Graspop Metal Meeting 2015 ; part 2. saturday & sunday

Lauantaina heräsin ensin oikein levollisena, kunnes käännähdin ja viiltävä kipu rintakehässä muistutti että mitä tapahtuikaan eilen. Silmät tukossa ja nenä. Yhh. Ei muuta kuin lisää särkylääkettä naamaan ja meikkisiveltimet laulamaan!

Mulla on luonnostaan kiharat hiukset jotka sekoaa kosteassa ilmassa, varsinkin jos ne on hipsteri-nutturalla. Onneksi lauantaina ei satanut, mutta sama kostea ja hiostava ilma jatkui ja voitte vaan arvata kuka oli heittänyt tugeen illalla näppärälle nutturalle ... kun avasin aamulla hiukset näytin sähköiskun saaneelta villakoiralta. Ei ihan se look mitä hain takaa! Onneksi kannan aina mukanani kosteuttavaa suihketta ja hiusöljyä, seuraavissa kuvissa todistusaineistoa siitä että nekään tuotteet eivät ihmeisiin pysty mutta auttavat edes jotenkin.
Slipknot paidan silvoin 10min ennen lähtöä lentokentälle ja siitä tuli jopa omasta mielestä nätti. Ei se kyllä näissä näy kokonaisuudessaan, haha. Ja se sai paljon kehuja niin täällä kuin Wackenissa, että Tuskan jatko-klubeilla! Jee. :)

Lauantai / saturday

Asia mikä tulisi ärsyttämään eniten ehkä ikinä oli se fakta, ettei mulla ollut mitään asiaa Slipknotin eturiviin. En ole koskaan nähnyt niitä mistään muualta kuin eturivistä, mutta mua vihloi rintakehään pelkkä puhuminen enkä uskaltanut ottaa sitä riskiä että menisin eturiviin ja taas tippuisi niskaan crowdsurfaajia ja menisi vielä jotain luita poikki. :(
Toisaalta tosi helpottavaa koska lauantaina oli paljon bändejä mitä halusin nähdä niin olisi voinut olla nihkeetä päivystää yhden lavan edessä. Mutta silti. Slipknot. YHYYYYYYYY.

Mua kiinnosti eniten : Hollywood Undead, Five Finger Death Punch, Korn, Slipknot, Alice Cooper, Arch Enemy, Lacuna Coil, Upon A Burning Body, Everytime I Die.

Aloitin päivän Hollywood Undeadilla, ketään muuta ei kiinnostanut ne niin menin yksin katselemaan niitä. Ei se tietenkään ihan perus metallia ole, mutta ai saatana kun oli kova keikka! Harvemmin innostun sen tyylisistä bändeistä, mutta kyllä HU vaan toimii! Jammailin ihan innoissani mukana, en jaksanut edes kuvata sen enempää, fiiliksen mukaan vaan heiluntaa hyvän musiikin tahdissa. Joidenkin randomien kanssa tanssittiin siellä ja mitähän vielä. En jaksanut Provinssiin lähteä katsomaan bändiä, olisi ollut aika tyyristä ja jotenkin huomasin ne esiintyjä-listassa ihan liian myöhään niin se sitten jäi. Mutta toivottavasti tulevat pian takaisin keikoille, jos vähänkään tuon tyylinen musa uppoaa niin kannattaa ottaa selvää näistä!
Hymy korvissa lähdin takaisin leiriin keikan jälkeen.

Tosiaan en mennyt katsomaan Upon A Burning Bodya, en vain jaksanut, nappasin vähän kirsikka bisseä ja pizzaa mukaan ja laahustin leirintään muiden luo. Puhelimet ei aina toimineet isolla festarilla, mikä ei tietenkään ole yllätys, joten helpompaa kun sovittiin miittaus piste etukäteen.

Seuraavana vuorolla oli Lacuna Coil, jota en ole nähnyt vuosikausiin! Ei ole sattuneet vain tiet kohtaamaan.
Voi että sitä nostalgian määrää! Ja voi että sitä kuinka mahtava keikka se oli! Meidän porukassa muutamalla, itse mukaan lukien, on syystä tai toisesta vähän oma elämä hakusessa yms. mieltä vaivaavia asioita ja kyllä nämä italiaanot saa aina tsempattua fiiliksen takaisin plussan puolelle. Cristina Scabbia on ehdottomasti mun vaikuttavimmat rokki-starat listan TOP 10:ssä. Tämä nainen se on täyttä kultaa, oikeesti. Samanlaisen tyylinen kuin edellisessä postauksessa hehkuttamani Mina Caputo : lämmin, välittävä, oikeasti kiinnostunut faneistaan ja arvostaa heitä mittaamattoman paljon.
"Don't ever, ever, believe if someone say to you that you can't do something. You can do anything. Believe in your dreams and never give-up!"
Jotain tähän tyyliin hän siellä paasasi. Supporttia sen olla pitää!

Lacuna Coilin jälkeen hiihdettiin telttaan katsomaan Arch Enemyä. Ehdin siinä samalla nähdä/kuunnella FFDP:a, vähän ehkä harmittaa ettei varsinaisesti sitä nähnyt lainkaan mutta ehtiihän sitä myöhemminkin. Jälleen kerran toistan itseäni sanomalla että oli ihan huikea keikka! Alissa on aivan yhtä upea kuin aiemminkin luettelemani naislaulajat, todella hieno juttu että aina vain enemmän törmää vahvoihin naislaulajiin, jotka eivät häviä miehille pätkän vertaa tässä metalli-maailmassa.
Arch Enemyssä päästiin melkein eturiviin, meillä oli oikein mukavasti siinä tilaa laittaa jaralla koreasti ja treenata niskalihaksia. Ihan huikeeta ja War Eternalin biisit kuulostaa livenä niin hyviltä. Eikä minusta Alissa häviä tippaakaan Angelalle, oikein hyvin hoitaa tonttinsa. Oli sen verran hyvä keikka että loppu keikasta sain tarpeekseni crowdsurfaajista ja menin itsekin crowdsurfaamaan kera jättimäisen Suomen lippuni. :D Taisi niissä särkylääkkeissä jotain tehoa olla kun selvisin siitä hengissä.

Arch Enemystä lähdettiin suoraan kohti meet & greet telttaa tapaamaan Arch Enemyä, siinä samalla katseltiin Alice Cooperia ja Kornia. Molemmat rokkaa edelleen ja lujaa! Oi kunpa olisi nähnyt Alice Cooperista vähän enemmän.
Siellä oli joku wannabe Whitesnake bändi kirjoittamassa nimmareita, niin heiluttiin siinä teltalla tovi jos toinenkin. Jossain vaiheessa oli aika järjestäytyä jonoon AE:tä varten. M&G teltta sijaitsi jonkinlaisen bäkkäri-oven lähettyvillä ja yhtäkkiä tajusin että siinä hengaa Alice Cooperin tyyppejä. Päätin niellä sisäisen nynnykköni ja astelin paikalle kinuamaan nimmareita myös. Juttelin siinä tovin jos toisenkin Ryan Roxien kanssa, ja kun pyysin signeerausta Suomen lippuuni hän sanoi että me tullaan Suomeen ihan just. Olin ihan että häh miten niin?! Niin Tuska. Onneksi leikkaa nopeasti ja sillee.

Pian paikalle saapui myös naisenergiaa ja bändin kitaristi Nita Strauss! Jotain naureskeltiin siinä miehille ja juteltiin niitä näitä. Hän myös kehui kovasti paitaani ja että kannattaa jatkaa ehdottomasti alalla, taitoa löytyy. Aww. Myös Nita kysyi että nähdäänkö Tuskassa, ja pokkana sanoin että joojoo, vaikka ei mulla oikeasti ollut rahaa lippuun koska Graspop. Olen kamala. Mutta aivan ihania tyyppejä! Ja pikkusen rispektiä että Alice Cooperin kokoisen bändin jäsenet tulevat vapaaehtoisesti jakamaan nimmareita ja tapaamaan faneja festareilla, sitä ei kuulkaas monesti näe.

Sitten olikin aika rientää Arch Enemyn luo! Juttuhan luistaa aina ruotsalaisten kanssa, mua tosin vähän nauratti että Tytin jälkeen tullessa multa kysyttiin että olenko minäkin Suomesta. En, en tietenkään ole, ihan vain huvikseni kanniskelen Suomen lippua mukana. Ha ha ha. Mahtava bändi, niin musiikillisesti kuin persoonina!
Tosi kiva tavata muusikoita ilman että tarvii odottaa 666 tuntia pakkasessa keikan jälkeen.

M&G:n jälkeen lähdettiin takaisin leiriin ja vetämään kännit ennen Slipknottia. Kun lähdettiin alueelle päin, törmättiin yhteen unicorn-miehistä! Alla hyvin epäselvä kuva siitä. Siellä siis oli muutama jätkä jotka kulkivat päivästä toiseen unicorn-jumpsuiteissa, ei paha.

Unicorn mieeeeeeees!

Slipknot katsottiin aluksi takaa. Oli kerrankin tilaa oikein kunnolla fiilistellä ja heiluttaa päätä niin paljon että se melkein lensi lavalle asti!
Kyllähän siinä melkein itku pääsi kerran jos toisenkin, osaksi siksi että keikan näki noin takaa eikä ollut eturivissä fiilistelemässä. Suski ja Minna kävi silloin tällöin pitissä, itse en uskaltanut mennä vaikka mieli teki. Jossain vaiheessa kuitenkin tuli sellanen fiilis että äää pakko nähdä ne läheltä! Joten siitä sitten Suomen lippu kouraan ja Tytti mukaan ja kohti taivasta. Eli crowdsurfaamaan! Siinä olikin työ ja tuska löytää paikkansa jostain jossa olisi tarpeeksi tiivistä ettei tippuisi maahan mm. koko ajan. Tai joutuisi pitin keskelle. Lopulta löydettiin rotevia kavereita ja matka kohti lavaa voi alkaa!
Yleensä festareilla on helppo crowdsurfata, jengi tekee sitä siellä mm. koko ajan ja blaablaablaa. Nyt tilanne olikin vähän eri. Yritin huutaa tai muuten vaan herättää huomiota että olen tulossa ja nyt ne kädet ilmaan, mutta silti tipuin vain ihmisten niskaan. Sama kaikilla muillakin surfaajilla, en tajua, juuri olin todistanut oikein auttavaista yleisö parin päivän ajan mutta nyt koko yleisö näytti olevan täynnä pelkkiä mulkkuja. Siis pahin virhe mitä voi tehdä ollessaan jossain muualla kuin eturivissä kun crowdsurfaaja tulee, on se ettei tee asialle mitään. Pitäisi nostaa kädet ilmaan, koska siten suojaa itseään ja crowdsurfaajaa eikä ketään satu sen pahemmin. Eturivissä se on aina ihan kusista touhua. Mutta siellä se jengi seisoi tumput suorana, kukaan ei ees heiluttanut nyrkkiä ilmassa Slipknotin aikana?! Mitä helvettiä? Tiedän kyllä että kirosin edellisenä päivänä jokaisen crowdsurfaajan alimpaan helvettiin, mutta sillä hetkellä kirosin ne matamit siellä yleisössä. Lähinnä sitä ajatteli niiden turvallisuutta, selviää huomattavasti helpommalla vain heittämällä ne kädet ilmaan, tukemalla crowdsurfaajaa about puoli minuuttia ja sitten se on ohi. Mutta ei. Toki pääsin lopulta perille asti, mutta sillä välillä tuli tehtyä kuperkeikkoja kaikin mahdollisin päin yleisössä koska jengi ei vaan ottanut vastaan. Ihan vammasta toimintaa. En vieläkään ymmärrä mikä ihmisten ongelma siellä oli.

Jäin sitten lopulta heilumaan sinne tokaan / kolmanteen riviin vikan biisin ajaksi ja keikan jälkeen lavalta lensi kukkia yleisöön ja onnistuin napata pari. Olin niin kuollut keikan jälkeen että oli pakko jäädä hengailemaan siihen aidalle toviksi. Siinä tutustuin johonkin hollantilaiseen, järkkäreihin ja johonkin random pariskuntaan ja puhuttiin keikoista. Yhtäkkiä lavalta lensi päin pläsiä rumpukapula, okei, kiitos.
Lopulta lähdettiin sen hollantilaisen jäbän kanssa takaisin kohti leiriä, kävin matkalla nappaamassa lisää tujumpia särkkäreitä ensiavusta. Vaikka mun rintakehä olikin turvonnut, en kertonut niille että olin just vedellyt kuperkeikkoja crowdsurfatessa koska se ei varsinaisesti ole parhain idea siinä tilassa, niin kuulemma suurempaa hätää ei ollut.
Jäbä saattoi mut teltalle, feidasin sen nätisti, miittasin tytöt ja lopulta mentiin nukkumaan. Ei huvittanut ihan hirveesti bailata koska seuraavana päivänä treffit Chris Motionlessin kanssa.

Sunnuntai / Sunday 

Sunnuntain suurin juttu oli tietenkin Motionless In White!

Muita pakko nähdä bändejä oli Airbourne, Scorpions, Parkway Drive, Papa Roach, Lamb Of God, Ensiferum, Children Of Bodom, Cradle Of Filth. Battle Beast olisi ollut kiva nähdä mutta piti päivystää eturivissä.

Ekaa kertaa pitkään aikaan sudin naamaan ja kaulaan kalman sävyjä, tuli sopivan gootahtava look MIW:n keikalle. Luultavasti suurin osa vain luuli etten ole käynyt suihkussa vuoteen kun oli niin musta kaula.
Innoissani pistin naamaa kuntoon vaikka ulkona satoi. Kuinka voi olla taas niin, että just silloin kun ei pitäisi sataa, niin sataa? Heräsin myös elämää isompi kaktus kurkussa ja olo oli ihan super surkea, vaikka en ollut ihan mahdottomasti juonut. Silmät, nenä ja kurkku ihan tukossa. Nenä vuosi minkä kerkesi. Lopulta kyse ei ollutkaan krapulasta ...

Happy festival visitor!

Lähdin tyylikkäässä sade-asussani kohti eturiviä, ihan uskomatonta mennä apua pakko nähdä-bändin eturiviin vain kaksi tuntie ennen varsinaisen keikan alkua. Olisihan sinne päässyt sen edellisen bändin jälkeenkin, mutta parempi pelata varman päälle.

Front row biaatch.

Eturiviin päästyäni kaverustuin vähän jonkun teinin kanssa, sain sen pitämään huolta paikastani siksi aikaa kun kävin hakemassa smoothien. Ajattelin että joku raikas ja nestemäinen "ruoka" auttaisi oloon ja kurkkukipuun, mitä vielä, melkein vain pahensi. Olo oli kerta kaikkiaan hirveä. En lähes koskaan kärsi krapulasta ja mietin että ei nyt helvetti ei se nyt voi alkaa! Pliiiis. Kärvistelin keikan ajan, eihän siitä paljon irti saanut kun tuntui ettei saa henkeä.

Ennen MIW:ä oli tauko jolloin yhtäkkiä havahduin horteestani ja huomasin olevani keskellä Jurassic Parkia. Oikeasti, melkein sain sydärin kun näin nuo olennot! Ne pitivät vielä sellaista hyvin pelottavaa hyminää ja huminaa sekä tulivat aikas lähelle niin kuin kuvista näkee. Oli ne samalla kyllä tosi siistejä myös!

Lopulta alkoi kello olla sen verran että h-hetki koittaisi. Olin matchannut mekkoni MIW:n taustalakanaan, niin kuin hyvin näkyy seuraavista kuvista. Muahahaha.
Iski joku hirveä ujous päälle kun keikka alkoi, en meinannut uskaltaa katsoa lavalle lainkaan! Olin ihan jäätävässä euforiassa silti ja päätin näyttää keskaria huonolle ololle ja menin vain fiiliksen mukana. Kun uskalsin katsahtaa lavalle niin tuijotin Chris Motionlesia silmiin, siis onneksi se oli siellä lavalla eikä nenän edessä. Sydän jätti pari lyöntiä väliin, onneksi ensiapu olisi tarvittaessa alle 10 metrin päässä!

Keikka oli vaan ihan ... täydellinen. Ärsyttää että oli niin ramaseva olo enkä varmasti saanut keikasta kaikkea irti, silti tuntui kuin leijailisin jossain avaruudessa asti koska olin niin WOU koko keikasta. Ihan törkeän mahtavan upean ihanan hienoa!! Tätä on odotettu ja kauan! Viimeksi kun oli mahdollisuus nähdä nämä niin jouduin myydä lipun koska tuli voitettua matka Uuteen-Seelantiin. Nyt en minkään antanut estää menoa! Varmaan oli leuka eturiviaidassa kiinni kun loksahti sinne heti ensi sekunneilla ja silmätkin varmaan muuttui sydämiksi. Näytin siis kaiken kaikkiaan varmaan joltain seinähullulta siinä euforiassa mutta ihan se ja sama. Ehdin jo ajatella että tässä ollaan voiton puolella, enkä kuole sydänkohtaukseen, kunnes Chris hyppäsi eturiviin laulamaan. Apua tossa toi maailman kuumin mies hoilaa 10 sentin päässä musta. Help. Asiaa ei varsinaisesti helpottanut se, että keikan jälkeen se teki saman tempun ja tuli kättelemään / halailemaan eturiviläisiä. Ekan kerran kun se meni ohitse ja kätteli mua, niin vaan tuijotin sitä. Voisi olla ihan kohteliasta vastata jotain muuta kuin inahdus, mutta en kyennyt shokiltani. Sen mielestä se oli kovin hauskaa, musta ei. Kun se tuli takaisinpäin ja teki saman uudelleen, niin tajusin jopa sanoa hei ja thank you. Jes, järki tuli takaisin!

Napkin, my best friend.

Keikan jälkeen bongasin Minnan ja mentiin shoppailemaan. Tuli "katseltua" suurin osa bändistä sieltä, en vain kyennyt edes ajatella menoa enemmän ihmisten keskelle. Olo vain huononi hetki hetkeltä, löysin kyllä ihanan vyön ja pari patchia. Nenä ja silmät vuosi melkein toista päivää putkeen, sille ei meinannut tulla loppua. MIW:n keikan onnistuin olla olematta Petteri Punakuono, mutta muuten koko ajan nenä valui kuin joku putous. Shoppailu-alueella katsahdin yhtäkkiä maahan ja rekisteröin kunnolla mitä siellä maassa on. Heinä, pahimpana aikana. Tunnistin sen hajun samantien ja tiesin olevani kusessa. Olin ottanut kaikki mahdolliset allergia-lääkkeeni, eikä ne tuntuneet missään.
Skippasin bändejä, menin telttaan lepäilemään ja vetämään astmapiippua.

Oli pakko ryhdistäytyä ja mennä katsomaan Lamb Of Godia. Onneksi menin, ehkä paras keikka ikinä. Vaikka olo oli kuin kuolon korjanneella niin silti pompin ja annoin tukan heilua minkä jaksoin. Ja voi että Randy, siinä kanssa yksi ihminen mitä arvostan ihan valtavasti.
Hän se puhui asiaa, kertoi että me jokainen ansaitaan aplodit, jokainen pienikin bändi. "Ne lentää tänne toiselta puolen maailmaa soittamaan just teille, nyt kunnolla aplodeja niille!" Ja aplodit meille lipun ostajille, kun tuetaan bändejä ja festareita näin. Yms muuta asiaa. Ihan mahtava ihminen, mä niin toivon että saisin joskus tavata sen.

Mainstages and Lamb Of God playing!

Finnish hotties! Apua mulla on Corey Taylor kaula!

Lamb Of Godin jälkeen haettiin ruokaa ja juomaa Tean kanssa, katseltiin Mötorhead kauempaa ja lähdettiin jossain vaiheessa teltoille. Oli ihanaa vain syödä, haha! :D

Olo paheni vain mitä myöhemmäksi meni, silti sinnittelin ja litkin vettä / kurkkupastilleja minkä kerkesin. Lähdettiin Tean ja Minnan kanssa katsomaan Cradle Of Filthiä, mä ja Tea jäätiin vähän sivummalle. Ei ehtinyt mennä montaakaan biisiä kun multa alkoi taju lähteä. Tiesin että ensiapu on siinä lähellä, niin sanoin lopulta Tealle että mä lähden nyt sinne, mä en saa enää henkeä. Sinne jäi Cradle Of Filth satanoitumaan, minä lähdin kohti ensiapua ja kuuntelemaan samalla Scorpionsin sulosointuja.

Hoipertelin ensiapuun, siellä aina kysytään ovella että mikä ongelma on. Pihisin että en saa henkeä ja pyörryttää. Silti ne vitkasteli aika kauan siinä, piti täyttää sitä ja tätä lappua. Aloin jo hermostumaan ja yritin vinkua että mun on oikeesti pakko päästä istumaan, mä en jaksa enää. Lopulta pääsin istumaan ja en enää pystynyt pidättämään itkua, paniikkikohtaus tuloillaan. Jes! Sehän tästä vielä puuttuikin. Onneksi se tohtori oli oikein ystävällinen, rauhoitteli ja pisti mut istumaan ja jonkin vehkeen sormeen joka mittaisi verestä happea tms. Mitä lie se oli, en oikein tajunnut, yritin vain rauhoittua. Kohta se tuli katsomaan ja juoksi pois, sitten sinne juoksi vakavan näköinen naistohtori joka alkoi selittää että sä oot nyt jonkun aikaa täällä. Se kuunteli mun keuhkot ja käski jäädä sinne loikoilemaan sänkyyn toviksi. Muuten hyvä, mutta ei voi olla makuuasennossa vaikka kuinka väsyttäisi kun ei henki kulje. No sain istua sellasessa hienossa nojatuolissa! Ei ihme jos ei saa henkeä, kun kaikki mahdolliset hengittävät röörit niin tukossa ettei siellä kierrä mikään. Sain happinaamarin ja lisähappea, ne käski mun olla siellä niin kauan kuin tarvisi saada röörit auki, koska olin niin heikossa hapessa. Mua myös nauratti kun ne sanoi että ne ei voi antaa tota happinaamaria mukaan mulle, vaikka tarvisin sellaista, sillee ei se kuule mitää mulla on jo tämmönen teltalla koska Manson antoi sellaisen.

Siellä mä sitten facebookkasin, kuuntelin Scorpionsia ja hengittelin. Pyysin toisen satsin vielä tota, ne aina laittaa sinne x määrän vettä ja lääkettä joka höyrystyy maskin kautta ja avaa kurkkua / nenää, koska tuntui ettei sen ekan jälkeen saanut vieläkään kunnolla henkeä. Lopulta olin valmis lähtemään, ne auttoi mua kietomaan huivin mun pään ympärille niin etten hengittäisi pölyävää, heinäistä ilmaa paljon. Olin varmaan aikamoinen näky hiihtäessäni takaisin leirintään. Lääke oli onneksi myös nukuttavaa ja näin ollen saisin toivottavasti edes joten kuten nukuttua. Paniikki meinasi iskeä monesti yön aikana ja jouduin nukkumaan lähes istuma-asennossa, koska meinasin tukehtua yskääni.
EI mennyt juu ihan putkeen loppu festarit.

Aamulla oli semi aikainen herätys ja satoi kaatamalla. Ihanaa kerätä teltat siinä säässä! Mä olin tosin vain iloinen koska sadehan tietää sitä että ei pölyä niin paljon eikä heinä lemua. Onneksi oltiin ostettu suorat bussit lentokentälle festarilta!

Fresh face after the four days of Graspop. Raincoat straight from the 80's.

Lentokentällä saatiin onneksi heitettyä rinkat pois samantien kun lähtöselvitys oli auki, ihanan vapaa olo kun ei tarvinnut sitä painavaa ja märkää riesaa kantaa mukanaan. Käytiin syömässä mega hyvät hampparit jonka jälkeen koitti kotimatka. Oli kyllä tapahtumarikas festari, ei voi muuta sanoa!
Kiva seura ja kivat bändit takasi sen ettei nämä pikku vaivat päässeet pilaamaan koko reissua, kiitos tytöille seurasta. :)

Tässä vähän saldoa reissusta, Slipknotin rumpukapulaa, plekuja, happimaskia ja nimmareita. Oli mahtava reissu kuitenkin loppujen lopuksi!

Suomeen päästyäni heti seuraavana päivänä lääkäriin, mutta ei tietenkään aikaa saanut. Siitä sitten duuniin kärsimään ja lopulta päivä reissun jälkeen lääkäriin!
Silmät turvoksissa, nenä ja kurkku tukossa ja rintakehä turvonneena selitin lääkärille että tota joo, oli vähän tapahtumien täyteinen festari-reissu.
Sain tujumpia lääkkeitä jotka kestäisi ainakin viikon ennen kuin alkaisivat vaikuttaa. No pääasia että röörit olisi auki ennen Wackenia! Rintakehässäkään ei sen vakavampia vammoja, mitä nyt joku lihas niin pahasti iskun saaneena että kesti melkein kuukausi ennen kuin se kipu hävisi. Sille ei voinut tehdä yhtään mitään koska se oli sellaisessa paikassa, ettei mua voitu kipsata rintakehästä. Ihan vitun jees ... not.
Kun sitä kipua kesti sen pari viikkoa ja ei saanut tehdä sitä ja tätä, niin päätin että crowdsurfaukset oli sitten siinä. Never again ja Wackenissa vain Zombien eturiviin, se kipu oli liikaa.

Kauhean negatiivistä tekstiä! Apua :D Oli tosissaan ihan huikea reissu, mutta ei voi väittää etteikö nää asiat olisi varjostaneet fiilistä. Mun suurin pelko on se etten saa henkeä, että viime vuotinen Wacken toistuu, ja no siinähän se melkein taas toistui. Oon myös tosi vihainen itselleni että pitää olla niin luonnonoikku, että joku allergia pilaa näin elämää. No ei voi mitään. Sen kanssa on opittava elämään, ei siinä muu auta. :)

Olin myös aika laiska kuvaamaan tänä vuonna, pahoittelut siitä. Oli kiva palata vuosien tauon jälkeen Graspoppiin, se on ehdottomasti mun lemppari-festari Euroopassa yhdessä Wackenin kanssa.
Että jos joskus mietit sinne meneväsi, niin se on kyllä kaiken vaivan ja rahan arvoista, ei voi kuin suositella. :)