Lähinnä siki, että olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja itseni ilmaisusta jotenkin luovalla tavalla. Koen kirjoittamisen helpommaksi kuin esimerkiksi puhumisen, mitä tulee tiettyihin asioihin.
On myös kiva lukea vuosien takaa tarinoita täältä, siinä on jotain nostalgista ... tykkään kirjoittaa käsin mutta päiväkirjan kirjoittaminen on vain nopeampaa ja helpompaa koneella.

5. Oletko onnellinen?
Perus onnellinen ; on ystäviä, perhe, olen perus terve, työpaikka, oma kämppä, oma koti ( = missä vanhemmat asuvat ) jonne voi aina palata mitä ikinä tapahtuukaan, ja jonkun verran järkeä päässä.
Toisaalta, olen jotenkin todella ulapalla tällä hetkellä. En ole enää niin varma siitä mitä haluan elämältäni enkä ole varma mitä lähitulevaisuudessa pitäisi tehdä, pelkään että teen vääriä valintoja muiden ihmisten mielipiteiden/ajatusten pohjalta ... on liikaa asioita mitä haluan, mitä haluan tehdä ja kokea sekä asioita joita haluaisin vältellä mutta en voi. Huoh. Toisinaan epäilen onko kaikki työ oikeasti tämän arvoista vai pitäisikö tehdä jotain radikaaleja muutoksia elämässä. Vielä ei ainakaan ole vastausta tuohon kysymykseen, hehe.

6. Kadutko jotain asiaa erittäin paljon?
Onhan niitä muutamia. Mutta ei niille enää voi mitään, muuta kuin pyytää anteeksi ja toivoa parasta.

7. Raha vai rakkaus?
Mielenkiintoinen kysymys. Toisaalta rahalla saa melkein mitä haluaa paitsi rakkautta, rakkaudella ei taas saa rahaa ja ketä nyt kiinnostaa köyhänä kituuttaa vaikka olisikin maailman ihanin ja paras tyyppi vierellä ... tosin rakkaus on niin hieno asia että sen vierellä mitkään ongelmat ei tunnu niin isoilta kuin muuten.
Jos mulle annettaisiin mahdollisuus valita joko niin että joku maksaisi vuoden ajan kaiken mitä haluan, kaikki jutut, matkustelut ja etenkin reissun Uuteen-Seelantiin, vai niin että saisin olla jonkun maailman ihanimman tyypin kanssa sen vuoden eikä olisi takeita jatkosta ja se tyyppi olisi joku semmoinen jota oikeasti rakastaisin ja se mua ... hmm ... valitsisin varmaan rahan loppujen lopuksi. Rakkauden valitsisin jos olisi mahdollista saada se ( tai no ne : DDD ) kenet haluan mutta tiedän ettei se ole mahdollista joten mieluummin olen yksin ja nautin elämästäni niin, vaikka se toisinaan ankeaa onkin. Voittaa tosin särkyneen sydämen aiheuttaman tuskan 6-1 :D
Sanoisin että vastaan varmaan rakkauden vasta sitten kun olen ensin oppinut rakastamaan itseäni, eli ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa, olen myös äärettömän kyllästynyt kaikenlaiseen säätämiseen joten mua ei kiinnosta ellei kohdalle osu joku oikeasti kiinnostava tyyppi. Ja niitä ei yleensä kiinnosta minä joten ... you see the problem?
Menipäs syvälliseksi, hupsista.

8. Onni vai terveys?
Nämä kaksi asiaa kulkee mun mielestä aikalailla käsi kädessä ... tosin voit olla onnellinen vaikka olisit kuoleman sairas ja taas terve mutta onneton. Jotenkin itse olen sitä mieltä että molempiin asioihin voi vaikuttaa todella paljon itse, sitä makaa niin kuin petaa, mutta ehkä kuitenkin vähemmän terveyteen.
Sanon terveys, onnen voi sitten itse rakentaa.

9. Olet yksin, sinulla on kylmä. Otat puhelimen käteesi, kelle soittaisit sillä hetkellä?
Varmaan äidille tai hyville ystäville ... tosin tuntuu ettei kukaan vastaa ikinä silloin kun pitäisi haha.

10. Mikä on sinun hurjin unelmasi?
Niitä on liikaa tähän listattavaksi.

11. Etsi netistä tämän päivän ennuste koskien horoskooppiasi.

Iltalehti: Ystäväsi tunteet sinua kohtaan ovat vahvempia kuin sinun häneen. Tilanne on hieman hankala, sillä pidät hänestä kuitenkin aivan todella. Yritä rauhoittaa tilannetta.
Ilta-Sanomat: Ruutivarastosi ovat sen verran vähissä, ettei tuota kallisarvoista ainetta kannata tuhlata eräisiin, joilla ei oikeasti edes ole perusteita puheilleen.

Hahahaah joo tota, Iltalehti, epäilen suuresti että kukaan mun kaveri olisi ihastunut muhun. Kaikella kohteliaisuudella toki, olisihan se imartelevaa mutta ... njäääh hyvin epätodennäköistä. Ja Ilta-Sanomat, kiitos, puit sanoiksi fiilikseni.

12. Kadehditko ihmisiä?
Joitain ihmisiä kyllä. Kukapa ei kadehtisi ketään? Se on paska puhetta se, joka sanoo ettei kadehdi ketään.

13. Millainen olisi unelma sinä?
20 kiloa laihempi, vähän naamaremonttia, luonnostaan punaiset hiukset ja piiiiiitkät, kyky puhua tunteistaan paaaaljon paremmin, uskaltaisi sanoa suorempaan miten ja miltä asiat oikeasti tuntuu, luottaisi enemmän itseensä, uskaltaisi ilmaista itseään paremmin, osaisi hoitaa raha-asiansa paremmin, osaisi ilmaista kiitollisuudensa paremmin, kuuntelisi enemmän sydäntään mutta myös järkeään, tekisi unelmistaan totta eikä vain jumittaisi tiedottomana paikoillaan.

14. Kuvittele itsesi 10 vuotta eteenpäin. Missä olisit ? Mitä tekisit ?
Olisi kämppä sekä Lontoossa, että täällä Suomessa. Tekisin jotain vaate-alan hommia, oma vaatemerkki pyörisi ns. oikean työn rinnalla. Matkustelisin maailmalla tapaamassa ystäviäni ja käymällä samojen lempi-bändien keikoilla kuin 10. vuotta sittenkin, suunnittelisin innoissani festari-kesää.
Jos joku minua todella paljon rakastava hölmö olisi eksynyt elämääni, toivoisin meillä olevan ainakin yksi lapsi joka toivottavasti kokisi itsensä hyvin rakastetuksi, maailman parhaaksi aarteeksi. Joka päiväkodissa julistaisi että "mun äitipäs kuuntelee Lob Sombieta!" :D

15. Suurin ensi kesän suunnitelma?
Keksiä jokin keino miten nähdä monta Rob Zombien keikkaa :D

16. Milloin viimeksi itkit?
Torstai-iltana.

17. Miksi ihmiset seurustelevat, vaikka sanovat sen olevan hankalaa?

Helvetin hyvä kysymys. Jos pitää koko ajan itkeä kuinka se kumppani ei osaa tehdä mitään oikein, on ihan paska, ei rakasta mua ja lal lal laa, niin kannattaa varmaan lähteä lätkimään. Olen niin kurkkuani myöten täynnä tuollaista paskan jauhamista :D Kannattaa myös miettiä, miten itse käyttäytyy. Opetelkaa arvostamaan sitä mitä teillä on, ja jos se ei ole just sitä mitä sinä haluat, niin mitä siinä sitten tuhlaamaan kenenkään aikaa. So fucking simple.
Rakkaus ei ole helppoa, eikä sen kuulukaan olla, mutta ei sen pidä mitään taisteluakaan olla. Eikä sille voi mitään jos joku ei rakasta sinua yhtä paljon kuin sinä häntä. Life's a bitch and then you die.

18. Seurusteletko sinä?

En todellakaan. Sen päivän kuin näkisi! :D Kyllä mussa rakkautta riittää vaikka muille jakaa, en mä oikeasti ole todella kylmä, sarkastinen ja toivonsa menettänyt ihminen miltä saatan toisinaan vaikuttaa. Mä en vaan halua tuhlata tai antaa sitä kenelle vain.

19. Haluatko mennä naimisiin?
Olen aina unelmoinut naimisiin menosta, joten hienoa se olisi. En silti koe sitä ns. pakolliseksi, enemmänkin luonnollinen askel suhteessa. Jos mies ei kosi mua ensimmäisen 6kk sisällä seurustelun alusta alkaen, en koe tarvetta tehdä itsemurhaa. Kaikki omalla painollaan, tässähän on koko elämä aikaa.

20. Mitä mieltä olet tästä haasteesta? 
Itse haaste on ihan jees, mutta en sitä tee koska olen aivan liian laiska semmoiseen. Nämä kysymykset sitten olikin todella mielenkiintoisia ja pisti oikeasti miettimään.

-

Lisää vielä tähän loppuun 5 tärkeää kuvaa.
Otin oikeudet omiin käsiini ja lisäsin viiden sijasta muutaman enemmän. Whoops! Nää tyypit on ne parhaimmat!

-

Haasta vähintään viisitoista bloggaajaa tekemään tämä haaste.

Phyh. Koska olen laiska paska, haastan tähän 15 sijasta 0 bloggaajaa :D

Skeletons in the Closet 2012; Marilyn Manson at O2 Academy, London, UK 5.7.2012

Kolmas päivä meidän road-tripillä Euroopassa ja ensimmäisen keikan aika. Lontoo ja Marilyn Manson part. 1. Milano vielä edessä. Jonotus oli erittäin mukavaa, etuilevia italialaisia lukuun ottamatta.
Kenttä oli loppuunmyyty, meillä oli istuma-paikat mutta päästiin silti kentälle koska kiva ja säälivä järkkäri päästi meidät sinne.

Ei ole ikinä ennen mua pitänyt/tarvinnut vetää kesken keikan yleisöstä pois, mutta tuolloin piti. Jengi sekosi ihan täysin, meitä riepoteltiin ensimmäisen ja kymmenennen rivin välillä kuin onnetonta jalkapalloa - jouduttiin pittiin, Hannelelta katosi kenkä, Niina puristui kokoon ensimmäisen ja kolmannen rivin välillä, itsellä alkoi iskeä paniikki kun porukka hyppi kaiteelta pitin sekaan. Taisi olla aikamoinen näky kun kolme mOBSCENEÄ vedetään yleisöstä :D
Eihän siinä mitään mutta jengi repi meitä kun meidät vedettiin yksi kerrallaan yleisöstä - sukkahousuja, stay-uppeja, vaatteita - ihan kaikkea. Mun hame oli korvissa, paita auki, punaiset alkkarit vilkkui, sukkahousut raadeltu auki ja makasin erittäin edustavana eturivin päällä kun spotti-valot päätti laittaa parastaan ja köllöttelin siinä lettu levällään itse Marilyn Mansonin edessä. Ei varsinaisesti se kaavailemani kohtaaminen kyseisen Jumalan kanssa :D

Before the gig ...

Sen jälkeen menikin taju, kun mut vedettiin siitä eturivin päältä ja valot sammui, musta tuntui että putosin tyhjyyteen. Sieltä ei muuten tullut herättyä, kökötettiin siinä sitten eturiviäkin edempänä katsomassa keikkaa puoliksi tajuttomana, haha!!
Päälle kaadettiin joka suunnasta kylmää vettä, mua ohjeistettiin hengittämään ns. oikein, ympärillä hääri monta ensiapu-ukkelia ja akkelia mutta silti vaivuin hämärän rajamaille koko ajan. Olishan se ollut toisaalta ihan siistiä vaipuu johonkin koomaan Mansonin keikalla ja toisaalta ihan jees missata semmosia ns.turhia biisejä kuten Personal Jesus käymällä juttusilla viikatemiehen kanssa. Multa meni edelleenkin taju kerta toisensa jälkeen mutten silti suostunut lähtemään sen kummempaan ensi-apuun, yritin muutaman kerran kävelläkin mutta se ei onnistunut. Kun se lopulta onnistui, hoipertelin vessaan irrottamaan irtoripset ja mentiinkiin seuraamaan keikkaa lavan viereen koska ei viitsitty lähteä kokeilemaan onneamme toista kertaa yleisön sekaan.

... after the gig.

Lontoo on silti maailman ihanin kaupunki ja maailman paras vaikka noi ihmiset sekoskin siellä keikalla ihan totaalisesti. Semmoista menoa en ole edes festareilla koskaan nähnyt, ja niitäkin on koluttu AIKA MONIA.
Loppujen lopuksi oli kuitenkin tosi upea keikka, mahtava fiilis, kenkäkin löytyi lopulta ja lähdettiin bailaamaan Lontoon yöhön.
Paras kesä ikinä. Paras Manson ikinä. Paras Lontoo ikinä. Parhaat tytöt ikinä. Paras reissu ikinä.


Translation ;

July 2012. Marilyn Manson in London - our first stop during our road-trip in Europe. Can't get any better, the best summer ever!

Rot for me ... / The Defiled, Sister & Wednesday 13 at Debaser Strand, Stockholm, Sweden 10.11.2013

Marraskuu starttasti mukavasti käyntiin hyvällä musiikilla toisessa maassa. Harvemmin sitä ehtii vetää kännit, käydä keikalla ja haahuilla ympäri kaupunkia toisessa maassa alle 24 tunnin sisällä. Kokemus sekin!

Kroisoksia ja mukavuuden haluisia kun ollaan, mentiin tällä kertaa Ruotsiin lentämällä. Luojan kiitos Norwegian ei lennättänyt meitä Immortalin luokse vaan sovitusti Tukholmaan. Aamulentoa seurasi torkut lentokentällä, jonka jälkeen meikattiin ja lähdettiin kohti Tukholmaa. Uskokaa tai älkää, minä ja Minja löysimme perille ensimmäisellä yrittämällä!!
Treffattiin Ira keskustassa, käytiin syömässä, josta suunnattiin kohti Debaseria, siellä kun olisi varmaan elämää pidempi jono. Eipä ollut, onneksi.
Mentiin viereiseen baariin yksille, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Voidaan syyttää tilien ja aivojen tyhjentymisestä baarimikkoa joka oli ollut Suomessa töissä. Kaikkihan sen tietävät ettei siitä seuraa mitään hyvää.
Muut ne olivat brunssilla kun suomalaiset vetivät viski-kolia kilpaa viereisessä pöydässä :D
Baari-brunssi-ihme mestan mennessä kiinni jo viideltä iltapäivällä, siirryttiin keikka-paikan toiselle puolelle baariin. Sieltä sitten jossain vaiheessa itse keikka-paikalle, ovien avauduttua, eturivi paikan saatua, baarin kautta takaisin eturiviin. Se on hienoa se, että verkkopankki osaa kertoa sinulle seuraavana päivänä että miksi tilillä on enää aivan liian vähän jäljellä :D

The Defiled meni syystä ja toisesta vähän ohi, mutta oikein makoisaltahan se kuulosti silti. Kuvia ei jaksanut ottaa, kun oli taas tällainen tapaus kyseessä että lava on sinua about vyötärölle saakka ja 90% keikasta katsot laulajan haaroväliä. Moni ei tuosta varmaan valittaisi mutta minä se saan kitinän aikaan vaikka ja mistä ;D No joo, olihan ne kivat farkut. Ja kiva keikka!

Sister oli ihan järkyttävän kamala. Äskeinen lause oli muuten suurin valhe mitä olen viimeisen kuukauden aikana suustani päästänyt ulos!
Sen päivän kun näkisi että Sister olisi joten kuten huono. Sitä päivää ei tule, koska ne on vaan niin perkeleen mahtavia!! Yksi maailman parhaimmista bändeistä, ehdottomasti!! Voi että, ihan tässä tämmöinen vanha kääkkä herkistyy kun ajattelee että miten siisti keikka se oli. Too Bad For Youn aikana pelkäsin pääni lähtevän irti koska se biisi vain sattuu olemaan niin älyttömän hyvä!
Kuvia en ottanut koska keskityin nauttimaan keikasta täysin rinnoin sekä lyömään päätäni jokaisen jäsenen polviin. Siis ihan oikeasti, ensi kerralla laitan jonkun jääkiekko-kypärän päähän, en halua enää lisää aivovaurioita :D
Tästä se taas jatkui, suomalaiset tytöt vs. Jeemil, drinkkien varastelu. On se kiva että meiltä köyhimmiltä aina kähvelletään drinkit. Sinänsä herrasmies että palauttaa sen aina, mitä nyt puolet tyhjempänä. Tai sitten se on FBI:lla hommissa ja koittaa selvittää, miten me saadaan aina omia litkuja salakuljetettua baariin ja näin ollen terästettyä baarin laimeita antimia. Kenties jopa CSI. Se olisi jo aika cool, olen kuolannut Gregiä siitä asti kun ohjelma alkoi Maikkarilla ... tällä kertaa kuitenkin tuli vesiperä, koska me ei oltu niitä terästetty. Ha!

Ja sitten se itse paholaisen poika eli Wednesday 13. Kaatuneesta Sommersbysta huolimatta ehtaa täydellisyyttä ensi soinnuista loppu pihauksiin asti. Jessus sentään, mikä mies! Mikä show!
Kyllähän siinä kostuu paikat niin naisilla kuin miehillä, kun tuo herra lavalle astelee. Ei ole muuten koskaan ennen Immortal-meikit näyttäneet yhtä hyviltä. Cheekin timantit eivät ole ikuisia mutta W13:n showt ne taas on sitä kirkkainta timanttia alusta loppuun asti. Parasta.
Se on hyvä aloittaa show I Want You Dead kappaleella kun 95% porukasta on niin pähkinöinä että menisivät ennemmin kuolleesta kuin elävästä ja loput seuraa perästä viimeistään parin seuraavan biisin aikana. Sitten onkin hyvä passittaa jengi Get Your Grave Onin sästämänä hautaan ikuiseen lepoon. Toimii!

Kuvat ovat surkeinta laatua pitkästä aikaa, mutta tuosta viimeisestä tykkään. Siinä on sitä asennetta!
En olisi koskaan halunnut keikan loppuvan, mutta kuten kaikilla kivoilla asioilla on tapana loppua joskus, semmoinen ikävä asia oli hyväksyttävä tämänkin kohdalla.
Tämän hetken kovimpia live-bändejä jos puolueellisesti että puolueettomana saa listata, niin kyllä kaikki nämä kolme siellä top 10:ssä ovat. Vertaa johonkin paikallaan jynttäävään Metallicaan jossa aika käy tylsäksi vaikka tyhjentäisi koko anniskelu-alueen kalja-tynnyrin niin näillä keikoilla siitä ei ole puutetta. Metallica saattaa luritella olevansa Master Of Puppets mutta nämä bändit ne ovat Masters Of Music. Että sillä lailla!
Jos siis kaipaa kunnon selkäpiitä karmivaa, mielihyvää tuottavaa ja uskomatonta fiilistä antavaa rock-showta, tsekkaa nämä bändit.
Jos taas kaipaa perus junttausta voi kävellä niille perus tanhuille Tavastialle.

Keikan jälkeen meillä oli aikaa heilua siihen aamu kolmeen, neljään asti kunnes bussi kohti lentokenttää lähtisi. Kuka nyt hei hotellia ottaisi muutamaksi tunniksi. Tosin kodittoman leikkiminen Tukholman keskustassa marraskuussa oli omalla tavallaan ihan jännittävää mutta sitä kylmyyttä ei tarvitse toiste vähään aikaan kokea, heh heh.
Keikan jälkeen puhuttiin ummet, lammet ja järvet Sisterien jätkien kanssa. Olivat kovin ystävällisiä herrasmiehiä jälleen sekä se on hieno asia, että sitä ei tunne itseään ihan kajahtaneeksi niiden seurassa. Hullu kun aina toisen hullun tuntee.

Rivieran lomaa vietettiin muutama tovi keikka-paikan ulkopuolella. Kovin olisi kiva ollut nähdä itse W13 ja kiittää upeasta keikasta, mutta herra se luikki pakoon keikka-bussiin. Sinänsä ihan ymmärrettävää, itse olisin kaasuttanut lujaa pois paikalta ... kerta sinne oli jäänyt hengaamaan muutama tyyppi, jotka olivat väkisin menneet bäkkärille ja liimailivat bussiin enemmän tai vähemmän loukkaavia post it-lappuja. Haukkuivat basistille että voi että kun oot niin kamala ja ruma, me halutaan se söpömpi kitara-mies tänne ... En ole moista häpeää pitkään aikaan tuntenut mitä silloin tunsin, toivottavasti löytäisivät raukat pian sen Tarmolan lähikaupan mistä saa ostettua mm. AIVOJA.

Me sentään arvostimme kanssamme jäätyviä "rumia soittajia" eli Romania ja Troyta. Ovat ihan huippu tyyppejä! En ymmärrä miten joku kehtaa käyttäytyä niitä kohtaa niin kuten post it-jengi. Toisaalta, ne olivat melkein parempaa viihdettä kuin Salatut Elämät :D

Sen jälkeen matka jatkui taksin etsimisellä, Mäkin etsimisellä, T-centralin ulkopuolella viettäen aurinkoista ja lämmintä piknikkiä pari tuntia kunnes umpi jäässä löydettiin kuin löydettiinkin itsemme bussista lentokentälle.
Ehkä creepyintä oli se, kun koko ajan istuessamme ulkona meitä katsoi tien toiselta puolen valotaulusta numero 13. Se ei liikkunut suuntaan eikä toiseen, vaikka näytti olevan juuri niitä tauluja jotka näyttävät kellon ja lämpötilan. Iiiks!

Jollain kummalla onnen kantamoisella päästiin lentokentän turvatarkastuksestakin läpi. Taidettiin olla aikamoinen näky ja löyhkä, tosin sehän vain kertoo sen että koko reissu oli kaiken kaikkiaan aikamoinen, ikimuistoinen ja mahtava seikkailu!
Me selvittiin takaisin kotiin, ja vielä ehjin nahoin. Hieno saavutus sekin. Oli parasta.


Translation ;

I start to repeat myself but ... The Defiled. Sister. Wednesday 13. They play best gigs in the whole damn world, trust me.