But no one can hear or see what is happening behind the drawn curtain

Toivottavasti kaikki ovat selvinneet vappu-hulinoista jotenkin hengissä! :D
Kävin tuossa yksi ilta mielenkiinnosta piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkästä aikaa irc-galleriassa ja löysin sieltä super vanhoja kuvia itsestäni. Päätin jakaa näitä muutaman, mielestäni ovat rutkasti paremman näköistä oman itsensä etsimistä tyylillisesti kuin ne tämän kauden jälkeen alkaneet gootti-kokeilut ... Huh huh.
Poistan heti tilini tuolta kunhan jaksan ottaa kaikki kuvat talteen sekä päiväkirja-merkinnät. Niitä on sitten hauska lukea vanhana super-mummona!

Ensimmäisessä kuvassa punaisilla hiuksilla olen noin 15,5 vuotias ja mustien hiuksien kanssa varmaan kuukautta vaille 16 vuotta. Hämmentävää, että jo tuolloin olen mieltynyt sivu-otsikseen ja olen kyllä edelleen sitä mieltä että tuommoinen sopii minulle parhaiten!
Kiharat eivät myöskään ole mitenkään tehty vaan ovat luonnonkiharat ^___^ Tavoitteeni olisi kasvattaa noin pitkät hiukset kuin viimeisessä kuvassa, niin että hiukset ovat hyvä kuntoiset ja leikattu vähän enemmän kerrostetusti niin saa mukavasti vähän tupeerattua ja näyttää luonnollisilta pidennysten kanssa. Niin ja että kaikki hiukset ovat noin pitkät, siihen on tosin parin vuoden matka tällä undercutilla. :(
Tai ainakaan näillä näkymin en halua undercutia takaisin mutta mieleni muuttuu tunnetusti hyvinkin usein.

Olen myös aloittanut tässä hiljaa hissukseen kirjoittamaan omaa ns. treeni-blogiani, jonne puran tunteitani niin onnistumisien kuin epäonnistumisienkin suhteen! On aika vapauttavaa puuhaa, hehe. En halua jauhaa tämän blogin puolella mm. koko ajan kaikesta elämäntapa-muutokseen liittyvästä, ei kukaan varmaan jaksaisi niitä mankumisia edes lukea. Joten päätin avaita sisäisen arkkuni kokonaan uudessa blogissa, pysyköön tämä blogi enemmän omana itsenään. Se on tietyllä tavalla myös henkilökohtaisempi blogi, joten mikäli sinne eksyt toivon asiallista kommentointia. :)
Blogin nimi on RUN SIMBA RUN! ja siihen pääset tästä linkistä!
P.s. Minulla on muuten tuo viimeisen kuvan kauluspaita vieläkin, siihen kun taas mahtuu samalla lailla kuin tuossa kuvassa niin olisin oikein onnellinen kroppani suhteen.


Translation ;

I just found some old photos of myself! I'm 15 and almost a 16 years old at these photos. Time really flies, it's almost 10 years about these photos iiiiks!!
I actually like a lot how I looked, I mean I think my hair are nice, have a nice cut and black doesn't make me look like a corpse. It's also funny that already then I had that kind of bangs and I still think those look the best on me. :)

Work-out 'til you're D-E-A-D

Ai että, kyllä nyt on muuten tarjolla saippuaoopperoiden kulta-aikaa!
Taru Sormusten Herraa pidempi postaus urheilusta, liikkumisesta, minä-kuvasta ja kaikesta sekavasta sekä sekalaisesta siitä väliltä. Kiinnitäppähän kloppi lenkkarisi hyvin taikka tiput kyydistä ... hähää.

En kestä ihmisiä, suurin osa teistä saa minut facepalmaamaan monia kertoja päivässä. Koska on vihdoin ja viimein otollisin aika ottaa kantaa kesäkuntoon 2666-prokkikseen, niin eihän sitä nyt vaan voi sanaista arkkua sulkea ;)

No mutta, mikä on siis homman nimi?
Joka vuosi, joka ikinen vuosi tulee tämä nyt-aloitan-kuntokuurin-ja-laihdun-merimursusta-merihevoseksi-prokkikset. Ei siinä mitään, ihan kiva juttu se on jos haluaa kunnostaan ja hyvinvoinnistaan huolta pitää. Mutta sitten kun on näitä oman elämänsä Lasse Sievisiä eli nalkuttavia olentoja jotka voi jakaa muutamaan ryhmään ( mistä lie tämä meri-teema?! ) ;

1. Merimursu forever.
Nämä lajinsa edustavat tyytyvät arvostelemaan ja nauramaan niille jotka yrittävät ja useimmiten onnistuvatkin tavoitteessaan. Arvosteluhan onnistuu parhaiten kun omaa elopainoa löytyy kahden ihmisen verran mutta itse ei viitsi/jaksa tehdä itselleen mitään.

2. Merihevonen forever.
Ne onnekkaat, joita on siunattu geeneillä ja itsekurilla, ikuisella motivaatiolla ja päättäväisyydellä. Eli aika lailla kaikki-liikunta ekspertit. Liikunta ei ole edes elämäntapa, vaan luonnollinen osa elämän kiertokulkua kuten esimerkiksi aamulla herääminen tai tiskiharjan ostaminen kaupasta.

3. Meritähti.
Se tavallisista tavallisin talliainen. On siellä täällä muutama ylimääräinen kilo, makkara ja muhkura ja kovasti on tavoitteissa uudenlainen, hyvinvoiva elämä. Liikunta elämäntavaksi, ei pakkopullaksi. Tykkää ihailla henkilöitä jotka edustavat kohtaa 2. sekä tsempata 4.:sia.

4. Merimursu.
Selkeästi ... noh, ylipainoinen joka on päättänyt laittaa kroppansa ja elämäntapansa remonttiin. Verta, hikeä ja kyyneliä, mutta lopussa se kuuluisa kiitos seisoo. Kovan työn raatamisen tuloksena juuri sellainen minä, kuin haluan sen olevan.

5. Meritähti expert.
Nämä tavalliset talliaiset, jotka kuvittelevat tietävänsä liikunnasta mm. kaiken ja näin ollen ripittävät kaikkia. Miksi kaikkien pitää olla niin fitness? Ylenkatsovat etenkin edustajia 3. ja 4., pitävät niiden tavoitteita lähinnä yhteiskunnan painostuksen seuraamana hupsutuksena ja ovat toki itse maailman parhaimpia ihmisiä - mitä tulee liikuntaan tai mihinkään muuhunkaan.
Mutta kun laitetaan joku kaunis päivä kohtien 3., 4. ja 5. edustajat tekemään 10 miestenpunnerrusta niin katsotaan vaan että kukas se sittenkään viimeisenä nauraa ... hah hah haa!
Katso kohdan 6. viimeinen lause ja sovella sama tähän.

6. Merihevonen expert.
Katso kohta 5. mutta ota huomioon että nämä ovat niitä liikunta-eksperttejä, jotka leveilevät osaamisellaan, taidollaan, kestävyydellään ja voimakkuudellaan. Ylenkatsovat kohtien 3. ja 4. lylleröitä ja nauravat joskus jopa päin naamaa kun puuskuttavat salilla menemään.
Kannattaa toisin sanoen tehdä itselleen palvelus ja sulkea tämä oma lajinsa kokonaan näkö, kuulo ja tietopiiristään salilla ( ja muuallakin ).

Tunnistan itseni parhaiten kohdista 3. ja 4., tosin olen varmasti joskus silloin tällöin käyttäytynyt kuin 1. ja 5.

Entäs minä sitten? 23-vuotias entinen yleisurheilija ja hiihtäjä? Mitä minulla on asiaan nokan kopauttamista?
Voisin olla tällä hetkellä naisten Tommi Evilä tai sauvonut sata kertaa Virpi Kuitusen ohi talven hiihto-kisoissa. En kuitenkaan ole, koska ... nooo, sanotaanko vaikka nyt niinkin kliseisesti että se "musiikki vei mennessään". Niinhän ne kaikki sanoo, toisinaan pitää totta, toisinaan ei, tässä tapauksessa 100% sijaan 1000% totta.

Pieni tauko liikunnasta toi toki loputtoman paljon uskomattomia kokemuksia elämääni mutta myös kiloja, kun tuo prosenttinen kaloripommi vaelsi kropassani villinä kuin idän armeija!
Se tunne kun katsoo peiliin muutaman villin vuoden jälkeen on aika musertava. Upeasta luustosta on jäljellä nahkean nihkeä ja hyytelöitynyt merimursun poikanen. Vaikka sekuntiakaan en elämästäni vaihtaisi pois täytettyäni 18-vuotta niin olisi sen pullon korkin ja Mäkkärin ovet pitää kiinni HIEMAN useammin.

Uudelleen aktivoitunut urheilijan urani, ahhahhaa, alkoi joskus ömmm 2011 vuoden lopussa liittyessäni kuntosalille. Muutama viikko meni ennen kuin uskalsin ensimmäiselle ryhmäliikunta-tunnille mennä ja salille menin saliohjelmaa tekemään vasta pari viikkoa Personal Trainer-tapaamisten jälkeen, joiden järjestämiseen meni reilu puoli vuotta siitä, kun sain sopimuksen allekirjoitettua.

Lähi-piirini ei ole koskaan sanonut minun olevan läski. Tuon kaikista satuttavimman sanan ääneen olen sanonut vain minä itse, sekä randomit minulle ( jotka ovat mitä ilmeisemmin kokeneet sen hyvinkin tarpeelliseksi sillä hetkellä. ). Olen ikuisetsi kateellinen ja lievästi katkera niille, jotka pysyvät timmissä kunnossa tekemättä mitään. Oikeasti, arvostakaa sitä. Kun on meitäkin, joilla edes ajatus suklaa-patukasta synnyttää uuden makkaran vyötäisille! Haha!
En ole koskaan ollut sairaalloisen ylipainoinen, mutta onhan tätä massaa kertynyt. Jossain vaiheessa noita 'villejä vuosia' olin varmasti yksi rasittava Meritähti expert, enkä edes itse tajunnut kuinka naurettava olin. Paasata nyt liikunnasta, sen vaikutuksista jne. kuin kaikki tietävä vaikka paikat hyllyy itsellä kuin Saarioisten vispipuuro konsanaan! No, teininä saa olla idiootti :D

Mutta se hetki kun tiedostaa kuinka isoksi on paisunut on kamala. En usko että olen ainut joka on sitä mieltä, enkä voi myöskään uskoa että olen ainut joka siihen on havahtunut kauhuissaan.
"Olenko tuo ... minä?"

Yläasteella ja teininä on toki muiden mielipiteet vaikuttaneet mielikuvaan millainen pitäisi olla, millainen haluan olla sekä millainen oma minä-kuva on ja pitäisi olla.
Vaikka en ole koskaan pitänyt itseäni mega-läskinä, en ole myöskään koskaan ollut niin urpo etten ole tajunnut olevani varsin muodokas ihminen jossa näin ollen näkyy niin lisä- kuin miinus-kilotkin helposti.
Toiset kutsuvat tämmöistä tiimalasin ja päärynän sekoitusta unelmien-kropaksi, mutta itse en tiedä. Näissä reisissä, pohkeissa ja alleissa on tekemistä vaikka muille jakaa :D Toisaalta, pidän siitä että vartaloni on tämmöinen. Naisellinen.

Oma minä-kuvani on ollut milloin minkälainenkin, väärä, oikea tai jotain ihan utopista. Olen kuitenkin aina tiedostanut vartalonmuotoni enkä koskaan haaveillut poikamaisesta vartalosta tai sirommista luista koska olen aina hyväksynyt ja tiedostanut sen tosi-asian, että olen romuluinen päärynä kaikilla mausteilla :D
Toisin sanoen, kun mietin suhdettani omaan vartalooni ... kun ajattelen että "no, en ole koskaan vihannut vartaloani" muistan heti muutaman hetken jolloin olen enemmän kuin osaan koskaan sanoin kertoa. Ja jos taas mietin että "en ole koskaan rakastanut vartaloani" niin muistan taas aivan päinvastaisia muistoja. Loppujen lopuksi uskallan kuitenkin väittää vartaloni olleen minulle aina päällisin puolin positiivinen juttu, mitä nyt perus teini ja noh, 23-vuotias angsteja lukuunottamatta. Sillai 50/50 okei ja hirveä, mielialasta riippuen. Olisin myös voinut kohdella kroppaani paremmin! Milloin olen ryypännyt viikkoja putkeen, milloin ollut syömättä, milloin ottanut damagea oikein kunnolla moshpitissa. Hjupsistaa! Olen kohdellut itseäni kamalasti, ja mikä pahinta joskus vihannut sanan varsinaisessa merkityksessä itseäni ja kroppaani. Kiittämätön pikku plikka, phyh.

Toivon totisesti että olen/aion näin 'vanhemmiten' oppia arvostamaan omaa kroppaani sekä kohdella sitä hieman paremmin. Sitä kun on pikkaisen vaikea hakea kaupasta uutta kättä tai koipea!
Minä kuvani on, uskallan väittää, nykyään paljon realistisempi ja terveempi kuin ennen vaikka en koskaan ole mitään luukasoja ihannoinutkaan. Juurikin tällä hetkellä, viimeisten parin vuoden ajan, unelma-kroppani sijaa on toimittanut terveen näköinen, pehmeän lihaksikas mutta samalla naisellinen vartalo. Pehmeän lihaksikkaalla tarkoitan lihaksia jotka kevyesti ja 'pehmeästi' erottuvat, eivät kuitenkaan mihinkään Madonna-tyyliin haha.
Se on se jota haen, toivon ja aion hankkia itselleni. Tiedän että minulla on siihen enemmän kuin hyvät mahdollisuudet koska kroppani on tyypiltään omiaan tuollaista vartaloa varten.
En kuitenkaan siedä/allekirjoita seuraavaa yleistystä ; ihminen laihduttaa/muuttaa elämäntapojaan/kiinteyttää itseään/what-fucking-ever yhteiskunnan painostuksesta, yhteiskunnan luoman ihanne-kuvan pohjalta, miesten takia jne. ... on ilmeisen omituista tehdä elämäntapa-remppa vain ja ainoastaan itseään varten, itsensä takia? No se on kumminkin mun pointti :)
Jos se joku ei sinusta pidä + sata kiloisena niin on jotain mätää jos olet yhtäkkiä kuumempaa tavaraa kuin pohjaan palanut kanakeitto - sata kiloisena. Toki kehut on kivoja, oma sisäinen rauha ja hyvä olo kohentaa yleisilmettä mutta jos joku kokee tarpeekseen laihduttaa miesten takia tai jonkun muun yhdentekevän syyn niin ... ahhahahahaa ... anteeksi, en tiedä saisiko nauraa vai ei. Naurettavin syy tosin ehkä ikinä. Eli jos yhtäkkiä 30 kiloa pudottaneena kelpaat samaiselle ihmiselle joka katsoi sinua inhoten kun oli vielä ne ylimääräiset 30 kiloa niin ... niin, no niin. Päätelkää itse onko siinä mitään ideaa.

Mutta koska omistan perus naisen aivot ja itsekurista on tainnut mennä 95% siskolleni, loput 5% jaettuna minulle ja isoimmalle siskolleni ( sori vaan Sini! xD ) niin eihän tässä olla vielä kovin kummoisiinkaan tuloksiin päästy.
Tai no, kehityin aika mukavasti tammi-toukokuu välillä, senttejä on rapissut lantiolta ja vyötäröltä jotain 5-8cm. Varmasti asiaan vaikuttaa myös nykyinen työni, joka on hyvin fyysistä. Ja kilojakin on tippunut varmaan joku 8-10kg. Sori, en kerennyt ja jaksanut paljon vaa'alla hyppiä vaan luotin omaan fiilikseen, vaatteiden suureksi jäämiseen sekä mittoihin. Sitä paitsi, arvon letukat, lihas painaa enemmän kuin läski. Sillä on hyvä lohduttautua aina hah hah haa xD

Ja niin kuin olen viime aikoina useaan otteeseen kirjoittanut, arkeni on ollut ennen viimeisintä puolta vuotta reilun vuoden ajan niin sekavaa että se treenaminenkin oli ihan yhtä sekavaa sillisalaattia kuin koko muukin elämä. Okei, äskeinen lause se vasta sekava olikin! Saattaa kuullostaa yhdeltä isolta tekosyyltä, mutta ei minulla ainakaan ollut voimia paneutua järjestelmälliseen treeniin sinä aikana vaikka kuinka olisin halunnut. Tiedä sitten miksi ... ilmeisesti tahdon voimaa ei riittänyt elämän jokaiselle osa-alueelle. Mutta koskaan ei pidä luovuttaa!
Onneksi pääsin takaisin vuoristoradan raiteille ja treeni-kavereitakin oli ihan kaksin kappalein! Nytkin on kiva että jos ei itsellä ole fiilistä/jaksaisi raahautua salille, toinen tsemppaa. Ja sitten itketään yhdessä herkku-päivänä siunaantuneita kaloreita xD
Ei, en ole alkanut seurustelemaan vaan minulle on siunaantunut upeita ystäviä jotka jaksavat tämmöistä aikuistuvaa leijonan pentua. Se mies ei ole tullut vastaan, eikä varmaan koskaan tulekaan ( pessimisti ei pety ha haa! ), joka pystyisi mut handlaamaan ;)

Kun kaikki vikisee ja vinkuu liikunnasta, mikä siitä tekee muka niin kivaa, ihkuu, koukuttavaa tai vaihtoehtoisesti turhaa hömpötystä niin minäpä kerron.

Alku oli, kuten arvata saattaa, hankalaa. Helvetin hankalaa. Keksin miljoonia syitä miksi en voisi lähteä lenkille tai salille. Pitää siivota, tehdä läksyjä, siivota, tehdä ruokaa, öööö, katsoa Salkkareita, piirtää, ommella, tehdä kaavoja, suunnitella vaatteita jne. Koska, eihän sitä nyt tietenkään mitään noista kerennyt tekemään koskaan muulloinkaan! Myönnän että mokomat tekosyyt iskevät vieläkin tajuntaan, ei niin usein kun ennen, mutta kuitenkin. Salille on toki turha mennä jos on ihan paska päivä tekemään paska treeni mutta joku roti täytyy olla. Tekosyyt on aina tekosyitä, lepo kun voi olla ansaittuakin.

No, kun treenit siitä lähti rullaamaan niin helvetti soikoon, anteeksi kielenkäyttöni, olihan/onhan se nyt mahtavaa!
Silloin on jo voittaja-fiilis kun on matkalla salille mutta treenin jälkeinen fiilis vasta se upea onkin! Kehittyminen on kivaa, palkitsevaa ja nostaa motivaatiota.
Tuli kestävyyttä, nopeutta ja voimaa lisää. En oikeasti kaksi vuotta sitten uskaltanut edes kuvitella että jaksaisin lankku-pitoja tehdä suorin jaloin ja käsin tai että pystyisin tekemään miestenpunnerruksia. Tai tekemään erilaisia liikkeitä niin suurilla painoilla kuin nyt. Mutta perkele, minähän pystyn! Pystyn mihin vain jos haluan ja uskon niin.
Ei sitä tunnetta osaa selittää mikä tulee, kun huomaa kehittyneensä. Voi ottaa telineestä isompia painoja, kun ei vanhoilla enää tunnu se tuttu, ärsyttävä pikku polte. Aiiii että muuten rakastan sitä tunnetta! Ja sitä kun on jaksanutkin tehdä jonkun liikkeen vaikeimmin tai loppuun asti niin, miten ei ole ennen pystynyt. Wiiiiiiinnneeeeer!

Olen myös ehtinyt tässä vuosien saatossa koluta erilaisia ryhmäliikunta-tunteja ja löytänytkin niistä omat suosikkini. Älynnyt ovelasti että se painon putoaminen vaatii niin aerobista kuin verta-lihaa-hevosia tyylistä sali-treenia. Olen selviytynyt jokaisesta tunnista voittajana ja useimmiten ylittänyt itseni!
Ehdottomasti paras fiilis on kuitenkin se kun selviää X-FIT tunnista. Meidän salilla se on se kaikista rankin tunti. Ja ehdottomasti kivoin, tykkään treenata kovaa enkä neiteillä. Jos treenataan, niin treenataan sitten kunnolla sanoi joskus joku viisas jossain!
En ole minkään tunnin jälkeen katunut salille lähtöä, paitsi ensimmäisen X-FIT tunnin jälkeen. Lämmittelyn aikana nähdyn mitä-tuleman-pitää-liikkeiden esittelyn kaduin etten ollut kirjoittanut testamenttia, koska olin jokseenkin varma että en selviä sieltä elävänä tai ainakaan yhdessä osassa pois. Tunnin jatkuttua jonkin aikaa mietin että mitä helvettiä siellä teen ja puolen välin jälkeen olin sitä mieltä että selviän tai en, minähän en luovuta! Seuraavana aamuna ja sitä seuraavana päivänä tuntui siltä että olin jäänyt muutaman sadan rekan alle. Käsittämättömän upea fiilis siis! Lievää sadistista kidutusta? Kyllä. Kieroa pitää siitä? No jaa, tai sitten meitä on parikymmentä kieroa. Joka tapauksessa ehdoton suosikki-tuntini. Samoin oli RAW. Kamppailu-laji henkinen tunti, aaaaaaaivan täydellinen. Harmi ettei sitä ole enää.
Harmi että lopahti hyvä buusti kesäksi :( Tuli festarit, lämmin ilma, jäätelö ja ja ja ... niin. Se klassinen resepti.

Joten voin kertoa että hieman on aivan liian lievä sana kuvaamaan turhautumastani, kun palasin sali-elämään elokuussa lomani jälkeen. Ja töihin. Miten voi parin kuukauden aikana kunto rapistua niiin paljon?!
Onneksi sitä on kroppa löytänyt taas omat vaihteensa, suht nopeaan, mutta ne ekat tunnit ja se peilikuva joka punaisena puuskuttaen katsoi takaisin salin peilistä oli ihan kammottavaa. Niin turhauttavaa, teki mieli ruoskia itseäni tai rangaista joten kun olin niin idiootti että jätin homman ihan taka-alalle kesäksi.
Ja koska omaan hyvin typerän luonteen, kaikki-mulle-heti-nyt niin tuommoinen takapakki ei oo tosiaankaan mun heiniäni. Onneksi tämmöisestä suden kuopastakin tie on aina ylöspäin!
Pitää olla kärsivällinen, pitkäjänteinen ja ymmärtää että muutokset tapahtuu useimmiten viikkojen ja kuukausien aikana. Ei päivien. Minä ja kärsivällisyys yritetäänkin nyt etsiä se yhteinen sävel :D

Ääää eksyin vähän aiheesta. Niin tosiaan, urheileminen aiheuttaa aina euforisen fiiliksen. Joku kysyy, mitä ideaa hikoilla monta kertaa viikossa? Siksi koska soijaaminen on kivaa ja se tunne kun saa rrrrrrruoskia itseänsä on mahtava. Onko mitään ideaa jomottavilla lihaksilla ja tunteella ettei pääse sängystä ylös treenin jälkeisenä päivänä? On. Mikään ei ole parempi fiilis kuin se, kun treenin jälkeen raahaudut suihkuun, rentoudut hetken saunassa, ja lihakset hellänä kaadut sängylle. Se on ihanaa. Ja hyvä syy laittaa pahaa aavistamattomat työkaverit hieromaan jomottavia lihaksia >: D ( terveisiä vaan mm. Tuulille! )
Liikunta on myös ainakin mun kohdalla parantanut mun uni-ongelmia. Oli aikoja, ja on edelleen, kun en saa hyvin unta, ei väsytä jne. Liikuntaa lisäämällä oon saanut itseni parempaan ruotuun, ja on vaan hyvä juttu ettei jaksa enää kukkua öitä ylhäällä. Paitsi kun on kyseessä keikka niin asiahan ei ole ongelma :D Ei vampyyri ihan tavoistaan pääse vaikka kuinka haluaisi haha.
Sen lisäksi etten ole kohdellut kroppaani hyvin, arvostanut sitä, pitänyt siitä ja blaablaa, ei ole koskaan ollut myöskään kovin hääppöinen itsetunto. Juu, täällä ilmoittautuu yksi minua-katsoo-ryhävalas-takaisin-peilistä tyyppi! Tämä treenaaminen on luonut mulle vahvempaa itsetuntoa, oon oppinut paremmin hyväksymään vartaloni sekä tykkäämään siitä. Vaikka en ole mitään älyttömiä määriä vielä tiputtanut, olen uskaltautunut baareihin farkut jalassa sekä tennarit + mekko kombossa mikä on ihan oikeasti mulle elämää suurempi juttu! Enkä ole edes miettinyt jokaista mahdollisesti näkyvää makkaraa koko ajan vaan miettinyt että damn, täähän näyttää ihan hyvältä. Mä olen ehtinyt pelätä etten koskaan kokisi tollaista tunnetta mutta yyyaaaayyyyy, väärässä olin. Tuo jos mikä, kasvattaa motivaatiota :)
Niin ja noin yleisestikin, agressioiden ja muiden tunteiden purkaminen salilla on niin vapauttavaa. Yleis fiilis on paljon ... iloisempi. Coolimpi. Rauhallisempi. Ei hirmuliskoitumista 24/7.

Pähkinän kuoressa ; Toiset tykkää, toiset ei. Ketään ei voi pakottaa liikkumaan, eikä mielestäni liikkumisessa ole mitään ideaa jos se aina tehdään negatiivisessa mielessä veren maku suussa.
Kukin tekee kropallaan/kropalleen mitä tekee, ja mikäli pitää siitä juuri semmoisena kuin se on niin mitäs sitten rehkimään. Jos taas ei pidä tai pitää rehkimisestä niin ei muuta kuin Petriä lainaten ; reeniä, horo reeniä! :D

En voi kuitenkaan väittää treenailun olevan ihan sataprosenttisen siistiä tällä hetkellä.
Koska mun työ on fyysistä, niin mulla on pienessä pimennossa se kuinka mun 'kuuluisi' treenata sen ohella. Liiallisesta treenaamisesta en usko olevan pelkoa, mutta ... en tiedä miten sen selittää. Kaipaisin jotain konkreettista mielipidettä ja ohjeita, koska tiedän että kaikki mitä teen ei ole oikein. Mutta koska en ole alan ammattilainen, enkä sori vaan jaksa mitään wannabe-eksperttien mielipiteitä, niin tarvitsisin jonkun auttamaan edes vähäksi aikaa. Sen tyypin pitäisi ymmärtää ja ottaa huomioon ; mun fyysinen työ ja toisinaan elämää pidemmät työpäivät ( Pitkä työpäivä, turha nillittää? Sanoo ihminen jonka aamuvuoro on 7-15 toimistorottaamista? Welcome to my life, aamuvuoro 6-17 ja koko ajan ollaan liikkeessä :D ), haluni pudottaa painoa vielä 10-15 kg, lihas-massan lisääminen sekä öööm kiinteytyminen. Semmonen terhakan näpsäkkä paketti.
Kannattaako yli-pitkien aamuvuorojen jälkeen treenata? Miten sijoittaa sali- ja aerobinen treeni yhteen? Miten sovittaa treeni muutenkaan yhteen työn ohessa?
Ja koska olen hankala ihminen, kyllästyn helposti. Nyt mulla on vain kaksi erillistä sali-ohjelmaa, olisi parempi jos niitä olisi vaikkapa neljä että voisin tehdä jotain kiertoa tms. koska ei kiinnosta vääntää lopun ikää tota samaa. Enkä usko että kaikki liikkeet enää noista edes palvelee mun tavoitteita. Mutta en vain osaa kasata semmoista sali-ohjelmaa itse kasaan, millaisen haluaisin ja tarvitsisin.

Ja nuo tavoitteet sekä ongelmat peilaavat tietenkin myös syömiseen. Tiedän kyllä miten pitäisi syödä, mutta silti tuntuu että syön liikaa vaikka luultavasti syön liian vähän. Makes no sense. Tarvitsen paljon energiaa työn ja kovan treenin takia, mutta mikä on tarpeeksi ja mikä liikaa?
Ihan konkreettisen mielipiteen just mun elämäntyyliin sopivasta ruokavaliosta, joka olisi kuitenkin tarpeeksi yksinkertainen ja 'helppo' että tämmöinen hömelö ja epä-masterchef pärjäisi kunnialla. Eikä mitään ihme-dieettejä tai mitään muutakaan hömpötystä.
Se nyt on tiedossa mitä ei saa syödä eli se ei ongelma ole. Paitsi ehkä siinä mielessä etten omista maailman parasta itsekuria enkä voi luopua asetelmasta 'herkkupäivä kerran viikossa' sitten millään :D
Tai muuten musta kuoriutuu joku makeanhimoinen sokeri-monsteri ... sokeri-Smaug. Pari Ereboria tuleen, pikku juttu!

Olisi myös kiva kokeilla lisää noita ravinto-lisiä ynnä muita epämääräisiä jauheita. Eli apua kaipaisin niidenkin suhteen.
Suosituksesta olen kohta pussillisen litkinyt Dietmixin mansikan makuista palauttelu-juomaa, josta on kyllä ollut apua - jos ei sitä litki treenin jälkeen niin fiilis ei ole yhden auton alle jäänyt vaan ainakin kahden sadan seuraavana päivänä. Koska vaihtelu virkistää ja nälkä kasvaa syödessä, olisi kiva kokeilla jotain uutta tuttavuutta, ehkäpä vielä lisä-mausteilla kuten "auttaa lihasmassan kasvussa" tms. Mutta eihän tämmöinen tavallinen pulliainen niistä mitään ymmärrä. Sitä paitsi, suurin osa noista maistuu ihan paskalta. Voin kertoa että ensimmäiset kerrat tuotakin meni alas hampaat irvessä. Ewhhh, onneksi se ei ole enää niin pahaa!
Joo, tota noin, jos voin/saan itse analysoida itseäni niin ehkä pitäisi harkita jotain personal trainer-tapaamista, kun ei täältä mun sivu-persoonista semmoista tarpeeksi pätevää ja tietävää valitettavasti löydy :D

Juuri kun pääsin ylpeilemään liikunnan tuottamalla väsymyksen tunteella ja kuinka "enää ei kukuta yö myöhään hereillä" voin rikkoa tuotakin mielikuvaa koska uppoutuneena täysin tähän kirjoitukseen, kello näyttää että nukkumaan meno olisi pitänyt suorittaa ainakin kaksi tuntia sitten. HUPS! Vietin tänään perjantaina lauantain sijasta herkkupäivää kun huomenna olisi To/Die/For Rocksissa enkä kerkeä uppoutua irtokarkkien ja leffailun iloihin.
Innostuin aiheesta myös niin paljon pulisemaan että olen varmaan unohtanut sanoa puolet sanottavastani, mikä on toisaalta ihan kiva juttu koska muuten tämä postaus ei loppuisi koskaan. Laitan tämän tulemaan vielä ajastuksella että tarpeen vaatiessa voi editoida.

Olisi kiva kuulla teidän treeni-tarinoita, vinkkejä, neuvoja ja mielipiteitä :)
Monien blogeista olenkin kyylännyt treenailuja, edistymisiä ynnä muita vinkkejä, eikä inspiraatiota kyllä jää puuttumaan. Tuloksetkin ovat olleet upeita ja salaa kihisenkin kateudesta kuinka jollain voi olla niiiiiiin hyvä itsekuri että ilman sen kummempia tapan-sut mantroja pystyy ohittamaan makean himo-kohtaukset. Awesooomeee! :D

* Kuvituksena toimi oma onnellinen että hikinen naamani upean Bleed From Withinin ja kumppaneiden mm. Polar ( juusto, ahahah ) keikan  jälkeen.

Koska oma naama, paras naama. Ha! *

I give you three steps to shine!

Hyvä aloittaa hius-kriiseily tässä ihanaakin ihanammassa flunssa+mahatauti kombossa. Olen niiiin lopen kyllästynyt tämän hetkisiin hiuksiini, haluan jotain UUTTA. Mutta haluan pitää punaisen päävärinä. Ja nimenomaan tämän shokki-punaisen, ei tule kuuloonkaan mitkään muut sävyt :D Haluan jotain uutta, jonkin uuden leikkauksen. Haluan sen olevan monipuolinen, että tarvittaessa saan hiuksistani järjettömän ison harakanpesän ja halutessani se näyttää coolilta imitoidessani tuulimyllyä esimerkiksi Stam1nan keikalla. Haaste on heitetty ilmoille!

Soitan kohta luotto-kampaajalleni ja toivottavasti saan ajan heti helmikuulle, en millään jaksaisi odotella maaliskuulle. Aion antaa aika lailla vapaat kädet hänelle, hän on niin lahjakas ja luova että keksii varmasti jotain mielekästä tämmöiselle rokki-prinsessalle.
Suunnitelmissa on myös pidennykset mutta ne saavat varmaan odottaa sinne huhti-toukokuulle ;)

Rrrraaaahhhhh!

Oikeasti, pää hajoaa. Miten voikin olla hiukset näin suuri juttu? No ... ne nyt vain on :D

Sitä paitsi tarvin yleis-ilmeen kohotusta ja pientä hemmottelua, joten ... olen mielestäni enemmän kuin vähän sen ansainnut. Olen viime aikoina kriiseillyt minä-kuvan kanssa ihan holtittomasti, oli taas aika pahana se eräs kausi ... oma peilikuva ja keho ylipäätään kuvottaa itseään niin paljon että hautautuu ja mätänee kotiin sekä töihin, eikä kiinnosta lähteä mihinkään ulos koska mikään ei näytä hyvältä päällä ja käytännössä katsoen vihaa kaikkea sitä mitä peilistä näkee. Syvällä sisimmässäni kytee kuitenkin se pieni toivon kipinä että kaikki kääntyy vielä parhain päin, ja se fakta että ei se oma peilikuva NIIN hirveä ole miltä se juuri sillä hetkellä tuntuu.

Mulla on kuva päässäni miltä mä haluan näyttää. En halua näyttää keltään muulta kuin itseltäni, mutta mulla on tietty kuva miten haluan muiden näkevän mut - mitä oikeasti olen ja ... miten näen itseni. Tätä on jotenkin todella hankala selittää mutta siis semmoisena olen itseni aina nähnyt ja halunnut nähdä. Se ei ole aivan utopistinen kuva, vaan realistinen. Se ei ole valovuosien päässä nykyisestä olemuksesta, korkeintaan kilometrien haha. Se tuntuu toisinaan liian pitkältä kun omaa tämmöisen kaikkitännehetinyt-ongelmaisen asenteen ja halun :D
Ja joskus se, että en ole vielä puolessa välissäkään pääsyä kohti sitä todellisinta minääni, iskee tajuntaan niin lujaa että tulee näitä elämää suurempia kriisejä.
Sitä mun kuvaani en halua sen enempää valoittaa, te tulette näkemään sen kuitenkin ennemmin tai myöhemmin. Mun tunnus-juttuja tulee varmaan seuraavatkin (1)23 vuotta olemaan punaiset kulmakarvat, punaiset hiukset, niiti, raju tyyli sekä rouheat kengät mutta se kuva kaipaa jotain muutakin.
Kuten ; -10/15 kiloa, paljon ( korostan sanaa PALJON ) tatuointeja, sekä muutamia uusia lävistyksiä.
Hui, kuulostampa pinnalliselta. En koe olevani onnellinen tämmöisenä mitä olen vaan haluan olla jotain muuta?
Ei, en tarkoita sitä niin. Sen mitä Luoja on mulle suonut, niin sille ei yksinkertaisesti voi mitään. Mä loppujen lopuksi olen oikein tyytyväinen vartalon muotooni, vaikka se vähän väliä saakin mut hermoromahduksen partaalle. Kovan ja raskaan työn jälkeen se pääsee vielä paremmin oikeuksiinsa, kun on ylimääräiset kilot karistettu pois. Nyt lienee paras hetki sanoa että minusta ei saa tekemälläkään kukkakeppiä, sen verta on berberaa ja rintoja tänne siunattu :D
Enkä ole koskaan halunnut ollakaan mikään mega-laiha tai laiha, niin laaja käsitteinen sana kuin se onkin koska jokainen näkee laihan eri tavalla. Enkä mä loppujen lopuksi halua edes laihduttaa. Huh, sanoin sen ääneen. Wou, kirjoitin sen julkisesti.
Mitä tulee tatuointeihin ja lävistyksiin, niin tiedän tasan tarkkaan mitä haluan ja minne. Olen suunnitellut suurimman osan tatuoinneistani, eli olisihan tuossa vielä toinen reisi ja kylki ilman kuvaa, muuten aika lailla valmis. Nimenomaan suunnitellut raa'asti, koska en omaa tatuointi-tyyliä piirtämisessä hyvin niin jätän sen rauhassa ammattilaisille :P Mä en halua tatuointeja pelkästään siksi että ne on kauniita ja cooleja vaan siksi että niiden kautta voin myös ilmaista itseäni. Lävistykset ... mun mielestä muutama spesiaali-reikä siellä sun täällä on just okay :P
Haluan olla minä sisäisesti että ulkoisesti, enkä malta odottaa sitä päivää joskus vuosien päässä kun olen kuorrutettu kauttaaltaan tatuoinneilla kuin kermavaahto-kakku kermavaahdolla jne. Kuulostan ehkä pinnalliselta ja sekavalta, mutta trust me, se visio ja kuva on mun päässäni kristallin kirkas :D

Painosta ja laihdutuksesta on aina niin vaikea puhua. Sua pidetään pinnallisena bitchinä jos haluat laihduttaa kilon, pari tai 10 kiloa. Mä en halua.
Haluan elämäntapamuutoksen. Elämäntapamuutoksella tarkoitan syömistä, liikuntaa ja sanaa "laihdutus". Useimmiten laihduttaminen on sitä että laihdutetaan se 5-15kg jonka jälkeen palataan samoihin rutiineihin kuin ennen sitä ja huomataan taas parin vuoden päästä olevan samoissa mitoissa kuin ennen laihdutusta.
Sitä mä en enää halua. Mä olen aloittanut matkan kohti elämäntapamuutosta. Mä haluan pysyä niissä mitoissa mihin tähtään. Ai miksi? Mä haluan voida paremmin, tuntea itseni voimakkaaksi mutta samalla keveäksi, haluan ymmärtää että on ihan okei syödä herkkuja silloin tällöin tuntematta suurta syyllisyyttä siitä, liikkua hyvällä mielellä eikä laihdutuksen piina painaen takaraivossa, olla tyytyväinen itseeni semmoisena kuin olen,  jne. Pääsyynä oikeasti tuo että voisin kokonaisvaltaisesti paremmin eikä mun tarvitsisi koko ajan murehtia siitä, tästä ja tuosta - eli painosta. Koska, niin valitettavaa kuin se onkin ... jos en ole siihen tyytyväinen - se on niin iso ahdistus ja murhe että siitä kärsii kokonaan muutenkin. Ehkä mun pään sisällä on joku vähän enemmän vinksallaan kun murehdin painosta näin paljon mutta that's me. En voi sille mitään.

Mä tiedän minkä syiden summana nyky tilanteeseen on tultu. Mulla on vielä vähän pimennossa osa asioista joilla saan otettua joitain seuraavista askeleista mutta olen myös päässyt hyvään alkuun. Tie on mutkainen, kivinen ja siellä täällä on muutama houkutuksen rotko - mutta niistäkin voi selvitä.

- Olen opetellut syömään monipuolisemmin ja tiettyjen tunti rajojen sisällä sekä huomannut että sillä oikeasti on väliä koska syö, se oikeasti vaikuttaa tunne-tiloihin etenkin jos on näin voimakas tunteinen kuin minä :D
Pienentänyt ruoka-annoksia ja tajunnut että vähempikin riittää. Ahmimisen olen saanut toistaiseksi pidettyä hyvin kurissa *koputtaa puuta*.

- Olen löytänyt itseni monesti salilta iloisena odottaen tuntia ilman sitä kamalaa pakko-liikkua-että-laihdun-tunnetta, ja monesti olen kaivannut salille kun sinne en ole päässyt. Olen myös tajunnut aloittaa urheilun kohtuullisesti, muistanut lepopäivät, jonka seurauksena en ole kuluttanut itseäni loppuun ja kyllästymiseen asti parin ensimmäisen viikon aikana ja luovuttanut.

- Olen opetellut menemään ajoissa nukkumaan, vaikka olenkin sen seurauksena potenut huonoa omaa tuntoa siitä kun kaikelle mitä haluaisin tehdä ei jää niin paljon aikaa kuin haluaisin ... mutta samalla ymmärtänyt ettei maailma siihen kaadu.

- Olen vähentänyt alkoholin käyttöä radikaalisti. Sitä on kyseenalaistettu paljon : Mitä järkeä on ... lähteä vain yhdille? / ... juoda vain yksi tai kaksi? / ... olla juomatta ollenkaan?
Saanen esittää oman näkemykseni asiaan. Mitä järkeä on vain mennä vetämään perseet, että on taas seuraavana aamuna jäätävä morkkis ja maailman kauhein krapula? Mitä järkeä on juoda kymmeniä ja sitten valittaa seuraavana päivänä kun yhyy-mulla-ei-oo-yhtään-rahaa? Mitä järkeä on joka kerta juoda itsensä siihen kuntoon että sekoilee holtittomasti eikä muista yhtikäs mistään mitään?
Ja nyt sopinee kysyä että millä oikeudella minä moralisoin asiasta, jonka jokaisen kyseenalaistaneen kohdan olen itse tehnyt. Virheitä me kaikki tehdään, mutta virheistä on tarkoitus oppia eikä rankaista itseään koko loppuelämäänsä tai sitten voi tyytyä tekemään samat virheet kerta toisensa jälkeen koska ei uskalla sanoa "EI" yhteiskunnan ajattelu tavalle jonka mielestä on coolia juoda lärvit joka toinen päivä.

Alkoholi on loppujen lopuksi aika arkaluontoinen puheenaihe. Olenkohan mä nyt ihan epätr00, nolo ja säälittävä rokkari kun en vetele enää kaduilla viskipullot ja lonkerot käsissä?
Kun kerran uskaltaa kyseenalaistaa alkoholin käyttöä leimataan myös heti tylsäksi, naurettavaksi ja absolutistiksi. Mun mielestä on vaan hyvä juttu tajuta vihdoin ja viimein että on ihan okei olla vetämättä perseitä joka viikko, että on ihan okei olla ottamatta jos siltä tuntuu ja toisaalta taas ottaa jos siltä tuntuu.
En menisi vannomaan että etenkään kesän tultua päätökseni less is more pitää paikkansa, koska Keski-Euroopassa kaikki suosikki-juomani ovat naurettavan halpoja, mutta siitä olen aika varma että se vedän-viinaa-koska-on-pakko-saada-nuppi-sekaisin-tunne on aikalailla historiaa. Tykkään enemmän ideasta että otetaan hyvässä seurassa hyvää juomaa ... kohtuudella ;) Ja muutenkin toi meininki on jotenkin niin teiniä.
Kyllä, lempi-juomiini kuuluu edelleenkin lonkero ja Breezerit, tykkään myös tehdä erilaisia drinkkejä ... ja nimenomaan kehittää niitä :P

Oma on päätökseni ja mielipiteeni. Sekoilkoot ne jotka haluaa ja tuhlatkoon kaikki rahansa, mutta sitten on turha ihmetellä miksi toiset lähtee kerran kuussa ulkomaille keikkailemaan. Elämä on edelleenkin niitä valintoja täynnä, toiset vain tykkää tehdä paska-duunia kädet verillä ja nipistää jostain muusta ( turhanpäiväisestä ), että saavuttaa elämässään jotain sekä tehdä unelmistaan totta.
Että jos joku pitää minua nyt niiiiiin hirveän säälittävänä tämän luettuaan, niin jos itse ei osaa pitää hauskaa ilman alkoholia tai vinkuu joka viikko kun sitä rahaa ei ole -mutta ei viitsi tehdä mitään rahan hankkimiseen eteen-, niin voi vaikka katsoa siihen kuuluisan peiliin ;)

- Olen päättänyt olla ostamatta uusia vaatteita pitkään aikaan ... ainakaan paljon, heh heh hee. Ei kun ihan oikeasti. Ei järkeä, koska en aio jäädä tämmöiseksi höllyväksi Hiisikuninkaaksi. Mulla on nyt jo laatikollinen tavoite-vaatteita odottamassa, että eiköhän ne riitä :)

- Olen koittanut tajuta ettei muutos tapahdu hetkessä. Välillä se on ihan helvetin vaikeaa koska haluan kaiken heti :D

Siinä se. En usko että sen enempää aion taas vähään aikaan tästä projektista täällä puhua, se tuskin sen enempää ketään kiinnostaa. Mietin hetken jos vääntäisin kokonaan oman liikunta-blogin, mutta let's see what happen ...

Tähän loppuun vielä joitain inspiraatio-kuvia hiuksista. Mitähän sitä sitten haluaisi ... :P

All photos : Jeffree Star

Jeffree Star on ehkä maailman coolein. Jeffree Star on jumalallinen olento. Ja noi hiukset ... en kestä miten hienoja!! Pahemman luokan alemmuuskompleksi iskee. Ja noi uudet turkoosi/lilat hiukset on niin COOLIT.

All photos : Razor Candi

Razor Candi. Siinä toinen varsinainen hius-jumalatar .... *_____*
Rakastan erityisesti noita death rock-inspiroituneita hiuksia, ne on niin upeita että en vain kestä.

All photos : Ulorin Vex

Ulorin Vex on noussut yhdeksi mun suurista inspiraation lähteistä ja esikuvista. Mahtava ja upea nainen *___*
Ja noi hiukset ... pienillä muutoksilla saa monia eri variaatioita ja kampauksia ... haluan.

All photos : Shelly d'Inferno

Shelly d'Inferno, ruotsalainen alternative malli. Oon erityisesti rakastunut noihin lila/valkoisiin, liukuvärjättyihin hiuksiin *____*

All photos : Clare Lepard

Clare Lepard, tuttu Briteistä. Jos kasvattaisin mun undercutin pois voisin saada vieläkin isommat hiukset, kuten hänellä ... *____*

Translation ;

Hair-problems. BIG ONES!! Totally bored of my hair, don't know what to get next. Something fierce, totally new and kick-ass cool. Mostly I wanna stay as red as now, but details with pink, purple or black sounds good too. Can't decide what I want ... 'cause I don't even know what I want haha :P

Calling hairdresser today. Let's see when I'm gonna get a time ... but I definitely need some change!! Luckily my hairdresser is the best, she's definitely so creative that she will make me rock again. Yay!

Jeffree Star, he have always been one of my top-hair-goddess. I just fucking love him too much!!

Razor Candi, she's just ... AMAZING. All those death rock-inspired looks are killing me *___*

Ulorin Vex, she's one of my 'new' favorites. A big inspiration for me, look that body and hair!! Amazing woman :)

Shelly d'Inferno, swedish alternative model. I'm very, very in love to those puprle/white mixed hair ... so cool *____*

Clare Lepard, one of the hottest girl in UK ;) And those hair ... those hair, sometimes less is more but when it come to hair - they should be as big as Clare's, they're so awesome and sexy!!

It's in your head, all in your head. Now you decide how you should live, by this day, and create

Syvempiä postauksia elämäni kivisistä ja sydämen muotoisista poluista pääsee lukemaan enemmän piilossa olevasta blogistani mutta ajattelin tännekin jotain julkaista vähän vakavammin ja herättää keskustelua.

*** Postauksen kaikki kuvat Googlesta, paitsi oma kuvani ***

Niin paljon kohkataan ja jupistaan tällä hetkellä nais-ihanteesta ja nais-kuvasta, on aika lyödä oma naula tähän arkkuun.
Kuinka monet ovat vastaan laihuutta ja laihoja malleja - kurvien puolesta mutta myös laihuuden puolesta puhujia löytyy.
Onhan se kieltämättä vähän vaikea lihottaa jotakuta joka ei vain yksinkertaisesti liho. Luonnostaan siron ja taas syömättömyyden ja liiallisen liikunnan tuottama laihuus on aivan eri asioita.
Silti mielestäni nykyinen kauneus-ihanne on vääristynyt ja kumartaa aivan liikaa ja vaarallisesti liiallisen laihuuden suuntaan.

Nais-ihanne ja nais-kuva omasta mielestäni?

Mun nais-ihanteen ensimmäinen asia on se että on tyytyväinen itseensä semmoisena kuin on.
On sitten normaali kokoinen, muodokkaampi tai laihempi mutta jos ulospäin näkee että on itseensä tyytyväinen semmoisena ja kantaa itsensä rinta rottingilla ja selkä suorana, on se minusta perusta sille millainen on kaunis tai ihailtava nainen.
Niinkin yksinertaista kuin se että on onnellinen juuri sen kokoisena kuin on, välittämättä liikaa muiden mielipiteistä.
Sinun kroppa, sinun sääntösi.

Toiseksi, arvostan suunnattomasti uskaltamista olla oma itsensä.
Itselläni on monia kavereita jotka eivät esimerkiksi ole nolla-kokoa vaan koostaan huolimatta pukeutuvat ja näyttävät juuri siltä kuin haluavat. Ja niin sen pitäisikin olla!
Vaikka olisit kokoa 666 ei se tarkoita sitä että sun pitäis pukeutua telttoihin, päinvastoin, semmoisiin missä tunnet olosi sinuksi, hyväksi ja mukavaksi. Tietenkin hyvän maun rajoissa, en nyt tminkään spandex-kankaisten makkarankuorienkaan puolesta puhu. Ne kun eivät näytä juuri kenenkään päällä hyviltä!

Kolmanneksi se, ettei kopioi suoraan ketään.
Meistä jokainen on uniikki, jollain voi olla todella makea oma juttu mutta se on hänen juttunsa, hän on sen keksinyt etkä valitettavasti sinä. Joten jotain ... kunnioitusta!
Joskus tekisi mieli sanoa joillekin että "perkele, keksi nyt jotain omaa!" mutta harvemmin sitä kehtaa. Varsinkaan jos on kyseessä jotain kavereita.
Musta on enemmän kuin okei ottaa vinkkeä tai inspiraatiota mutta suora kopioiminen on aika huvittavaa. Ja mun mielestä kaukana imartelusta ... useimmiten nämä tyypit alkavat käyttäytyä niin kuin olisivat keksineet kyseisen jutun ensimmäisenä vaikka tosiassa ovat perässä hiihtäjiä ;)
Eli terve inspiroituminen ja vinkkien otto kunniaan, itsekin tykkään ottaa vaikutteita monista eri jutuista mutta silti luoda niistä luontevan jatkumon itselleni ja omalle tyylilleni.
En koe tarvetta kopioida jotakin tai jotakuta vain siksi että se näyttää coolilta - se mikä sopii jollekulle toiselle, ei välttämättä sovi sulle. Ja se mikä on osa toista, ei välttämättä ole osa sua ja on turhaa yrittää olla jotain mitä ei ole.

Neljänneksi, nais-vartalossa arvostan laihuuden sijaan kiinteää, tervettä, sopivan muodokasta ja urheilullista eli lihaksikasta vartaloa.
Toki laihat ihmiset eivät voi laihuudelleen mitään ja useimmiten luonnostaan sirot ovatkin kauniita mutta anorektikot sun muut eivät mielestäni ole millään tapaa kauniita, en ole ikinä ymmärtänyt mitä hienoa on törröttävissä luissa ja niiden esittelyssä. Mitä hienoa on menettää mahdollisuus saada lapsia? Mitä hienoa on siinä kun luut haurastuvat, hiukset lähtevät ja muistutat enemmän kuivunutta ruumista kuin ihmistä?
Tietenkin anoreksia ja muut syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia ja niitä ei pidä ohittaa olan kohautuksilla tai toteamalla sen olevan 'rumaa', mutta nyt koitankin selventää että liian luiseva kroppa nais-ihanteena ei ole mielestäni kaunis, en siis vähättele kyseisiä sairauksia.
Vaikka olenkin suht hetero niin kyllä kiinnostukseni herättää ennemminkin nais-vartalo josta näkee ihmisen olevan nainen, on rinnat ja takapuoli eikä haittaa vaikka olisi vähän ylimääräistä siellä sun täällä. Ihailua herättää myös terveet muttei liian isot lihakset.
Isoin juttu kuitenkin mitä arvostan nais-vartalossa on luonnollisuus.
Tämmöisiksi meidät on luotu ja liian usein ihmiset alkavat muokata itseään leikkauksilla ja usein menettävät kontrollin niiden suhteen. Ei kukaan ole täydellinen eikä kuulukkaan olla eikä kenenkään kuulu koittaa tehdä itsestään täydellistä!

Entäs minä itse, omasta mielestäni?

Jokaisen naisen tapaan pohdin, murehdin ja surkuttelen omaa ulkomuotoani harva se päivä.
En ole mielestäni mikään sysiruma mutten kovin kauniskaan. En ole laiha, en lihava mutta en myöskään sopiva.

En osaa helposti ottaa kehuja vastaan. On hirveän vaikea uskoa että joku tarkoittaa sanomaansa oikeasti, monen vuoden koulukiusaamisen ja selkään puukotuksien jälkeen se on vain suht mahdotonta.
Erityisesti miesten kehut. On kestänyt monta vuotta tajuta että joku voi kehua mua haluamatta vain sitä yhtä asiaa tai satuttaa tahallaan. Tai sitten ne sanovat vain niin satuttaakseen mua kahta kauheammin - kun sanon kiitos, ne nauravat räkäisesti päälle ja toteavat että "luulitko oikeasti että tarkoittaisin sitä?". On tullut tavattua nykyään enemmän tapauksia jotka oikeasti tarkoittavat mitä sanovat mutta löytyy näitä idioottejakin vielä paljon.
Mutta sen opettelu oikeasti vie vuosia ja vieläkin hätkähdän pelosta jos joku kehuu mua. Jos saat vuosi tolkulla kuunnella joka päivä, moneen otteeseen monilta eri ihmisiltä olevasi milloinkin huora, läski, ruma, lutka, vitun hirveä jne. niin kyllä se jättää arvet ihmiseen.
Siksi en siedä ämmittelyä, huorittelua yms. kavereiltani, musta se ei ole yhtään hauskaa läppää. Ja useimmiten jos joku kaveri noin edes kutsuu, on 99% varmasti sanojen takana jotain hampaan kolossa.
Muutenkin, ystävät ja kaverit ovat itselleni tärkeitä ihmisiä enkä siedä kenenkään mulle jotain merkitsevän kutsuvan mua edes vitsillä jollain haukkumanimellä - en ymmärrä miten jotkut eivät ymmärrä asian vakavuutta, ketä kiusattua oikeasti voisi kiinnostaa pätkän vertaa tarkoititko sen vitsillä vai et? Se, että joku jonka luulet/luulit olevan ystäväsi kutsuu sua muka niin hauskalla vitsillä ämmäksi tai huoraksi tuo ne samat ikävät, inhottavat ja masentavat kerrat mieleen kun kuulit ne kiusaajien suusta. Joten pieni aivojen käyttäminen olisi sallittua itse kullakin :)

Olen epävarma sekä kasvoistani että vartalostani.
Suurimpia murheen aiheitani ovat huono ihoni, joka tosin onneksi on paranemaan päin, nenäni, sekä vartaloni kokonaisuudessaan.
Vartalo-muotoni on kyllä mielestäni kaunis mutta olen pilannut sen. En voi sanoin kuvailla kuinka kaduttaa että lopetin liikkumisen yläasteella, voisin olla ammattilainen nykypäivänä ... :'(
Suuret allit käsivarsissa, löllö maha, löllöt reidet, tukkijalat, löllöt pohkeet jne. Nyt joudun tekemään hartiavoimin töitä saadakseni entisen minäni takaisin.

Toivon sen olevan sen arvoista ... ei, tiedän sen olevan sen arvoista.
Liian kauan olen ajatellut kuvan osoittamalla tavalla: aloitan huomenna ... ensi viikolla ... ensi viikon maanantaina jne. Surkeita ja typeriä tekosyitä!
En ole tyytyväinen tähän kroppaan vaikka muulta saattaa näyttääkin. Ihmiset eivät aina ole sitä mitä ulospäin antavat olettaa.
Haluan vartalostani kiinteän, lihaksikkaan mutta säilyttää sen silti naisellisena. Olen toki myös ylpeä joistakin kohdistani, kuten tiimalasi/päärynä-vartalotyypistäni. Rinnat ja takapuoli ovat ihan jees.. Ainakin ne todellakin löytyy! :D
Vartalotyyppini on myös onneksi semmoinen että lihon aika lailla joka paikasta joten myös laihdunkin joka paikasta.
Toisinaan kadehdin ihmisiä jotka ovat vartalotyypiltään jotain muuta mutta ... vaikka olenkin allikas käsistä, omaan tukkijalat ja tuhdit reidet, rinnat, vyötärön ja lantion, olen vartalooni joka on selvästi naisellinen ihan tyytyväinen ... ja liikkumalla että treenaamalla saan tästä vielä 'paremman', ja alan arvostamaan sitä enemmän itsekin :)
Ja se pääasia: kun voi hyvin mahdollisimman monelta alueelta, on yleisfiilis parempi, jaksaa paremmin ja ei ole aina surkuttelemassa mukamas surkeaa elämäänsä.

Liian monesti ihmiset ovat täysin sokeita sitä mitä heillä on elämässään ja itkevät aivan turhasta ja valittavat kuin pienet lapset.
Kannattaisi ehkä joskus miettiä että kaikilla ei ole isää tai äitä tai molempia, kaikilla ei ole tyttöystävää/poikaystävää rinnalla, kaikilla ei ole hyviä ystäviä ympärillään joihin luottaa ja turvautua tilanteessa kuin tilanteessa, kaikilla ei ola kattoa pään päällä, kaikilla ei ole työpaikkaa, kaikki eivät ole yleisesti ottaen terveitä, kaikilla ei ole ruokaa tai vettä, kaikilla ei ole rahaa ostaa edes ruokaa jne.
Minkä helvetin takia itketään niin pienistä asioista? Miksi?
Toki asioilla on eri merkitys eri ihmisten elämässä, mutta silti olen lopen kyllästynyt siihen ainaiseen ruikuttamiseen kun "Mun elämässä ei ole mitään".
Jos ei ole, niin ala tekemään jotain että olisi tai etsi asioita joilla siihen saisi sitä jotain, menisi se ruikuttamisen energia johonkin järkevään. Huoh :D

Mutta niin ... oikeastaan tällä hetkellä kohdat minussa joista voin sanoa sydämestäni olevani ylpeä ja pitäväni ovat silmäni. Ne ovat kauniit ja erikoiset.
Valitettavasti silmät ovat myös sielun peili ja siksi tykkäänkin käyttää aurinkolaseja 24/7 koska olen hyvin tunteikas ihminen ja olen vaikea piilottamaan tunteeni ilman jotain suoja-varustetta kuten esimerkiksi aurinkolaseja. Ja muutenkin tykkään olla hieman salaperäinen ja yksinkertaisesti vain pidän aurinkolaseista, käytän niitä aina vuodenajasta riippuen :D

Laihdutus?

Eräs erityinen asia ärsyttää itseäni joka liitetään AINA laihdutukseen jos nainen aikoo aloittaa laihduttamaan. MIEHET.
Jumalaauuta, kun kaikki ei ole aina miehistä kiinni!!!

Ainakin omalla kohdallani, teen tämän vain ja ainoastaan itseni vuoksi ja omaksi ilokseni. Haluan pitää huolta vartalostani sekä hoitaa sitä mahdollisimman hyvin enkä todellakaan siksi että miehet alkaisivat pitää minusta enemmän.
Aion kääntää sen liian kauan kestäneen kroppani väärin kohtelun, surkuttelemisen ja vihaamisen energian päinvastaiseksi - positiivista ajattelua! Treenausta, kiinteytystä, yleistä liikkumista ja laihdutusta iloisella, rennolla mutta kuitenkin jämptillä otteella tuntematta sen olevan pakkopullaa.
Jos multa kysytään, pidän niitä miehiä jotka kiinnostuvat musta/kiinnostuvat enemmän laihduttuani ennemminkin huvittavina kuin millään tapaa puoleensa vetävinä. On toki kiva kuulla kehuja mutta jos se että olen nyt laihempi tekee musta haluttavamman on vain ... huvittavaa? Säälittävää? Naurettavaa?
Kyllä silloin tykätään oikeasti kun kelpaa minkä kokoisena vain sille jollekkin :)

Mielestäni kenenkään ei tarvitse laihduttaa jos on tyytyväinen omaan itseensä semmoisena kuin on, on onnellinen, sinut vartalonsa kanssa ja ylpeä siitä.
Silloin voi harkita asiaa jos on jotain terveys-riskejä havaittavissa. Moni lihavista ihmisistä voi olla jopa terveempiä kuin langan laihat - syödä terveellisemmin, liikkuvat perus paljon jne. kun taas vastaavanlaisesti joku laiha saattaa vain polttaa, juoda ja vetää huumeita. Ja sama toisinpäin.
Myös silloin jos et ole sinut oman vartalosi kanssa, voi alkaa treenaamaan ja liikkumaan muokatakseen siitä semmoisen kuin haluaa, tietenkin kaikessa terveen järjen puitteissa :)
Se on myös loppujen lopuksi vain itsestä kiinni, millainen on. Vartalotyyppejä, perintötekijöitä, geenejä ja monia muita vartaloon vaikuttavia seikkoja on monia mutta se lopullinen päätös mitä olet lähtee sinusta itsestäsi - kukaan ei pakota sua syömään pussillista sipsejä tai liikkumaan joka päivä, paitsi sinä itse.

Palatakseni kuitenkin tähän vartalotyyppi-asiaan ... en voi olla kiinnittämättä siihen huomiota, pelkästään ammattini ja kiinnostuksestani vaatetus-alaa kohtaa ajattelen sitä ihan päivittäin!

Mielestäni ihmisten pitäisi hieman miettiä vartalotyyppiään shoppaillessaan vaatteitaan ... kyllä, jokainen saa pukeutua niin kuin haluaa ja suurin osa pukeutumis-säännöistä on rikottavissa. Kuitenkin vähän voi miettiä mitä päällensä laittaa ja korostaa niitä parhaimpia puoliaan :) Kyse onkin vähän enemmän siitä, miltä haluaa näyttää kuin mitä on.

Esimerkkinä minä, leveälantioinen;

Jos haluan näyttää suht slimmiltä, laitan bootcut-farkut. Jos haluan pukea mitä haluan ja näyttää itseltäni, laitan ne pillifarkut. Pillifarkut eivät tosin imartele vartaloani läheskään yhtä paljon kuin bootcut-farkut ... ongelma on ratkaistavissa niin, että ainakin tällä hetkellä pidän pääsääntöisesti vain hameita heh.

Silti olen vahvasti sitä mieltä että liian pienten vaatteiden käyttö pitäisi kieltää lailla. Se onkin oikeastaan ainoa pukeutumis-vinkkini!

Se, että vetoketju menee kiinni ei tarkoita välttämättä sitä että se näyttäisi super hyvältä. Oikean kokoiset ja oikein istuvat vaatteet saavat näyttämään sut paremmalta ja olosikin paremmaksi, for sure! :)

Eli, älkää käyttäkö liian pieniä tai liian isoja vaatteita. Kysykää kaverin mielipidettä ja vaatikaa rehellinen semmoinen, ja aina vaatekaupoissa voi kysyä myyjiltä apua. Itse vaatekaupassa ollessani törmäsin enemmän tapauksiin jossa naiset ostivat itselleen liian isoja vaatteita ja hukuttivat itsensä ja kroppansa liian isojen vaatteiden alle. Positiivista palautetta sai kuulla kun autoin parhaimpani mukaan ostamaan ne parhaiten sopivat ja istuvat vaatteet.

Yllättävän usein ihmiset siis valitsevat itselleen liian ison tai pienen vaatteen. Liian usein myös kaverit sanovat totuutta kaunistelevan mielipiteen. Totuus saattaa joskus tuntua ja kuullostaa ikävältä ja raa'alta mutta loppujen lopuksi tarkoitus on vain ajatella omaa parastasi!

Itse ainakin haluan mahdollisimman rehellisen vastauksen enkä mitään 'turhaa' jankutusta kuinka okeilta näyttää jos ei näytä.

Pitää vaan muistaa antaa se palaute rakentavasti, positiivisesti ja kauniisti, ettei tule turhia riitoja tai loukkaantumisia :)

Huh. Ajatus-oksennus on nyt o-u-t!!!

Nousiko kellään mitään ajatuksia? Omia mielipiteitä? Entä miten itse näet itsesi?

Sana on vapaa!

P.s. Paljastin tässä kirjoituksessa omia menneisyyden luurankoja ja haamuja sekä raotin ovea niillä alueilla joilla olen epävarma tai en pidä itsessäni jne. joten toivon palautteen olevan asiallista. Kiitos :)

Ihanaa Leijonat ihanaa!

Ne on täällä taas; Jääkiekon MM-kisat!!!
Hyvästi sosiaalinen elämä ja tervetuloa jääkiekko! Suomella on tänä( kin ) vuonna peleissä mukana taitava, nuori ja mitalin nälkäinen joukkue.

Perjantaina kaatui Valko-Venäjä 1-0 ja tänään vuorossa Slovakia. KÄÄKS!
Omasta mielestäni on vain hyvä, ettei ensimmäinen peli päättynyt jotain 100-0 Suomelle, koska sen jälkeen olisi varmaan aika monella, niin pelaajista, valmentajista kuin faneistakin noussut se kuuluisa kellertävä neste päähän. Ja hei, onhan se nyt jotenkin niin suomalaista mennä sieltä mistä sattuu eniten eikä sieltä mistä aita on matalin. Kyllä kova työ palkitaan! Näkihän sen jo viime vuonna, vaikeuksien kautta VOITTOON!

Tuettaisiin paikan päällä Leijonia, mikäli lippujen hinnat eivät olisi pilviä hipovat. Ymmärrän sen, että MM-kisojen liput varmasti maksavat tavallista enemmän, mutta tämä että hinnat ovat aivan kohtuuttomia ja niillä oikeasti vain rahastetaan, on mielestäni täysin naurettavaa ja kohtuutonta.
On varmaan kiva Leijonistakin pelata tyhjille areenoille vain siksi, että Kummola ja Kummolan ViiAiPii-kaverit haluaa nauttia öky-MM-kisoista :)
Ja jos ottaa vastulleen MM-kisat voisi edes opetella lausumaan sitä englantia ... olen edelleenkin hämmästynyt siitä, kuinka Kummolan englanti oli ihan sysi-paskaa ja siitä, että ah niin rakas presidenttimme Sauli Niinistö luki koko ajan paperista puheitaan ja kaiken huipuksi se lausuminen oli aivan sieltä jostain minne ei edes auringon säteet yllä. C'AMOON, sä olet presidentti! Jotain rotia tähän touhuun!

Ruotsissa on huomattu sama ongelma mitä lippujen hintoihin tulee MUTTA tehty asialle jotain -> ELI laskettu lippujen hintoja Ruotsin peleissä. En tajua miksi Suomi ei tee asialle mitään. Ai niin, aivan unohdin, että Kummolan ( ja hänen ViiAiPii-kavereidensa! ) pitää saada uusi huvipursi tulevaksi kesäksi, vitut siitä, kannustetaanko omiamme eli Leijonia tyhjällä vai täydellä katsomo(i)lla :)
Ihan säälittää myöntää, että MM-kisat ovat tänä vuonna Suomessa. Säälittää Leijonien puolesta, että joutuvat pelaamaan puoli tyhjille areenoille vain siksi että jotkut ovat niin rahan ahneita, eivätkä voi tulla edes vähän vastaan niin kuin Ruotsissa ovat tulleet.
On SÄÄLITTÄVÄÄ että täytyy jossain asiassa, mikä liittyy MM-lätkään sanoa, että Ruotsi hoitaa paremmin. Huåh, jävla helvete!!!

Tsemppiä Leijonat! Meidän kisa-katsomoissa teitä tuetaan ainakin ihan 6-1 :)
Palataan viime vuoden takaisiin kulta-juhla tunnelmiin. Eiköhän oteta tänäkin vuonna uusiksi, vai mitä?! ;)

Leijonat kauppatorilla (Hki) 16.5.2011!

 

Simba, Reetta ja jättimäinen Suomen lippu!

 

Se on Petriiiiiii!

 

Pitää tekstata mamille että torilla ollaan.

 

"Hurria turpaan!" kuten Harjakainen asian ilmaisi ;)

 

Otetaan mamille kuva faneista! Hymyä huuleen!

 

Päivän "WTF?!"-ilmeet. Granlundille tainnu maistua bisse jos toinenkin ;D

 

Ei näy hilsettä Tuomo, kiitos Head & Sholders!

 

Maamme laulu. TUNNETTA!

 

Leijonahan se siinä. Grrrrnau! Eikun hups, sehän onkin Kapanen ...

 

*_____*

 

Poika on tullut kotiin! Pihlström vetää Petri Nygård-tyylillä ;D

 

Avain pressan linnaan ... eiku?

 

Kyylä.

 

Näyttää paikallisen pubiruusun karaoke-esitykseltä! Mutta mitä vielä! Ilmaveivi-Mikkehän se siinä!

 

Edustusta illan päätteeksi. Or not :D

Turku 20.5.2011

 

Suski ja Simba, tuo vallaton kaksikko!

 

Ja kohta lähteee ... !

 

"Kundi kestää kaiken!"

 

Räppäri-Koivu.

 

Onnelliset tytöt jaujau ;D

 

Translation;

It's THE time for the year again; Icehockey World Championships!
Goodbye social life, hello icehockey! :)


Photos are from the last year's Gold medal-party. Hopefully we can party the same at this year too, yeah! Go Leijonat go!