Work-out 'til you're D-E-A-D

Ai että, kyllä nyt on muuten tarjolla saippuaoopperoiden kulta-aikaa!
Taru Sormusten Herraa pidempi postaus urheilusta, liikkumisesta, minä-kuvasta ja kaikesta sekavasta sekä sekalaisesta siitä väliltä. Kiinnitäppähän kloppi lenkkarisi hyvin taikka tiput kyydistä ... hähää.

En kestä ihmisiä, suurin osa teistä saa minut facepalmaamaan monia kertoja päivässä. Koska on vihdoin ja viimein otollisin aika ottaa kantaa kesäkuntoon 2666-prokkikseen, niin eihän sitä nyt vaan voi sanaista arkkua sulkea ;)

No mutta, mikä on siis homman nimi?
Joka vuosi, joka ikinen vuosi tulee tämä nyt-aloitan-kuntokuurin-ja-laihdun-merimursusta-merihevoseksi-prokkikset. Ei siinä mitään, ihan kiva juttu se on jos haluaa kunnostaan ja hyvinvoinnistaan huolta pitää. Mutta sitten kun on näitä oman elämänsä Lasse Sievisiä eli nalkuttavia olentoja jotka voi jakaa muutamaan ryhmään ( mistä lie tämä meri-teema?! ) ;

1. Merimursu forever.
Nämä lajinsa edustavat tyytyvät arvostelemaan ja nauramaan niille jotka yrittävät ja useimmiten onnistuvatkin tavoitteessaan. Arvosteluhan onnistuu parhaiten kun omaa elopainoa löytyy kahden ihmisen verran mutta itse ei viitsi/jaksa tehdä itselleen mitään.

2. Merihevonen forever.
Ne onnekkaat, joita on siunattu geeneillä ja itsekurilla, ikuisella motivaatiolla ja päättäväisyydellä. Eli aika lailla kaikki-liikunta ekspertit. Liikunta ei ole edes elämäntapa, vaan luonnollinen osa elämän kiertokulkua kuten esimerkiksi aamulla herääminen tai tiskiharjan ostaminen kaupasta.

3. Meritähti.
Se tavallisista tavallisin talliainen. On siellä täällä muutama ylimääräinen kilo, makkara ja muhkura ja kovasti on tavoitteissa uudenlainen, hyvinvoiva elämä. Liikunta elämäntavaksi, ei pakkopullaksi. Tykkää ihailla henkilöitä jotka edustavat kohtaa 2. sekä tsempata 4.:sia.

4. Merimursu.
Selkeästi ... noh, ylipainoinen joka on päättänyt laittaa kroppansa ja elämäntapansa remonttiin. Verta, hikeä ja kyyneliä, mutta lopussa se kuuluisa kiitos seisoo. Kovan työn raatamisen tuloksena juuri sellainen minä, kuin haluan sen olevan.

5. Meritähti expert.
Nämä tavalliset talliaiset, jotka kuvittelevat tietävänsä liikunnasta mm. kaiken ja näin ollen ripittävät kaikkia. Miksi kaikkien pitää olla niin fitness? Ylenkatsovat etenkin edustajia 3. ja 4., pitävät niiden tavoitteita lähinnä yhteiskunnan painostuksen seuraamana hupsutuksena ja ovat toki itse maailman parhaimpia ihmisiä - mitä tulee liikuntaan tai mihinkään muuhunkaan.
Mutta kun laitetaan joku kaunis päivä kohtien 3., 4. ja 5. edustajat tekemään 10 miestenpunnerrusta niin katsotaan vaan että kukas se sittenkään viimeisenä nauraa ... hah hah haa!
Katso kohdan 6. viimeinen lause ja sovella sama tähän.

6. Merihevonen expert.
Katso kohta 5. mutta ota huomioon että nämä ovat niitä liikunta-eksperttejä, jotka leveilevät osaamisellaan, taidollaan, kestävyydellään ja voimakkuudellaan. Ylenkatsovat kohtien 3. ja 4. lylleröitä ja nauravat joskus jopa päin naamaa kun puuskuttavat salilla menemään.
Kannattaa toisin sanoen tehdä itselleen palvelus ja sulkea tämä oma lajinsa kokonaan näkö, kuulo ja tietopiiristään salilla ( ja muuallakin ).

Tunnistan itseni parhaiten kohdista 3. ja 4., tosin olen varmasti joskus silloin tällöin käyttäytynyt kuin 1. ja 5.

Entäs minä sitten? 23-vuotias entinen yleisurheilija ja hiihtäjä? Mitä minulla on asiaan nokan kopauttamista?
Voisin olla tällä hetkellä naisten Tommi Evilä tai sauvonut sata kertaa Virpi Kuitusen ohi talven hiihto-kisoissa. En kuitenkaan ole, koska ... nooo, sanotaanko vaikka nyt niinkin kliseisesti että se "musiikki vei mennessään". Niinhän ne kaikki sanoo, toisinaan pitää totta, toisinaan ei, tässä tapauksessa 100% sijaan 1000% totta.

Pieni tauko liikunnasta toi toki loputtoman paljon uskomattomia kokemuksia elämääni mutta myös kiloja, kun tuo prosenttinen kaloripommi vaelsi kropassani villinä kuin idän armeija!
Se tunne kun katsoo peiliin muutaman villin vuoden jälkeen on aika musertava. Upeasta luustosta on jäljellä nahkean nihkeä ja hyytelöitynyt merimursun poikanen. Vaikka sekuntiakaan en elämästäni vaihtaisi pois täytettyäni 18-vuotta niin olisi sen pullon korkin ja Mäkkärin ovet pitää kiinni HIEMAN useammin.

Uudelleen aktivoitunut urheilijan urani, ahhahhaa, alkoi joskus ömmm 2011 vuoden lopussa liittyessäni kuntosalille. Muutama viikko meni ennen kuin uskalsin ensimmäiselle ryhmäliikunta-tunnille mennä ja salille menin saliohjelmaa tekemään vasta pari viikkoa Personal Trainer-tapaamisten jälkeen, joiden järjestämiseen meni reilu puoli vuotta siitä, kun sain sopimuksen allekirjoitettua.

Lähi-piirini ei ole koskaan sanonut minun olevan läski. Tuon kaikista satuttavimman sanan ääneen olen sanonut vain minä itse, sekä randomit minulle ( jotka ovat mitä ilmeisemmin kokeneet sen hyvinkin tarpeelliseksi sillä hetkellä. ). Olen ikuisetsi kateellinen ja lievästi katkera niille, jotka pysyvät timmissä kunnossa tekemättä mitään. Oikeasti, arvostakaa sitä. Kun on meitäkin, joilla edes ajatus suklaa-patukasta synnyttää uuden makkaran vyötäisille! Haha!
En ole koskaan ollut sairaalloisen ylipainoinen, mutta onhan tätä massaa kertynyt. Jossain vaiheessa noita 'villejä vuosia' olin varmasti yksi rasittava Meritähti expert, enkä edes itse tajunnut kuinka naurettava olin. Paasata nyt liikunnasta, sen vaikutuksista jne. kuin kaikki tietävä vaikka paikat hyllyy itsellä kuin Saarioisten vispipuuro konsanaan! No, teininä saa olla idiootti :D

Mutta se hetki kun tiedostaa kuinka isoksi on paisunut on kamala. En usko että olen ainut joka on sitä mieltä, enkä voi myöskään uskoa että olen ainut joka siihen on havahtunut kauhuissaan.
"Olenko tuo ... minä?"

Yläasteella ja teininä on toki muiden mielipiteet vaikuttaneet mielikuvaan millainen pitäisi olla, millainen haluan olla sekä millainen oma minä-kuva on ja pitäisi olla.
Vaikka en ole koskaan pitänyt itseäni mega-läskinä, en ole myöskään koskaan ollut niin urpo etten ole tajunnut olevani varsin muodokas ihminen jossa näin ollen näkyy niin lisä- kuin miinus-kilotkin helposti.
Toiset kutsuvat tämmöistä tiimalasin ja päärynän sekoitusta unelmien-kropaksi, mutta itse en tiedä. Näissä reisissä, pohkeissa ja alleissa on tekemistä vaikka muille jakaa :D Toisaalta, pidän siitä että vartaloni on tämmöinen. Naisellinen.

Oma minä-kuvani on ollut milloin minkälainenkin, väärä, oikea tai jotain ihan utopista. Olen kuitenkin aina tiedostanut vartalonmuotoni enkä koskaan haaveillut poikamaisesta vartalosta tai sirommista luista koska olen aina hyväksynyt ja tiedostanut sen tosi-asian, että olen romuluinen päärynä kaikilla mausteilla :D
Toisin sanoen, kun mietin suhdettani omaan vartalooni ... kun ajattelen että "no, en ole koskaan vihannut vartaloani" muistan heti muutaman hetken jolloin olen enemmän kuin osaan koskaan sanoin kertoa. Ja jos taas mietin että "en ole koskaan rakastanut vartaloani" niin muistan taas aivan päinvastaisia muistoja. Loppujen lopuksi uskallan kuitenkin väittää vartaloni olleen minulle aina päällisin puolin positiivinen juttu, mitä nyt perus teini ja noh, 23-vuotias angsteja lukuunottamatta. Sillai 50/50 okei ja hirveä, mielialasta riippuen. Olisin myös voinut kohdella kroppaani paremmin! Milloin olen ryypännyt viikkoja putkeen, milloin ollut syömättä, milloin ottanut damagea oikein kunnolla moshpitissa. Hjupsistaa! Olen kohdellut itseäni kamalasti, ja mikä pahinta joskus vihannut sanan varsinaisessa merkityksessä itseäni ja kroppaani. Kiittämätön pikku plikka, phyh.

Toivon totisesti että olen/aion näin 'vanhemmiten' oppia arvostamaan omaa kroppaani sekä kohdella sitä hieman paremmin. Sitä kun on pikkaisen vaikea hakea kaupasta uutta kättä tai koipea!
Minä kuvani on, uskallan väittää, nykyään paljon realistisempi ja terveempi kuin ennen vaikka en koskaan ole mitään luukasoja ihannoinutkaan. Juurikin tällä hetkellä, viimeisten parin vuoden ajan, unelma-kroppani sijaa on toimittanut terveen näköinen, pehmeän lihaksikas mutta samalla naisellinen vartalo. Pehmeän lihaksikkaalla tarkoitan lihaksia jotka kevyesti ja 'pehmeästi' erottuvat, eivät kuitenkaan mihinkään Madonna-tyyliin haha.
Se on se jota haen, toivon ja aion hankkia itselleni. Tiedän että minulla on siihen enemmän kuin hyvät mahdollisuudet koska kroppani on tyypiltään omiaan tuollaista vartaloa varten.
En kuitenkaan siedä/allekirjoita seuraavaa yleistystä ; ihminen laihduttaa/muuttaa elämäntapojaan/kiinteyttää itseään/what-fucking-ever yhteiskunnan painostuksesta, yhteiskunnan luoman ihanne-kuvan pohjalta, miesten takia jne. ... on ilmeisen omituista tehdä elämäntapa-remppa vain ja ainoastaan itseään varten, itsensä takia? No se on kumminkin mun pointti :)
Jos se joku ei sinusta pidä + sata kiloisena niin on jotain mätää jos olet yhtäkkiä kuumempaa tavaraa kuin pohjaan palanut kanakeitto - sata kiloisena. Toki kehut on kivoja, oma sisäinen rauha ja hyvä olo kohentaa yleisilmettä mutta jos joku kokee tarpeekseen laihduttaa miesten takia tai jonkun muun yhdentekevän syyn niin ... ahhahahahaa ... anteeksi, en tiedä saisiko nauraa vai ei. Naurettavin syy tosin ehkä ikinä. Eli jos yhtäkkiä 30 kiloa pudottaneena kelpaat samaiselle ihmiselle joka katsoi sinua inhoten kun oli vielä ne ylimääräiset 30 kiloa niin ... niin, no niin. Päätelkää itse onko siinä mitään ideaa.

Mutta koska omistan perus naisen aivot ja itsekurista on tainnut mennä 95% siskolleni, loput 5% jaettuna minulle ja isoimmalle siskolleni ( sori vaan Sini! xD ) niin eihän tässä olla vielä kovin kummoisiinkaan tuloksiin päästy.
Tai no, kehityin aika mukavasti tammi-toukokuu välillä, senttejä on rapissut lantiolta ja vyötäröltä jotain 5-8cm. Varmasti asiaan vaikuttaa myös nykyinen työni, joka on hyvin fyysistä. Ja kilojakin on tippunut varmaan joku 8-10kg. Sori, en kerennyt ja jaksanut paljon vaa'alla hyppiä vaan luotin omaan fiilikseen, vaatteiden suureksi jäämiseen sekä mittoihin. Sitä paitsi, arvon letukat, lihas painaa enemmän kuin läski. Sillä on hyvä lohduttautua aina hah hah haa xD

Ja niin kuin olen viime aikoina useaan otteeseen kirjoittanut, arkeni on ollut ennen viimeisintä puolta vuotta reilun vuoden ajan niin sekavaa että se treenaminenkin oli ihan yhtä sekavaa sillisalaattia kuin koko muukin elämä. Okei, äskeinen lause se vasta sekava olikin! Saattaa kuullostaa yhdeltä isolta tekosyyltä, mutta ei minulla ainakaan ollut voimia paneutua järjestelmälliseen treeniin sinä aikana vaikka kuinka olisin halunnut. Tiedä sitten miksi ... ilmeisesti tahdon voimaa ei riittänyt elämän jokaiselle osa-alueelle. Mutta koskaan ei pidä luovuttaa!
Onneksi pääsin takaisin vuoristoradan raiteille ja treeni-kavereitakin oli ihan kaksin kappalein! Nytkin on kiva että jos ei itsellä ole fiilistä/jaksaisi raahautua salille, toinen tsemppaa. Ja sitten itketään yhdessä herkku-päivänä siunaantuneita kaloreita xD
Ei, en ole alkanut seurustelemaan vaan minulle on siunaantunut upeita ystäviä jotka jaksavat tämmöistä aikuistuvaa leijonan pentua. Se mies ei ole tullut vastaan, eikä varmaan koskaan tulekaan ( pessimisti ei pety ha haa! ), joka pystyisi mut handlaamaan ;)

Kun kaikki vikisee ja vinkuu liikunnasta, mikä siitä tekee muka niin kivaa, ihkuu, koukuttavaa tai vaihtoehtoisesti turhaa hömpötystä niin minäpä kerron.

Alku oli, kuten arvata saattaa, hankalaa. Helvetin hankalaa. Keksin miljoonia syitä miksi en voisi lähteä lenkille tai salille. Pitää siivota, tehdä läksyjä, siivota, tehdä ruokaa, öööö, katsoa Salkkareita, piirtää, ommella, tehdä kaavoja, suunnitella vaatteita jne. Koska, eihän sitä nyt tietenkään mitään noista kerennyt tekemään koskaan muulloinkaan! Myönnän että mokomat tekosyyt iskevät vieläkin tajuntaan, ei niin usein kun ennen, mutta kuitenkin. Salille on toki turha mennä jos on ihan paska päivä tekemään paska treeni mutta joku roti täytyy olla. Tekosyyt on aina tekosyitä, lepo kun voi olla ansaittuakin.

No, kun treenit siitä lähti rullaamaan niin helvetti soikoon, anteeksi kielenkäyttöni, olihan/onhan se nyt mahtavaa!
Silloin on jo voittaja-fiilis kun on matkalla salille mutta treenin jälkeinen fiilis vasta se upea onkin! Kehittyminen on kivaa, palkitsevaa ja nostaa motivaatiota.
Tuli kestävyyttä, nopeutta ja voimaa lisää. En oikeasti kaksi vuotta sitten uskaltanut edes kuvitella että jaksaisin lankku-pitoja tehdä suorin jaloin ja käsin tai että pystyisin tekemään miestenpunnerruksia. Tai tekemään erilaisia liikkeitä niin suurilla painoilla kuin nyt. Mutta perkele, minähän pystyn! Pystyn mihin vain jos haluan ja uskon niin.
Ei sitä tunnetta osaa selittää mikä tulee, kun huomaa kehittyneensä. Voi ottaa telineestä isompia painoja, kun ei vanhoilla enää tunnu se tuttu, ärsyttävä pikku polte. Aiiii että muuten rakastan sitä tunnetta! Ja sitä kun on jaksanutkin tehdä jonkun liikkeen vaikeimmin tai loppuun asti niin, miten ei ole ennen pystynyt. Wiiiiiiinnneeeeer!

Olen myös ehtinyt tässä vuosien saatossa koluta erilaisia ryhmäliikunta-tunteja ja löytänytkin niistä omat suosikkini. Älynnyt ovelasti että se painon putoaminen vaatii niin aerobista kuin verta-lihaa-hevosia tyylistä sali-treenia. Olen selviytynyt jokaisesta tunnista voittajana ja useimmiten ylittänyt itseni!
Ehdottomasti paras fiilis on kuitenkin se kun selviää X-FIT tunnista. Meidän salilla se on se kaikista rankin tunti. Ja ehdottomasti kivoin, tykkään treenata kovaa enkä neiteillä. Jos treenataan, niin treenataan sitten kunnolla sanoi joskus joku viisas jossain!
En ole minkään tunnin jälkeen katunut salille lähtöä, paitsi ensimmäisen X-FIT tunnin jälkeen. Lämmittelyn aikana nähdyn mitä-tuleman-pitää-liikkeiden esittelyn kaduin etten ollut kirjoittanut testamenttia, koska olin jokseenkin varma että en selviä sieltä elävänä tai ainakaan yhdessä osassa pois. Tunnin jatkuttua jonkin aikaa mietin että mitä helvettiä siellä teen ja puolen välin jälkeen olin sitä mieltä että selviän tai en, minähän en luovuta! Seuraavana aamuna ja sitä seuraavana päivänä tuntui siltä että olin jäänyt muutaman sadan rekan alle. Käsittämättömän upea fiilis siis! Lievää sadistista kidutusta? Kyllä. Kieroa pitää siitä? No jaa, tai sitten meitä on parikymmentä kieroa. Joka tapauksessa ehdoton suosikki-tuntini. Samoin oli RAW. Kamppailu-laji henkinen tunti, aaaaaaaivan täydellinen. Harmi ettei sitä ole enää.
Harmi että lopahti hyvä buusti kesäksi :( Tuli festarit, lämmin ilma, jäätelö ja ja ja ... niin. Se klassinen resepti.

Joten voin kertoa että hieman on aivan liian lievä sana kuvaamaan turhautumastani, kun palasin sali-elämään elokuussa lomani jälkeen. Ja töihin. Miten voi parin kuukauden aikana kunto rapistua niiin paljon?!
Onneksi sitä on kroppa löytänyt taas omat vaihteensa, suht nopeaan, mutta ne ekat tunnit ja se peilikuva joka punaisena puuskuttaen katsoi takaisin salin peilistä oli ihan kammottavaa. Niin turhauttavaa, teki mieli ruoskia itseäni tai rangaista joten kun olin niin idiootti että jätin homman ihan taka-alalle kesäksi.
Ja koska omaan hyvin typerän luonteen, kaikki-mulle-heti-nyt niin tuommoinen takapakki ei oo tosiaankaan mun heiniäni. Onneksi tämmöisestä suden kuopastakin tie on aina ylöspäin!
Pitää olla kärsivällinen, pitkäjänteinen ja ymmärtää että muutokset tapahtuu useimmiten viikkojen ja kuukausien aikana. Ei päivien. Minä ja kärsivällisyys yritetäänkin nyt etsiä se yhteinen sävel :D

Ääää eksyin vähän aiheesta. Niin tosiaan, urheileminen aiheuttaa aina euforisen fiiliksen. Joku kysyy, mitä ideaa hikoilla monta kertaa viikossa? Siksi koska soijaaminen on kivaa ja se tunne kun saa rrrrrrruoskia itseänsä on mahtava. Onko mitään ideaa jomottavilla lihaksilla ja tunteella ettei pääse sängystä ylös treenin jälkeisenä päivänä? On. Mikään ei ole parempi fiilis kuin se, kun treenin jälkeen raahaudut suihkuun, rentoudut hetken saunassa, ja lihakset hellänä kaadut sängylle. Se on ihanaa. Ja hyvä syy laittaa pahaa aavistamattomat työkaverit hieromaan jomottavia lihaksia >: D ( terveisiä vaan mm. Tuulille! )
Liikunta on myös ainakin mun kohdalla parantanut mun uni-ongelmia. Oli aikoja, ja on edelleen, kun en saa hyvin unta, ei väsytä jne. Liikuntaa lisäämällä oon saanut itseni parempaan ruotuun, ja on vaan hyvä juttu ettei jaksa enää kukkua öitä ylhäällä. Paitsi kun on kyseessä keikka niin asiahan ei ole ongelma :D Ei vampyyri ihan tavoistaan pääse vaikka kuinka haluaisi haha.
Sen lisäksi etten ole kohdellut kroppaani hyvin, arvostanut sitä, pitänyt siitä ja blaablaa, ei ole koskaan ollut myöskään kovin hääppöinen itsetunto. Juu, täällä ilmoittautuu yksi minua-katsoo-ryhävalas-takaisin-peilistä tyyppi! Tämä treenaaminen on luonut mulle vahvempaa itsetuntoa, oon oppinut paremmin hyväksymään vartaloni sekä tykkäämään siitä. Vaikka en ole mitään älyttömiä määriä vielä tiputtanut, olen uskaltautunut baareihin farkut jalassa sekä tennarit + mekko kombossa mikä on ihan oikeasti mulle elämää suurempi juttu! Enkä ole edes miettinyt jokaista mahdollisesti näkyvää makkaraa koko ajan vaan miettinyt että damn, täähän näyttää ihan hyvältä. Mä olen ehtinyt pelätä etten koskaan kokisi tollaista tunnetta mutta yyyaaaayyyyy, väärässä olin. Tuo jos mikä, kasvattaa motivaatiota :)
Niin ja noin yleisestikin, agressioiden ja muiden tunteiden purkaminen salilla on niin vapauttavaa. Yleis fiilis on paljon ... iloisempi. Coolimpi. Rauhallisempi. Ei hirmuliskoitumista 24/7.

Pähkinän kuoressa ; Toiset tykkää, toiset ei. Ketään ei voi pakottaa liikkumaan, eikä mielestäni liikkumisessa ole mitään ideaa jos se aina tehdään negatiivisessa mielessä veren maku suussa.
Kukin tekee kropallaan/kropalleen mitä tekee, ja mikäli pitää siitä juuri semmoisena kuin se on niin mitäs sitten rehkimään. Jos taas ei pidä tai pitää rehkimisestä niin ei muuta kuin Petriä lainaten ; reeniä, horo reeniä! :D

En voi kuitenkaan väittää treenailun olevan ihan sataprosenttisen siistiä tällä hetkellä.
Koska mun työ on fyysistä, niin mulla on pienessä pimennossa se kuinka mun 'kuuluisi' treenata sen ohella. Liiallisesta treenaamisesta en usko olevan pelkoa, mutta ... en tiedä miten sen selittää. Kaipaisin jotain konkreettista mielipidettä ja ohjeita, koska tiedän että kaikki mitä teen ei ole oikein. Mutta koska en ole alan ammattilainen, enkä sori vaan jaksa mitään wannabe-eksperttien mielipiteitä, niin tarvitsisin jonkun auttamaan edes vähäksi aikaa. Sen tyypin pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon ; mun fyysinen työ ja toisinaan elämää pidemmät työpäivät ( Pitkä työpäivä, turha nillittää? Sanoo ihminen jonka aamuvuoro on 7-15 toimistorottaamista? Welcome to my life, aamuvuoro 6-17 ja koko ajan ollaan liikkeessä :D ), haluni pudottaa painoa vielä 10-15 kg, lihas-massan lisääminen sekä öööm kiinteytyminen. Semmonen terhakan näpsäkkä paketti.
Kannattaako yli-pitkien aamuvuorojen jälkeen treenata? Miten sijoittaa sali- ja aerobinen treeni yhteen? Miten sovittaa treeni muutenkaan yhteen työn ohessa?
Ja koska olen hankala ihminen, kyllästyn helposti. Nyt mulla on vain kaksi erillistä sali-ohjelmaa, olisi parempi jos niitä olisi vaikkapa neljä että voisin tehdä jotain kiertoa tms. koska ei kiinnosta vääntää lopun ikää tota samaa. Enkä usko että kaikki liikkeet enää noista edes palvelee mun tavoitteita. Mutta en vain osaa kasata semmoista sali-ohjelmaa itse kasaan, millaisen haluaisin ja tarvitsisin.

Ja nuo tavoitteet sekä ongelmat peilaavat tietenkin myös syömiseen. Tiedän kyllä miten pitäisi syödä, mutta silti tuntuu että syön liikaa vaikka luultavasti syön liian vähän. Makes no sense. Tarvitsen paljon energiaa työn ja kovan treenin takia, mutta mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa?
Ihan konkreettisen mielipiteen just mun elämäntyyliin sopivasta ruokavaliosta, joka olisi kuitenkin tarpeeksi yksinkertainen ja 'helppo' että tämmöinen hömelö ja epä-masterchef pärjäisi kunnialla. Eikä mitään ihme-dieettejä tai mitään muutakaan hömpötystä.
Se nyt on tiedossa mitä ei saa syödä eli se ei ongelma ole. Paitsi ehkä siinä mielessä etten omista maailman parasta itsekuria enkä voi luopua asetelmasta 'herkkupäivä kerran viikossa' sitten millään :D
Tai muuten musta kuoriutuu joku makeanhimoinen sokeri-monsteri ... sokeri-Smaug. Pari Ereboria tuleen, pikku juttu!

Olisi myös kiva kokeilla lisää noita ravinto-lisiä ynnä muita epämääräisiä jauheita. Eli apua kaipaisin niidenkin suhteen.
Suosituksesta olen kohta pussillisen litkinyt Dietmixin mansikan makuista palauttelu-juomaa, josta on kyllä ollut apua - jos ei sitä litki treenin jälkeen niin fiilis ei ole yhden auton alle jäänyt vaan ainakin kahden sadan seuraavana päivänä. Koska vaihtelu virkistää ja nälkä kasvaa syödessä, olisi kiva kokeilla jotain uutta tuttavuutta, ehkäpä vielä lisä-mausteilla kuten "auttaa lihasmassan kasvussa" tms. Mutta eihän tämmöinen tavallinen pulliainen niistä mitään ymmärrä. Sitä paitsi, suurin osa noista maistuu ihan paskalta. Voin kertoa että ensimmäiset kerrat tuotakin meni alas hampaat irvessä. Ewhhh, onneksi se ei ole enää niin pahaa!
Joo, tota noin, jos voin/saan itse analysoida itseäni niin ehkä pitäisi harkita jotain personal trainer-tapaamista, kun ei täältä mun sivu-persoonista semmoista tarpeeksi pätevää ja tietävää valitettavasti löydy :D

Juuri kun pääsin ylpeilemään liikunnan tuottamalla väsymyksen tunteella ja kuinka "enää ei kukuta yö myöhään hereillä" voin rikkoa tuotakin mielikuvaa koska uppoutuneena täysin tähän kirjoitukseen, kello näyttää että nukkumaan meno olisi pitänyt suorittaa ainakin kaksi tuntia sitten. HUPS! Vietin tänään perjantaina lauantain sijasta herkkupäivää kun huomenna olisi To/Die/For Rocksissa enkä kerkeä uppoutua irtokarkkien ja leffailun iloihin.
Innostuin aiheesta myös niin paljon pulisemaan että olen varmaan unohtanut sanoa puolet sanottavastani, mikä on toisaalta ihan kiva juttu koska muuten tämä postaus ei loppuisi koskaan. Laitan tämän tulemaan vielä ajastuksella että tarpeen vaatiessa voi editoida.

Olisi kiva kuulla teidän treeni-tarinoita, vinkkejä, neuvoja ja mielipiteitä :)
Monien blogeista olenkin kyylännyt treenailuja, edistymisiä ynnä muita vinkkejä, eikä inspiraatiota kyllä jää puuttumaan. Tuloksetkin ovat olleet upeita ja salaa kihisenkin kateudesta kuinka jollain voi olla niiiiiiin hyvä itsekuri että ilman sen kummempia tapan-sut mantroja pystyy ohittamaan makean himo-kohtaukset. Awesooomeee! :D

* Kuvituksena toimi oma onnellinen että hikinen naamani upean Bleed From Withinin ja kumppaneiden mm. Polar ( juusto, ahahah ) keikan  jälkeen.

Koska oma naama, paras naama. Ha! *