My back is already full of your knives so stab me again

Itse olen aika hyvin pysynyt poissa alennus-myynneistä mutta tammikuun lopussa sorruin ... voi että. Onnekseni voin sanoa että hamstrasin kädet täyteen kaikkea mahdollista kunnes järjen ääni heräsi ja sanoi että ethän sä näitä kaikkia turhuuksia edes tarvi.. Loppujen lopuksi olen ostanut kaikkea ns. tarpeellista. Okei, yksi uusi biker-mallinen takki ei varmaan ollut kovin tarpeellinen mutta ... se on niin kiva ... siinä on yli 40% villaa = se on lämmin ja ... minkä mä sille voin että en tykkää käyttää muita kuin biker-mallisia takkeja tai perus bleisereitä. Nyt voin sitten vastapainoksi myydä kaikki turhat takit ja jakut jotka on vaan "ihan kivoja".

Okei, näitä ostoksia joita tässä postauksessa esittelen saattavat olla monenkin mielestä todella turhia mutta mä olin ihan pähkinöinä kun löysin nämä!
Rakastan maskeja, naamioita yms. Ne on upeita koristeita ja ne on vaan niin kauniita. Mulla on nyt joku kolme tai neljä tämmöistä naamiota ja ne sopii niiiiin hienosti mun tulevan kämpän sisustukseen.
Molemmat naamiot on Gina Tricotista ja -70% alennuksen jälkeen hintaa jäi n. 3 euroa / per kappale.

Tämä naamio on siitä kätevä että siinä sangat - kuten aurinkolaseissa tai silmälaseissa eli todella kätevät pitää. Ja niin paljon kaikkia ihania koukeroita!

Tässä naamiossa toimii kiinnityksenä satiini-nauhat. Ja tuo kuviointi on niin kaunista tässä naamiossa että ihan silmä onnesta lepää tätä katsellessa.

En malta odottaa että pääsen näillä sisustamaan kämppää. Enkä malta odottaa ottaa kuvia näiden kanssa! :P


Translation ;

I love masks. They're so beautiful, so mysterious and full of secrets. I bought these ones from Gina Tricot and they were in -70% sale - after it they cost about 3 euros / per mask. Not bad price in my opinion.

Can't wait to get back to my flat and decorate it with these and can't wait to take some photos with these!

Reeniä horo reeniä - tammikuu -14

Koska ensi vuoden alussa olisi raskas ja erittäin kiva seikkailu tulossa, sekä erittäin tärkeitä tapahtumia tämän vuoden joulukuussa, niin se on joko nyt tai ei koskaan läskit kasaan ja kaatopaikalle! :D

Kävin silloin tällöin kuun alusta salilla, oli vaikeaa keskittyä mihinkään koska oli jotenkin niin sekaisin kaikesta tapahtuneesta. Olisi vain pitänyt mennä suoraan salille purkamaan pahaa oloa, se kun yleensä tuntuu olevan se toimivin ratkaisu.
10. päivä olikin vaarini hautajaiset jonka jälkeen viikonloppu meni töissä. Olen todella herkkä ihminen mutta en pystynyt itkemään kuin vasta hautajaisissa. Siellä sitä sitten taisikin kaikki padot autea kun meinasin itkeä koko ajan, heh.
Tuntui ihan kuin olisi ollut jossain sumussa, niin paljon oli kaikkia tunteita ilmassa ettei mitään rajaa. Toisaalta olen ihan onnellinen että oli töitä, olen herkkä että tunteellinen ihminen, ja jos pitäisi vain istua kotona niin mulla alkaisi varmaan pää hajoamaan.
Maanantai 13.päivä, silloin päätin että kyllä mä uskallan mennä X-fittiin vaikka urheilu onkin ollut siihen asti epäsäännöllisen säännöllistä.Pelkäsin tosin että mut nauretaan sieltä pellolle enkä jaksa tehdä yhtään mitään ... väärin!! Sain vaan kurinpalautuksen siitä että missäs neiti on oikein ollut, meiltä loppuu kohta hyvät biisit! Jep, minä se levitän Rob Zombien yms. musiikin ilosanomaa ja onneksi suosikki-ohjaajani tykkää samasta musasta jee jee.
Ei päässyt helpolla, sain erityiskohtelua etenkin miestenpunnerruksien aikaan. Hoin itku kurkussa että en pysty tekemään enempää mutta ohjaaja vain totesi "Kyllä pystyt. Pystyt mihin vain, anna mennä, nyt et luovuta!" ja mä pystyin. Vitsi, just tollasta tsemppiä tarvii aina silloin tällöin. Melkein rupesin itkemään taas kun olin niin herkillä, onneksi en kuitenkaan :D
Siitä se tsemppi vissiin lähti, seuraavat kaksi viikkoa sujui tosi hyvin. Kerran viikossa herkkupäivä, en muista koska irtokarkit olisi maistuneet niin hyviltä. Iltaisin lopetin leivän syönnin ja vedin pelkkää puuroa. Muutun kohta käveleväksi kaurapuuroksi ...
Olin myös iloisesti yllättynyt - lopetin aktiivisen salilla käymisen idioottina lokakuun puolessa välissä. Olin ihan varma että oon super rapa-kunnossa nyt mutta mitä vielä, salin puolella sai vaan lisätä painoja! Damn! Jotain hyötyä fyysisestä duunista :D

Miksi vanhaa, "hyvää" kaavaa muuttamaan ; yleensä kuntoilun alkaessa tulee ennemmin tai myöhemmin jonkin sortin takaisku, yleensä se on flunssa tms. jonka jälkeen mieli on sitä mieltä että en tarvitse liikuntaa ja blaablaablaa. Alan kallistua entistä enemmän siihen, että laihdutus on loppujen lopuksi paljon enemmän kiinni pääkopasta, kuin liikunnasta tai siitä mitä suuhunsa pistää. Koska päähän sen loppujen lopuksi päättää, mitä tekee. "Ei se ole kroppa joka ei jaksa tai joka luovuttaa - se on pää. Älä kuuntele sitä, sä pystyt ja sun kroppas jaksaa vaikka mielesi sanoo ettei." totesi kerran toinen suosikki-ohjaajani. Jos salilla, oli se sitten jollain tunnilla tai ihan vaan salin puolella, sattuu iskemään tunne etten pysty/jaksa/oon ihan surkea/ei mun tarvi just tätä tehdä/ei se laihdutus tästä voi olla kiinni-luovuttamis henkisiä ajatuksia, niin koitan aina rauhoittua ja sanoa itselleni "fuck you, mä pystyn tähän".
Ai niin joo, takaisin itse aiheeseen. Löin töissä käteni, ja lujaa löinkin. En pystynyt kirjoittamaan pariin päivään, ja elelin kivoissa särkylääke-pöllyissä koska muuten kättä olisi särkenyt elämää enemmän. Olin niin vihainen itselleni että eräs ilta aloin itkemään sen takia. Miksi mä aina teen jotain semmoista mikä katkaisee mun hyvin alkaneen treeni-putken? Miksi?! Olisin lyönyt itseäni jos olisin pystynyt, mutta ei sillä kädellä :D
Puoli-rampana heiluminen ja sen mukana tuoma väsymys -> ei saanut nukuttua kunnolla koska kättä särki yms. ajoivat minut taas samaan tilanteeseen josta olin lähtenyt; herkuttelin harva se päivä. Viikon sitä kesti, kunnes havahduin siihen etten suostu luovuttamaan heti kättelyssä ja olisi täysin naurettavaa jatkaa samaa kaavaa sekä inistä läskeistä samalla.
Lopetin herkuttelun mutten uskaltanut salille koska kättä särki edelleen välillä ja tietyt asennot sattuivat.
Maanantaina 3. päivä helmikuuta päätin että nyt mennään eikä meinata, pysyy käsi matkassa tai ei! Tiedä sitten onko se muka oikeesti ihan okei vedellä herkkuja melkein joka päivä vai oliko kyse vain kuvitellusta jumppaavasta Tom Hiddlestonista mun vieressä, mutta en ole varmaan puoleen vuoteen vetänyt miestenpunnerruksia samalla tunteella. Kyllä tuntui mutta missään vaiheessa ei tullut luovuttamisen tunnetta. Olin lähinnä pettynyt kun ne loppuivat :D Jeeee!
Nyt vaan helmikuussa sama tsemppi päälle kuin tammikuussa niin ehkä mä vielä joku päivä näytän ihmiseltä.

Tammikuun loppu vaikka läskiksi menikin, niin sain tiputettua ihan vähän vajaat 2 kiloa. Jee!
Toiset tiputtaa 2 kiloa viikossa, mä kuukaudessa ... no, pitää yrittää ajatella positiivisesti.

Uusia treeni-vaatteita!
Siskolta sain hienon lilat treeni-housut, capri-malliset. Sekä oranssin, aika löysän topin. Saa nyt nähdä päätyykö toi toppi koskaan päälle, toisaalta välillä on kiva pitää vähän löysempiäkin paitoja.
Itse ostin Ginasta mustan pitkähihaisen, teknisen paidan. Olen etsinyt jo jonkin aikaa pitkähihaista treenipaitaa, tykkään pitää semmoista jos ahertaa salin puolella. Huppari on aina tuntunut liian kuumalta ja tönköltä, tavallinen trikoopaita ei taas hengitä. Tämä taas on just eikä melkeen täydellinen!

Ostin myös uutta palautusjuoma-jauhetta. Vihdoin ja viimein. Ehkä nyt ei ole aina treenin jälkeen fiilis että vois syödä vaikka 57 hevosta :D

Skeletons in the Closet 2012; Marilyn Manson at O2 Academy, London, UK 5.7.2012

Kolmas päivä meidän road-tripillä Euroopassa ja ensimmäisen keikan aika. Lontoo ja Marilyn Manson part. 1. Milano vielä edessä. Jonotus oli erittäin mukavaa, etuilevia italialaisia lukuun ottamatta.
Kenttä oli loppuunmyyty, meillä oli istuma-paikat mutta päästiin silti kentälle koska kiva ja säälivä järkkäri päästi meidät sinne.

Ei ole ikinä ennen mua pitänyt/tarvinnut vetää kesken keikan yleisöstä pois, mutta tuolloin piti. Jengi sekosi ihan täysin, meitä riepoteltiin ensimmäisen ja kymmenennen rivin välillä kuin onnetonta jalkapalloa - jouduttiin pittiin, Hannelelta katosi kenkä, Niina puristui kokoon ensimmäisen ja kolmannen rivin välillä, itsellä alkoi iskeä paniikki kun porukka hyppi kaiteelta pitin sekaan. Taisi olla aikamoinen näky kun kolme mOBSCENEÄ vedetään yleisöstä :D
Eihän siinä mitään mutta jengi repi meitä kun meidät vedettiin yksi kerrallaan yleisöstä - sukkahousuja, stay-uppeja, vaatteita - ihan kaikkea. Mun hame oli korvissa, paita auki, punaiset alkkarit vilkkui, sukkahousut raadeltu auki ja makasin erittäin edustavana eturivin päällä kun spotti-valot päätti laittaa parastaan ja köllöttelin siinä lettu levällään itse Marilyn Mansonin edessä. Ei varsinaisesti se kaavailemani kohtaaminen kyseisen Jumalan kanssa :D

Before the gig ...

Sen jälkeen menikin taju, kun mut vedettiin siitä eturivin päältä ja valot sammui, musta tuntui että putosin tyhjyyteen. Sieltä ei muuten tullut herättyä, kökötettiin siinä sitten eturiviäkin edempänä katsomassa keikkaa puoliksi tajuttomana, haha!!
Päälle kaadettiin joka suunnasta kylmää vettä, mua ohjeistettiin hengittämään ns. oikein, ympärillä hääri monta ensiapu-ukkelia ja akkelia mutta silti vaivuin hämärän rajamaille koko ajan. Olishan se ollut toisaalta ihan siistiä vaipuu johonkin koomaan Mansonin keikalla ja toisaalta ihan jees missata semmosia ns.turhia biisejä kuten Personal Jesus käymällä juttusilla viikatemiehen kanssa. Multa meni edelleenkin taju kerta toisensa jälkeen mutten silti suostunut lähtemään sen kummempaan ensi-apuun, yritin muutaman kerran kävelläkin mutta se ei onnistunut. Kun se lopulta onnistui, hoipertelin vessaan irrottamaan irtoripset ja mentiinkiin seuraamaan keikkaa lavan viereen koska ei viitsitty lähteä kokeilemaan onneamme toista kertaa yleisön sekaan.

... after the gig.

Lontoo on silti maailman ihanin kaupunki ja maailman paras vaikka noi ihmiset sekoskin siellä keikalla ihan totaalisesti. Semmoista menoa en ole edes festareilla koskaan nähnyt, ja niitäkin on koluttu AIKA MONIA.
Loppujen lopuksi oli kuitenkin tosi upea keikka, mahtava fiilis, kenkäkin löytyi lopulta ja lähdettiin bailaamaan Lontoon yöhön.
Paras kesä ikinä. Paras Manson ikinä. Paras Lontoo ikinä. Parhaat tytöt ikinä. Paras reissu ikinä.


Translation ;

July 2012. Marilyn Manson in London - our first stop during our road-trip in Europe. Can't get any better, the best summer ever!