perjantai 5. elokuuta 2011

Hail for the new flesh, hanging loose. Ultimate, synthetic, corrosion, helter-skelter

Lauantaina oli sitten vuorossa THE bileet!

Päivällä käytiin kiertelemässä kauppoja Iran kanssa, ja Hietsussa katsomassa että mites tavaroiden myynti sujuu. Ihan mukavasti sieltä kamaa meni.

Simba ja Fresita ne yhteen sopii.

Oltiin tavalliseen tapaamme myöhässä aika-taulusta kun lähdettiin takaisin Puotilaa kohden, mutta nopsina tyttöinä kurottiin aika-taulua vähän kiinni. Kohteena oli Kallio ja puisto, jossa tavattaisiin jengiä ja siitä sitten metron kautta kohti keskustaa ja Virgin Oilia, jossa soittaisi Turmion Kätilööööööööööööööööt!!!

Kuva-oksennusta, olkaa hyvä ;

"Pullo suuhu, ettei vaahdot mee hukkaa!"

Näin juot sivistyneesti siideriä. Lick it up!

Simba ja ihana Ira!

Ehkä paras kuva ikinä musta ja Irasta.

Valinnan vaikeus.

Siinä juorutessa tuli sitten tehtyä taas Simban erikoisia, eli kirkasta kossua/minttuviinaa sekaan siiderin/lonkeron, ja loppu-tulokset olivat, kuten aina, hyvinkin petolliset.
Kiitos ja moi, olin ilman paitaa ( jälleen kerran ) katsomassa TK:ta, mutta ei tuo kuulemma lavalla olijoita haitannut. Mutta saattoi se muita traumatisoida :D

Simba loves Happo.

Sain Iralta ehkä maailman hienoimman synttäri-kortin! Ääää! <3 ( Jätski-tötterö sen kunniaks. )

Kaikki muumit laaksossa, ja laakso hukassa.

Taas vaihteeks säädetään jotain ... :D

Ihana Niinakin saapui paikalle ja heti oli Simba paparazzaamassa sitä ja Iraa! Hoihoihoi!

'Cause, I love you girl. Ei, emme ole lepakoita.

Kallion kuumimmat kissat. Väpä on taas osannut valita edustavimman kuva-kulman :'D

Keikka oli aivan superhybermahtava, ja keikan jälkeen jatkettiin matkaa ( vaatteet päällä ) kohti Bar Bäkkäriä. Bäkkäristä ei ole laisinkaan mitään muistikuvia, seuraava on vasta sunnuntai-aamulta kun mietin missä olen mutta helpotuksekseni huomaan olevani Iralla :D

Osta hjuva joulukinkko, vain ysiysi!

Semmoista! En ikinä päätynyt VarjoTuskaan, puhumattakaan blogi-miitistä, vaikka kovasti niin meinasin. Mutta ainakin oli ihan huippu-viikonloppu, huipussa seurassa! Kiitos kaikille ihanille, raaaakastan teitä ainakin
näääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääin
paljon, vähintään. Ootte niin lutusia, snif.
Mites teidän Tuskailut meni? ^__^

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Scream for me!